Väittelysanakirja ja demokratian kriisi

Ranskan presidentinvaalit. KUVA: Rama, Own Work, Wikimedia Commons

Nykyisiä vaalikoneita on joskus nimitetty – oikeutetusti – ”mielipidemarketeiksi”. Uskoaksemme Väittelysanakirja lisää kansalaisten mahdollisuuksia tehdä äänestyspäätöksensä todellisen ymmärryksen pohjalta eikä heräteostoksena. Tämä on elintärkeää – maailman tulevaisuus on joka tapauksessa pitkälti vaaleissa valitsemiemme poliitikkojen päätösten varassa.

Demokratian kannatus on laskenut dramaattisesti

Syksyllä 2016 julkaistiin globaali tutkimus, jonka mukaan demokratian kannatus on romahtanut erityisesti nuorten piirissä.

Suomalainen taloustieteilijä, arvostetun MIT:n professori ja talous-Nobelin syksyllä 2016 saanut Bengt Holmström siteerasi mainittua tutkimusta Hesarin artikkelissa 13.6.:

”Tutkimuksessa kysyttiin nuorilta ympäri maailmaa, kuinka tärkeänä he pitävät demokra-tiaa. Vielä 20 vuotta sitten demokratiaa piti ehdottoman tärkeänä 75 prosenttia vastaajista, nyt enää 25 prosenttia.”

Hesari kirjoitti samasta asiasta 7.6. Suomessa tehtyyn tutkimukseen viitaten: Jopa kaksi kolmesta suomalaisesta ”kaipaa vahvaa johtajaa, joka palauttaisi järjestyksen (…)”.

Demokratian kannatuksen laskeminen on näkynyt erilaisten populististen liikkeiden ja johtajien esiinmarssina (Brexitin voitto Britanniassa, ”epäliberaalit” hallitukset Puolassa ja Unkarissa, Trumpin valinta presidentiksi USA:ssa, Le Penin pääsy presidentinvaalien toiselle kierrokselle Ranskassa jne.) ja toisaalta äänestysaktiivisuuden jatkuvana laskuna. Viime mainitusta tuorein esimerkki oli Ranskan parlamenttivaalien ensimmäinen kierros kesäkuun alussa: perinteiset puolueet kärsivät murskatappion ja alle puolet äänestäjistä vaivautui uurnille.

Miten vastustaa demagogiaa ja lisätä luottamusta demokratiaa kohtaan?

Demokratian merkitystä ja sen puolustamisen ja kehittämisen tärkeyttä korostetaan monella taholla – tosin käsitteitä kuten ”populismi” käytetään monesti tarkoittamaan aivan legitiimejä poliittisia liikkeitä. Saattaisi olla parempi puhua demagogisesta keskustelutavasta, joka voidaan määritellä tarkemmin.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin puheenjohtaja Kenneth Roth, Hesari 3.6.:

”Populismia voidaan torjua vain, jos ihmiset samastuvat demokraattisten yhteiskuntien perusarvoihin. Näemme nyt, että näistä arvoista on pidettävä jatkuvasti huolta.”

Miten noista arvoista on pidettävä huolta? – Siihen Roth ei vastaa.

Pääkirjoituksessaan 7.6. Hesari puolusti demokraattista päätöksentekoa ja arvosteli näkemystä, jossa sen vaihtoehdoksi tarjotaan asiantuntijavaltaa:

”Asiantuntijavalta politiikan tutkijoiden ymmärtämällä tavalla veisi julkisesta keskustelusta ja yhteisestä päätöksenteosta asioita harvainvaltaiseen suuntaan. Kun päätöksiä ei tarvitse perustella suurelle yleisölle, monelle jää vaihtoehdoksi vahvaa johtajaa kaipaava populismi.

Siksi asiantuntijavallan haikailu ja populismi ruokkivat toisiaan. Niiden väliin pitäisi vastedeskin raivata tilaa avoimelle demokraattiselle päätöksenteolle, jonka pitää toki itsekin uudistua.”

Mutta miten demokratian pitäisi uudistua? – Siihen Hesarilla ei ollut vastausta.

