Voidaanko Hamletin kysymyksestä esittää olennaisesti uutta arviota? Ainakin siitä voidaan filosofoida seuraavasti poiketen yleisestä tulkinnasta (esimerkki sellaisesta jutun lopussa):
Hamletissa Shakespeare ottaa esille kaikkein kauheimman mahdollisen rikoksen, mikä sotii inhimillisiä tunteita vastaan: oma äiti murhauttaa rakastajansa kanssa aviomiehensä, Hamletin isän. Sitten tuo rakastaja nousee kuninkaaksi. Murhattu isä tulee haamuna kertomaan Hamletille, että hänen on kostettava teko.
Miten Hamletin tulisi sen jälkeen suhtautua äitiinsä? Lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä on tapahtunut pahin mahdollinen epäinhimillinen teko. Ja kuitenkin Tanskan hovissa eletään niin kuin ei mitään – ja tuo hovi on lähipiiri, jossa Hamlet joutuu elämään, tahtoi tai ei.
Käytännössä Hamlet sanoo: Jos tuollaista joutuu hyväksymään, niin oikeastaan ei saisi elää.
Tuo on suhdetta fasismiin – tai paremminkin: äärimmilleen vietyyn inhimilliseen pahuuteen. Siihen ei saa alistua. Sitä on vastustettava vaikka oma henki menisi.
Hamlet sanoi Horatiukselle: “Sinä olet oikeamielinen mies.” Hamlet sanoi sen tavalla, josta käy selvästi ilmi, että Horatius on tuossa poikkeus. Shakespeare tarkoittaa: Horatius on päättänyt olla ihmissuhteissaan oikeudentuntoinen, oikeamielinen. Hän on vakaasti sellainen. Se johtuu älyllisestä päätöksestä. Hän on elämänolosuhteissaan muokannut itsensä sellaiseksi.
Horatius oli Hamletille ohjenuora. Ei vain siten, että Hamletin tulee toteuttaa inhimillinen velvollisuutensa, kosto ja rangaistus isänsä muiston vuoksi. Vaan ylipäätänsä ollakseen sekoamatta, kyetäkseen uskomaan ihmiseen.
Prosperuksen tytär Miranda Shakespearen näytelmästä Myrsky. J.W. Waterhousen maalaus vuodelta 1916. KUVA: Wikimedia Commons
Viimeisessä näytelmässään Myrskyssä Shakespeare puhuu päähenkilön Prosperuksen suulla: monet ihmiset ovat piruakin pahempia. Näytelmässä esiintyy piru, joka on pelkästään paha. Monet näytelmän muista henkilöistä ovat myös tilaisuuden tullen “piruakin pahemmin” salakavalia ja petollisia. Mutta eivät kaikki.
Miksi Shakespeare valitsi tuollaisen teeman – Hamletissa, Myrskyssä ja monissa muissa näytelmissään?
Shakespeare näki tuon jokapäiväisessä elämässä. Hän syvällisesti ja täysin pelottomasti de facto tarkasteli inhimillisen käyttäytymisen sitä geneettistä perustaa, mikä syntyi ihmislajiin ensimmäisen puolen miljoonan – miljoonan vuoden aikana! Noinkin voi Shakespearea selittää.
- Lue myös: Kataluuden osuus ihmissuvun synnyssä
Todellakin: kirjoitan historianfilosofiaa sen vuoksi että voisin selittää mitä kaunokirjallisuuden suurimmissa teoksissa tapahtuu.
Hamletin kysymys ja Pierre Bezuhovin kysymys
Hamletissa asetelma on jossain määrin keinotekoinen, ulkonainen. Mutta kaunokirjallisuudessa on myös lukuisia esimerkkejä varsin arkipäiväisestä pahuudesta ja siitä, miten vain hyvin harvat näkevät, mitä elämässä todella tapahtuu.
Arkielämässä tehdään sosiaalipsykologisesti kauheuksia toinen toisilleen, nirhitään toisiaan hengiltä ja onnistutaan, jos toinen ei pistä samalla lailla vastaan. Ytimeen saakka eriteltynä tuo on myöhäis-Tshehovin ihmiskuva. Hyviä esimerkkejä on myös Leo Tolstoin romaanissa Sota ja rauha.
Sen vuoksi Hamletin kysymys tulisi aina yhdistää Sota ja rauha -romaanin päähenkilön, Pierre Bezuhovin kysymykseen: ”Miksi?” Miksi tavalliset, mukavat ihmiset käyvät valtapelejä, asettavat suosion- ja vallantavoittelun kaiken muun edelle?
