Graeber ja Wengrow valistuksen ajasta ja Amerikan alkuperäiskansoista
Seuraavassa tekstiversio Ari Helon puheenvuorosta Uusi historia -yhdistyksen tilaisuudessa 4.10.2022. Videotallenteen voi katsoa kirjakuppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Tekstiä on selkeyden vuoksi hieman stilisoitu.
Muiden alustavien puheenvuorojen tekstiversiot:
- Heli Santavuori: Miksi tarvitaan esihistorian filosofiaa?
- Pertti Koskela: Sosialismin nousu ja tuho ihmisluonnon kannalta.
ARTIKKELIKUVA:
Madame Geoffrinin salongissa vuonna 1755 luetaan Voltairen tragediaa “Kiinalainen orpo”. Lemonnieren maalaus noin vuodelta 1812. KUVA: Wikimedia Commons.
Aro Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.
Kolme aihepiiriä...
Otsikon tarkempi muotoilu oli jäänyt minulta huomiotta. Mutta kyllä minä sitä kirjaa todella mielenkiinnolla luin.
Itselle ensimmäisenä tulee mieleen jotain sellaista, mistä ei itse mitään tiedä, niin kuin esihistoria, eli kaikki se historia, mikä ei perustu kirjallisiin lähteisiin. Metodologiakurssilla aikojen alusta 80-luvulla meillä oli sellainen teksti, joka oli verovalitus ja siihen oli faarao vastannut. Mitä piti ymmärtää, oli ainakin se, että faarao ei ole itse sitä vastausta kirjoittanut. Ja kun juuri puhuttiin tästä kompleksisuudesta, että minkälaisia byrokratioita maailmassa on ollut jo kauan ennen teollistumista.
Minun oli pikkaisen vaikea löytää tästä kirjasta sitä varsinaista pointsia sen suhteen, että onko maanviljelys ollut edellytys kompleksisille yhteiskuntarakenteille vai onko niitä ollut aikaisemmassa tuotantotaloudessa, koska tiedän, että tästä on ainakin Yhdysvalloissa riidelty.
Mutta kolme aihepiiriä tuli mieleen tästä kirjasta, enemmänkin kysymyksenä siitä miten asioita hahmotetaan, käsitetään. Yksi on valistus, toinen on valistuksen jälkeinen maailma ja kolmas on historiakäsitys.
Valistus
Kirja alkaa lennokkaasti niin, että käydään läpi länsimainen maailmanymmärrys 1700-luvulla kahdelta kantilta. Eli että Rousseau, ranskalainen filosofi, olisi Yhteiskuntasopimus-esseessään kysynyt millainen on ihmisen luonnollinen tila ja kuinka länsimainen kulttuuri on sen tuhonnut. Meidän pitäisi löytää luonnollinen vapaus uudelleen ja tarvitsemme sen takia Euroopassa valtavan muutoksen.
Vastakohtana tälle oli Hobbesin näkemys, että aikojen alussa ihmiskunta eli pelkästään kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Kirjoittajat vetävät tästä lähinnä sen johtopäätöksen, että länsimainen ajattelu olisi jäänyt jumiin näihin kahteen ajattelijaan ja jäänyt miettimään vain sitä, onko ihminen hyvä vai paha. Ja että se on turha kysymys, mikä on minunkin mielestäni tietysti ihan oikea lähtökohta. Sellaista ei kannata ruveta historiapuolelta selvittämään.
Mutta kun he käsittelevät valistusta nimenomaan näiden kahden ajattelijan kautta, että eli minkälainen käsitys eurooppalaisella 1700-luvulla oli maailman synnystä. Kun he sitten kohtasivat alkuperäiskansoja, niin alkuperäiskansat informoivat heitä kaikenlaisista asioista, joista he eivät tienneet yhtään mitään. Tätä voi lähestyä kertomuksena siitä, että eurooppalaiset olivat niin tyhmiä, että eivät mitään tienneet mistään.
Mutta jos katsoo miten se suuri historiakertomus, tämä valtava tuotantotalousjärjestelmä missä nyt olemme – miten se on siitä kehkeytynyt, niin voi siitä yhtä hyvin lukea, että eurooppalainen sivistys otti opikseen. Se niin kuin reflektoi koko ajan sitä, mitä sille kerrottiin ja itsekritiikkihän siinä pääasia on, että asiat tulevat tietoisesti tiedetyksi ja ymmärretyksi.
