Miksi tarvitaan esihistorian filosofiaa?

Tekstiversio Heli Santavuoren puheenvuorosta Uusi historia -yhdistyksen tilaisuudessa 4.10.2022. Koko tilaisuuden videotallenteen voi katsoa kirjakuppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Tekstiä on selkeyden vuoksi hieman stilisoitu ja hieman myös täydennetty.

Muiden alustavien puheenvuorojen tekstiversiot:

ARTIKKELIKUVA: 

Urin standardi on sumerilainen esine 3. vuosituhannelta eKr. KUVA: Juan Carlos Fonseca Mata, Wikimedia Commons, CC BY-SA 4.0.

Miksi tarvitaan esihistorian filosofiaa? Miten esihistorian jälkipuolella siirryttiin sotien maailmaan?

Uusi historia -yhdistys on nyt julkaissut Pertti Koskelan kirjan “Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty”. Se käsittelee esihistorian alkupuolta, siis aivan aikojen alusta yhteiskunnan syntyyn noin 60 000 vuotta sitten. Kirjan seuraava osa käsittelee sitten esihistorian jälkipuolta, ja se on juuri ajanjakso, jota vasta ilmestynyt Graeberin ja Wengrow’n kirja (Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia) pääasiassa käsittelee.

Johdannoksi: ns. ihmiskunnan kokonaishistoriat...

Kun otamme esille näitä ns. ihmiskunnan kokonaishistorioita, joka on tavallaan uusi genre tietokirjallisuuden alalla. Niitä edustavat David Graeber ja David Wengrow, Yuval Noah Harari, Francis Fukuyama muutamalla kirjallaan sekä  Jared Diamond kolmiosaisella kirjasarjallaan, nuo ovat ehkä parhaat esimerkit. Mutta meidän yhdistyksen tehtävänä on julkaista ja järjestää keskustelua Matti Puolakan historianfilosofiasta. Matti ei oikeastaan näitä kirjoja nimenomaisesti hyödyntänyt omassa filosofisessa luomistyössään. Pikemminkin hän kävi läpi tutkimuskirjallisuutta, tiedejulkaisuja ja eri alan tutkijoiden kirjoja.

Mutta meille nämä teokset ovat tärkeitä, koska niiden suuri suosio osoittaa, että tarvitaan uutta kokonaisnäkemystä: esihistoriasta, historiasta ja aatehistoriasta. Näitä kirjoja kommentoimalla pystymme kenties parhaiten tuomaan esille sen, miten me eromme niistä, eli mikä nimenomaisesti on meidän sanottavamme. Siksikin kun olemme vielä aika tuntemattomia.

Tärkein ero kaikkiin näihin on se, että meillä on historianfilosofinen näkökulma. Se ei ole tavallista historiankirjoitusta. Esim. Ari Helo tässä edustaa historiankirjoitusta ja aina tomerasti sen tuo esiin, mikä on hyvä. Meillä on erilainen lähtökohta. Kumpikin on hyvä tietenkin, mutta tuo ero täytyy tehdä selväksi.

... ja historianfilosofia

Mitä sitten on historianfilosofia, siitä on monenlaisia näkemyksiä. Oulun yliopistossa on  opintokurssi, tai opintoala historianfilosofiasta. Siellä toimivat professori Kari Väyrynen ja dosentti Jarmo Pulkkinen, jotka ovat toimittaneet kaksi kirjaa, Historianfilosofia sekä Historian teoria. Väyrynen määrittelee, kuvailee historianfilosofian seuraavasti:

“Historianfilosofian klassinen kysymys historian oleellisista voimista ja tendensseistä – tai onko niitä ylipäätään olemassa – vaatiikin perusteellista uudelleenajattelua.  Uusia näkökulmia ja painotuksia on löydetty: esimerkiksi naishistoria ja ympäristöhistoria ovat rakentaneet uudenlaista kokonaisvaltaista tulkintaa menneisyydestä. Ilmeisesti kriittisesti rajansa tiedostavia ‘suuria kertomuksia’ kuitenkin tarvitaan: teoreettisesti johdonmukaisen ja mielekästä tulevaisuuden identiteettiä rakentavan historiakuvan luominen voidaan edelleenkin nähdä historiantutkimuksen yhtenä tärkeänä tehtävänä.” (Väyrynen, Pulkkinen: Historianfiloosofia, s. 8)

“Erityisesti aiempina vuosisatoina historianfilosofian [ – – ] päämäärä oli etsiä menneisyydestä yleisiä säännönmukaisuuksia tai päämäärähakuisuutta.” (s. 11)