Helmikuussa 2016 perustettu, EU:n demokratisoimista ajava DiEM25 vannoo manifestissaan vuolaasti demokratian nimiin: tavoitteena on ”autenttinen demokratia”, ”alhaalta ylös toimiva demokratia”, ”täysinäinen demokratia”, ”demokratian aalto”, ”vallan porttien avaaminen kansalle”, ”kaikkien hallinnon tasojen” vapauttaminen ”byrokraatti- ja yritysvallasta”, ”radikaalit mutta mahdolliset demokraattiset reformit”, jne.

Keinot demokratian vahvistamiseksi EU:ssa tai jäsenmaissa jäävät määrittelemättä.

Entinen SKDL:n puheenjohtaja Ele Alenius kirjoitti KU:ssa 4.6. demokratian tärkeydestä tulevaisuuden yhteiskunnassa. Hänen mukaansa ”päämäärätietoisesti hallittuun kehitykseen” siirtyminen vaatii ”demokratian nostamista yhteiskunnan kehitystä ohjaavaksi täysivaltaiseksi tekijäksi”.

Hän totesi, että ”kapitalistisen vapaan markkinatalouden filosofia on edellyttänyt itsenäisyyttä suhteessa poliittiseen järjestelmään ja demokratia on sen hyväksynyt (…)”

Poliittisen ohjauksen lisäämiseksi talouselämässä on Aleniuksen mukaan ”kehityksen tarvitsema rahoitusjärjestelmä” siirrettävä ”valtion vastuulle”.

Talouselämän demokratisointi on sinänsä oikeansuuntainen vaatimus. Mutta miten se voi tapahtua, jos kansalaisten luottamus demokratiaan laskee? Nykyoloissa Aleniuksen ehdottama valtiollisen pankkitoiminnan luominen vain lisää byrokratiaa ja harvainvaltaa.

Demokratian kriisi on poliittisen keskustelun kriisiä

Edustuksellisen demokratian kriisi on poliittisen keskustelun kriisiä. Poliittinen keskustelu kiteytyy vaali- ja muissa poliittisissa väittelyissä.

Brexit-kansanäänestyksessä molemmat osapuolet valehtelivat: Brexit-puoli esitti katteettomia lupauksia eikä EU-jäsenyyden jatkamista kannattava osapuoli tuonut esiin EU:n ongelmia.

USA:n presidentinvaalit 2016 olivat eräänlainen edustuksellisen demokratian pohjanoteeraus – ainakin jos niitä tarkastellaan vaaliväittelyn tason näkökulmasta. Esimerkki: Donald Trump esitti televisioiduissa vaaliväittelyissä valheen suunnilleen kerran minuutissa.

Ranskan presidentinvaalien osalta The Guardianin Natalie Nougayrède kiteytti 4.5. pääehdokkaiden käymän väittelyn näin:

”Jos tämä viimeinen Ranskan presidentinvaalien tv-väittely opettaa jotain, niin sen että politiikan aseina käytetyt vaihtoehtoiset tosiasiat ovat tulleet jäädäkseen länsimaisten demokratioiden kudokseen.”
(…)
”Jos tämä tv-väittely osoitti jotain, niin sen että sellainen rationaalinen, rakentava, argumentoiva keskustelu, johon liberaalin demokratian on nojattava säilyäkseen, näyttää kasvavassa määrin uhanalaiselta lajilta.”

Sosiaalinen media – demokratian uhka ja mahdollisuus

Bengt Holmström esitti Hesarissa 7.6. ja myöhemmin Taloussanomissa 12.6. kiinnostavan näkemyksen, jossa hän syyttää demokratian ongelmista sosiaalista mediaa:

Hesari 7.6.:

”Holmströmin mukaan populismin nousuun yksi syy on entistä suurempi päätöksenteon avoimuus ja parempi tiedon saatavuus. Tämä on saanut kansalaiset kuvittelemaan, että heillä on kaikki tarvittava tieto vallanpitäjien päätösten arviointiin. (…)”

Taloussanomat 12.6.:

”Talouden nobelistin Bengt Holmströmin mukaan väärin ymmärretty ja käytetty läpinäkyvyys on ongelma demokraattisissa maissa. Se lisää turhaan epäluuloja poliitikkoja kohtaan. Tiedon määrä on sosiaalisen median aikana lisääntynyt valtavasti, mutta ymmärrys ei.

