Päättynyt aikakausi ja nykyaika

Ilmastokriisi – ympäristötietoinen yleinen mielipide ratkaisee kohtalomme

Savuttava tehdas.

Johdanto: ilmastokriisi on yhteiskunnallinen kriisi

Pariisin ilmastosopimus on juridisesti sitova kansainvälinen sopimus, jonka allekirjoittajat sopivat ryhtyvänsä toimiin maapallon lämpötilan nousun pysäyttämiseksi. IPCC:n äskeinen raportti toisti sen, mikä on ollut tiedossa jo vuosia: On kiire. Tähänastiset toimet ovat riittämättömiä. YK:n tuoreen raportin mukaan sen jäsenmaiden nyt päättämät toimet ilmastopäästöjen vähentämiseksi eivät vähennä päästöjä, vaan ne päinvastoin lisääntyvät.

Ilmasto- ja ympäristökriisi on yhteiskunnallinen kriisi. Poliittisilta johtajilta puuttuu tahtoa toimia tehokkaasti elinympäristömme pelastamiseksi. Tuossa suhteessa demokratioissa ei ole onnistuttu olennaisesti paremmin kuin autoritaarisissa maissa. Ilmastokriisi on myös demokratian kriisi. Tuoreen kyselyn mukaan 53 % nuorista eurooppalaisista uskoo autoritaaristen valtioiden pystyvän demokratioita paremmin voittamaan ilmastokriisin.

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email

”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

*Axel Oxenstierna (1583–1654) oli Ruotsin valtakunnankansleri.

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.

Poliitikkojen toimintaa ilmasto- ja ympäristökysymyksissä leimaa kollektiivinen itsepetos.

Mutta ihmiskunnan kohtalo on joka tapauksessa poliitikkojen käsissä. He säätävät lait parlamenteissa ja tekevät päätökset hallituksissa. Ja vain valistunut yleinen mielipide voi pakottaa heidät toimiin elinympäristömme pelastamiseksi.

Maapallon elinkelpoisuuden tuhoutuessa kuolevat lopulta niin rikkaat kuin köyhätkin. Mutta tähän mennessä siitä ovat kärsineet ja kärsivät eniten köyhemmät maat ja eri maissa vähäosaisemmat kansanosat, siis ne, jotka vähiten ovat vastuussa ilmaston ja ympäristön tuhoutumisesta.

Riittävän voimakasta yleistä mielipidettä ei synny, ellei ilmastotoimia tehdä paitsi ilmaston ja ympäristön kannalta tehokkaasti niin myös ihmisten kannalta oikeudenmukaisesti. Kyseessä on myös ja ennen kaikkea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ongelma.

Kaikki ovat osaltaan vastuussa ympäristöstämme. Mutta yksilöiden kulutustottumusten muuttamista tärkeämpää on heidän toimintansa kansalaisina, jotka käyttävät paitsi äänioikeuttaan niin myös oikeuttaan osoittaa mieltään ja vaatia valtioita noudattamaan omia ympäristölakejaan ja kansainvälisiä sitoumuksiaan.

Ihmiskunnalla on tietotaitoa ja rahaa estää ilmasto- ja ympäristökatastrofi

Ihmiskunnalla on käytettävissään tekninen tietämys ja keinot ilmastonmuutoksen, ympäristötuhojen ja luontokadon pysäyttämiseksi. Keinot ovat taloudellisesti entistä edullisempia ja houkuttelevat yhä enemmän sijoittajia. Ne eivät vaadi keneltäkään kohtuuttomia uhrauksia, jos ne toteutetaan oikeudenmukaisesti, mutta toteutettuina ne ehkäisevät nälänhätää, pandemioita, pakolaisuutta, työttömyyttä, yhteiskuntarakenteiden hajoamista yms., joita kaikkia ilmiöitä ympäristön tuhoutuminen aiheuttaa.

