Ensimmäinen suku: ns. kehittyneet eläimet
Ihmisen filosofisen sukupuun laatiminen on aloitettava luonnontieteellisesti, ottamalla tarkastelun kohteeksi Homo-suvun evolutiiviset juuret. (Evoluutiobiologien keskuudessa tätä aihepiiriä nimitetään monesti etologiaksi tai evoluutiopsykologiaksi.)
Kun ihmisen filosofista sukupuuta laaditaan Linnén luokittelutavan mukaisesti, ensimmäisen tarvittavan suku-käsitteen piiriin on luettava kaikki ns. kehittyneet eläimet.
Evoluutiopsykologit ja paleoantropologit ovat osoittaneet, että myös eläimillä on kulttuurievoluutiota. Kun esimerkiksi muuttohaukkapariskunta opettaa jälkikasvulleen, miten kyyhkysiä pyydystetään, se on – tavallaan – kulttuurievoluutiota alkeellisessa muodossa.
Ihmisen filosofista sukupuuta ei kuitenkaan voida laatia, jos ihmissuvun synnyn evolutiivisia juuria pohditaan vain kulttuurievoluution käsitteen puitteissa.
Kulttuurievoluutiosta on erotettava eräs sen erityinen muoto, moraalievoluutio. Sitä on havaittavissa sellaisilla eläimillä, joiden piirissä on vastavuoroista altruismia.
Vastavuoroinen altruismi ja eläimellinen moraalievoluutio
Vastavuoroinen altruismi on eläimellisen moraalievoluution juuri. Vastavuoroinen altruismi edellyttää ja kehittää älykkyyttä, sekä kykyä yhteistyöhön että kykyä viekastella ja juonitella oman sosiaalisen aseman parantamiseksi ja muiden alistamiseksi: on valittava, kenelle kannattaa tehdä palveluksia, millaisia palveluksia ja milloin, ja on muistettava, kenelle ja milloin on tehnyt palveluksen ja keneltä voi odottaa vastapalvelusta jne.
Tässä kehittyneillä eläimillä tarkoitetaan eläimiä, joilla on moraalievoluutiota. Kehittyneiden eläinten yhteisöelämän olennainen piirre on tapakulttuuriin liittyvä moralisointi, ”moralisoivat kiistelyt” tapakulttuurista. Moraalievoluutio tarkoittaa nimenomaan sellaisten ”tapojen ja tottumusten”, ”käyttäytymissääntöjen”, periytymistä, jotka auttavat ratkaisemaan keskinäisiä riitoja, lisäävät lauman tai parven yhteishenkeä ja parantavat yksilöiden ja yksilöryhmien kykyä yhteistyöhön.
Biologian näkökulmasta eläimellinen moraalievoluutio on ”järkevää käyttäytymistä” niin yksilön kuin lauman (tai parven) kannalta. Mitä parempi yhteishenki laumalla on, sitä paremmat ovat sen selviytymismahdollisuudet olemassaolon taistelussa. Ja mitä parempi yksilön sosiaalinen asema laumassa on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on saada riittävästi ravintoa ja hankkia parittelukumppaneita ja siten välittää geenejään eteenpäin.
Yhteishengen luominen voi palvella yhtä hyvin “hyvää” kuin “pahaa”. Hyvä yhteishenki laumassa edesauttoi vihollisina pidettyjen vieraiden laumojen ja niiden yksilöiden tuhoamisessa. Lisäksi lauman jäsenet saattoivat nostaa arvostustaan me-hengen lujittajina kunnostautumalla taistelussa lauman vihollisia vastaan.
Moraalievoluutiota on havaittavissa valaista ja delfiineistä ainakin miekka- ja ryhävalailla ja pullokuonodelfiineillä, linnuista ainakin korpeilla ja harakoilla ja Uuden Kaledonian varislinnuilla sekä Länsi-Afrikan harmaapapukaijoilla, sosiaalisista pedoista ainakin Afrikan villikoirilla ja Aasian vuoristovillikoirilla, lepakoista ainakin vampyyrilepakoilla, apinoista ainakin simpansseilla, kapusiiniapinoilla, bonoboilla, gorilloilla (erityisesti vuorigorilloilla), orangeilla ja makakiapinoilla.
Moraalievoluutio ei edellytä inhimillistä tietoisuutta
Kehittyneimpienkin eläinten moraalievoluutio on kuitenkin luonteeltaan eläimellistä. Niillä ei ole inhimillistä tietoisuutta.
Esimerkiksi simpanssien parissa jokaisella laumalla on omat periytyvät yhteishengen vahvistamiseen liittyvät mekanisminsa ja käyttäytymistapansa. Simpanssien käyttäytymisessä on paljon piirteitä, jotka näyttävät moraalisilta, inhimillisiltä, mutta perusta, inhimillinen tietoisuus, puuttuu.
Inhimilliselle tietoisuudelle ominaisia piirteitä ovat luova mielikuvitus, innovatiivinen teknologia ja taide, yleensä dynaamisuus suhteessa ulkoiseen luontoon ja populaation sisäisten suhteiden järjestämiseen sekä inhimillisen tietoisuuden kaikkien muiden piirteiden perusta, oikeusäly.
