Seuraavassa piirteitä, jotka kuvastavat syntymässä olevaa globaaliyhteiskuntaa:
Ihmisestä on tullut lajina luonnonvalinnan yksikkö
Nyt kun ilmastokatastrofin uhka on olemassa olevaa todellisuutta, kukaan ei voi asiaperustein kiistää sitä tosiasiaa, että ihmiskunta on menossa itsetuhoa kohti. Ihminen voi tuhota itsensä lajina.
Ihmisestä tuli lajina luonnonvalinnan yksikkö silloin, kun se kehitti välineet tuhota itsensä lajina, siis viimeistään ydinaseiden kehittämisen myötä. Voidaan perustellusti väittää, että muutos tapahtui jo ensimmäisessä maailmansodassa.
Ihminen voi myös estää itsetuhonsa vain lajina.
Se, että ihminen on lajina luonnonvalinnan yksikkö, erottaa ihmisen kaikista muista eliölajeista – myös Homo sapiensista, nykyihmisestä, sellaisena kuin tämä oli ennen lajin itsetuhovälineiden kehittämistä.
Kansainvälinen oikeus on vahvistunut
Globaaliyhteiskunnan kansainväliset juuret ovat kansainvälisten organisaatioiden ja kansainvälisen oikeuden kehityksessä. YK:n perustaminen toisen maailmansodan jälkeen oli tärkeä virstanpylväs – huolimatta kaikista maailmanjärjestön puutteista. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä kylvettiin uuden suursodan siemenet, kuten esimerkiksi J.M.Keynes varoitti jo vuonna 1919. (1)
YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen demokratisoituminen vie varmasti vuosikymmeniä. Sen edellytyksenä on jäsenvaltioiden sisäinen demokratisoituminen.
Valtiot joutuvat sekä kotimaisessa että kansainvälisessä politiikassa ottamaan yhä enemmän huomioon kansainväliset järjestöt, kansainväliset lait ja ihmisoikeudet, joiden merkitys kasvaa.
Ihmisoikeudet ovat vahvistuneet niin, ettei ihmisoikeusloukkauksia enää pidetä valtioiden sisäisinä asioina. Internet on lisännyt mahdollisuuksia niin kansallisesti kuin kansainvälisesti puuttua tapahtuneisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja muihin yhteiskunnallisiin vääryyksiin.
Globaaliyhteiskunnan eräs edellytys on se, että valtiot eivät enää voi harjoittaa imperialismia muita valtioita vastaan.
Irakin sota oli todennäköisesti viimeinen alaston imperialistinen hyökkäyssota, johon läntiset demokratiat ryhtyvät.
Demokraattisten markkinatalouksien harjoittama finanssi-imperialismi on syrjäyttänyt klassisen imperialismin. Se kykenee saamaan aikaan paljon tuhoa maailmantaloudelle ja totalitaristisen korruption muodossa yksittäisten valtioiden rakenteille. Mutta kaiken kaikkiaan klassisen imperialismin muuttuminen finanssi-imperialismiksi on suuri edistysaskel ihmiskunnan historiassa.
Demokratian kriisi on osoitus demokratian voimasta
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen läntiselle yleiselle mielipiteelle oli selvää, että demokratia on ainoa vaihtoehto, jonka perustalle rakentaa yhteiskuntaa. Kuten amerikkalainen historioitsija Francis Fukuyama osuvasti tiivisti, neuvostoimperiumin romahdus merkitsi läntisen demokratian voittoa, historian loppua.
Jonkin loppu on aina jonkin uuden alku. Nyt voittoisa demokratia on joutunut globaalisti kriisiin. Kriisi on sisäsyntyinen, demokratian itsensä aiheuttama. Demokratia on asetettu kyseenalaiseksi monella taholla, mutta olennaisesti demokratian sisältä.
Demokratialla ei ole ulkoisia vihollisia, sellaisia kilpailevia poliittis-taloudellisia järjestelmiä tai aatesuuntauksia, jotka voisivat syrjäyttää sen.
Se, että demokratia on kriisissä, on osoitus demokratian voimasta. Voittonsa jälkeen demokratia on suuremman haasteen edessä kuin ehkä koskaan.