Toimet eivät ole kiinni rahasta. Koronapandemian alkaessa oli mahdollista luoda miljardeja uutta rahaa pandemian ja sen aiheuttamien taloudellisten menetysten hoitoon. Miksi ei ilmastokatastrofin torjumiseen? Velkaantumisen vastustajat sanovat, etteivät halua jättää velkoja maksettavaksi lapsilleen ja lastenlapsilleen. Mutta mitä iloa näille on velattomuudesta, jos maapallo muuttuu elinkelvottomaksi? Vaikka hallitukset täyttäisivätkin lupauksensa hiilipäästöjen leikkaamisesta, vuonna 2020 syntyneet lapset joutuvat elämänsä aikana kokemaan moninkertaisen määrän sään ääri-ilmiöitä isovanhempiinsa verrattuna.

Pelkästään ilman saasteet tappavat jo nyt joka vuosi enemmän ihmisiä kuin koronapandemiaan on tähän mennessä kuollut.

Sitä paitsi: valtiot maksavat tukia maapallon elinkelpoisuutta tuhoavalle taloustoiminnalle paljon enemmän kuin toimille elinympäristömme pelastamiseksi. Esimerkki: tuki fossiilisille polttoaineille on lähes 20 kertaa suurempaa kuin uusiutuvalle energialle.

MYY CDON.COM

(Englannin­kielinen)

Times nimesi tämän teoksen vuoden 2020 parhaaksi politiikkaa ja ajankohtasia asioita käsitteleväksi kirjaksi.

“Levy portrays a tech company where no one is taking responsibility for what it has unleashed”.

– Financial Times

Ilmastomielenosoitus Pariisissa v. 2018.
Mielenosoitus ilmastotoimien puolesta Pariisissa maaliskuussa 2018. KUVA: Jeanne Menjoulet, Wikimedia Commons.

Raha, tekninen tieto tai teknologia eivät yksin pelasta ihmiskuntaa

Ihmiskunta on aineellisesti rikkaampi kuin koskaan historiansa aikana. Mutta aineellista vaurautta luodaan tavalla, joka tuhoaa maapallon elinkelpoisuutta.

Ihmiskunnan (luonnon)tieteellinen tietämys on viimeisten 500 vuoden kuluessa kasvanut valtavasti. Teknologia on kehittynyt, olemme kokeneet teolliset vallankumoukset ja informaatioteknologisen vallankumouksen. Silti itsetuho on lähempänä kuin koskaan.

Ihmiskunnan historia osoittaa, etteivät tekninen tieto ja tekniset keksinnöt sellaisenaan merkitse yhteiskunnallista kehitystä. Niitä voidaan käyttää myös ihmiskunnan itsetuhon välineinä – ydinaseet ovat siitä selvin esimerkki.

Esimerkiksi internet on lisännyt ennen näkemättömällä tavalla yksilöiden vaikutusmahdollisuuksia. Mutta se on johtanut myös uudenlaisiin kielteisiin ilmiöihin. Sosiaalista mediaa vaivaavat vihapuhe, valeuutiset ja salaliittoteoriat. Irlantilainen emeritusprofessori John Naughton on osuvasti kuvannut ongelmia, joita aiheutuu siitä, että Facebookia käyttää yli puolet maapallon verkon käyttäjistä:

”Oli siksi väistämätöntä, että siitä tulisi myös ihmisluonnon peili – ja että ihmiset eivät käyttäisi sitä vain hyviin tarkoituksiin, vaan myös pahoihin. Ja niin he ovat tehneetkin.” (The Guardian 28.5.2017)

Aineellisesta vaurastumisestaan, teknisestä tiedostaan ja teknologiastaan huolimatta ihmiskunta tuntee huonosti oman ajattelunsa ja käyttäytymisensä lainalaisuuksia. Luonto tuhoutuu, koska ihminen ei hallitse omaa luontoaan.

