Sisällys
Johdanto
Facebookin kehitysvaiheet
Mark Zuckerbergin Facebookille asettamasta tehtävästä
Facebook yhteiskunnallisen keskustelun alustana
Zuckerbergin ”globaali yhteisö” = Facebook
Zuckerberg aikakauden olemuksesta ja historiasta
Zuckerbergin hyväuskoinen ihmiskäsitys
Mark Zuckerbergin henkilökohtainen ongelma
Johdanto
Yli 2,2, miljardia ihmistä on liittynyt Facebookiin. Se on historiallinen saavutus. Enemmistö maailman kaikista internetin käyttäjistä on Facebookissa. Joissakin maissa Facebookista on tullut internetin synonyymi.
Facebook on menestystarina. Menestyksensä myötä se on joutunut sosiaalista mediaa vaivaavien ongelmien – valeuutiset, vihapuhe – eteen suuremmassa määrin kuin muut saman alan yritykset. Zuckerberg on Manifestillaan tarttunut noihin haasteisiin. Siitä hän ansaitsee tunnustuksen.
Manifestillaan Zuckerberg astuu yhteiskuntateorian ja historianfilosofian alueelle – luultavasti itse sitä huomaamatta. Mutta oli häneltä rohkea ele ottaa tuo hänelle ylittämätön haaste vastaan. Hän on ehdottomasti tragikoominen hahmo ja sellaisena kunnioitettava.
Zuckerberg on liikemies, ei tutkija tai filosofi, eikä hän yritäkään olla sitä. Miksi siis arvostella hänen näkemyksiään?
Meidän liikkeemme todellinen nimi on Uusi historia -liike. Mark Zuckerbergin liikkeen todellinen nimi on: “Puhukaa mistä vaan, milloin vaan, miten vaan, niin kyllä tässä hyvin käy.”Toiseksi hänen näkemyksistään käyvät ilmi sosiaalisessa mediassa tähän saakka tapahtuneen verkostoitumisen historialliset ja yhteiskunnalliset rajat. Verkostoitumista voidaan pitää yksiselitteisesti ihmiskunnan kehitystä eteenpäin vievänä tekijänä vain hyvin latteiden yhteiskuntateoreettisten ja historianfilosofisten näkemysten pohjalta. Ne eivät kestä kritiikkiä edes Facebookin omien kokemusten pohjalta.
Kolmanneksi hänen näkemyksissään näkyvät perinteisen kansalaisyhteiskunnan ja perinteisten kansalaisjärjestöjen toiminnan rajallisuus. ”Uusi Facebook” muistuttaa idealtaan lähinnä Maailman sosiaalifoorumia. MSF kokoaa ”muutosvoimia” erillisiin elävän elämän tapahtumiin, ”uusi Facebook” aikoo koota niitä organisoimaan toimintaansa verkossa. MSF:stä piti peruskirjansa [1] mukaan tulla ”keskusteluareena ja siten aatteellinen liike”, joka synnyttää ”uutta ajattelua”. Se on kuitenkin jäänyt yksittäisten tapahtumien järjestäjäksi. Facebookista ei siitäkään ole ihmiskunnan yhtenäistymisen – ihmiskuntaa kokoavan keskustelun – alustaksi.
On huomionarvoista, että Zuckerbergin Manifestia arvostelleet kriitikot eivät yleensä ole arvostelleet hänen filosofisia näkemyksiään. Zuckerberg todennäköisesti ei itsekään tajua esittävänsä yhteiskuntateoreettisia ja historianfilosofisia näkemyksiä.
Zuckerbergin puolustukseksi on sanottava, että monet arvostetutkin tutkijat ovat esittäneet samansuuntaisia näkemyksiä. Se on mielestämme sitäkin suurempi syy arvostella niitä.
Facebookin kehitysvaiheet
”Kuluneen vuosikymmenen Facebook on keskittynyt yhdistämään ystäviä ja perheitä.” – Näin Zuckerberg kuvailee Manifestissaan Facebookin alkuvuosia.