“Uusin informaatioteknologia on tehnyt maailmankansalaisuudesta konkreettista arkipäivää, ja siten antiikin aikana ensimmäistä kertaa hahmotellulla universaalihistorialla ja keskustelevalla filosofialla voi olla suurempi sosiaalinen tilaus kuin koskaan.” (s. 51)

Tässä asiaa on kuvattu hyvin laveasti, mutta se on ehkä hyvä, koska me ennen kaikkea toivomme keskustelua historianfilosofiasta. Silloin tietenkin tuotaisiin esiin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä se historianfilosofia varsinaisesti on.

Historianfilosofiaa kuvaavat myös tällaiset sanonnat kuin “historian punainen lanka”, “historian liikkeellepaneva voima”, “historian olemus”, jne. Myös kysymys siitä, onko historialla jotain suuntaa, ja mikä se on, kuuluu historianfilosofian piiriin. Vaihejako on olennainen asia. Toisin sanoin ilmaistuna: perusvaiheiden tulisi ilmentää historian sisäistä kehityslogiikkaa. Ulkoisen vaihejaot, esim. tuotannon muutokset (metsästys ja keräily, maanviljelys, teollistuminen) tai työkalukulttuureja kuvaavat (rautakausi, pronssikausi jne.) eivät siis ole vielä historianfilosofiaa, ne ovat normaaliin historiankirjoitukseen kuuluvia periodisointeja.

Filosofinen historiankirjoitus on tiivistämistä

Tässä ei nyt ole aikaa tarkemmin selittää, mikä filosofia meidän historianäkemyksemme takana on. Suosittelen seuraavia artikkeleitani:

Pertti Koskelan kirjassa  Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty on myös artikkelini “Ihmissuvun syntyhistoria ja filosofia”.

Yhden asian tästä aiheesta kuitenkin sanon. Kun tuo Graeber ja Wengrow’n teoskin on 700 sivuinen. Kaikki nämä muutkin ovat paksuja kirjoja. Ei niin paksuja kuin esim. Otavan Suuri maailmanhistoria, jossa on 20 osaa. Aika paksuja kuitenkin.

Matin historianäkemys perustuu marxilaisen historiallisen materialismin kritiikkiin ja sitä kautta eräänlaiseen paluuseen Hegeliin – ts. Hegelin logiikan joihinkin osiin. Niin tästä seuraa, että hänen historianfilosofiansa on lyhyt. Hän aina korosti sitä, että se voidaan ja tulee esittää hyvin lyhyesti.

Tässä Idea-lehdessä se on esitetty kaavana yhdellä sivulla. Tuossa ingressissä se jo tavallaan on sanottu. (Ks. myös esim. Lyhyin ihmiskunnan tie) Mutta koska se sisältää uusia käsitteitä, niin niiden selittämiseen tarvitaan kuitenkin vähän pidempiä lauseita.

Matti kertoi tällaisen anekdootin: Hegelin aikana kuuluisimmat matemaatikot olivat kiinnostuneita esittämään Hegelin logiikan kaavan muodossa. Ja kun he yrittivät, niin Hegel sanoi, että ei se onnistu koska te olette nyt väärinkäsittäneet tämän asian. Hegel nimittäin käytti Aristoteleelta perimäänsä jaottelua, määrittelytapaa, joka oli “Yleinen, erityinen, yksittäinen”. Te olette käsittäneet, sanoi Hegel, että se yleinen on joku kauhean iso pallo ja sinne mahtuu paljon kaikenlaisia asioita. Ja erityinen olisi siitä joku pienempi osa, ja yksittäinen olisi kaikkein pienin.

Mutta asia on täysin päinvastoin. Yleinen on kaikkein pienin. Siinä on vain muutama määre, ja vain sellaiset määreet, jotka välttämättä kuuluvat siihen.

Miten käsite luo kompleksisoitumista

Esimerkiksi meidän esittämä yhteiskunnan määritelmä on sellainen. Se on niin yleinen, että siinä ei ole paljon mitään. Mutta sitten tulee kompleksisoitumista kun mennään erityisiin yhteiskuntiin.

“Yhteiskunnassa samojen sääntöjen alaisena on ihmisiä, jotka eivät ole jokapäiväisen toimeentulon suhteen tekemisissä keskenään. Yhteiskunnan perusosat ovat (1) Keskusvalta, (2) välikerrokset, intressiryhmät tms., (3) kansalaistaso.”