Ilmasto- ja ympäristötuhojen pahenemisen syy: kollektiivinen itsepetos

Syynä toimettomuuteen maapallon elinkelpoisuuden heikkenemisen edessä on poliittisten ja talouselämän päättäjien kollektiivinen itsepetos.

Kaikkien maiden poliittiset ja talouselämän johtajat ovat vuosia tienneet ilmastonmuutoksen uhasta. Tietämättömyys siitä, mitä maapallon elinkelpoisuuden pelastamiseksi olisi tehtävä, on ollut aktiivisesti hankittua – kollektiivista itsepetosta.

Useimpien päättäjien tiedossa on sekin, että ihmiskunnalla on keinot pysäyttää katastrofi.

MYY CDON.COM Mielenkiintoinen pieni kirja siitä miten faktat eivät enää merkitse – ja miten valheiden naamiointi tieteelliseksi toisinajatteluksi alkoi ensin tupakasta, sitten ilmaston­muutoksesta ja siirtyi lopulta koronatoimiin ja rokotuksiin. Lee McIntyre kysyy myös, mikä rooli on postmodernilla filosofialla siinä kun totuus tehdään niin suhteelliseksi että se katoaa kokonaan.

Elokuussa 2018 Greta Thunberg aloitti koululakon ilmaston puolesta Ruotsin parlamenttitalon edessä. KUVA: Anders Hellberg, Wikimedia commons.

Elokuussa 2018 silloin 15-vuotiaan Greta Thunbergin koululakosta alkanut lasten protestiliike on kirjaimellisesti toteuttanut tunnetun sadun tapahtumia: tarvitaan pikkulapsi sanomaan jotain, minkä kaikki näkevät, mutta jota kukaan ei uskalla sanoa ääneen: ”Eihän keisarilla olekaan vaatteita!”

Kollektiivisen itsepetoksen syynä on päättäjien pelko, että tehokkaisiin toimiin tarttuminen saattaa uhata heidän asemaansa ja / tai kannatustaan.

Poliitikkojen toiminta on heidän kannaltaan ymmärrettävää. Vain tulemalla valituksi ja pääsemällä päättäviin asemiin he voivat ajaa eturyhmänsä ja äänestäjiensä etua. Jos nämä eivät pidä ympäristötoimia tärkeinä, poliitikoilla on taipumus mukautua siihen. Ihmiskunnan kokonaisedun – ja heidän omien ja heidän äänestäjiensä pitkän tähtäimen etujen – kannalta se on tietysti irrationaalista ja itsetuhoista, kuten itsepetos aina.

Valtavirran taloustieteen laskelmat eivät ole tältä planeetalta

Valtavirran taloustiede pitää maapallon tuhoamista taloudellisesti kannattavana toimintana. Se laskee yhä talouskasvuksi taloudellisen toiminnan, joka tekee ennen pitkää kaiken inhimillisen elämän maapallolla mahdottomaksi.

Jos lääketiede pitäisi tavoitteenaan parantaa sairauksia piittaamatta siitä, säilyykö potilas hengissä vai ei, sitä ei pidettäisi tieteenä. Vastaavasti tiedettä ovat tuskin nekään talousteoriat, jotka eivät ota huomioon taloudellisen toiminnan ympäristölle aiheuttamia tuhoja.

Poliittiset päättäjät ja yritykset ovat voineet tukeutua taloustieteeseen salliessaan talousjärjestelmän, jossa piittaamattomuus maapallon elinkelpoisuudesta on edelleen kilpailuetu.

Pariisin ilmastosopimuksen vuoden 2016 hyväksymisen jälkeen suuret kansainväliset pankit ovat sijoittaneet fossiilisia polttoaineita tuottavaan teollisuuteen 3000 miljardia dollaria.  Niiden vakavaraisuus on mm. noiden sijoitusten tuottojen varassa. Jos tuotot vaarantuvat, maailmaa saattaa uhata uusi finanssikriisi. Jos tuotot toteutuvat, maapalloa uhkaa ilmastokriisi. Päättäjillä on taipumus sulkea käytännössä silmänsä jälkimmäisen kriisin uhalta edellisen kriisin pelossa.