Facebook alkoi kuitenkin pian perustamisensa jälkeen muuttua ”ystävien ja sukulaisten” yhteydenpitovälineestä muuksi. Siitä tuli ensinnäkin uutismedia, mutta myös muunlaisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen väline ja yhteiskunnallisen toiminnan organisoimisen alusta.
Juuri siksi Zuckerberg ottaa Manifestissaan tehtäväkseen Facebookin kehittämisen.
Zuckerberg jakaa Facebookin kehityshistorian kahteen vaiheeseen: ystävien ja sukulaisten yhteydenpitovälineestä yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineeksi, ”globaalin yhteisön” ”sosiaaliseksi infrastruktuuriksi”.
Mark Zuckerberg vuonna 2007. KUVA: AndersFrick, CC BY-SA 4.0,
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä Facebook on toiminut ja toimii alustana erilaisille Facebook-ryhmille, ”merkityksellisille ryhmille” tai ”merkityksellisille yhteisöille”, jotka toimivat monenlaisten sinänsä hyvien tavoitteiden puolesta – vertaistuki samaa harvinaista sairautta poteville, itsemurhien ehkäisy, hätäavun kerääminen luonnononnettomuuksien uhreille, äänestysaktiivisuuden lisääminen, poliitikkojen ja heidän valitsijoidensa yhteydenpito jne. – sekä erilaisille paikallisille yhteisöille, kuten kirkot, urheiluseurat ja muut paikalliset ryhmät.
Tosiasiassa vaiheita on kolme – joskin ne lomittuvat. Facebook alkoi ystävien ja sukulaisten yhteydenpitovälineenä, toiseksi siitä kehittyi uutismedia: käyttäjät jakoivat Facebookissa uutisia ja uutislinkkejä ja kommentoivat niitä. Kolmannessa vaiheessa Facebook toimi alustana, jonka pohjalta organisoitiin erilaisia ryhmiä ja kampanjoita.
Zuckerberg jakaa Facebookin historian kahtia, koska hän on haluton myöntämään, että Facebook on uutismedia. Vielä pari vuotta sitten hän kiisti sen yksiselitteisesti. [2] Manifestissaan hän myöntää sen epäsuoraan todetessaan, että Facebook suhtautuu ”hyvin vakavasti” siinä julkaistuun ”misinformaatioon ja suoranaiseen huijaussisältöön”. Hänen mukaansa ”huijauksen” vastustamisessa on edettävä varovasti, koska ”huijauksen, satiirin ja mielipiteen välillä ei aina ole selvää rajaa”. – Mitä muuta tuo on kuin uutismediaan kuuluvaa sisällön toimittamista?
Facebook on toiminut uutismediana huonosti. Se asettaa kyseenalaiseksi sen kyvyn toimia kelvollisen yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä ihmiskunnan liittyessä yhteen ”globaaliksi yhteisöksi. Siksi Zuckerberg sivuuttaa kokonaan Facebookin ”historiikissa” sen roolin uutismediana.
Mark Zuckerbergin Facebookille asettamasta tehtävästä
Zuckerberg asettaa tehtäväksi kehittää Facebookista kansalaisyhteiskunnan toiminnan organisoimisen alustan: ”Tällaisen aikana tärkein mitä me Facebookissa voimme tehdä, on kehittää se sosiaalinen infrastruktuuri, joka antaa ihmisille vallan rakentaa meidän kaikkien hyväksi toimiva globaali yhteisö.”
Tavoite kuulostaa kauniilta: ”valta ihmisille”! Tosiasiassa kysymys kansanvallasta yleensä ja vallan jakautumisessa Zuckerbergin visiossa erityisesti on ongelmallisempi kuin hän esittää.
Ensinnäkin: Ihmiskunnan historiasta tiedämme, että ihmisten yhteenliittymistä helpottavia teknisiä keksintöjä – myös infrastruktuuria, kuten maanteitä, rautateitä, siltoja, sähkölinjoja, lennättimiä, puhelinverkkoa, radio- ja televisiolähettimiä jne. – voidaan käyttää myös hyvin tuhoisiin tarkoituksiin. Ja niin niitä on käytettykin. Vasta vähitellen ihmiskunta on kehittänyt lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rajoittamaan niiden käyttämistä tuhoisiin tarkoituksiin.
