Kaunokirjallisuus ja ihmisluonto

Katharsis ihmiskäsityksemme ja kokemustemme valossa

Auguste Rodinin ajattelijapatsas Columbian yliopistossa. KUVA: InSapphoWeTrust, Flickr.
Alustus Uusi historia ry:n kesäseminaarissa 24.8.2019
Aristoteleen kirjoittamassa Runousopissa esiintyvää katharsis-käsitettä on tulkittu historiassa monin tavoin, osa tulkinnoista nousee aina uudelleen esille. Sen vuoksi Aristoteleen katharsis-tulkintojen onkin sanottu olevan elävien kuolleiden hautausmaa. Tämän voisi ymmärtää niinkin, että katharsis-käsitettä on mahdotonta haudata. Moni tutkija on kuitenkin epäillyt sitä, että katharsikselle olisi löydettävissä jokin selitys.

Kaikki tulkinnat katharsiksesta eivät liitä siihen ollenkaan etiikkaa. Matti Puolakan mukaan ihmiskäsityksemme eräs olennainen osa on Aristoteleen katharsis-käsitys, ja Aristoteleen katharsiksesta puhuttaessa etiikkaa ei voida sivuuttaa.

Matin elämässä katharsis-käsitteen soveltaminen ja kehittäminen kulkivat punaisena lankana mukana hänen luodessaan teoriaa siitä, mikä ihminen on. Se oli hänellä vahvasti sidoksissa ihmisyksilön eettiseen kasvuun ja elämänymmärryksen syvenemiseen.

Katharsis ja ihmisluonto

Aristoteleen mukaan ihminen on syntymästään asti varustettu kyvyllä hyvään ja pahaan sekä myös kyvyllä kokea katharsis. Hänen mukaansa sellaiset ihmiset, jotka tietävät mitä on oikeudenmukaisuus ja pystyvät sitä noudattamaan ovat vähemmistönä ihmisten joukossa. Osa heistä, jotka tietävät mikä on oikein, eivät haluaisi siitä piitata, mutta noudattavat oikeudenmukaisuutta vastentahtoisesti. Lisäksi on ihmisiä, jotka tietävät mikä on oikein, mutta eivät kykene toimimaan sen mukaisesti. Loput ihmisistä eivät tiedä, eivätkä välitäkään tietää mitä oikeudenmukaisuus on, vaan käyttäytyvät ilman muuta väärämielisesti.

Ihminen, joka hylkää kaiken oikeudenmukaisuuden ihmissuhteissaan, on Aristoteleen määritelmän mukaan elinkelvoton olento, sillä tavalla eläintäkin alhaisempi. Matin mukaan ihminen voi menettää itsetuntemuksensa ja samalla itsekunnioituksensa, jos hän luopuu kokonaan kysymästä ”mikä on oikein, mikä väärin.”

Menettämänsä itsekunnioituksen ihminen voi palauttaa katharsiksen avulla. Ihmisellä on kyky älylliseen oikeudentajuun, vaikka käyttäytymistämme sääteleekin apinaihmisen geenipooli, joka voi viedä helposti irrationaaliseen egoismiin.

Ihminen on luonnostaan sellainen, ettei hän ei ole mitään ilman yhteistoimintaa. Mattia siteeraten:

Tarvitsemme toisiamme. Elämme toistemme vuoksi. Vaikka olisimme kuinka itsekkäitä, niin tarvitsemme silti toisia ihmisiä siihen, että voisimme tuota itsekkyyttämme toteuttaa. Vaikka olisimme kuinka omahyväisiä ja tyhmänylpeitä, niin tarvitsemme toisia siihen, että voisimme heidän edessään pröystäillä. Vaikka olisimme kuinka vallanhimoisia, niin tarvitsemme toisia siihen, että voimme alistaa muita. Ihminen ei voi mitään sille, että elää muiden myötä, muiden vuoksi, muiden kanssa, muiden kautta ja suhteessa muihin.

Kamppaillessaan statuksesta ihmisyksilö voi alkaa tavoitella itsellensä parhaiten sopivaa yhteisöä, mikä antaa arvoiltaan ja valta-asetelmiltaan hänen omalle vallantavoittelulleen parhaat mahdollisuudet. Samalla hän voi rajata ulkopuolelleen kaikki sellaiset yksilöt, jotka saattaisivat kyseenalaistaan hänen tapansa elää ja ajatella, nostaen omat elämänarvonsa heidän yläpuolelleen omassa mielessään.