Pierre Bezuhov on Sodan ja rauhan henkilögalleriassa viisain, ainoa joka näkee mitä todellisuudessa tapahtuu. Ja samalla kaikkein tyhmin, hyväuskoisin ja haaveellisin; hän käyttäytyy monesti keskivertoihmisen mittapuulla varsin älyttömästi. Samanlainen esimerkki on Dostojevskin Idiootti – romaani jossa Dostojevski ilmoitti aikovansa kirjoittaa hyvästä ihmisestä.
Kolmaskin kysymys liittyy tähän: Miksi tavalliset kunnon perheenisät liittyivät SS-joukkoihin ja ryhtyivät systemaattisesti murhaamaan juutalaisia? Miksi edes sodan viime vaiheissa ei natsi-Saksassa syntynyt varsinaista vastarintaa? Tai, vielä kiperämpi kysymys: Miksi sosialistisissa maissa (niiden kaikissa eri muodoissa) syntyi perustasolla joukkomittaisesti punaista fasismia?
Mitä Hamlet opettaa?
Kun ihmiskunta vakavasti keskustelee eloonjäämisstrategiastaan niin pitää kysyä: mitä Hamlet opettaa? Mikä on tuon tarinan riipaisevuus? Millä tavalla se on realistinen ja relevantti omassa arkielämässämme?
Jollakin tavalla perimmäinen inhimillinen paha on läsnä kaikessa yhteiskunnallisessa elämässä ja kaikissa yhteisöllisissä piireissä. Ihmisissä ja ihmisryhmissä tulee olla tietoista älyllistä vastarintaa sitä kohtaan.
Lait syntyivät torjumaan sitä yhteiskunnallisessa elämässä. Vain periaate “palkkaa totuudenrakkauden perusteella” voi torjua sitä tehokkaasti yhteisöllisissä puitteissa ja piireissä.
Tällä tarkoitamme selvää rahaa emmekä vain kunniamerkkejä. (Lue: Palkkaa totuudenrakkaudesta!). Silloin inhimillistä pahuutta paitsi torjutaan, niin luodaan maaperää jollekin muulle: vastakkaiselle inhimilliselle tunteelle, ylevyyden tunteelle.
Myös vallan hajauttaminen on välttämätöntä: Perusyksiköiden yhdistelmiä, ruohonjuuritason yhdyskuntia tulee rakentaa ja ylläpitää yhteiskunnassa niin, että niillä on ideologista, taloudellista, poliittista itsenäisyyttä mahdollisimman paljon.
Tuossa on kaikkein yleisimmät suuntaviivat silloin kun pohditaan ihmiskunnan eloonjäämisstrategioita.
- Siitä, miten rakentaa inhimillisiä perusyhteisöjä nykymaailmassa, on joitakin ajatuksia ehdotuksessamme Ihmiskunnan tie -väittelysanakirjaksi ja totuusfoorumiksi sekä niiden pohjalta rakennettaviksi paikallis- ym. klubeiksi. Samaten Matti Puolakan kirjassa ”Vain ihmisellä on historia” on joitakin otteita II luvussa (Ihmisestä ja yhteiskunnasta, s. 33). Valitettavasti ajatusten kehittely siinä, mitä kutsumme ”tarinalinjaksi” tai ”tarinaliikkeeksi” jäi Puolakalta kesken. Omat kokemuksemme yhteisön rakentamisessa ovat traagiset, joskus tragikoomiset, mutta aivan varmasti opettavat. Niistä puolakkalainen historianfilosofia on perimmältään syntynyt, ja niitä tullaan vähitellen julkaisemaan myös tarinamuodossa.
Perinteinen Hamlet-tulkinta
Seuraavassa tyypillinen esimerkki: (Opetushallituksen etälukion materiaalia):
“Hamlet kertoo elämäänsä tyytymättömästä ja kuolemaanviehtyneestä, nuoruudenihanteidensa kiusaamasta Tanskan prinssistä, jonka on kostettava setänsä tekemä isänsä murha. Kun setä murhan jälkeen ottaa Hamletin äidin puolisokseen, ahdistuneen Hamletin on tulkittu kärsineen oidipuskompleksista.
(…) Kaiken kaikkiaan Hamlet on ristiriitainen yksilö, tyypillinen renessanssihenkilö, joka toisaalta haluaa toimia, toisaalta paeta.“
