Ohjelma
LIITE 2

Sisällys

”Historian loppu”: lopussa on uusi alku
Aristoteelis-hegeliläinen määrittelytapa
Miten käsite luo todellisuutta
Substantiaalinen muutos
Orgaaninen kehitys

Puolakkalainen historianfilosofia on omaperäinen sovellus essentialistis-teleologisesta historiankäsityksestä.

Historiassa on omat lainalaisuutensa ja siinä on sisäänrakentunutta määräytyneisyyttä. Tuo on kaikkein yleisimmissä muodossa ilmaistuna essentialistis-teleologinen näkemys filosofiseen historiankirjoitukseen.

Jos katsotaan filosofian historiaa kokonaisuutena, ovat sen suurimmat nimet, mm. Aristoteles, Kant, Hegel ja Marx – ja monet muut – olleet teleologisen selitystavan kannalla.

”Totuus on kokonaisuudessa”, sanoi Hegel. Teleologinen, ja yleensäkin filosofinen historiakirjoitus etsii historian tapahtumien moninaisuuden joukosta olennaisia lainalaisuuksia.

Matti Puolakan historianfilosofia perustuu marxilaisen filosofian systemaattiseen kritiikkiin ja sitä kautta Hegelin dialektisen logiikan uudelleentulkintaan. Näin ollen se on jo lähtökohdiltaan omaperäistä, vaikka onkin vankasti ankkuroitu aatehistoriaan ja perustuu myös aktiiviseen nykykeskustelun seuraamiseen.

Näkemyksemme eroaa olennaisesti siitä keskustelusta, mitä viime vuosikymmeninä tästä aiheesta on käyty. Se eroaa niin teleologisuuden puolustajien kuin vastustajien kannoista.

Läntisessä filosofiassa on 1900-luvun aikana tullut muodiksi kieltää teleologinen historianäkemys.

Vakaumuksemme on, että väittely historianfilosofiasta on vasta alkamassa, ja tuon väittelyn keskiössä tulee olemaan teleologisuuden käsite.

Seuraavassa esitellään joitakin alustavia hajahuomioita sitä, miten Puolakka yhdisti Hegelin dialektista logiikkaa ihmissuvun koko tien läpikäymiseen. Liitteessä 3 ja liitteessä 4 esitetään kaksi erilaista tapaa esittää koko historia lyhyesti perusvaiheiden kautta.

Systemaattinen esitys puolakkalaisesta filosofiasta on vielä tekemättä, ja tämäkin lyhyt teksti on täysin luonnosmainen ja alustava. Se on tarkoitettu lähinnä opiskeltavaksi, ei valmiiksi kannanotoksi.

”Historian loppu”: lopussa on uusi alku

Homo-suvun 2,5 miljoonaa vuotta jatkunut historia päättyy tulevaisuuden globaaliyhteiskuntaan. Kutsumme sitä myös eettiseksi sivilisaatioksi.

Emme luo katteetonta utopiaa, kun hahmottelemme tulevaisuuden globaaliyhteiskuntaa. Sen peruspiirteet on johdettu siitä, miten tähän on tultu. Se on omintakeinen visio ”historian loppu” -näkemyksestä, joka kuuluu olennaisesti teleologiseen historianfilosofiaan.

Millä tavalla tämä näkemys on erilainen ja uusi?

Ensiksi, tarkoitamme tässä ”historialla” Homo-suvun koko 2,5 miljoonaa vuotta jatkunutta historiaa. Toisin sanoen koko sitä kehitystietä, jolloin ihmissuku erosi (alkoi erota) eläinkunnasta ja joka johti nykyihmisen syntyyn, historialliseen aikaan ja nykyiseen aikakauden murrokseen.

Toiseksi, dialektiikan mukaan lopussa on uusi alku. Yhteiskuntaevoluutio ei pääty edes tulevaisuuden globaaliyhteiskuntaan. Se on kylläkin historian päämäärä, mutta ei mikään lopullinen, pysyvä olotila. Uusi vaihe synnyttää myös uudenlaista vääryyttä ja uudenlaisia oikeudenmukaisuuden muotoja.

Teoreettisesti on selvää, että myös tulevaisuuden eettinen sivilisaatio tulee joskus kohtaamaan päätepisteensä ja synnyttämään jotain uutta. Sitä kuitenkin on mahdoton nyt nähdä, edes kuvitella.