Jos valistusta ajattelee käänteenä, johon kirjoittajat suhtautuvat aika yliolkaisesti. He ovat sitä mieltä, että valistus oli lähinnä surullinen käänne ihmiskunnan historiassa. Ja koska he toteavat ykskantaan välillä, että historia on jossain vaiheessa mennyt aivan karmealla tavalla pieleen, ja että sitä ei kai kukaan voi kiistää.
Valistuksen jälkeinen maailma
Tällaiset yleistykset ovat historioitsijalle, joka ei usko filosofiaan kuten minä, niin vähän hupaisen kuuloisia vetoja. Jos ajatellaan, minkälaisessa maailmassa valistusajan ihmiset elivät. Niin kaikki, mitä meillä nykyään on ja minkä pohjalta nämäkin tutkijat ovat työnsä tehneet, on valkoista ylivaltakulttuuria niin kuin he sanovat. Okei, oikeasti on kysymys valkoisesta ylivallasta, jolle peitenimenä pidetään länsimaista kulttuuria.
Minun mielestäni on juuri päinvastoin: valkoinen ylivalta-ajattelu on keksitty uudeksi pilkkanimeksi sille, missä me oikeasti elämme. Reformointi ja reformin kaipaaminen on länsimaisessa ajattelussa ollut lähtökohtaisesti, ainakin sieltä valistuksesta alkaen. Silloin keksittiin ajatus siitä, että ihmiskunnan tarina oikeasti kehittyy johonkin, ja että se muuttuu jonkinlaiseksi toisenlaiseksi kuin se on aikaisemmin ollut. Ylipäänsä moderni historia syntyy, koska moderni historia käsittelee muutosta ja mitään muuta se ei käsittele.
Jos sitä valistusajan maailmankuvaa tai maailmaa sinänsä ajattelee, että minkä takia intiaanit eivät löytäneet Eurooppaa, vaan eurooppalaiset löysivät Amerikan (tai oikeastaan eksyivät sinne). Joka tapauksessa he kartoittivat sen. Kannattaa aina muistaa niistä kehityslinjoista sekin, että totta kai kun Yhdysvaltoja tutkittiin ja sinne lähetettiin retkikuntia, niin intiaaneilta he joutuivat kysymään, mitä reittiä täältä pääsee sinne ja tänne ja tuonne.
Mutta se oli se länsimainen arkistolaitos, painokoneet, yliopistot, ylipäänsä täydellinen valtiobyrokratia, joka loi sen mahdollisuuden, että ei mennyt kauhean kauan, kun valkoisilla oli kartta koko Yhdysvaltain alueesta ja samaan aikaan kun intiaanit tiesivät vaan omien metsästysmaidensa reitit.
Mitä tässä länsimaisen imperialismin historiasta harvemmin ajatellaan, on nimenomaan se, miten paljon oli tällaista tieteellisteknistä väistämättömyyttä, jonka eurooppalainen imperialismi toi mukanaan. Missään tapauksessa tämä ei ei tarkoita, että se eurooppalainen imperialismi olisi ollut jotenkin hyväntahtoista.
Mutta ei eurooppalainen imperialismi mitenkään rotulähtökohtaista ollut. Mistä eliitti varsinaisesti oli huolissaan 1700-luvulla, 1800-luvulla, 1900-luvun alkuun ainakin? Ei se kyllä ihon väristä ollut huolissaan, eikä se ollut ollenkaan kiinnostunut siitä, keitä se kapitalismi riistää.
Suomessakin loiset, mäkitupalaiset, torpparit, ei heillä ollut edes äänioikeutta 1906 vuoteen asti. Oli kysymys siitä, että samaan aikaan, kun länsimainen yhteiskunta tätä maailmanvalloitustaan teki, se taisteli vielä vanhan sääty-yhteiskunnan ajatuksia vastaan. Ja siirtymä sääty-yhteiskunnasta tätä modernia, meidän tuntemaa demokratiaa kohti oli koko ajan käynnissä.
Kun nämä kirjoittajat esim. toteavat, että viktoriaaninen Englanti ei ollut ollenkaan edistysmielinen, niin tämä kaikki on suhteellista. Jos sitä katsotaan Suomen mittakaavassa, niin meille tuli elinkeinovapaus vasta 1870-luvulla. Yhdysvalloissa oli jo orjatkin vapautettu siihen mennessä.