Toiseksi: kansalaisten vallan lisääminen ei ihmiskunnan historiassa ole koskaan ollut kiinni teknisistä keksinnöistä. Se on aina ollut ja on yhä yhteiskunnallisen taistelun tulosta. Saadakseen ”valtaa”, demokraattisia oikeuksia ja vaikutusmahdollisuuksia, ihmiset ovat liittyneet yhteen oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa ajavien aatteiden, eivät teknisten keksintöjen pohjalta.
Kolmanneksi: Zuckerbergin määritelmä Facebookin tehtävästä sisältää implisiittisen, julkilausumattoman mutta selvän käsityksen, että saatuaan ”vallan” ihmiset käyttävät sitä ilman muuta ”meidän kaikkien hyväksi”. Noinhan ei ole. Arkikokemuksenkin perusteella tiedämme, että valta sokaisee hyvin helposti käyttäjänsä ihmisen yksilö- ja ryhmäkäyttäytymisessä. Ja historiasta löytyy lukuisia esimerkkejä – viimeistään Ranskan suuresta vallankumouksesta lähtien – kuinka ”vallankumous syö lapsensa”, kansan valtaan nostamat johtajat kääntyvät toisiaan ja heidät valtaan nostaneita kansalaisia vastaan.
Neljänneksi: mikä on ”meidän kaikkien hyvä”? Kuka sen määrittelee? Asia on kaikkea muuta kuin ongelmaton ja itsestään selvä, toisin kuin Zuckerberg antoi ymmärtää.
Itse asiassa Zuckerberg pidättää Manifestissaan itsellään oikeuden päättää, mitä ”meidän kaikkien hyvä” on. Facebook siis määrittelee rajat, miten ihmiset Facebookilta saamaansa valtaa käyttävät. Niinhän on jo nyt – Facebook on määritellyt rajoja sille, mitä käyttäjät saavat julkaista, ja kutsuu näitä rajoja harhaanjohtavasti ”yhteisön normeiksi” – paitsi että Facebook on liian usein antanut ”vallan” vihapuheen ja valeuutisten levittäjille.
Viidenneksi: mikä on Facebookin rooli ”globaalin yhteisön” rakentamisessa?
Zuckerberg toteaa toisaalta, että ”meidän kaikkien tuominen yhteen globaaliksi yhteisöksi on suurempi projekti kuin mikään yksi organisaatio tai yksi yhtiö” ja että Facebook voi ”esittää osaa” rakennettaessa rohkaisevaa, turvallista, valistunutta, kansalaistasolla yhdistävää, kaikki huomioivaa yhteisöä.
Toisaalta hän mainitsee Facebookin ainoana välineenä, joka antaa ihmisille ”vallan” (the power) rakentaa globaali yhteisö. Valta tulee pelkästään Facebookin infrastruktuurin pohjalta. ”Globaali yhteisö” syntyy siis nimenomaan Facebookin ”infrastruktuurin” varaan.
Zuckerberg havittelee Facebookille yhteiskunnallisen vaikuttamisen alalla monopoliasemaa, jollaista millään yksityisellä yhtiöllä ei millään alalla maailmassa ole ollut.
Väittelysanakirjan (VSK) ideaan kuuluu että käyttäjät saavat itselleen mainostulot omilta sivuiltaan. Ideaan sisältyy myös muita ansaintamahdollisuuksia periaatteen “palkkaa myös totuudenrakkaudesta” pohjalta. Pertti Koskela, Heli Santavuori ja Pia Länsman esittelevät VSK-ideaa Suomen sosiaalifoorumin tilaisuudessa keväällä 2018. KUVA: © Uusi historia ry.