Kolmanneksi: ilmiöiden olemus määrää niiden kehityksen suunnan ja rajat. Tämä katsomus on essentialistinen. Mutta olemus paljastuu vasta ilmiön kuolemassa. “Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa”,[1] on Hegelin kuuluisa lause. Aikakausi tiedostaa itsensä vasta kun se on menossa mailleen.

Näin ollen sitä, miten ihmissuku erkaantui eläinmaailmasta ja miten ihmisyhteiskunta syntyi, on mahdollista käsitteellisesti ymmärtää vasta nykyaikana. Tuo ei johdu yksinomaan siitä, että tietomme esihistoriasta on uusien tutkimusmenetelmien ansiosta mullistunut. Se johtuu myös nykytilanteesta, siitä että ihmisestä on lajina tullut luonnonvalinnan yksikkö (ks. Ajan suuri kysymys). Filosofinen yhteenveto nykyajasta antaa avaimet ja näkökulman esihistorian selittämiseen.

Aristoteelis-hegeliläinen määrittelytapa

Käsitemäärittelyssä lähtökohtanamme on Aristoteleen ja Hegelin logiikka.

Aristoteleelta periytyvät yleisen ja erityisen käsitteet. Linné käytti niitä luokitellessaan elollista luontoa (suku, laji). Linnén luokittelua käytetään vieläkin biologian piirissä, mikä todistaa Aristoteleen määrittelytavan voimasta.

Kun selitetään ihmisyhteiskunnan syntyä ja kehityshistoriaa, on välttämättä tukeuduttava hegeliläiseen kehitysoppiin (nykykielellä hegeliläiseen tapaan selittää kompleksisoitumista).

Maailma tulee käsittää prosesseina. Maailman jäsentämisessä tulee erottaa omalakisesti kehittyvät eli substantiaaliset prosessit toisistaan ja muista muutoksen lajeista.

On selitettävä omalakisesti kehittyvän prosessin looginen historia.

Hegelillä yleisen ja erityisen välinen dialektinen ristiriita muodostaa kehitystä eteenpäin vievän voiman. Se hallitsee sekä inhimillistä käsitteenmuodostusta, maailman tieteellistä hahmottamista, että olevaisen rakentumista, perimmäistä muutosta ja kehitystä.

”Yleinen” ei ole koskaan mistään ”erityisestä” irrallinen tai riippumaton. Määriteltäessä jotain omaehtoisesti kehittyvää prosessia, on kysyttävä, mitä erityisiä ilmenemismuotoja tämän prosessin yleisyyteen kuuluu?

Määrittelyä tehtäessä ei tule kysyä mekaanisesti mitä kaikkea kyseiseen olioon kuuluu. Vaan: mitkä ovat sen keskeiset osatekijät. Sen sisäistä kehitystä määräävä logiikka on noiden keskeisten osatekijöiden suhteiden kehitystä.

Miten käsite luo todellisuutta

Hegelin kuuluisa teesi ”käsite luo todellisuutta” on saanut osakseen paljon arvostelua, myös suoranaista pilkkaa. Marx hylkäsi tämän Hegelin idealistisimman teesin sanomalla, että hänelle henkinen on vain ”ihmispäähän siirtynyttä ja siellä muunnettua materiaalisuutta”. [2]

Me tulkitsemme tätä Hegelin teesiä materialistisella tavalla:

”Yleistä” ei ole olemassa ilman ”erityistä”. Yleinen on siis jokaisessa erityisessä ja niiden välisissä suhteissa, mutta mekaanis-materialistisesti se on ”ei missään”.

Omalakisesti kehittyvän prosessin olemus, joka määrää sen kehitystä ja suhdetta ulkomaailmaan, on nimenomaan sen keskeisten osatekijöiden suhteissa. Niitä ei voida ”materialistisesti” paikantaa mihinkään.

Käsite, prosessin olemuksen määräävien keskeisten osatekijöiden suhteet, luo todellisuutta.

Substantiaalinen muutos

Omaehtoisesti eli substantiaalisesti kehittyvät prosessit eivät synny tyhjästä, vaan niiden juuret ovat jossain muussa (joissakin muissa) omalakisessa prosessissa (omalakisissa prosesseissa). Jostain erityisestä (esim. eläinpopulaatiosta) syntyy uusi yleinen (uusi eläinlaji tai suku).

Miten omalakisesti kehittyvä eli substantiaalinen prosessi muuttuu toiseksi, korkeampitasoiseksi omalakisesti kehittyväksi prosessiksi? Silloin olion syntymässä ja kuolemassa on jotain samaa. Kaikki loogisesti aidot mahdollisuutensa läpikäytyään, sillä tavalla täydellistyessään ilmiön kehitys, sen ”historia” loppuu.