Itsetarkoituksellista oikeudentajua on vain ihmisellä

Immanuel Kantin mukaan pikkulapsikin huomaa sen, milloin jokin teko on tehty itsetarkoituksellisen oikeudentajun vuoksi. Ihmiselle ominaista, ja kuitenkin erityislaatuista, poikkeuksellista käyttäytymistä on se, että hän voi puolustaa yleistä oikeutta silloinkin, kun siitä on hänelle itsellensä vahinkoa – on sitten kyseessä taloudellinen, sosiaalinen tai yhteiskunnalliseen valta-asemaan, arvostukseen liittyvä vahinko. Jokaisella ihmisellä on tämä omassatunnossaan ja vain ihmisellä eli itsetuntemukseen kykenevällä eläimellä on tämä kyky.

Vuosi sitten pitämässään alustuksessa Matti sanoi:

Väitän, että katharsiksen käsite on oikeusfilosofisesti tärkeä. Monet simpanssien tunteet hyvässä ja pahassa, vaikuttavat samankaltaisilta kuin ihmisen. Ratkaisevilla hetkillä simpanssi käyttäytyy kuitenkin aivan eri lailla kuin ihminen. Mielivaltaisesti. Mistä tuo ero johtuu? Yksi syvällinen selitystapa on mielestäni seuraava: simpanssilla ei ole ylevyyden tunnetta. Kykyä kokea traagista.

Tie syvällisyydestä pinnallisuuteen kulkee kuoleman kautta. Kun ihminen päättää tehdä jonkin sellaisen petoksen, joka käy myös hänen omaa ihmisyyttänsä vastaan, niin hänelle luonnostaan tulee sellainen hetki, jolloin hän tekee valinnan. Silloin hän käy kamppailua omantuntonsa kanssa. Ihmisen ei tule luottaa vain välittömiin tunteisiinsa ja tehdä elämänsä ratkaisuja niiden pohjalta, koska tunteet niin huonot kuin hyvätkin voivat täysin sokaista ihmisen. Hyvät tarkoitukset ja aikomukset eivät tarkoita sitä, että teot olisivat oikeudenmukaisia, ihmisen on helppoa selittää itsellensä ja muille tekojaan parhain päin. Omantunnon puhdistamisesta alkaa koko kokonaisuuden kokonaisvaltainen käsittäminen.

Leo Tolstoi on todennut:

”Yksi ihmisen ällistyttävimmistä harhoista on se harha että ihmisen onni olisi olla tekemättä mitään.”

Traaginen kauneus

Matti kirjoitti v. 2007:

Ylevöityminen, ylevöitymiseen pyrkiminen on ainoa oikea tapa elää. Mihinkään ei voida kulkea kuin vastakkaisuuden kautta. Farssista ja yleensä elämän koomisista puolista, sekä tietysti itse kauheuden kokemuksista löytyy ponnistuslauta ylevöitymiseen. Erotan sanat ylevä ja ylevöityminen. Jälkimmäisessä on vuorelle nousua. Ylevä asenne perustuu mielipiteeseen, hyvä niin. Ylevöityminen on katharsis-tapahtuma. Siinä tunne opettaa. Paras niin.

Farssi kuvastaa yleensä ihmiselämän absurdeja tilanteita, jotka usein johtuvat siitä miten ihminen irrationaalisuudessaan luulee toimivansa oikein ja joutuukin mitä suurimpiin vaikeuksiin ja hankaluuksiin suhteessa kanssaihmisiinsä ja lopulta saattaa itsensä naurunalaiseksi muiden silmissä.

Parhaimmillaan elämänfilosofinen keskustelu johtaa katharsiskokemukseen, joka inhimillistää ja vapauttaa ajattelemaan kokonaisuutta. Ihminen voi murtaa niitä ajattelun kahleita, jotka sitovat häntä apinaihmisen mieleen ja siten kokea ylevöitymisen tunteen, jota voisi kuvata myös itsetuntoisena nöyryytenä. Ihmisen ei tulisi pelätä katharsis-kokemusta.

Matti puhui usein traagisen kauneuden käsitteestä syvällisimpänä kauneuden muotona. Hänen oma elämänsä oli täynnä traagista kauneutta, koska hän säilytti ylevän elämänasenteensa viimeisiin hetkiinsä saakka.