Elinympäristömme ja inhimillisen hyvinvoinnin kannalta kestävä talouskasvu vaatii uuden mittaustavan nykyisin käytössä olevan bkt:n rinnalle. Tuohon johtopäätökseen tuli Britannian valtiovarainministeriön tilaama, Cambridgen yliopiston taloustieteen emeritusprofessorin Partha Dasguptan johtama työryhmä raportissaan. (pdf-tiedosto, s. 12, 75)

Talouskasvu, joka uhkaa inhimillisen elämän edellytyksiä maapallolla, on negatiivista kasvua. Itse asiassa ihmiskunnan kokonaisedun kannalta taloudellisesti tuottavinta on yhteiskunnallinen toiminta, joka paljastaa ihmiskunnalle kulloinkin tuhoisinta kollektiivista itsepetosta.

Tulva Belgiassa kesällä 2021.
Tulva Belgiassa heinäkuussa 2021. KUVA: Régine Fabri, Wikipedia.

Sanojen ja tekojen ristiriidalla on tuhoisat seuraukset

Useimmilla poliitikoilla on ammottava ristiriita sanojen ja tekojen välillä: sanoissa tunnustetaan ilmasto- ja ympäristökriisien uhka, mutta teot jäävät parhaimmillaankin puolinaisiksi.

Päättäjien sanojen ja tekojen ristiriita on ydin Thunbergin tunnetuissa julkisissa puheenvuoroissa. YK:n ilmastohuippukokouksessa New Yorkissa syyskuussa 2019 hän sanoi:

”Te olette varastaneet unelmani ja lapsuuteni tyhjillä sanoillanne. Ja silti minä kuulun onnekkaisiin. Ihmiset kärsivät. Ihmiset kuolevat. Kokonaiset ekosysteemit romahtavat. Me olemme joukkotuhon alussa, ja kaikki mitä te puhutte, on raha ja sadut ikuisesta talouskasvusta. Kuinka te kehtaatte!” (NPR 23.9.2019)

Poliitikkojen sanojen ja tekojen ristiriita ilmastotoimissa ei voi olla vaikuttamatta: paitsi että enemmistö nuorista on ”äärimmäisen huolissaan” ilmastonmuutoksesta, tuoreen tutkimuksen mukaan ”nuorison psykologinen ahdistus liittyy hallitusten toimimattomuuteen”.

Ilmiö näkyy yleisemminkin. Jos poliitikot puhuvat yhtä ja tekevät toista, jos kansalaiset kokevat joutuneensa väärin kohdelluiksi, jos heitä ei kuunnella eivätkä he voi vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin, he saattavat menettää uskonsa rakentavaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja äänestää protestiksi sellaisia demagogisia ehdokkaita kuten Donald Trump USA:ssa tai Jair Bolsonaro Brasiliassa. – Valitettavasti tuollaisten autoritaaristen johtajien politiikka on tuhoisaa muissakin kuin ympäristöasioissa.

Vain valistunut yleinen mielipide voi pakottaa päättäjiä ilmastotekoihin

Olemme loppujen lopuksi poliitikkojen toimien varassa. Hallitukset tekevät parlamenttien säätämien lakien pohjalta päätökset, joiden varassa maapallon elinkelpoisuuden pelastaminen on.

Vain yleisen mielipiteen painostus voi saada poliittiset päättäjät ja oikeusviranomaiset ryhtymään riittäviin toimiin tuhoisan kehityksen pysäyttämiseksi.