Inhimillinen tietoisuus syntyi varsinaisesti noin 60.000 vuotta sitten, yhteiskunnan synnyn myötä.
Niillä Homo-suvun eri lajien edustajilla, jotka elivät ennen yhteiskunnan syntyä tai jotka jäivät yhteiskunnan synnyn jälkeen sen ulkopuolelle, ei ollut inhimillistä tietoisuutta. Siinä suhteessa ne eivät olleet simpansseja, pullokuonodelfiinejä, miekkavalaita tai vampyyrilepakoita kehittyneempiä.
Ajalta, jolloin anatominen vastineemme Homo sapiens syntyi noin 200.000 vuotta sitten, ei ole löytynyt minkäänlaisia merkkejä inhimillisen tietoisuuden aiheuttamista kulttuurisista muutoksista. Homo sapiens ei siis tuolloin ollut ”sapiens”, muita kehittyneitä eläimiä ”viisaampi”.
Hahmotettaessa ihmistymisen syntyprosessia ihmisen filosofisen sukupuun avulla on Homo-suvun kaikki edustajat, myös ihmisyhteiskunnan ulkopuolella elänyt Homo sapiens, luettava muiden kehittyneiden eläinten kanssa samaan sukuun.
Kehittyneiden eläinten suvun ”kaksi lajia”
Kehittyneiden eläinten suvun lajit eroavat toisistaan ennen muuta sillä perusteella, mikä merkitys niiden piirissä on keskinäisellä jaolla.
Ensimmäinen laji: useita sosiaalisen järjestäytymisen tendenssejä
Kaikille tähän kehittyneiden eläinten suvun lajiin kuuluville eläimille on yhteistä se, että keskinäinen jako ei ollut niiden toimeentulolle välttämätöntä.
Tähän kehittyneet eläimet -suvun ”loogisesti muodostettavaan lajiin” kuuluvat ”yksittäistapauksina” miekkavalaat, vampyyrilepakot, simpanssit, hyeenakoirat, korpit, Uuden Kaledonian varikset jne.
Esimerkiksi miekkavalailla voidaan sanoa olevan jossain mielessä ”heimoja”. Niiden “yhteiskunta” on monikerroksinen. Siinä suhteessa ne ovat lähempänä ihmistä kuin mikään muu kehittynyt eläin.
Tähän lajiin kuuluvat myös ajanjaksolla 7-1 miljoonaa vuotta sitten Itä-Afrikassa kahdella jalalla kävelleet apinat (australopithecukset, paranthropukset yms.).
Nämä apinat eivät olleet yhtään sen ihmismäisempiä kuin simpanssit, kapusiiniapinat, vuoristogorillat tai orangit. Anatomisesti ne olivat lähempänä nykyihmistä, koska ne kävelivät kahdella jalalla, mutta sosiaaliselta järjestäytymiseltään ne eivät olleet muiden kehittyneiden eläinten yläpuolella.
Itse asiassa niiden tavoissa järjestäytyä oli havaittavissa erilaisia tendenssejä. Jotkut lajit olivat sosiaalisessa järjestäytyneisyydessä mitä todennäköisimmin samantapaisia kuin bonobot, simpanssit tai vuorigorillat. Toiset taas olivat niitäkin kauempana ”ihmiseen johtavasta kehityslinjasta”. Niiden sosiaalinen järjestäytyminen muistutti mitä todennäköisimmin paviaanilaumojen kaltaista valtarakennesysteemiä.
Näiden kahdella jalalla kävelleiden apinalajien voidaan katsoa kuuluvan ihmisapinoihin.
Toinen laji: keskinäiseen jakoon tukeutuneet apinaihmisten laumat
Homo-sukua, kaikkia Homo-suvun lajeja, jotka elivät ennen yhteiskunnan syntyä tai jotka elivät yhteiskunnan syntymisen jälkeen sen ulkopuolella, voidaan nimittää apinaihmisiksi. Ne ovat kehittyneet eläimet -suvun toinen ”loogisesti muodostettava laji”.
Kehittyneiden eläinten suvun toisen lajin ominaispiirre on eläimellisen moraalievoluution pohjalta syntynyt keskinäinen jako, lauman sisäisten ryhmien välinen työn- ja hyödykkeiden jako, josta lauman jokaisen jäsenen toimeentulo oli riippuvainen.
Keskinäiseen jakoon perustuva laumaorganisaatio syntyi Itä-Afrikassa noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Homo-laumat turvautuivat ravinnon hankinnassa (lähinnä sukupuolijakoon perustuvaan metsästäjien ja keräilijöiden väliseen) työnjakoon lauman sisällä ja toisaalta satunnaiseen yhteistyöhön sellaisten vierekkäisten laumojen välillä, joiden johdossa olevat urokset olivat verisukulaisia.
Ihminen ei kuitenkaan syntynyt suoraan keskinäiseen jakoon tukeutuvien apinaihmisten laumojen pohjalta. Tämän ”loogisesti muodostettavan lajin” populaatioiden piirissä keskinäinen jako pysyi eläimellisen moraalievoluution puitteissa.