Facebook yhteiskunnallisen keskustelun alustana
Käsityksemme mukaan tärkein yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto on aatteellispoliittinen keskustelu ja väittely. Zuckerberg on eri mieltä. Hän suhtautuu kielteisesti ”polarisaatioon” ja näkee väittelyissä vaaran, että ”menetämme yhteisen ymmärryksen” – mitä ikinä se tarkoittaakaan. Hänestä eriäviin mielipiteisiin tutustuminen voi jopa olla vaikutukseltaan kielteistä: ”Tutkimus näyttää, että – – vastakkaista mielipidettä edustavan artikkelin näyttäminen ihmisille itse asiassa syventää polarisaatiota leimaamalla muut näkökulmat muukalaisiksi.”
Hän toteaa: ”Tutkimus viittaa siihen, että parhaat ratkaisut keskustelun parantamiseksi saattavat tulla siitä, että opimme tuntemaan toisemme kokonaisina ihmisinä, eikä vain mielipiteistä – jotain, mihin Facebook on ainutlaatuisen sopiva.”
Zuckerberg tunnustaa epäsuoraan, että Facebook on sopivampi ihmisten vapaamuotoiseen tutustumiseen kuin mielipiteiden vaihdon välineenä. Siinä hän on täysin oikeassa – ja se ehkä selittää hänen kielteisen käsityksensä väittelyistä. Facebook ei ole väittelyille sopiva alusta.
Zuckerbergin näkemystä määrääkin lähinnä Facebookin luonne. Historiallinen kokemus ei sitä tue. Esimerkiksi 1930-luvun Saksassa ja Neuvostoliitossa samoin kuin 1990-luvun Jugoslaviassa ja Ruandassa ihmiset oli varsin helppoa kääntää propagandan avulla vanhoja tuttaviaan vastaan, jotka he olivat aikaisemmin tunteneet ”kokonaisina ihmisinä”, joiden naapureina he olivat asuneet ja joiden kanssa tehneet työtä.
Ei ole yllättävää, että Zuckerberg katsoo, että Facebookin pohjalta voidaan kehittää ”sosiaalinen infrastruktuuri” ”globaalin yhteisön” rakentamiseksi, koska se on kyennyt yhdistämään “ystäviä ja perheitä”.
Zuckerberg toteaa: ”Kuluneen vuosikymmenen Facebook on keskittynyt yhdistämään ystäviä ja perheitä. Sillä perustalla, meidän seuraava huomiomme kohde on kehittää yhteisön sosiaalista infrastruktuuria – –.”
”Ystävien ja perheiden” yhteydenpitoon tarkoitettu ”sosiaalinen infrastruktuuri”, mahdollistaa kyllä yhteydenpidon, yksinkertaisen tiedonvälityksen ja kaikenlaisen vapaamuotoisen keskustelun. Järjestäytyneen keskustelun ja sivistyneen väittelyn alustaksi se ei kelpaa. Olipa kysymys demokraattisen valtion parlamentista, demokraattisesti toimivista puolueista, lakien mukaan toimivista kansalaisjärjestöistä, ay-osastoista tai minkä tahansa rekisteröidyn yhdistyksen vuosikokouksesta, kanssakäymisen perustana on oltava järjestäytynyt keskustelu. Muussa tapauksessa mielivalta voittaa väistämättä. Näin käy sitäkin varmemmin, jos keskustelujen aiheena ovat yhteiskunnalliset ja maailmankatsomukselliset kysymykset. – Ehkä Zuckerbergin pelko väittelyä kohtaan johtuu siitä?
Itse asiassa Facebook estää yhteiskunnallisen keskustelun ja aatteellis-poliittisten väittelyjen käymistä suodatinkuplillaan (algoritmisesti rajatulla sisällöntarjonnallaan) ja kohdennetuilla poliittisilla mainoksillaan, kuten EU:n kilpailukomissaari Margarethe Vestager on osuvasti todennut:
”Facebook ja vastaavat lajittelevat ihmisiä poliittisiin ja ideologisiin suodatinkupliin ja tuhoavat merkityksellisen debatin.” ”Jos poliittiset mainokset ilmestyvät vain tiettyjen äänestäjien aikajanalla, kuinka me kaikki voimme väitellä asioista, joita ne nostavat esiin? Kuinka voivat muut puolueet ja media tehdä työtään ja haastaa niiden väitteet? Kuinka voimme edes tietää, minkä mandaatin vaalit ovat antaneet, jos lupaukset joihin äänestäjät tukeutuvat, on annettu yksityisesti?” [3]
Vielä pari vuotta sitten Zuckerberg kiisti Facebookin suodatinkuplat yksiselitteisesti. [4] Manifestissaan vajaat puoli vuotta myöhemmin hän myönsi sen ja totesi ”kantavansa huolta” siitä – joskin hänen mukaansa ”sensationalismi” ja ”polarisaatio” ovat sitä suurempia ongelmia.