Yhteiskunnan jäsenet ovat ennen kaikkea kansalaisia ja vasta toissijaisesti kuluttajia. Kansalaisina he voivat valita eri puolueissa ympäristötietoisia päättäjiä. Kansalaisina he voivat osallistua erilaisiin mielenilmauksiin poliitikkojen kollektiivista itsepetosta vastaan. Kansalaisina he voivat myös haastaa oikeuteen ympäristöasioissa piittaamattomia valtioita ja yrityksiä.

Ympäristöasioissa valistunutta mielipidettä syntyy autoritaarissakin valtioissa. Autoritaariset johtajat tarvitsevat hekin jonkinlaista legitimiteettiä kansalaistensa silmissä. Se on uhattuna, jos he eivät kykene suojelemaan kansalaisiaan yhä tuhoisemmilta sään ääri-ilmiöiltä.

Saastuttajat ymmärtävät yleisen mielipiteen merkityksen – siksi disinformaatio

Monet saastuttavat yritykset ja toimialat pyrkivät nekin luomaan yleistä mielipidettä.

Öljy-yhtiöiden omat tutkijat totesivat jo vuosikymmeniä sitten fossiilisten polttoaineiden aiheuttavan ”dramaattisia ympäristövaikutuksia”.  Tutkimustulokset salattiin ja kansalaisille levitettiin tietoisesti väärää tietoa.

Vuosituhannen vaihteessa, kun ilmastonmuutosta ei enää ollut mahdollista kokonaan kiistää, yhtiöt muuttivat markkinointitaktiikkaansa. Ne käyttivät satoja miljoonia dollareita kääntääkseen huomion niiden omasta saastuttavasta toiminnasta kansalaisten yksilölliseen toimintaan.

KUVA: Picryl.

Ehkä paras esimerkki öljy-yhtiöiden taitavasta toiminnasta yleiseen mielipiteeseen vaikuttamiseksi on BP:n lanseeraama henkilökohtainen hiilijalanjälki. On sinänsä hyödyllistä kiinnittää huomiota yksityiseen kulutukseen, mutta yksilöllisen käyttäytymisen muutokset vastaavat vain noin neljästä prosentista välttämättömästä hiilipäästöjen vähentämisestä.

Tupakkayhtiöt valehtelivat aikoinaan vuosikymmeniä tupakanpolton vaarallisuudesta. Nyt fossiilisia polttoaineita tuottavat yritykset lisäävät paljon suuremman tuhon uhkaa levittämällä harhaanjohtavia tietoja tuotteistaan. Jotkin öljy-yhtiöt ovat jo joutuneet siitä oikeuteen.

Ympäristötietoinen yleinen mielipide on olemassa - sitä ei saa hajottaa

Kansalaisten suuri enemmistö useimmissa G-20-maissa on sitä mieltä, että ihmiskunta ajaa maapalloa kohti vaarallista käännekohtaa, ja asettaa luonnonsuojelun voittojen ja työpaikkojen edelle. Uskoaksemme sama pätee muidenkin maiden kansalaisiin.

Ilmasto- ja ympäristökriisistä huolestuneita kansalaisia on rohkaistava äänestämään puoluekannasta riippumatta ehdokkaita, jotka ottavat ilmastoasiat tosissaan.

Tehokkaampia toimia vaativissa mielenosoituksissa olisi sovittava tunnuksista, joihin kaikki ympäristötietoiset ihmiset voivat yhtyä. Esimerkiksi ”antikapitalistiset” ja muut radikaalia järjestelmänmuutosta vaativat mielenosoitukset olisi pidettävä erikseen.

Ilmastonmuutoksen ja ympäristön tuhoutumisen pysäyttäminen ei vaadi yhteiskuntajärjestelmien radikaalia muuttamista. Noiden kahden asian kytkeminen toisiinsa on väärin ja voi vain hidastaa ja haitata tehokkaampia ilmasto- ja ympäristötoimia vaativan yleisen mielipiteen muodostumista.