Aristoteles pohtii Runousopissaan sitä, mistä syntyvät kaikkein syvimmin ihmismieliin vaikuttavimmat tragediat. Hän kuvailee tragediasta syntyvän pelon tai kauhun tunteen olevan ”eräänlainen tuska tai rauhattomuus, joka johtuu uhkaavan tuhoa tai tuskaa tuottavan pahan mielikuvasta” ja, että sääli tai myötätunto on ”eräänlaista tuskaa siitä, että joku ansaitsematta saa osakseen ilmeistä ja tuhoisaa ja kärsimystä tuottavaa pahaa, jonka voi odottaa kohtaavan myös itseä tai omaisia ja joka ei tässä mielessä ole etäinen asia.”

Päivi alustamassa Kuusijärvellä.

Uudentyyppisen kaunokirjallisuuden idea

Kun Saarenmaan projektimme joutui ulkoisen hyökkäyksen kohteeksi Vihreän langan ja Aamulehden toimesta, niin molemmissa lehdissä julkaistut kirjoitukset kohdistuivat henkilökohtaisesti Mattiin. Niiden tarkoituksena oli paitsi tuhota koko projektimme ja uudentyyppinen talousyrityksemme, niin erityisesti tuhota Matin elämä sosiaalipsykologisesti.

Saarenmaan projektin aikana Matti oli ainoa ystäväpiirissämme, joka ei romahtanut eettisesti.

Lue myös:

Meidän yksiölliset katharsis-kokemuksemme liittyvät pitkälti siihen, miten kukin on vuorollaan joutunut nöyrtymään sen edessä, miten helposti ihminen voi alkaa sosiaalipsykologisesti alistaa muita omalla vallanhalullaan. Romahduksemme ja niistä nousumme ovat osoittaneet Matin teoreettisten ajatusten voiman, sillä käytäntö on teorian kriteeri.

Matti haaveili sellaisesta seurapiiristä, missä ihmisyys ja kulttuuri ovat kunniassaan.

Hän otti ensimmäisen kerran uudentyyppisen kaunokirjallisuuden käsitteen esille 70-luvulla ja ennakoi jo vuosikymmeniä sitten sellaisen kulttuurimurroksen olevan tulossa, mikä tapahtuu ihmisen suhtautumisessa toisiin ihmisyksilöihin. Kuvaukset ja analyysit yksilöiden välisistä suhteista, niiden todellisesta luonteesta tulevat kulttuurin tärkeimmäksi muodoksi.

Matilla tarinalinjan puolustaminen on kulkenut koko ajan hänen historianfilosofiansa ja oikeudenmukaisuusfilosofiansa mukana punaisena lankana.

Ruhtinas Vasilin katharsis

Suuri kaunokirjoitus herättää tunteiden pohjalta miettimään elämää ja ihmisyyttä ja ylevöittää ihmismieltä. Esimerkiksi Dostojevskilla, Tolstoilla ja Ibsenillä on useita teoksia, joissa syvällisesti ilmenee ihmisapinan käyttäytymistapa. Ihmissuhdetaistelut sosiaalipsykologisesta vallasta ovatkin kaiken suuren kaunokirjallisuuden perimmäinen lähde.

Seuraavassa esimerkissä Matti kuvailee Sota ja rauha -romaanin henkilön katharsis-kokemusta:

Sota ja rauha-romaanissa ruhtinas Vasili oli `paha ihminen`. Hän ei muuta ajatellut kuin valtaa, eikä myöskään toiminut minkään muun vuoksi. Missään nimessä hän ei käsittänyt mitään siitä, mitä hänen ihmissuhteissaan loppujen lopuksi tapahtui. Yhden ainoan kerran elämässään hän kuitenkin joutui kokemaan katharsiksen. Hän yritti varastaan Pierreltä perinnön (Pierren isäpuolen testamentti), mutta jäi siitä kiinni Pierren silmien edessä. Mikä avuksi? Ruhtinas Vasili tajusi välittömästi: ”Jos mikään muu ei auta, niin kokeillaanpa rehellisyyttä.” Ja niinpä hän todella kävi tapahtuneesta lyhyen, rehellisen keskustelun Pierren kanssa.