Kun lukee historiaa tätä kautta, niin kuva valistuksen aikakaudesta muuttuu aika lailla erilaiseksi kuin mikä tuossa kirjassa luodaan.
Ja sitten isosta kuvasta, kyllä kannattaa hahmottaa, miten iso muutos se on ollut. Yksinkertaisesti niin, että eurooppalaisten tullessa Pohjois-Amerikkaan Yhdysvaltain alueella asui noin neljä miljoonaa ihmistä. Nyt siellä asuu 330 miljoonaa. Hyvä ettei ihan satakertaistunut. Eli miten niitä resursseja on pystytty käyttämään? Totta kai niitä riistokäytetään koko ajan. Eli mehän elämme yli varojemme. Siitä ei ole kysymys.
Mutta jos miettii näiden muutosten mittakaavoja, niin kannattaa aina pitää mielessä sekin, että maapallon väkiluku on kolmetoistakertaistunut, kenties vähän enemmänkin jo. Ja tämä ei olisi ikinä ollut mahdollista vanhoilla tuotantotekniikoilla, ei edes Rooman aikaisilla vaikka Rooma oli jo miljoonakaupunki.
Tai että me olemme kaikki kymmenkertaisesti rikkaampia kuin uuden ajan alussa. Bruttokansantuote henkeä kohti on kymmenkertainen siihen nähden, mitä se oli maailmassa vuonna 1500. Tämä tarkoittaa, että kokonaisuutena katsottuna olemme rikastuneet. Aivan toinen asia on se, miten se varallisuus on jakautunut, miten tasan se per capita menee. Me tiedämme, että Yhdysvalloissa kolme perhettä omistaa enemmän kuin toinen puolisko kansaa tällä hetkellä. Tämä on tosiasia. Tämä on jopa tarkistettu fakta.
Kun miettii, jos dissataan modernin maailman synty ja sen aidot muutokset, niin kannattaa pitää mielessä myös se, minkä näköinen esim. 1800-luvun tai 1900-luvun alun katukuva on ollut. Ennen antibiootteja meillä on ollut ihan uskomaton määrä sairauksia. Ihmiset ovat kärsineet niistä. Elinikä on ollut älyttömän lyhyt verrattuna nykyaikaan. Minkä takia amerikkalaiset, edes amerikkalaiset, eivät hymyile valokuvissa 1800-luvulla? Tämä johtuu siitä, että heiltä puuttuu puolet hampaista jo neljäkymppisinä. Kaikki kadut ja maantiet ovat olleet täynnä vaikka minkälaista kyttyräselkää ja lonkan klinkkaajaa ja klonkkaajaa sen takia, että ei ollut sitä nykyaikaista lääketiedettä, eikä ollut resursseja hoitaa niitä ihmisiä.
Tämä laittaa asioita perspektiiviin.
Tuo kirja on kyllä mielettömän mielenkiintoinen. Käyn vielä läpi sitä yksityiskohtaisemmin, esim. Egyptin varhaishistoriaa jne.
Historiankäsityksestä
Mutta mitä historianäkemykseen tulee, niin mainstream historiantutkimuksessa ainakin 1980-luvulta lähtien, eli mitä historioitsijat historiasta ajattelevat; eivät he enää ole väittäneet viiteenkymmeneen vuoteen, että tietäisivät historian juonen tai että historian juoni olisi välttämättä edes tiedettävissä.
Viimeistään Henry Whitesta lähtien on oltu sitä mieltä, että ei meillä ei ole mitään takeita siitä, että tässä kuvitellussa ihmiskunnan tarinassa olisi mitään järkeä. Eli että ei ole mitään tarinaa.
Jos se Fukuyaman viimeinen mies sieltä sitten lukee, niin itselleen se sitä sitten lukee. Mutta ymmärtääkö hän sitten, kun kaiken teoria on tehty? Onko ihmiskunnan tarinassa kysymys siitä, kuinka fiksuja meistä tulee kulttuurisina olentoina? Vai onko kuitenkin kysymys siitä, millaista täällä on ollut elää eri aikoina? Mitä asioita ihmisille on tapahtunut? Miten he ovat hahmottaneet maailmansa silloin omana aikanaan? Mitä he ovat edes toivoneet? Ne toiveet ja haaveet ovat muuttuneet 1800-luvun ajattelusta lähtien aivan toisenlaisiksi.