Mikä on demokratian olemus? Mitä arvoja demokratiaan kuuluu? Miten edustuksellista demokratiaa pitäisi kehittää? – Tämänkaltaiset kysymykset eivät olleet esillä 25 vuotta sitten. Nyt ne ovat nousemassa yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön.
Länsimaisille yhteiskunnille on ollut ominaista kyky uudistua siellä, missä ne ovat tukeutuneet poliittiseen demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Läntiset demokratiat ovat osoittaneet olevansa periaatteessa kehityskelpoisia yhteiskuntia.
Globaaliyhteiskunta syntyy demokraattisten valtioiden liittona. Sen juuret ovat kansallisella tasolla demokratiassa, johon kuuluvat vapaat vaalit, kaikkia viranomaisia koskeva laillisuusvalvonta ja riippumattomat tuomioistuimet.
McNeill, J.R. & McNeill, William H.: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino 2012.
Kirjoittajien mukaan ihmiskunnan verkostot ovat avain maailmanhistorian analysoimiseen, ja vahvalta empiiriseltä pohjalta he pyrkivät hahmottelemaan historian suuria linjoja. Teos on mainio maailmanhistorian esitys, jossa mukana myös esihistoria, ja sellaisena suositeltava. Historianfilosofista näkemystä siinä kuitenkaan ei ole.
Valtiot pyrkivät oppimaan historiastaan
Toisen maailmansodan jälkeen monet demokraattiset valtiot ovat pyrkineet eri tavoin oppimaan historiastaan.
Tunnetuin ja ehkä paras esimerkki on Saksa ja sen ”menneisyydenhallinta”. Saksan valtiojohto on tunnustanut Natsi-Saksan rikokset – ottanut oppia historiasta. Se tapahtui tavallaan pakon edessä. Muuten Saksa olisi valtiona ja kansakuntana jäänyt henkisesti rikolliseen, elinkelvottomaan tilaan.
Länsimaissa on viime vuosikymmeninä tullut tavaksi se, että valtiovalta pyytää anteeksi edeltäjiensä tekemiä laittomuuksia, yleensä vähemmistöihin kohdistuneita tai entisissä siirtomaissa tehtyjä ihmisoikeusloukkauksia. Sekin on tapa pyrkiä oppimaan historiasta. Anteeksipyyntöä on monesti edeltänyt valistuneen yleisen mielipiteen painostus. Valitettavaa on vain se, että yleensä anteeksipyyntöjä joudutaan odottamaan vuosikymmeniä.
Toinen tapa valtioille oppia historiastaan ovat ns. totuuskomissiot. Ne käsittelevät menneisyydessä ”maan tapana” poliittisista syistä tehtyjä laittomuuksia. Tunnetuin ja ehkä merkittävin on ollut Etelä-Afrikassa rotuerotteluhallinnon kumoamisen jälkeen vuonna 1995 perustettu Totuus- ja sovittelukomissio. Rikosten uhreja kuultiin ja rikoksia tehneet saivat armahduksen rehellisen tunnustuksen jälkeen.
Yksilöiden merkitys kasvaa
Yksilöllä on paremmat mahdollisuudet olla riippumaton taloudellisesti, poliittisesti ja maailmankatsomuksellisesti kuin koskaan. Hän voi luoda suoria aatteellisia, poliittisia ja taloudellisia suhteita muihin yksilöihin. Hänen on helpompi valita tai luoda oma viiteryhmänsä riippumattomana valtiosta, yhteiskuntaluokasta, ammatti- tai uskontokunnasta tai etnisestä ryhmästä kuin koskaan. Internet tarjoaa siihen tekniset välineet.
Oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tietoisten persoonien merkitys globaaliyhteiskunnan rakentamisessa ja kansallisen demokratian lujittamisessa ja kehittämisessä kasvaa.
Oikeusvaltioissa yksilöä kohdellaan aina persoonana, kansalaisena, jolla on yhteiskunnassaan täysivaltaiset oikeudet ottaa kantaa hänen elämäänsä vaikuttaviin yhteiskunnallisiin asioihin.
