Mitä on kommunismi? Teorian mukaan vastaus on seuraavanlainen:
Kommunismi tarkoittaa tulevaisuuden luokatonta yhteiskuntaa, jossa kakunjako tapahtuu periaatteen ”jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”.
Kun ihmisten perustarpeet on tyydytetty, eikä mitään yhteiskuntaluokkaa ole alistettu, ei ole riistoa, niin kasvaa ”uusi ihminen”, joka on perusluonteeltaan hyvä, ja jonka hallitsemiseen ei tarvita pamppua, poliisia ja tuomioistuimia. Tietenkään ei myöskään ole armeijaa eikä sotia. ”Jokaiselle tarpeidensa mukaan” merkitsee, ettei myöskään rahaa tarvita.
Tämä näköala tietenkin on osoittautunut utopiaksi, mutta aikanaan siihen uskoivat miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ympäri maailmaa. Marxilainen teoria oli hyvin voimakas. Paitsi että se oli senaikainen yhteenveto aatehistorian parhaista edeltäjistä, se antoi oman aikansa perusongelmiin syvällisen vastauksen: talousteoria selitti talouspulat ja työväenluokan kurjistumisen, imperialismiteoria selitti siirtomaavallan ja maailmansodat. Teorian raameissa myös kommunismin näköala vaikutti perustellulta, toki kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvalta päämäärältä.
Itse asiassa kommunistinen utopia ei ollut mikään uusi keksintö. Sillä on aatehistoriassa pitkät perinteet, alkaen alkukristityistä, jotka varsin usein joutuivat leijonien syötäviksi. Thomas Moren teos Utopia vuodelta 1516 on aivan silkkaa kommunismia. Hänkin myöhemmin menetti päänsä Henrik VIII:n mestauslavalla. 1800-luvulla oli sosialistisessa merkittävä utopistisosialistinen suuntaus, ja erilaisia yhteisöllisiä kokeiluja perustettiin mm. Amerikan siirtolaisten keskuuteen, mm. suomalainen Sointula.
Entä miten kävi 1900-luvulla? Miten kävi niille sadoille tuhansille ja miljoonille aatteen ihmisille, jotka nousivat taistelemaan sortoa vastaan henkensä uhalla? Ne, jotka eivät menettäneet henkeään natsien kidutuskammioissa ja keskitysleireillä, maailmansodissa tai vastarintataisteluissa, joutuivat lopulta omien tuhoamiksi Siperian vankileireillä. Ne, jotka eivät sinne joutuneet joutuivat – ymmälle.
Uusi ihminen osoittautui hanakaksi ilmiantamaan naapureita, työtovereita, jopa läheisiä ja lähettämään heitä Siperiaan. Se loi kasvualustan uudenlaisen totalitarismin synnylle.
Mitä tästä opimme? Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä. Ihmisessä on kyllä kyky oikeudentajuun (siinä mielessä ”hyvyyteen”), mutta se ei synny automaattisesti. Ei riitä että ulkoiset olosuhteet luodaan suotuisiksi. Ihmisluonnossa on pikemminkin luonnonvoimainen taipumus sokeaan valtapeliin, toisten, myös läheisten ihmisten alistamiseen, mielivaltaisuuteen ja joukkohysteriaan. Säännöistä, laeista ja sopimuksista vapaa ihminen on paha ihminen. Kuten Aristoteles kirjoitti:
”Aivan kuten ihminen on täydellistyneenä elävistä olennoista paras, siten hän lain ja oikeuden ulkopuolella ollessaan on kaikista huonoin. Väärämielisyys on aseistettuna turmiollisinta. Ihminen on syntyjään varustettuna asein, joita pitäisi käyttää käytännöllisen järjen ja hyveen mukaisesti. Niitä voi kuitenkin käyttää myös aivan päinvastaisiin päämääriin. Siksi ihminen ilman hyvettä on mitä julkein ja moukkamaisin olento, joka on miltei toivoton hekumallisuudessaan ja mässäilynhalussaan.” (Aristoteles, Politiikka, Gaudeamus, 2012, 10.)
Näin ollen ei pitäisi lainkaan yllättyä siitä, mihin somekeskustelu on maailmassa johtanut. Vapaa internet oli uusi ilmaus uskosta ihmisen perusluontoiseen hyvyyteen, jonka vihapuhe, salaliittoteoriat ja demagogia on haudannut alleen. Ne uhkaavat vakavalla tavalla demokratiaa.
Demokraattinen järjestelmä – merkityksessä oikeusvaltio, mielipiteenvapaus, vapaat vaalit – on kuitenkin osoittautunut uudistumiskykyiseksi. Mutta demokratian ja siihen kuuluvan keskustelukulttuurin laadullinen kehittäminen edellyttää ymmärrystä ihmisluonnosta.
Utopiat pitää viimeinkin haudata, niin oikealla kuin vasemmalla.
Jos ihmisluonto kiinnostaa, suosittelen Matti Puolakan kirjaa ”Vain ihmisellä on historia – ajatuksia ihmiseltä joka määritteli ihmisen”.
Jos demokratian laadullinen kehittäminen kiinnostaa, suosittelen Uusi historia -yhdistyksen vasta ilmestynyttä ohjelmaa.
Ja, olen hyvin kiinnostunut kaikenlaisesta palautteesta.
Artikkeli on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorossa.
ARTIKKELIKUVA:
Thomas More, Utopian kirjoittaja. Claudius Jacquandin maalaus vuodelta 1828. KUVA: © Xavier Caré / Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0,