Zuckerberg kehaisee Manifestissaan: ”Äskeisissä kampanjoissa ympäri maailmaa – Intiasta Indonesiaan yli Euroopan Yhdysvaltoihin – olemme nähneet, että ehdokas, jolla on laajin ja kiintein seuranta Facebookissa, yleensä voittaa.”
Jo pelkästään suodatinkuplien ja poliittisten mainosten vuoksi Zuckerbergin mainitseman tosiasian todistusvoima on hyvin kyseenalainen.
Mutta ilman suodatinkuplia ja kohdennettua poliittista mainontaakin Facebook on kelvoton yhteiskunnallisen keskustelun välineeksi. Sitä voidaan käyttää ja on käytetty yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hyvin kyseenalaisella ja jopa laittomalla tavalla, kuten esimerkiksi Brexit-kansanäänestyksen ja USA:n presidentinvaalien yhteydessä tapahtui. Edelleen Facebookin avulla on lietsottu vihakampanjoita, jotka ovat johtaneet etnisiin puhdistuksiin esimerkiksi Myanmarissa [5] ja Sri Lankassa [6] ja lynkkauksiin Indonesiassa Intiassa ja Meksikossa. [7]
Jos vaaleissa tulee valituksi poliitikko, jolla on paljon seuraajia Facebookissa, äänestäjät ovat ehkä tehneet valintansa harkiten ja vaihtoehtoja punniten – mutta se taas ei ole lainkaan Facebook-seurannan ansiota.
Jokainen yksilö voi tietysti itse vaikuttaa siihen, elääkö suodatinkuplassa vai ei. Yhtä kaikki, Facebookin suodatinkuplat ovat tosiasia.
Demokratian tai poliittisen keskustelun kriisi eivät johdu Facebookista. Mutta Facebook on mitä ilmeisimmin tehokkaampi väline demagogeille kuin niille, jotka haluavat haastaa demagogit sivistyneeseen väittelyyn. Sillä tavalla Facebook on osa ongelmaa, ei sen ratkaisua.
Zuckerbergin ”globaali yhteisö” = Facebook
Zuckerberg ei missään yhteydessä määrittele ”globaalia yhteisöä”. Manifestin sanamuodoista voidaan kyllä päätellä, mitä hän sillä tarkoittaa.
Hän aloittaa ”globaalin yhteisön” tarpeellisuuden perustelemisen kuvailemalla yhteiskuntaa kolmitasoisena rakennelmana:
”Yhteiskunnassamme meillä on henkilökohtaisia suhteita ystäviin ja perheisiin ja sitten meillä on institutionaalisia suhteita hallituksiin, jotka asettavat säännöt. Terveessä yhteiskunnassa meidän ja hallituksen välillä on myös monia kerroksia yhteisöjä, jotka pitävät huolta tarpeistamme.”
Uusi yhteisöllisyys voi muodostua vain universaalietiikan varaan. Kun lähtökohtana on rehellinen aatteellinen keskustelu, jossa keskustelukulttuuri on keskiössä, niin ihmisillä on työkalu itsetuntemukseen.Globalisaatio ja it-vallankumous ovat todellakin hajottaneet perinteisiä elinyhteisöjä ja syrjäytymisestä on tullut kasvava yhteiskunnallinen ongelma.
