Aristoteleen määritelmä ihmisestä

Aristoteleen mukaan määritelmän on ilmaistava määriteltävän kohteen olemus kahden termin avulla. Genus ilmaisee laajemman suvun, johon kohde kuuluu. Differentia spesifica ilmaisee sen olennaisen tunnusmerkin, joka erottaa määriteltävän lajin muista samaan sukuun kuuluvista lajeista.

Mikä on Aristoteleen määritelmä ihmisestä? Yleensä vastaukseksi siteerataan Aristoteleelta lause “ihminen on rationaalinen eläin”. Se on kyseenalaista.

Aristoteles toteaa monessa yhteydessä, että ihmisen korkein kutsumus on “filosofointi”, järjen käyttö, rationaalinen pohdiskelu. Mutta Aristoteleelle ihmisen kutsumukseen kuuluu myös pyrkimys ystävyys- ja rakkaussuhteisiin, pyrkimys noudattaa oikeudenmukaisuutta periaatteen vuoksi sekä pyrkimys elää poliksen, kaupunkivaltion, kansalaisena oikeudenmukaisia lakeja puolustaen ja kehittäen sekä niiden oikeudenmukaista soveltamista tukien.

Aristoteleen mukaan hyveillä on se ominaisuus, että ne ovat aina kahden ääripään väliltä: esimerkiksi rohkeus on uhkarohkeuden ja pelkuruuden välillä. Mutta oikeudenmukaisuuden suhteen tämä ei päde. Ihmisen pitää pyrkiä olemaan mahdollisimman oikeudenmukainen.

Aristoteleen jaottelun mukaan oikeudenmukaiset ihmiset, ne jotka tietävät mitä oikeudenmukaisuus on ja pystyvät noudattamaan sitä, ovat vähemmistönä ihmisten joukossa. Osa ihmisistä tietää mikä on oikein, ei haluaisi piitata siitä, mutta noudattaa oikeudenmukaisuutta kuitenkin vastentahtoisesti. Lisäksi on ihmisiä, jotka tietävät mikä on oikein, mutta eivät kykene toimimaan sen mukaisesti. Loput ihmisistä eivät tiedä eivätkä välitäkään tietää, mitä oikeudenmukaisuus on, vaan käyttäytyvät ilman muuta väärämielisesti.

Aristoteles toteaa myös, että jos ihminen hylkää kaiken oikeudenmukaisuuden ihmissuhteissaan, hän on elinkelvoton olento, sillä tavalla eläintäkin alhaisempi. Tuollainen ihminen on tuskin ”rationaalinen”.

Aristoteleen ihmiskäsityksen kiteyttäminen määritelmään “ihminen on rationaalinen eläin” ei siis ole oikein.

Mainitun määritelmän lisäksi Aristoteles on esittänyt ihmisestä kaksi muutakin määritelmää. Toisen mukaan ihminen on “yhteisöeläin” ja toisen mukaan “luonnostaan kaupunkivaltion (poliksen) kansalainen”. – Nämä kolme määritelmää tukevat ja selittävät toisiaan, mutta yksikään ei ole itsessään riittävä.

“Ihminen on yhteisöeläin”. – Tällä määritelmällä Aristoteles viittaa siihen, ettei ihminen ole yksineläjä, vaan muistuttaa laumoissa, parvissa tai yhdyskunnissa eläviä eläimiä. Yhteisöeläin on siis suku, johon ihminen kuuluu. Mutta mikä on differentia spesifica, millä erityisellä tavalla ihminen on yhteisöeläin?

“Ihminen on luonnostaan kaupunkivaltion kansalainen.” Juuri tuossa ihmisen yhteisöeläimen luonto eroaa tunnusomaisimmin muiden yhteisöeläinten luonteesta. Ihminen kehittyy järjestäytymistavoiltaan luonnonlainomaisella väistämättömyydellä (ulkoisten olosuhteiden sen mahdollistaessa) “poliksen kansalaiseksi”.

Mikä siis on “oikea” Aristoteleen määritelmä ihmisestä?