Globaaliyhteiskunnan luomisessa liikkeellepaneva voima on eettinen kansalaisyhteiskunta, joka koostuu eettisistä persoonista.
Kulttuurinen globalisaatio
Globalisaatio alkoi kulttuurihistoriallisesti toisen maailmansodan jälkeen.
Toisen maailmansodan jälkeinen historia länsimaissa on ollut kulttuurihistoriaa enemmän kuin minkään muun aikakauden historia. Ja toisen maailmansodan jälkeisen ajan kulttuurihistoriaa länsimaissa ei voida selittää samalla tavalla osana poliittista historiaa kuin aikaisempina aikakausina.
Kulttuurisen globalisaation eri puolia ovat olleet esimerkiksi eksistentialismi Ranskassa, rock’n’rollin synty ja mustien kansalaisoikeusliike ja siihen liittyvä musta juurimusiikki USA:ssa, hippiliike, vuoden 1968 yliopistovallankumous, beatlemania, punk jne. Kaikki ovat ristiriitaisia ilmiöitä, mutta niihin kaikkiin liittyy enemmän tai vähemmän uudenlaista globaalia kulttuuripoliittista heräämistä.
Se tapahtuu yksilötasolla ja painopiste on kulttuurissa ja (elämän)filosofiassa. Alkamassa oleva aikakausi on filosofisen kansanliikkeen aikakausi.
EU siirtymäkauden ilmiönä
EU on maailmanhistoriallisesti uudentyyppinen organisaatio. Se on yhtä aikaa demokraattinen markkinatalous, spekulatiivisen finanssipääoman etuja ajava ”puolidemokratia” ja globaaliyhteiskunnan kasvualusta.
Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustaminen vuonna 1951 heijasti väistämätöntä ja edistyksellistä historiallista tendenssiä: tarkoituksena oli integroida keskeiset eurooppalaiset valtiot keskenään sillä tavalla, että sota niiden välillä kävisi mahdottomaksi.
Maastrichtin sopimuksen jälkeinen EU 1990-luvulta lähtien kuvastaa spekulatiivisen finanssipääoman kaksijakoista suhtautumista laillisuusperiaatteeseen. Laillisuusperiaatetta on EU:ssa sekä lujitettu että horjutettu. EU:n rakenteet ovat laillisuusperiaatteen vastaiset mm. sikäli, että EU:ssa ei ole virkarikoslakia eikä instituutioita joiden avulla päättäjien virkarikoksia voitaisiin valvoa ja käsitellä.
EU:n kriisi on olennaisesti laillisuuskriisi. Se on osa demokratian kriisiä. EU:n uustotalitaristiset rakenteet on hyväksytty muodollisesti demokraattisessa järjestyksessä kaikissa EU:n jäsenmaissa.
EU:ssa keskustelu demokratian – ja EU:n – olemuksesta on väistämättä edessä.
Nykymuotoinen EU lakkaa väistämättä olemasta tavalla tai toisella. Jos EU:n uustotalitaristia rakenteita ei kyetä korjaamaan hallitusti ja luomaan uusia demokraattisia rakenteita, jotka estävät uudentyyppisen totalitarismin, totalitaristisen korruption, vahvistumisen EU:ssa ja jäsenmaissa, EU hajoaa enemmän tai vähemmän hallitsemattomasti.
Mutta kuten Puolan Solidaarisuus-ammattiliiton entinen johtaja ja entinen presidentti, rauhan Nobelin vuonna 1983 saanut Lech Walesa totesi osuvasti haastattelussa Brexit-kansanäänestyksen jälkeen kesällä 2016: ”Jos EU murskataan, viiden minuutin päästä syntyy uusi ja parempi”. (2)
VIITTEET:
(1) J.M. Keynes, The Economic Consequences of the Peace, 1919, https://oll.libertyfund.org/titles/keynes-the-economic-consequences-of-the-peace.
(2) “’I would shoot’: Walesa Urges NATO To Show Strength To Russia”, RFE/RL 1.7.2016, http://www.rferl.org/a/i-would-shoot-walesa-urges-nato-to-show-strength-to-russia/27832567.html?z=0&zp=1.
» Alkuun » Historianfilosofiaa »