“Samat säännöt” ei tuossa tarkoita yhdenvertaisuutta lain edessä, se on eri asia.

Nyt yritän esittää, miten yhteiskunnan määritelmää sovelletaan esihistoriaan, miten siinä tulee se kompleksisoituminen.

Otetaan lähtökohdaksi simpanssilauma. Miksi simpanssit eivät ole tehneet monikerroksista yhteiskuntaa? Niillä on aina vain se sama lauma, ja se ei siitä laajene. Mutta ihminen tekee aina suurempia ja suurempia kokonaisuuksia.

Mistä tuo johtuu? Se johtuu yhteiskunnan määritelmästä. Esiyhteiskunta alkoi silloin kun syntyi Homo-suku 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Ihmissuvulla oli alusta lähtien potentia yhteistyöhön vieraiden laumojen kanssa, koska omaksuttiin uusi toimeentulotapa. Alettiin metsästää ja keräillä. Tosin metsästys aluksi oli lähinnä haaskojen hyödyntämistä.

Tuo edellytti työnjakoa, ja työnjako edellytti ravinnonjakoa sillä tavalla että kaikki lauman jäsenet sai, ketään ei saanut jättää ilman. Esim. jos jotkut metsästäjät tulivat ilman saalista niin niillekin piti antaa. Ja jos oli kaksi alfauroksen asemasta tappelevaa urosta, niin oli pakko antaa sille opponentille myös. Sitä eivät simpanssit tee. (Jos tekevät, niin toisen täytyy kovasti kerjätä.)

Tämä oli se potentia, jonka ansioista Homo-suvun laumat periaatteessa kykenivät yhteistyöhön vieraiden laumojen kanssa. Mutta helppoa se ei ollut, koska kului 2,5 miljoonaa vuotta ennen kuin varsinainen ihmisyhteiskunta syntyi. Se oli metsästäjä-keräilijöiden heimo.

Siinä perusyksiköt olivat niitä pieniä ryhmiä niin kuin ennenkin, mutta ne olivat liittyneet yhteen, ja samojen sääntöjen piirissä oli siis useita perusyksiköitä.

Nämä heimot oli pitkän aikaa hyvin sulkeutuneita. Oli edelleen hyvin kovasti apinaihmisen luontoa vastaan ryhtyä yhteistyöhön vieraiden kanssa. Mutta sitten kun tuli kova pullonkaula, oli ilmastonmuutoksia, sukupuutto uhkasi, niin silloin perustettiin heimo.

Esihistorian loppupuoli eli sivilisaatioiden synty

Nyt sitten päästiin esihistorian loppupuolelle. Se oli sivilisaatioihin siirtymistä.

Metsästäjä-keräilijät eri puolilla maailmaa asettuivat paikoilleen, esimerkiksi jos olosuhteet olivat suotuisat maanviljelyn keksimiselle, karjanhoidolle, kalastukselle tai mitä pähkinöiden keräilyä nyt olikin. Syntyi siis toimeentulotapoja, jotka mahdollistivat paikalleen asettumisen ja usein myös pakottivat siihen.

Käytämme sivilisaation käsitettä eri lailla kuin yleensä kirjallisuudessa. Meillä se on johdettu yhteiskunnan määritelmästä. Sivilisaatiossa samojen sääntöjen alaisuuteen tuli erilaisia tuotantoalueita. Näin syntyi monikerroksinen yhteiskunta. Nyt oikeudenmukaisuuden vaaliminen ravinnon- ja vallanjaossa muuttui paljon monimutkaisemmaksi.

Ja koska kyse oli ihmisluonnosta, ja koska ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä, niin silloin ihmiskunnan tie jakautui kahtia. Toisaalta rauhanomaisiin sivilisaatioihin, ja toisaalta sitten alkoivat sodat, luokkajako johon usein liittyi myös naisen alistaminen.

Se johtui hyvin paljon luonnonoloista. Graeber ja Wengrow eivät ollenkaan hyväksy sellaista näkemystä. Heidän mielestään ihmiset vapaasti keksivät erilaisia yhteiskuntia. Mutta luulenpa vain, että kaikki muut tutkijat ovat sitä mieltä, että totta kai luonnonolot vaikuttivat paljon, useimmiten ratkaisevasti. Toisessa ääripäässä on Jared Diamond, jonka mielestä sotien synty oli aina ja suoraviivaisesti ulkoisista olosuhteista johtuvaa. Ei sekään tietysti noin vain päde: ulkoiset olot vaikuttavat sisäisten kautta.