Ihminen on yhdyskuntaeläin, yhteisöeläin, joka suotuisissa olosuhteissa järjestäytyy väistämättä poliksen kaltaiseksi organisaatioksi. Poliksessa yhteenliittymisen tarkoitus ei ole luonnon hyödyntäminen sinänsä, vaan ihmisten kanssakäyminen, yleensä kulttuurin ja erityisesti viisauden harjoittaminen. Edellytyksenä on, että polis perustuu oikeudenmukaisuuteen: sen lait puolustavat oikeudenmukaisuutta, niitä säädetään oikeudenmukaisella tavalla, niiden toimeenpanijat on valittu oikeudenmukaisin perustein ja heitä kyetään valvomaan oikeudenmukaisesti.

Aristoteleelle politiikka, siis ihmisen järjestäytymistapoja ja erityisesti Kreikan “kaupunkivaltioita” koskeva tutkimus, on tärkeintä tietoa. Viisauden harjoittaminen lähtee siitä, että poliksen kansalaisilla on mahdollisuus ja velvollisuus osallistua keskusteluun kaupunkinsa asioista. Siinä mielessä ihminen on rationaalinen eläin silloin ja vain silloin, kun hän pyrkii edistämään rationaalista keskustelua oikeudenmukaisuudesta.

Poliksessa ihmisten väliset suhteet rakentuvat viisautta rakastavaan – siis rationaaliseen – keskusteluun siitä, mikä olisi oikea tapa järjestää yksilöiden ja eturyhmien väliset suhteet.

Kun tänä aikana selitetään Aristoteleen ihmiskäsitystä, sen täytyy liittyä kiinteästi pyrkimykseen ymmärtää totuudenmukaisesti aikakauden olemus. Ja siihen ei kukaan suomalaisista julkkisfilosofeista ole uskaltanut pyrkiä, edes muodollisesti.

Päättyneen aikakauden tärkein maailmanhistoriallinen ilmiö oli kommunistisen maailmanliikkeen ja sosialistisen maailmanjärjestelmän nousu ja tuho. Mistä siinä oli kysymys? Sitä ei kukaan suomalaisista nykyfilosofeista ole välittänyt pohtia. Marxismi ilmaisi teoreettisessa muodossa työväenluokan pyrkimyksiä. Mikä on marxismin paikka filosofian historiassa? Sitä ei käsitellä vakavasti ainoassakaan suomalaisten filosofien julkaisemassa filosofian historiassa.

Kaikki myöntävät, että elämme globalisaation aikakautta, jossa vallitsevana on kapitalismin uusliberaali malli. Uusliberalismin olemusta ei voida pohtia, ellei pyritä selvittämään mitä kapitalismi yleensä on. Kuka nykyfilosofi pyrkisi esittämään siitä kokonaisvaltaista luonnehdintaa? Ei kukaan! Ja miksi ei? – “Eihän se ole filosofin tehtävä…”.

Tällä verukkeella filosofeille annetaan lupa paeta norsunluutorneihinsa ja kieltäytyä osallistumasta keskusteluun siitä, millaista aikakautta kokonaisuutena katsottuna elämme. Tällöin filosofian yhteys yhteiskunta- ja historiatieteisiin jää mielivaltaiseksi. Sitä ei voida kieltää, mutta se, miltä osin yhteiskuntatieteet ja poliittinen historia kuuluvat aikakauden olemuksen filosofiseen määrittelemiseen, jätetään subjektiivisen mielivallan varaan.

Kukaan tunnettu suomalainen filosofi (ehkä Snellmania lukuun ottamatta) ei ole katsonut ensisijaiseksi asiakseen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolustamista ja kehittämistä. Kun sellaiset ansiokkaat suomalaiset filosofit ja viime vuosien ja vuosikymmenien johtavat intellektuellit kuin Georg Henrik von Wright tai hänen jälkeensä Ilkka Niiniluoto määrittelevät ihmisen korkeaksi hyväksi “järjen harjoittamisen” – koska ihminen on, niin kuin Aristoteleskin sanoo, “rationaalinen eläin” – heidän suhtautumistavassaan on mainituin perustein mukana jonkin verran tekopyhyyttä.