– Kansa luulee, että sillä on tietoa, mutta se katsoo vain pienestä avaimenreiästä, Holmström sanoi.”
(…)
”Holmströmin mukaan ihanne olisi, jos ihmiset luottaisivat demokraattisesti valitsemiinsa päättäjiin, vaikka näiden päätökset vaikuttaisivat välillä oudoilta. Silloin äänestäjän pitäisi luottaa siihen, että päättäjällä on jokin tieto, jonka perusteella tämä toimii ja jota äänestäjällä ei ole”.

Eikö demokraattisten päättäjien pitäisi kertoa äänestäjille tuo ”jokin tieto”, niin että nämä voisivat perustaa tukensa päättäjille ”ymmärrykseen” eikä sokeaan ”luottamukseen”?

Sitä paitsi Holmström totesi lisäksi, että ”meille taloustieteilijöille on yllätys, kuinka globalisaatio on iskenyt silmille osaa kansaa”. Se ei toki ollut yllätys kaikille taloustieteilijöille eikä kaikille poliitikoillekaan – ja ei varmasti sille kansanosalle, jota ”globalisaatio on iskenyt silmille”. – Viime mainittua tosiasiaa kuvastanee tieto, jonka mukaan vuonna 2015 (siis vähän ennen Trumpia) 19 prosenttia amerikkalaisista katsoi, että hallitus tekee oikeita päätöksiä ”aina tai useimmiten”. Vuonna 1958 tuota mieltä oli 73 prosenttia amerikkalaisista.

Tuossa tapauksessa kansalaisilla oli parempi ”tieto” globalisaation seurauksista kuin Holmströmin edustamalla taloustieteen koulukunnalla – tai USA:n edellisellä poliittisella johdolla.

Holmström ei kuitenkaan ole kokonaan väärässä. Sosiaalisen median ”tiedon määrä” – silloinkin kun ei ole kysymys tietoisesti tai tahattomasti levitetyistä valeuutisista – ei sinänsä lisää ymmärrystä käsitellystä aiheesta. Pikemminkin päinvastoin. Sosiaalisen median suosituimmat kanavat jakavat ”tietoa” kasvavassa määrin kuin ”pienestä avaimenreiästä”. Tieto yksipuolistuu.

Bloombergin kolumnisti Leonid Bershidsky lainasi kolumnissaan 8.6. Margarethe Vestageria, EU:n tanskalaista kilpailukomissaaria, joka arvosteli Facebookia siitä, miten sen suodatinkuplat ja kohdennetut (poliittiset) mainokset estävät poliittisen keskustelun:

”Facebook ja vastaavat lajittelevat ihmisiä poliittisiin ja ideologisiin suodatinkupliin ja tuhoavat merkityksellisen debatin.” ”Jos poliittiset mainokset ilmestyvät vain tiettyjen äänestäjien aikajanalla, kuinka me kaikki voimme väitellä asioista, joita ne nostavat esiin? Kuinka voivat muut puolueet ja media tehdä työtään ja haastaa niiden väitteet? Kuinka voimme edes tietää, minkä mandaatin vaalit ovat antaneet, jos lupaukset joihin äänestäjät tukeutuvat, on annettu yksityisesti?”

Väittelysanakirjassa niin äänestäjät, talous- ja muut tieteilijät kuin poliitikotkin joutuvat määrittelemään käyttämänsä käsitteet, perustelemaan esittämänsä tiedot, sijoittamaan ne historiallisiin ja loogisiin yhteyksiinsä ja asettamaan alttiiksi sivistyneelle, systemaattiselle kritiikille.

Väittelysanakirja on väline kaikkien eri osapuolten näkemysten kokoamiseksi kaikkien arvioitavaksi – esimerkiksi globalisaatiosta.

Vastaa