Luokkasorron ja sotien synnystä

Esimerkiksi Sumerissa ensimmäiset kaupunkivaltiot syntyivät aivan tietyn prosessin myötä. Siellä oli jokien varsilla rauhanomaisia maanviljelyskyliä. Ne eivät tarvinneet mitään suuria kastelukanavia, kun joki toi lietettä ja siinä oli helppo viljellä. Siellä oli omavaraisia pieniä kyliä. Mutta sitten paikoitellen joki kuivui. Kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat lähtemään muualle etsimään toimeentuloa. Sumerin temppelilaitosten papit ottivat heidät huostaansa ja pistivät heidät tekemään kastelulaitoksia… no, lyhyesti sanottuna tuossa on se logiikka. En ala sitä nyt tarkemmin kuvaamaan.

Simo Parpolalla on erinomainen kuvaus tästä tapahtumasarjasta. (Otavan suuri maailmanhistoria, 1988, osa 2 – Idea-lehdessä on otteita siitä s. 16-17)

Sumerissa syntyvät ensimmäiset kaupunkivaltiot. Mutta jo ennen valtioita oli luokkayhteiskuntia. Lähinnä sellaisissa, joita yleensä sanotaan päällikkökunniksi. Ne olivat  isoja sukuklaaneja. Saattoi olla niin, että joku klaanin osa eli paremmilla alueilla joissa oli helpompi saada ravintoa, ja jotkut taas elivät ehkä luonnonolojen takia vaikeammissa oloissa ja joutuivat riippuvaiseen asemaan. Tällainen logiikka siinä on täytynyt olla. Mutta toisin kuin valtiot, päällikkökunnat olivat epävakaita eikä niillä ollut byrokratiaa ja instituutioita, joiden avulla ne olisivat voineet alistaa toisia kansanosia pysyvään riistosuhteeseen.

Tärkeä esimerkki on Luoteis-Amerikan intiaaniheimot: Jokien ja rannikon lohikannat olivat valtaisia. Saaliit vaihtelivat alueittain. Toiset saivat valtavia saaliita ja toiset ei. Tässä oli myös vaihtelua eri aikoina.

Ihmiset olivat täysin sidoksissa kalastusalueisiin, aivan kuten maanviljelijät olivat sidoksissa peltoihinsa. Ja kuten maanviljelijöille myös lohenkalastajille varastointi oli välttämätöntä. Kalaa saatiin saaliiksi vain muutaman viikon aikana vuodesta. Silloin kalan käsittelyyn tarvittiin orjatyövoimaa.

Aivan kuten maanviljelijöiden kohdalla, ympäristön vaatimukset ja uudet teknologiat loivat mahdollisuuden luokkayhteiskunnan syntyyn.

Ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen…

Miten valtiottomissa yhteiskunnissa syntyi luokkajakoa ja sotaisuutta, on hyvin vaikea eksaktisti ja empiirisesti osoittaa eri tapauksissa. On otettava huomioon, että alun perin rauhanomaiset yhteiskunnat joutuivat monin paikoin sotien piiriin ilman että ne omaehtoisesti olisivat synnyttäneet luokkajakoa ja väkivaltaisuutta.

Näin on historiassa monet asiat tapahtuneet. Esimerkiksi valtio syntyi vain ehkä kuudella alueella maailmassa omaehtoisesti. Mutta valtiolaitos oli ylivoimainen systeemi – sekä hyvässä että pahassa. Aluksi se levisi lähes pelkästään valloitusten avulla. Muiden ei enää tarvinnut keksiä valtiota. Samoin oli maanviljelyksen laita. Jared Diamondin kirjassa “Tykit, taudit ja teräs” on hienosti kuvattu sitä, että vain joillakin paikoin maailmassa syntyi maanviljelys omaehtoisesti, ja että se johtui aivan tietynlaisista ympäristöoloista. Esim. Eurooppaan maanviljelys tuotiin. Uusimmat DNA-tutkimukset osoittavat, että eurooppalaiset ei suinkaan keksineet maanviljelystä.

Kun ajatellaan historian vaihejakoa, tämä olisi huomioitava. Ns. “evolutivismissa” ei ole siitä kysymys, että jokaisen yhteiskunnan olisi käytävä jokainen vaihe omaehtoisesti läpi, kuten Graeber ja Wengrow virheellisesti väittävät. On olemassa sanonta “ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen”. Se pätee myös maailmanhistorian ja universaalihistorian perusvaiheisiin.