Manifestissaan Zuckerberg visioi tapoja rakentaa perinteisiä yhteisöjä uudelleen Facebookin pohjalle. Hän esittää monia esimerkkejä Facebookin avulla organisoiduista onnistuneista ryhmistä, joita hän kutsuu ”merkityksellisiksi ryhmiksi” tai ”merkityksellisiksi yhteisöiksi”. Hänen mukaansa tällaisiin Facebookin ryhmiin kuuluu miljardi ihmistä.
Zuckerbergin mukaan perinteisten yhteisöjen hajoaminen voidaan korvata Facebookin alustan pohjalta. Tarvitaan vain lisää ehdotuksia ryhmiksi Facebookilta ja työkaluja ryhmien toiminnan helpottamiseksi. Sellaisenaan ryhmät parhaimmillaan ”vahvistavat sosiaalista kudostamme”, kuten Zuckerberg toteaa.
Mutta: Facebookissa on mahdollista perustaa lähes millaisia ryhmiä tahansa. Facebookin johto ei pysty määräämään ylhäältä rajoja, palkkaamaan moderaattoreita tai laatimaan algoritmeja sillä tavalla, ettei Facebookiin syntyisi jopa etnisiin puhdistuksiin yllyttäviä ryhmiä.
Vaikka ryhmien aiheet olisivat yhteiskunnallisia, ne ovat joka tapauksessa pienempiä tai suurempia ”yhden asian liikkeitä”. Niiden käsittelemillä ongelmilla ei ole mitään yhteistä nimittäjää, joka yhdistäisi niitä toisiinsa. Ainoa yhdistävä tekijä on se, että ryhmät toimivat Facebookissa. Näin ollen ”globaali yhteisö” ei todellakaan tarkoita muuta kuin Facebook-käyttäjiä.
”Merkityksellisten ryhmien” lisäksi käyttäjät rakentavat ”globaalia yhteisöä” Facebookissa kahdella tavalla.
Facebook on uutismedia. Sen alustalla levitetään uutisia ja uutislinkkejä, kommentoidaan niitä ja käydään keskustelua niistä.
Facebookia tällaisena yhteiskunnallisen vaikuttamisen organisoinnin välineenä käyttäviä ei yhdistä muu kuin heidän levittämiensä tai käsittelemiensä uutisaiheiden yhteiskunnallisuus. Keskustelu on vapaamuotoista, järjestäytymätöntä ja sattumanvaraista. Sillä ei ole mitään julkilausuttua teemaa tai tavoitetta eikä keskustelulle ole muita sääntöjä kuin Facebookin asettamat enemmän tai vähemmän mielivaltaiset rajoitukset. Tässäkin tapauksessa ”globaaliin yhteisöön” kuulumisen ainoa peruste on se, että uutisia välitetään ja niistä keskustellaan Facebookissa.
Edelleen Facebookia käytetään kansalaisten ja poliitikkojen, vaaliehdokkaisiin ja valituiksi tulleiden poliittisten johtajien yhteydenpidon välineenä. Poliitikkoja seurataan Facebookissa, ja kuten Zuckerberg toteaa Manifestissaan: ”Me voimme auttaa järjestämään suoraa dialogia ja tilivelvollisuutta kansan ja valitsemiemme johtajien välillä.”
Tuo on sinänsä kiitettävää ja saattaa lisätä politiikan läpinäkyvyyttä. Mutta yhdistääkö ”valitsemiamme johtajia” tai heidän äänestäjiään mikään muu kuin se, että kaikki ovat Facebookissa?
On vaikea välttyä vaikutelmalta, että Zuckerberg todellakin tarkoittaa ”globaalilla yhteisöllä” yksinkertaisesti monopoliasemaan nousevan Facebookin käyttäjiä.
Zuckerberg aikakauden olemuksesta ja historiasta
”Suurimmat mahdollisuutemme ovat nyt globaaleja – –. Suurimmat haasteemme tarvitsevat nekin globaaleja vastauksia – –. Edistys vaatii nyt, ettei ihmiskunta liity yhteen vain kaupunkeina ja kansakuntina, vaan globaalina yhteisönä.”
Aikakausi-näkemyksessään Zuckerberg on sinänsä oikeassa. Ihmiskunnan olemassaolon suurimmat uhat ovat globaaleja ja ne voidaan ratkaista vain siten, että ihmiskunta yhtenäistyy globaalisti.