Ihmiskunta joutuu kasvavassa määrin opettelemaan taitoa liittyä globaalisti yhteen. Maltillisuus, kyky liittoutua maapallon elinkelpoisuuden pelastamiseksi vastakkaisten ideologispoliittisten suuntausten ja vastakkaisten eturyhmien edustajien ja vastustajina pidettyjen valtioiden kanssa, on ilmasto- ja ympäristökysymyksissä todellista radikalismia. 

Valistunut yleinen mielipide voi muodostua vain oikeudenmukaisuuden pohjalle

Huonommassa asemassa olevat – olipa kysymys yksilöistä, yhteiskunnallisista ryhmistä tai valtioista – pystyvät vaikuttamaan paremmassa asemassa olevia vähemmän niin koko maailman asioihin kuin omiin asioihinsa.

Huonommassa asemassa olevat tuhoavat ympäristöä parempiosaisia vähemmän, mutta kärsivät maapallon elinkelpoisuuden heikkenemisestä paljon enemmän.

Rikkaat teollisuusmaat rikastuivat ja teollistuivat parin vuosisadan kuluessa saastuttamalla ympäristöä tavalla, joka tämän päivän köyhille ja alikehittyneille maille ei ole eikä saa olla mahdollista. Se olisi otettava huomioon globaaleja ilmastotoimia suunniteltaessa.

Oikeudenmukaisuus on nostettava keskeiseksi teemaksi ympäristökeskustelussa. Siten taataan kansalaisten enemmistön tuki, ja sen jälkeen tarvittavien toimien tekeminen on helpompaa.

Metsäpalo.
KUVA: Pxfuel.

Ilmastoprotestien kohdistaminen tavallisiin kansalaisiin on epäoikeudenmukaista

Kansalaistottelemattomuus on kannatettavaa eikä se ole laillisuusperiaatetta vastaan silloin, kun sille on eettis-intellektuaaliset perustelut: poliittiset päättäjät eivät noudata säätämiään lakeja tai kieltäytyvät muuttamasta jotain ilmeisen aikansa elänyttä lakia. Mutta kansalaistottelemattomuutta on aina harjoitettava keskusteluyhteyteen pyrkien, maltillisesti ja avoimin kortein.

Väkivalta on tuomittavaa. Sitä paitsi tutkimusten mukaan väkivallattomat mielipiteenilmaisut tehoavat väkivaltaisia paremmin.

Kansalaistottelemattomuuden olisi ilmasto- ja ympäristöasioissa suuntauduttava sellaisia tahoja vastaan, joiden toiminta heikentää maapallon elinkelpoisuutta. Greenpeace on tästä yleensä ottaen hyvä esimerkki.

Kansalaistottelemattomuus, joka kohdistuu pääasiassa tavallisiin kansalaisiin, on mielestämme väärin. Elokapinan protestit ovat valitettavan usein tällaisia. Ne kyllä herättävät huomiota, mikä on sinänsä hyvä, mutta samalla käy helposti niin että keskustelu ohjautuu pois pääasiasta, eli ilmastopolitiikasta.

Koronapandemia synnytti rokotenationalismia – ”ilmastonationalismi” ei ole mahdollista

Valtaosa rikkaiden maiden poliittisista johtajista allekirjoittaa varmasti WHO:n ja muiden asiantuntijoiden teesin, jonka mukaan koronapandemian uhan edessä ”kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa”. Eli maapallon koko väestö olisi rokotettava mahdollisimman nopeasti jakamalla rokotetuotanto ja valmistetut rokotteet järkevällä, globaalisti sovitulla tavalla.

IMF:n laskelmien mukaan globaali rokotusohjelma maksaisi noin 50 miljardia dollaria. Pandemian pysäyttäminen sillä tavalla toisi hyötyä 9 000 miljardia dollaria, eli sijoitus tulisi 180-kertaisesti takaisin muutamassa vuodessa. Eikä laskelmassa otettu huomioon ihmishenkien menetystä ja muita pandemian jatkumisen aiheuttamia inhimillisiä kärsimyksiä.

