Kaunokirjallisuus ja ihmisluonto

Hamletin kysymys, Pierre Bezuhovin kysymys

Hamlet amerikkalaisen Edwin Boothin esittämänä vuodelta 1870. Kuva: Wikipedia (US PD)
Teema, johon Matti palasi useasti. Alla editointi eräästä kokouspuheesta vuodelta 2009

Voidaanko Hamletin kysymyksestä esittää olennaisesti uutta arviota? Ainakin siitä voidaan filosofoida myös seuraavasti, jonkin verran poiketen yleisestä tulkinnasta (Esimerkki sellaisesta jutun lopussa):

Näytelmän perusasetelma on äärimmilleen kärjistetty. Hamletin kuollut isä ilmestyy hänelle haamuna ja kertoo seuraavaa: Hamletin äiti on uuden aviopuolisonsa kanssa syyllinen oman miehensä, Hamletin isän murhaan.

Miten Hamletin tulisi sen jälkeen suhtautua äitiinsä? Lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä on tapahtunut pahin mahdollinen epäinhimillinen teko. Ja kuitenkin Tanskan hovissa eletään niin kuin ei mitään – ja, tuo hovi on lähipiiri jossa Hamlet joutuu elämään, tahtoi tai ei.

Käytännössä Hamlet sanoo: Jos tuollaista joutuu hyväksymään, niin oikeastaan ei saisi elää.

Tuo on suhdetta fasismiin – tai paremminkin: äärimmilleen vietyyn inhimilliseen pahuuteen. Sille ei saa alistua. Sitä on vastustettava vaikka oma henki menisi.

Mutta ”pahuus” on inhimillistä, se kuuluu erottamattomana osana ihmisluontoon. Pahuus merkityksessä sosiaalipsykologinen vallanhimo, huomionkipeys, kateusreaktiot, valtapelit. Kaunokirjallisuudessa on myös lukuisia esimerkkejä siitä, miten aivan tavalliset kunnon ihmiset pääsääntöisesti niihin syyllistyvät, ja miten vain hyvin harvat näkevät, mitä elämässä todella tapahtuu. Parhaiten esimerkkejä löytää kenties Anton Tsehovin myöhäistuotannossa sekä Leo Tolstoin romaanissa Sota ja rauha.

Sen vuoksi Hamletin kysymys näin tulkittuna tulisi aina yhdistää Sota ja rauha -romaanin päähenkilön, Pierre Bezuhovin kysymykseen: ”Miksi?” Miksi tavalliset, mukavat ihmiset käyvät valtapelejä, asettavat suosion- ja vallantavoittelun kaiken muun edelle.

Pierre Bezuhov on Sodan ja rauhan henkilögalleriassa viisain, ainoa joka näkee mitä todellisuudessa tapahtuu. Ja samalla kaikkein tyhmin, hyväuskoisin ja haaveellisin; hän käyttäytyy monesti keskivertoihmisen mittapuulla varsin älyttömästi.

Kolmaskin kysymys liittyy tähän: Miksi tavalliset kunnon perheenisät liittyivät SS-joukkoihin ja ryhtyivät systemaattisesti murhaamaan juutalaisia? Miksi edes sodan viime vaiheissa ei natsi-Saksassa syntynyt varsinaista vastarintaa? Tai, vielä kiperämpi kysymys: Miksi sosialistisissa maissa (niiden kaikissa eri muodoissa) syntyi perustasolla joukkomittaisesti punaista fasismia.

Perinteinen Hamlet-tulkinta

Seuraavassa tyypillinen esimerkki: (Opetushallituksen etälukion materiaalia):

“Hamlet kertoo elämäänsä tyytymättömästä ja kuolemaanviehtyneestä, nuoruudenihanteidensa kiusaamasta Tanskan prinssistä, jonka on kostettava setänsä tekemä isänsä murha. Kun setä murhan jälkeen ottaa Hamletin äidin puolisokseen, ahdistuneen Hamletin on tulkittu kärsineen oidipuskompleksista.

(…) Kaiken kaikkiaan Hamlet on ristiriitainen yksilö, tyypillinen renessanssihenkilö, joka toisaalta haluaa toimia, toisaalta paeta.

About the author

Avatar

Heli Santavuori

Toimitussihteeri, sivujen toteutus ja ulkoasu. VSK-työryhmä. Muistelmat ja tarinat.
Uuden Suomen blogi
Helin liikuntaoppaat ja muita julkaisuja CDON.comista

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.