Mutta Zuckerbergin aikakausinäkemys on lattea: ihmiskunnan yhteenliittymisellä on vain määrällinen ulottuvuus: ”globaalissa yhteisössä” on enemmän väkeä kuin ”kansakunnissa” tai ”kaupungeissa”. Ainoa muu ulottuvuus on se, että ”globaalin yhteisön” jäsenet toimivat Facebookissa.
Zuckerbergin aikakausinäkemys liittyy hänen historiankäsitykseensä: ”Historia on tarina siitä, miten olemme oppineet liittymään yhteen yhä suuremmin joukoin – heimoista kaupunkeihin ja kansakuntiin.”
Zuckerberg näkee ihmiskunnan historian suoraviivaisena ja ongelmattomana: ihminen on historiansa kuluessa liittynyt yhteen yhä laajemmiksi poliittis-hallinnollisiksi kokonaisuuksiksi.
Tuo on kiistaton ja itsestään selvä tosiasia, ja sellaisena pelkkä fraasi.
Toisaalta se on hyvin harhaanjohtava, jos sitä pidetään sinänsä riittävänä kuvaamaan ihmiskunnan yhtenäistymiseen liittyviä haasteita. Vastaamatta jäävät seuraavantapaiset kysymykset:
Mistä johtuvat sodat ihmiskunnan historiassa? Mistä johtuivat maailmansodat viime vuosisadalla, mistä sodat sen jälkeen kun demokratia oli voittanut kaikissa keskeisimmissä teollisuusmaissa? Mistä johtui Irakin sota? Mitä nyt tapahtuu Syyriassa? Mistä johtui siirtomaajärjestelmä, mistä erilaisten diktatuurien synty? Mistä johtuu kasvava eriarvoisuus maailmassa, kun yhä pienempi osa ihmisistä omistaa yhä suuremman osan maapallon vauraudesta? Mistä johtuu, että ympäristökatastrofien uhka kaiken aikaa kasvaa?
Päinvastoin kuin Zuckerberg väittää, ihmiskunnan järjestäytyminen yhä laajempiin poliittis-hallinnollisiin kokonaisuuksiin näyttää vievän kohti ihmiskunnan kasvavaa itsetuhon uhkaa.
Zuckerbergin mukaan siinä, millä tavalla ihmiset ovat järjestäytyneet yhä suurempiin poliittis-hallinnollisiin kokonaisuuksiin, ei ole mitään perustavanlaatuista sisäänrakennettua ongelmaa, uhkatekijää, itsetuhon lähdettä.
Mielestämme tuo on virheellinen näkemys historiasta. Kun pyritään luomaan kokonaiskuvaa ihmiskunnan tiestä, on nähtävä se tosiasia, että vaikka demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta vahvistavat tendenssit ovat vahvistuneet, myös vastakkaiset tendenssit ovat vahvistuneet.
Ei liene sattuma, ettei Zuckerberg mainitse lainkaan ihmiskunnan itsetuhon uhkaa, vaikka hän mainitseekin esimerkiksi ilmastonmuutoksen yhtenä ihmiskunnan globaalina ongelmana.
Zuckerbergin hyväuskoinen ihmiskäsitys
Zuckerberg ei esitä Manifestissaan varsinaisesti mitään näkemystä ihmisolemukseen. Mutta sellainen sieltä voidaan löytää.
Zuckerbergin historiankäsityksen takana on virheellinen usko ihmisen luontaiseen hyvyyteen: hänen mukaansa ihmisten yhteenliittymisellä ”yhä suuremmin joukoin” on sinänsä väistämättä vain tai ainakin pääasiassa myönteisiä vaikutuksia. Zuckerbergin mukaan tarvitaan vain tekninen väline, Facebookin tarjoama ”sosiaalinen infrastruktuuri”, niin ihmiset alkavat toimia ”meidän kaikkien hyväksi”. Hän mainitsee kyllä esimerkiksi ”valeuutiset” ja ”huijaukset”, mutta hänelle ne ovat yksittäisiä ongelmia, jotka nekin ratkaistaan teknisin keinoin, mm. tekoälyn avulla.