Siitä huolimatta kaikkien rikkaiden maiden hallitukset ovat valinneet rokotenationalismin tien.

Se on ymmärrettävää: poliitikko, joka länsimaissa aktiivisesti vastustaisi rokotenationalismia, olisi pian entinen poliitikko. Kysymys on silti kollektiivisesta itsepetoksesta eli oman välittömän edun ajamisesta tavalla, joka pitemmällä aikavälillä saattaa suuntautua kaikkien etuja vastaan, lisäähän rokotenationalismi todennäköisyyttä, että syntyy entistä vaarallisempia muunnoksia.

Koronapandemian osalta on mahdollista ainakin kuvitella, että virus kyetään rajoitustoimin pitämään kansallisten rajojen ulkopuolella. Siitä syystä valistunutta yleistä mielipidettä pandemian globaalin torjumisen puolesta ei ole syntynyt, vaan rokotenationalismi on voittanut länsimaissa.

”Ilmastonationalismi” on tuskin mahdollista. Eihän ilmaston lämpenemistä ole mahdollista pysäyttää valtioiden rajoilla.

Ihmiskunta oppii – kun muuta mahdollisuutta ei ole

Ilmasto- ja ympäristökriisin osalta riittävän vaikuttava yleinen mielipide saattaa syntyä.

Todisteena siitä on mm. se, että ekologisuudesta on tullut mainosvaltti paitsi poliitikoille niin yrityksille. Se on monesti lähes pelkkää viherpesua, mutta se osoittaa ilmapiirin muutosta.

Yleisen mielipiteen muuttumiseen on konkreettiset syynsä. Ei voida edes kuvitella, että jokin alue tai maa voisi selviytyä, kun maapallon elinkelpoisuus tuhoutuu. Siinä kysymyksessä yleinen ja yksityinen etu muuttuvat kasvavassa määrin samaksi. Samoin muuttuu samaksi lyhyen ja pitkän aikavälin etu.

Ilmastonmuutos kiihtyy, mutta kehitys myös yleisen mielipiteen muutoksessa on kumulatiivista. Kansalaiset näkevät ilmaston lämpenemisen ja sen aiheuttamat yleistyvät sään ääri-ilmiöt – myrskyt, tulvat, kuivuuden, kuumuuden, maastopalot – samoin kuin vuodenaikojen katoamisen, ympäristön saastumisen ja luontokadon yhä selvemmin omin silmin omassa elämässään.

Äskeinen tutkimus yhteiskunnallisista muutosliikkeistä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun osoitti, että rauhanomaiset muutosliikkeet saavuttivat tavoitteensa, kun ne pystyivät saamaan liikkeelle noin 3,5 prosenttia väestöstä osallistumaan mielenilmaisuihin.

Ympäristöasioissa muutosvoimilla on demokraattisissa oikeusvaltioissa vielä yksi keino lisää: ne voivat haastaa yhtiöitä ja hallituksia oikeuteen. Eri puolilla maailmaa on tällä hetkellä käsittelyssä yli 1500 ympäristökysymyksiin liittyvää oikeusjuttua. Hollannissa tuomioistuin määräsi Shellin vähentämään päästöjään.  Saksan perustuslakituomioistuin määräsi hallituksen säätämään kunnianhimoisempia ympäristölakeja. Australiassa liittovaltion tuomioistuin totesi, että ympäristöministerillä on velvollisuus suojella nuorisoa ilmastonmuutosta vastaan. Jne.

Laillisuusperiaatteen merkityksen kasvu on yksi aikakauden olemukseen kuuluvista keskeisistä piirteistä. Se näkyy myös kamppailussa maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi.

Kirjoittajasta

Pertti Koskela

Päätoimittaja. EU- ja taloustutkimus, lähihistoria -työryhmä. Tarinat, musiikki.
Uuden Suomen blogi

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.