Miksi tarvitaan historianfilosofiaa, tai historian teoriaa? Asiaa valaisee hyvin arkeologi Jonathan Haas. Hän on tehnyt kaivauksia mm. Norte Chico/ Caralissa, Perussa, mistä löytyi rauhanomainen sivilisaatio. Hänen toimittamassaan teoksessa From Leaders to Rulers on historiikki siitä miten esihistorian osalta on yritetty pelkistää kehitysvaiheita, eli pyrkimyksestä, jonka Graeber ja Wengrow teilaavat kokonaan.

Viimeisin yritys antropologian alalla on peräisin 1960-luvulta. Siinä esihistoria jaetaan vaiheisiin seuraavasti: ryhmä, heimo, päällikkökunta, valtio. Haas toteaa että on kauan sitten osoittautunut että tuo jako ei vastaa empiirisiä tosiasioita, mutta että arkeologit eivät ole hylänneet evolutiivista lähestymistapaa vaan yrittävät kehittää sitä eri tavoin.

Emme mekään allekirjoita kyseistä vaihejakoa, oma kritiikkimme siitä on Idea-lehdessä.

Mihin tarvitaan teoriaa, mihin tarvitaan filosofiaa?

Mutta Haas kirjoitti siitä, miksi teoriaa tarvitaan arkeologiassa, ja miksi kyseinen vaihejako omana aikanaan oli eteenpäin: Eri vaiheiden määrittely auttoi tutkijoita nostamaan päivänvaloon muinaisesta menneisyydestä sellaisia yksityiskohtia, joista ei ole jäänyt konkreettisia jälkiä.

Historiantutkimus tutkii kirjallisia lähteitä. Mutta nyt on esihistoriasta tullut niin paljon uutta tietoa. On käynyt ilmi, että se on oikeastaan 2,5 miljoonan vuoden pituinen vaihe, jolla on omat välivaiheensa. Se kuuluu myös historiaan, ainakin jos historiaa katsotaan kokonaisuutena. Niin miten sitä tutkitaan, kun ei ole kirjallisia lähteitä?

Arkeologit usein etsivät vastauksia kaivauksilta, ikään kuin sieltä, tai lähinnä sieltä, tai jopa yksinomaan sieltä löytyisi vastaus siihen, miten kehitys esihistoriassa on tapahtunut, miten eri vaiheet ovat syntyneet. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pitää spekuloida. Pitää teoretisoida.

Toisin sanoen, pitää lähteä siitä, mitä me nyt tiedämme yhteiskuntakehityksestä, mitä me nyt tiedämme ihmisestä, mitä me nyt tiedämme historian lainalaisuuksista. Sitä kautta voidaan tehdä yhteenvetoa niistä suurenmoisista löydöistä mitä arkeologit on tehneet. Koska tutkimusmenetelmät ovat valtavasti kehittyneet, ja on todella ihmeellistä, mitä kaikkea tutkijat pystyvät päättelemään aivan pienistäkin tiedonsiruista.

David Wengrow, ollessaan Suomessa esittelemässä Alussa oli… kirjaa Tiedekulmassa, sanoi että meidän pitää varoa spekuloimista. “Mitä on spekulaatio”, hän sanoi, “se on sitä mitä meillä on päämme sisällä.” Olisin halunnut kommentoida tuota, mutta siinä ei sitten ehtinyt.

Mitä meillä on päämme sisällä? Siellä voi olla kaikenlaisia kuvitelmia, toiveita ja ennakkoluuloja. Mutta siellä voi olla myös filosofiaa, 2500 vuotta jatkunutta ihmiskunnan itsetuntemuksen historiaa. Kun siihen tukeudutaan ja spekuloidaan niin voidaan saada raotettua ihmiskunnan historian salaisuuksia.

Lisäys: Rauhanomaisista sivilisaatioista

(Tämä jäi alustavasta puheenvuorosta pois aikapulan vuoksi).

On kerrassaan hämmästyttävää, että tutkijat, jotka kirjoittavat rauhanomaisista sivilisaatioista, eivät vertaile niitä keskenään. Niitä vertaillaan Sumeriin, Egyptiin, Inkoihin ja Mayoihin, mutta Induskulttuuria ei verrata Caraliin / Norte Chicoon eikä Çatal Höyükiin. Ei myöskään kysytä, mitä muita rauhanomaisia sivilisaatioita on ollut ympäri maailmaa?