Toisin sanoen jopa ruhtinas Vasililla oli geeniperustassaan kyky katharsikseen. Hän ei voinut ”anoa armoa” millään muodollisella tavalla. Yhtäkkiä hän ei voinut kertoa Pierrelle mitään, mitä ei olisi itse käsittänyt. Hän saattoi olla rehellinen vain keskustelemalla Pierren kanssa aidon rehellisesti. Hän ei vain kertonut siitä, mitä oli tapahtunut, vaan hän myös aidosti kysyi: ”Mitä on ihmiselämä? Mikä on ihminen?” Ruhtinas Vasili ymmärsi intuitiivisesti välittömästi sen, että hän ei voi keskustella Pierren kanssa mistään, ellei ota esille yleiskäsitettä ihminen. Pierre eli Leo Tolstoin naamioitunut omakuva hyvin ymmärsi tämän katharsiksesta kumpuavan keskustelun. Pierrehän mietti koko isäpuolensa hautajaisten ajan tolkuttoman ahdistuneesti sitä kysymystä, mitä ihmiselämä on yleisesti ottaen eli ”Mitä on olla ihminen?”

Lue myös:

Freddie Mercuryn katharsis

Haluaisin ottaa yhden esimerkin nykyajasta siitä huolimatta, että se ei ole samalla tavalla syvällinen kuin klassikoiden teokset. Yritän sitä kautta kansantajuistaa katharsiskäsitystä ja kuvailla, miten sitä voi ilmentää esimerkiksi elokuvan avulla.

Viime vuonna ensi-iltansa saanut elokuva Bohemian Rhapsody kertoo brittiläisen rockyhtyeen Queenin ja erityisesti sen laulajan Freddie Mercuryn elämänkerran. Siitä jäi mieleeni erityisesti Freddietä esittäneen Rami Malekin eläytyminen päähenkilön katharsis-kokemukseen. Bändin ollessa kuuluisuutensa huipulla Freddie hajottaa bändin ja alkaa luoda soolouraa kieroilevan ystävänsä houkuttelemana. Freddie huomaa kuitenkin lopulta kadottavansa luomisvoimaansa ja sairastuu parantumattomasti. Hän joutuu nöyrtymään sen edessä, että on hylännyt ystävänsä ja kieltänyt sen, että bändin yhteistyö on ollut sen menestyksen takana. Freddie päätyy lopulta hylkäämään kieroilevan ystävänsä ja päättää yrittää koota bändin uudelleen ennen suurta LiveAid hyväntekeväisyyskonserttia, jonka avulla kerätään rahaa nälänhädästä kärsivälle Etiopialle.

Elokuvassa on kohtaus, jossa kuvataan miten Freddie kerjää entisiltä bändikavereiltaan näiden hyväksyntää. He ajavat hänet oven ulkopuolelle odottamaan siksi aikaa, kun neuvottelevat siitä haluavatko enää jatkaa tämän kanssaan yhteistyötä. Freddien olemus muuttuu hänen kokiessaan häpeää siitä, miten on suhtautunut ystäviinsä. Hänen kasvojen ilmeensä muuttuu inhimillisemmäksi, kun valtaa jaetaan muillekin. Kun soittajat sitten päättävät jatkaa yhteistyötä Freddien kanssa, heidän ystävyytensä saa uuden ulottuvuuden ja bändi lähtee innokkaasti mukaan hyväntekeväisyystapahtumaan.

Katharsis pysyvänä osana elämää

Silloin, kun kirjoitetaan tarinaa omista romahduksista, joihin aina enemmän tai vähemmän liittyvät irrationaaliset ajatukset, niihin liittyy samalla katharsis-kokemus. Kauhistuminen siitä, mitä on ajatellut ja myötätunto heitä kohtaan, joihin oma toiminta on kohdistunut.

Ihminen joutuu silloin ottamaan uudelleen kantaa siihen, miten on ajatellut ja asennoitunut. Ei voi muuttaa elettyä elämäänsä, mutta siihen voi aina ottaa uudelleen kantaa. Tuossakin ilmenee ihmisen ja eläimen ero.

Katharsis-kokemus ei kuitenkaan yksin riitä kasvattamaan tai muuttamaan ihmistä, vaikka se antaa siihen avaimia. Matti muistuttikin siitä, miten tulisi kerrata tärkeimpiä elämänkokemuksiaan Immanuel Kantin etiikan ytimen pohjalta. Ihmiset elävät pitkälti oman eettisen muistinsa varassa. Kun on kirjoittanut romahduksistaan, niitä tulee aina kerrata ja muistaa, koska mieli pyrkii muistoja vesittämään.