Olennaista on tämä: substantiaalisesti uudentyyppisen prosessin syntyessä vanhaa ei kielletä mekaanisesti, täysin. Vanhaa kiellettäessä sen olemus säilyy, kehittyy ja muuntuu.

Olennaisten osatekijöiden joukkoon tulee mukaan myös jotain uutta. Tuo uusi muuttaa kaikkien olennaisten tekijöiden keskinäissuhdetta.

Orgaaninen kehitys

Ihmissuvun kehityksessä menneisyys on nykyisyyttä. Tämän takia ihmisellä on historia. Se on myös ihmissuvun historian kaikkein olennaisin piirre.

Simpanssi on lajina vain sitä, minkälaiseksi se on lajina jo kauan sitten muodostunut. Simpanssilaumat voivat organisoitua vain tietyllä tavalla. Kaikkien simpanssien käyttäytymistä säätelevä geenipooli määrää hyvin ahtaasti ja ehdottomasti ne rajat, millä tavalla yksilö voi käyttäytyä.

Ihmisluonto, eli ihmisen yksilö- ja ryhmäkäyttäytymistä säätelevä geenipooli on muodostunut 2,5 miljoonan vuoden aikana apinaihmisten laumoissa. Siihen sisältyy sekä sokea sosiaalipsykologinen vallanhimo että kyky sopeutua sitä rajoittaviin sääntöihin: kyky voittaa itsensä.

Ihmisen geenipooli mahdollistaa aivan vastakkaista käyttäytymistä eri yksilöillä ja eri tilanteissa. Se mahdollistaa myös useita erilaisia organisoitumistapoja.

Homo-suvun historian ominaisuus on juuri se, että kun siirrytään yhdestä perusvaiheesta, toimintatavasta ja yhteiskunnallisen järjestäytymisen muodosta toiseen, niin vanha muoto, vanha toimintatapa ei katoa, vaan se jollain tavalla ilmenee uuden toimintatavan sisällä.

Näin ollen valtiot eivät katoa globaaliyhteiskunnassa. Mutta valtioiden luonteessa tapahtuu muutos. (Ks. Globaaliyhteiskunnan muodostuminen)

Samasta syystä sanomme, että eettisen kansalaisyhteiskunnan tehtävänä on ”rakentaa olemassa olevan yhteiskunnan sisälle, oikeusvaltioperiaatetta puolustaen ja sitä kehittäen, uudentyyppisen yhteiskunnan ideologista päällysrakennelmaa, poliittista valtajärjestelmää ja taloudellista perustaa.”

Yksilö voi olla yhtä aikaa poliittisen evoluution piirissä esim. osallistuessaan jonkin poliittisen puolueen toimintaan, sekä eettisen evoluution piirissä vaikkapa opiskellessaan eettisessä kansalaisyliopistossa.

Tällaista näkemystä emme ole nähneet missään muualla.

Teoreettisen filosofian piirissä kuva kehityksestä yhtenäisenä jatkumona, ihmissuvun historia orgaanisena kehityksenä, on hegeliläistä dialektiikkaa. Kehitysopillisesti (ontologisesti, metafyysisesti) se on täysin vastakkainen marxilaiselle yhteiskuntateorialle, valtio-opille ja historianfilosofialle.

  • Teksti on koostettu Matti Puolakan ex tempore -puheiden, teksti– ja sähköpostiviestien perusteella. Matilla itsellään ei koskaan ollut tilaisuutta editoida mitään edes puolivalmista siitä, miten hän tulkitsi Hegelin dialektista logiikkaa. Mahdolliset virheet ja väärinkäsitykset ovat yksinomaan allekirjoittaneen. HS

VIITTEET:

[1] G.W.F. Hegel, Oikeusfilosofian pääpiirteet eli luonnonoikeuden ja valtiotieteen perusteet, Kustannus Pohjoinen, Oulu 1994, s. 65.

[2] Marx, Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua, osa I, Toisen painoksen loppusanat, Edistys Moskova 1974, s. 25–26

ARTIKKELIKUVA:

Filosofian allegoria Vatikaanin museossa. KUVA: Alessandro Grussu, Flickr.

Kirjoittajasta

uusihisto

Toimitus. KUVA: Kleio, historian jumalatar.

kommentti

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.