Päinvastoin kuin Zuckerberg väittää, ihmiskunnan järjestäytyminen yhä laajempiin poliittis-hallinnollisiin kokonaisuuksiin näyttää vievän kohti ihmiskunnan kasvavaa itsetuhon uhkaa.Internetin keksijä Tim Berners-Lee on todennut luomuksestaan, että se ”kuvastaa ihmiskuntaa – hyvää, pahaa ja rumaa”. [8] Omien sanojensa mukaan hän on yhä optimisti, mutta varoittaa vaaroista, joita mm. Facebookin toiminta on aiheuttanut. Hänen mukaansa ”emme saa pitää itsestään selvänä, että verkko vie meidät ihmeellisiin asioihin.”
Samalla tavalla professori John Naughton kuvasi vuosi sitten osuvasti ongelmia, joita aiheutuu siitä, että Facebookia käyttää yli puolet maapallon verkon käyttäjistä: ”Oli siksi väistämätöntä, että siitä tulisi myös ihmisluonnon peili – ja että ihmiset eivät käyttäisi sitä vain hyviin tarkoituksiin, vaan myös pahoihin. Ja niin he ovat tehneetkin.” [9]
Zuckerberg on varmasti vilpitön uskossaan ihmisen luontaiseen hyvyyteen. Mutta samalla hyväuskoisuus saa hänet väistämättä vähättelemään ongelmia, joita ihmisten taipumus ”pahaan ja rumaan” aiheuttaa. Ja se tarkoittaa, että saamme jatkossakin varautua Facebookissa sekä yksittäisiin käyttäjiin kohdistuviin henkilökohtaisiin parjauskampanjoihin että laajempiin vihapuhe- ja valeuutiskampanjoihin.
Mark Zuckerbergin henkilökohtainen ongelma
Zuckerberg on varmasti vilpitön pyrkimyksessään yhdistää ihmiskuntaa Facebookin pohjalta.
Hän on kuitenkin asemassa, jossa hänen on hyvin vaikeaa välttyä itsevaltaisilta kannanotoilta ja toimilta.
Siten kuin hän kaavailee globaalin yhteisön rakentamista Facebookin ”sosiaalisen infrastruktuurin” pohjalle, hän tulee – huomaamattaan ja tahtomattaan – sanelleeksi despoottisesti, millainen tuon ”globaalin yhteisön” on oltava.
Zuckerbergin manifestissa Facebookin viralliseksi ”maailmankatsomukseksi” ujutetaan – Zuckerbergin huomaamatta ja tahtomatta – kanta, joka mielestämme on edesvastuuton. – Yksityinen firma saa toki määritellä yhteiskunnalliset tavoitteensa (lainsäädännön puitteissa) niin kuin sen johto ja osakkeenomistajien enemmistö haluavat. Mutta Facebook ei ole tavallinen yksityinen yritys. Manifestissaan Zuckerberg nimenomaan hahmotteli Facebookille keskeistä yhteiskunnallista roolia siinä, miten ihmiskunta yhtenäistyy ”meidän kaikkien hyväksi”.
Zuckerberg esittää näkemyksensä globaalista yhteisöstä, ihmiskunnan yhteisestä hyvästä, aikakaudesta, historiasta jne. kuin ne olisivat ilman muuta ainoat oikeat.
Se on lähtökohtaisesti väärin – vaikka hänen näkemyksensä eivät olisikaan latteita, epämääräisiä ja mielivaltaisia, kuten ne mielestämme ovat.
Toimiakseen vastuullisesti ja demokraattisesti Zuckerbergin pitäisi kannustaa sivistyneen, jäsennellyn keskustelun käynnistämistä noista aiheista – monilla alustoilla. Hänen Manifestinsa ei kuitenkaan ollut keskustelunavaus, vaan pikemminkin toimintasuunnitelma.
Manifestista tulee mieleen sanonta ”Jos ainoa käytettävissä oleva työkalu on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta”.