Demokratia on yksi sellainen termi, johon teoksen kirjoittajilla oli aika lepsu ote. He heittävät, että joo, demokratia-termi kenties keksittiin Antiikin Kreikassa. Mutta ajatellaan sitä Kreikkaakin, että sehän oli lähempänä Pohjois-Afrikan kulttuuria kuin Englantia siihen aikaan. Mitä tälläkin lausahduksella yritettiin todistaa?
Demokratia keksittiin joskus, ja aivan niin kuin he sanovat, demokratia-termi sellaisenaan oli kirosana suurimmalle osalle länsimaisia valtioajattelijoita vielä 1900-luvun vaihteeseen asti. Mutta kun demokratiapointsi ei ollut se, että se olisi pelkkää äänestämistä. Vaan demokratian pointsi oli, niin kuin minä esim. Yhdysvaltain demokratian synty -teoksessa selitän tarkasti, että ymmärrettiin, minkälaisen demokratian me nyt teemme valistus-kaudella. Eli me teemme perustuslaillisesti suojellun demokratian. Demokratia on silloin määritelty niin, että sen sääntöjä ei voi muuttaa kesken kaiken. Eli vaikka enemmistö päättäisi, että nyt me äänestämme kaikki presidentit pois viralta ja teemmekin monarkian, niin sitä ei voi perustuslaillisesti tehdä.
Eli mitä moderni maailma meille toi? Se toi meille edustuksellisen demokratian ja juuri siinä muodossa, että meillä on oikeus olla yksilöinä ja vähemmistöinä eri mieltä sen enemmistön päätöksistä vielä vaalien jälkeenkin. Se on sitä vapautta.
Sitten on vielä tämä kaipuu läheisiin sosiaalisiin suhteisiin tai olemiseen siinä. Miten me ymmärrämme ihmisen sosiaalisuuden, yhteisöllisyyden laajemmin, jota he kaipaavat kovasti siinä kirjan päätösluvun yhteenvedossa? Olkoon nyt sitten vaikka länsimaiden demokratian puolustus, mutta mielestäni länsimainen demokratia tarjoaa aika lailla kaikenlaisia mahdollisuuksia yhteisölliseen kokemiseen, yhteisöllisiin elämyksiin.
Meillähän on valtava määrä kaikenlaisia järjestöjä, urheiluseuroja. Ihmiset harrastavat kaikenlaisia asioita ja ne tekevät niitä asioita yhdessä huolimatta siitä, että meillä on se hirvittävä valtio siellä kyttäämässä kaikkea ja meitä kiusaamassa joka asiassa. Onhan tämäkin, että keräännytään tämmöisessäkin paikassa puhumaan tietokirjoista ja olemaan tällä lailla yhdessä.
He haukkuvat psykologi Pinkerin näkemykset siitä, että maailma on turvallisin paikka nykyään.
No, minä käsitän sen turvallisempana paikkana, kuin minkä tahansa kultaisen ajan, josta he mainitsevat, vaikka jääkauden metsästäjäkulttuurit. Niitä voi mielessään kuvitella, minkälaista elämä on ollut. Mutta minusta on mukavaa olla lämpimässä kodissa ja suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa turvattuna vaikka työttömyydenkin varalta.
Kiitoksia.
Ari Helo:
Amerikan Yhdysvaltjen historia.
Teos kattaa länsimaiden keskeisimmän valtiomahdin historian aina siirtokuntakaudesta Yhdysvaltojen nykypäivään.
Julkkarit Rosebud Sivullisessa katsottavissa täällä, haastattelijana Erkki Tuomioja: https://youtu.be/1P4-FmR21oo
Saatavilla kirjakaupoista.
Ari Helo:
Yhdysvaltain demokratian synty. Unionin idea ja amerikkalainen historiankäsitys.
Teos sisältää myös Helon käännökset Yhdysvaltojen perustuslaista ja muista perustamisajan keskeisistä teksteistä.
Saatavilla kirjakaupoista.
Tunnisteet
Kommentoi
Ari Helon alustuksesta voi keskustella Facebook-sivuillamme – tässä suora linkki julkaisuun.