Aivotutkijoiden mukaan dementiaa ennaltaehkäisee ensisijaisesti aivojen monipuolinen käyttäminen kaikissa ikävaiheissa. Katharsista ei voida kuitenkaan selittää vain biologian avulla ja filosofit ovatkin arvostelleetkin aivotutkijoita siitä, että nämä selvittävät ihmisen toimintoja lähinnä biologisin termein.

Ihmisellä itsellään on sisäänrakennettuna kyky käydä läpi esim. tuskan ja pelon tunteita ja tiedostamalla ajatuksiaan vapautua niistä. Katharsis-kokemuksen jälkeen voi kokea aiempaa syvällisemmin yhteyden kanssaihmisiinsä ja ihmiskuntaan sekä tuntea syvää onnentunnetta siitä, että on kyennyt nousemaan välittömien tunteidensa yläpuolelle. Häpeän tunne, mikä luonnostaan saattaa seurata katharsiksen jälkeen on osa katharsis-kokemusta. Se on tärkeä osa ihmisyyttä, eikä se tunne alenna ihmisarvoa, omatunto ikään kuin ”palauttaa ihmisen omalle paikalleen” suhteessa kanssaihmisiinsä.

Eräs katharsiskokemus

Kuvailen seuraavassa omaa, voimakasta katharsiskokemustani muutaman vuoden takaa:

Olin ajautunut ajatuksissani ja elämäntilanteessani umpikujaan, josta etsin pääni sisällä ulospääsyä. Eräänä päivänä kadulla kävellessäni tunsin miten uudet ajatukset pyrkivät syrjäyttämään vanhat mielessäni. Tunsin ahdistusta ja kasvavaa kauhua siitä, miten minun käy jos otan uudet ajatukset vastaan ja tiedänkö enää sen jälkeen, että kuka minä olen.

Kauhu kasvoi niin suureksi, että luulin kuolevani. Tunsin pääni sisällä jotain naksahtelua, ikään kuin palaset loksahtaisivat paikoilleen, vaikka sillä hetkellä pelkäsin myös verisuonen katkeavan aivoissani. Kuitenkin olin jo lähtenyt sille tielle, jota halusin kulkea ja päätin, etten vastusta sitä mitä sillä hetkellä tapahtuu ja annan sen tulla. Samassa mieleeni nousi kaksi edesmennyttä ystäväämme ja yhtäkkiä käsitin syvällisesti, että he ovat kokeneet joskus jotain samaa kuin minäkin ja tunsin ymmärtäväni heitä enemmän kuin koskaan aiemmin.

Toinen heistä oli puhunut minulle siitä, miten hän joutui kulkemaan kuoleman läpi kasvaakseen ihmisenä. Mietin sitä, että minäkin luulin äsken kuolevani. Sain tukea sille ajatukselle, etten kuolekaan vaan saan uuden mahdollisuuden. En enää tuntenut oloani yksinäiseksi, vaan tunsin olevani osa ihmiskuntaa jotenkin konkreettisemmin kuin hetkeä aiemmin. Kävelin läheiseen kahvilaan ja sisääni tulvi lämpöä ja koin syvää onnen tunnetta, jonka halusin jatkuvan ikuisesti. Kirjoitin saman tien runon ja tiesin, että tulisin kirjoittamaan niitä lisää. En tuntenut itseäni ihan samaksi kuin ennen kokemustani, mutta se ei pelottanut minua vaan herätti enemmänkin uteliaisuuteni ja palautti elämänhaluni.

Riitta Fogel kuvailee katharsista kirjoittamassaan runossa:

LÄHTEET:

Aristoteles: Runousoppi 1998. (Suomentanut Pentti Saarikoski, tämä suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran 1967). Otavan kirjapaino. Keuruu.

Heinonen, Timo. Kivimäki, Arto. Korhonen, Kalle. Korhonen, Tua. Raitala, Heta, Aristoteles 2012:
Aristoteleen runousoppi. Opas aloittelijoille ja edistyneille. Kustannusosakeyhtiö TEOS, Helsinki.

Bohemian Rhapsody, elokuva. Ohjaus Bryan Singer, käsikirjoitus Anthony McCarten.

Fogel, Riitta 1977: Eilen minua ei vielä ollut. WSOY. Porvoo-Helsinki-Juva.

Alkuun » Kaunokirjallisuus ja ihmisluonto » Katharsis ihmiskäsityksemme ja kokemustemme valossa

Kirjoittajasta

Päivi Kaunela

Päivi Kaunela

Tarinat, muistelmat. Lähihistoria -työryhmä.

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.