Mitä on tehtävä?
1. Luku
Ideologia-käsite ja rehellinen väittelykulttuuri
Ideologisia ovat sellaiset keskustelun- ja tutkimuksenaiheet, joissa (1) mielipiteitä määräävät tavalla tai toisella edut – todelliset ja kuvitellut, tiedostetut ja tiedostamattomat, aineelliset ja sosiaalipsykologiset – ja jotka (2) heijastavat keskustelijoiden maailmankatsomusta ja elämänarvoja.
Keskustelu ideologisista kysymyksistä herättää voimakkaita tunteita. Ihmiset ovat silloin taipuvaisia irrationalismiin, sokeaan mielivaltaan. Näin on myös ihmissuhteissa ja henkilökohtaisissa yhteyksissä. Tätä todistaa koko poliittinen ja aatehistoria, samoin suurin kaunokirjallisuus.
Tuo on tosiasia, jolle emme voi mitään.
Ideologinen rationaalisuus on sitä, että teemojen ideologinen luonne tunnustetaan. Keskustelijat lähtevät siitä, että myös he itse voivat sokaistua ennakkoluulojen tai tiedostamattomien etupyyteiden vuoksi. Omat mielipiteet asetetaan näin kritiikille alttiiksi.
Ideologisesti rationaalisessa keskustelussa aiheena ovat aina paitsi mielipiteet, niin myös suhtautumistavat.
Sellaista puolueetonta asiantuntijaa tai faktantarkistajaa ei ole, joka voisi erotella ”oikeat” maailmankatsomukselliset näkemykset ”vääristä”. Puhumattakaan, että siihen voisi käyttää tekoälyä.
Kadunmies, professori ja poliitikko ovat tasaveroisia esittämään mielipiteensä ideologisista kysymyksistä. Tuo on syvällisin perustelu yleiselle äänioikeudelle.
Objektiivisuutta voidaan tavoitella vain asettamalla erilaiset näkemykset rinnakkain. Silloin jokainen joutuu tutustumaan myös eri mieltä olevien näkemyksiin ja niiden perusteluihin sekä näkemään niiden taustan ja mahdollisen oikeutuksen, vaikka niitä ei hyväksyisikään.
Kun osapuolet hyväksyvät oman erehtyväisyytensä ja toisen oikeuden eriäviin mielipiteisiin, se on hyvä lähtökohta myös henkilökohtaiseen tutustumiseen.
Ideologisen rationaalisuuden edellytyksenä on, että väittelyä käydään reilusti. Eri mieltä olevien panettelu ja heidän kantojensa vääristely on heidän mielipiteenvapautensa loukkaamista. Vakavissa tapauksissa se on ihmisoikeusrikos.
Ideologinen rationaalisuus on haaste yhtä hyvin henkilökohtaisessa elämässä, sosiaalisessa mediassa kuin julkisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kun kanssaihmiset arvioivat itseään ja toisiaan, keskustelu on ”ideologista”, olipa se kuinka henkilökohtaista ja epäpoliittista tahansa. Vaikeutena silloinkin on valinta rationalismin ja irrationalismin välillä: harkitseeko sanojaan tunnontarkasti vai antaako tulla mitä vain sylki suuhun tuo.
Tärkein ihmisoikeus: palkkaa totuudenrakkaudesta
Kaikkein yleisimmällä tasolla eettisen sivilisaation syntyä kuvastaa periaate ”palkkaa on maksettava myös, ja lopulta ennen kaikkea oikeudentajun, solidaarisuuskyvyn ja totuudenrakkauden perusteella”. Tämä on yleinen tunnus, josta on mahdollista kehittää lukemattomia erilaisia käytännön sovelluksia.
Koska ihmisillä on taipumus irrationaalisuuteen ja mielivaltaan, heitä on rohkaistava sivistyneeseen keskustelukulttuuriin. Se ei kuitenkaan luonnistu itsestään missään ihmisyhteiskunnassa tai ryhmässä, jossa on eturistiriitoja. Siksi tarvitaan tunnusta, jonka pohjalta oikeudentajusta myös palkitaan.
Maailman tosi tiedostaminen, vakava totuudenetsintä, on ajankohtaisen valheen paljastamista, kollektiivista itsepetosta vastaan kulkemista. Totuudenetsintä on aina tietoista asettumista yhteishyvän ja ihmisoikeuksien puolustamisen vuoksi alttiiksi kanssaihmisten primitiivireaktioille, panettelulle, syrjinnälle ja vainolle.
Tärkein ihmisoikeus on oikeus “totuudenetsintään”. Palkitsemalla totuudenrakkaudesta suojellaan ja kehitetään parhaiten kaikkien ihmisoikeuksia. Se on myös välttämätön keino vastustaa vihapuhetta ja pahantahtoista informaatiovaikuttamista.
Taloudellinen toiminta perustuu kasvavassa määrin aineettomien hyödykkeiden (palveluiden, sovellusten, henkisen työn tuotteiden) tuottamiseen. Työn arvoa ei enää voi mitata mekaanisesti. Tästä syystä palkkoja ja muita ansaintakeinoja joudutaan joka tapauksessa miettimään uudelleen.
Jos lähtökohdaksi ei tietoisesti oteta eettistä arviointia, käy niin että kieroilusta, häikäilemättömyydestä ja vallanhimosta palkitaan. Ja niin on jo käynytkin. Siitä ilmauksena on tuloerojen valtava kasvu ja keskiluokan köyhtyminen.
Valta on tärkein hyödyke. Oikeudentajusta palkitseminen on oikeudenmukaista vallanjakoa.
Tunnuksemme on yleinen periaate, josta on mahdollista kehittää hyvin erilaisia sovelluksia. Sana ”palkkaa” on tietysti kuvaannollinen. Sillä voidaan käsittää erilaisia palkitsemistapoja korvauksista ja apurahoista lainojen myöntämiseen ja ansaintamahdollisuuksien luomiseen.
Ensimmäinen askel on palkita aineellisesti niitä, jotka väittelevät esimerkillisen reilusti ja oikeudentuntoisesti. Myös totuuskomission myöntämät rahalliset korvaukset mielipiteidensä vuoksi vääryyttä kärsineille on sovellus tästä periaatteesta. Edelleen sitä voidaan soveltaa paikallistasolla mikroluottoja myönnettäessä.