Tämä on yksi osoitus siitä, että vaikka monitieteistä tutkimusta on paljon, ja lisääntyvässä määrin esim. juuri tutkimusmenetelmien kehityksen vuoksi, niin viime kädessä se ei välttämättä onnistu, ellei se tapahdu filosofian johdolla.

Toiseksi, rauhanomaisista sivilisaatioista kirjoittavat tutkijat eivät juurikaan kysy, mistä niiden rauhanomaisuus on johtunut. Mitään vastausta tuohon kysymykseen ei kirjallisuudesta löydy.

Puolakkalainen vastaus – osin spekulatiivinen, mutta empiirisen aineiston avulla todennettavissa oleva:

Perusyhteisöjen suhteellinen omavaraisuus jokapäiväisen toimeentulon hankinnassa. Se esti muita sortavan eliitin muodostumisen. Perusyhteiskuntien ei ollut pakko alistua epäoikeudenmukaisiin valtapyrkimyksiin, jollaisiin aina on ihmisyhteiskuntien sisällä tendenssi.

Sumerissa viljavarastot olivat temppelien hallussa. Ravinnon jako oli täysin papiston hallussa ja perusyhteisöt olivat siitä täysin riippuvaisia. Caralissa sen sijaan oli jokaisella perhekunnalla omaa keittiöpuutarhaa, jossa kasvatettiin mm. papuja – proteiinin saati oli siis turvattu. Lisäksi yhteisten puuvillapeltojen tuotosta kudottiin paikallisissa työpajoissa verkkoja rannikon kalastajille, joilta saatiin vaihtokauppana kalaa. Çatal Höyükissä oli jokaisessa asumuksessa omat obsidiaadikätköt ja työpajat.

Ja pikantti yksityiskohta on tämäkin: Induskulttuurissa mitkään kuvalliset symbolit eivät viittaa ”valtionuskontoon” tai ”valtion kirkkoon”. Veistoksista ei löydy kuninkaita tai kaikille yhteisiä jumaluuksia. Mutta paljon löytyy erilaisia, usein paikallisia tai perhekohtaisia rituaalisia tapoja, joilla on vain joitakin yhteisiä piirteitä.

Tämä on merkillepantavaa sen vuoksi, että toisaalta Induskulttuuri oli täysin keskitetty: kaikki rakennustiilet olivat täsmälleen saman kokoisia, ja kaupassa käytetyt punnukset olivat täsmälleen samanlaiset koko valtavalla alueella.

Heli Santavuori on toimittaja, tietokirjailija ja graafinen suunnittelija Uusi historia -yhdistyksestä.

IDEAn saat sähköpostilla: tilaus.idea@gmail.com

Idea -teemalehti sisältää puolakka­laisen historian­filo­sofian esittelyä sekä kommenttia muuhun kirjalli­suuteen, mm. Richard Leakey, Yuval Noah Harari (Sapiens) sekä David Graeber ja David Wengrow (Alussa oli…)

Hinta 12,45 e  (sisältää postikulut)

Lehti maksetaan tilille FI96 5721 1520 3352 53, viitenumero 1070.

Ilmoita sähköpostilla kappalemäärä sekä postiosoitteesi. 

Kun suorituksesi näkyy tilillä, saat sähköpostilla tiedon että tilauksesi on postitettu.

Hinta 3,50 euroa.

Lähetä tilauksesi sähköpostilla,  ja maksa tilille FI96 5721 1520 3352 53, viitenumero 1083.

Kun suorituksesi näkyy tilillä, saat sähköpostilla  linkin ja tunnukset  pdf-tiedoston avaamiseksi. 

Tilaisuuksistamme Idea-lehteä saa käteisellä tai maksamalla etukäteen tilille FI96 5721 1520 3352 53 10 euroa, viitenumero 1070.

Syksyn tapaamiset keskustakirjasto Oodissa, Helsingissä.

ti 18.10.2022  17-20 ryhmätila 3,
ti 22.11.    17-19.30, ryhmätila 4.
ti 20.12.    17-20 UH, ryhmätila 3

Jos haluat tietoa tilaisuuksiemme ajasta, paikasta ja ohjelmasta, ilmoittaudu postutuslistalle osoitteeseen uusihistoria (at) humanpath.net. Lähetämme kuulumisia noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Pertti Koskela: Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi osa 1
Saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
E-kirja saa lisäksi mm. täältä: Ellibs; Amazon.

LUE MYÖS

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.