Homo-suvun laumat

Leiripaikan merkitys apinaihmisten laumoissa

Tarkkaa tietoa ei ole milloin apinaihminen oppi käyttämään tulta; varhaisimmat tulisijat on ajoitettu noin puolen miljoonan vuoden päähän. Mutta leiripaikka on ollut olennainen asia aivan alusta lähtien. KUVA: toimitus
Editointi Matti Puolakan puheista ja kirjoituksista eri vuosilta
Jotkut Homo-suvun laumat alkoivat alkoivat n. 2,5 miljoonaa vuotta sitten turvautua ravinnon hankinnassa työnjakoon lauman sisällä muodostuneiden ryhmien, ja satunnaisesti myös sellaisten vierekkäisten laumojen välillä, joiden kanssa niillä oli verisukulaisuutta. Laumojen välisen yhteistyön seurauksena valtakuviot lauman sisällä menivät sekaisin ja lauman jäsenille tarjoutui monella lailla uusia kieroilumahdollisuuksia. Ristiriidat saattoivat kärjistyä kohtalokkaasti ja niistä tuli vaikeammin käsiteltäviä ja tuhoisampia. Niiden ratkaiseminen vaati laadullisesti uudenlaisia menettelytapoja.

Kun simpanssilaumoissa syntyy pahoja kahakoita, johtajauros saattaa hyökätä eroituksetta kenen tahansa kimppuun. Yksilöiden välinen valtapeli on tällöin asettanut koko lauman olemassaolon vaakalaudalle, sillä lähistöllä voi vaania petoja tai toinen simpanssilauma. Naaraat suosivat alfa-uroksena sellaisia, jotka kykenevät pitämään yksilöiden väliset kiistat aisoissa ja estämään pahat yhteenotot.

Ensimmäisissä juuri ihmistymisen tielle suuntautuneissa apinaihmisten laumoissa täytyi tapahtua olennainen muutos juuri tässä suhteessa.

Syntyi uusi sovittelutapa: leiripaikka. Se oli ensimmäinen kulttuurisaavutus ja yhteiskunnan muodostumisen varhainen itu.

Ihmisen järjestäytymismuodoille on aina ominaista seuraava: On olemassa käyttäytymissääntöjä ja sopimuksia, joita kaikkien odotetaan noudattavan. Tämä erottaa apinaihmisten laumat simpanssilaumoista.

Apinaihmisten laumoissa sääntö yli muiden oli varmasti se, että jokaisen piti tuoda leiripaikalle hankkimansa saalis ja muu ravinto, kuten keräilemällä saadut kasvikset, hedelmät ja linnunmunat, sisiliskot jne.

Leiripaikka tuli välttämättömäksi ei vain saaliinjaon tai turvallisemman, monipuolisemman ja selkeämmän työnjaon vuoksi, vaan myös siksi, että se mahdollisti “sakinhivutukset”. Sääntöjä tietysti pyrittiin rikkomaan eikä niitä noudatettu pelkän hyvän tahdon vuoksi. Sitä, joka ei tuonut saalistaan leiripaikalle, vaan jäi syömään sitä itse jonkun liittolaisensa kanssa, odotti selkäsauna, sosiaalinen paheksunta, ja jopa karkotus laumasta.

Leiripaikat mahdollistivat kontrollin. Ne muodostivat jonkinlaisen kansankokouksen, yhteistyötä koordinoivan “keskusvallan” siemenen. Saalista jaettiin eri tavalla kuin esimerkiksi simpanssilaumoissa, joissa se tapahtuu täysin subjektiivisesti yksilöllisten mieltymysten ja oikkujen mukaan. Saaliin jaossa oli pakko noudattaa yhteisesti sovittuja sääntöjä. Myös niille, jotka lauman sisäisessä valtapelissä olivat pahimpia vastustajia, jouduttiin jakamaan ravintoa. Sellaista simpanssit eivät tee koskaan.

Kun jokapäiväinen elanto riippui perusyksikön sisällä ryhmien välisestä työnjaosta, leiripaikasta muodostui välttämättömyys.

Leiripaikka oli jonkinlainen ensimmäinen “agora”, kansankokous. Kaikilla oli mahdollisuus osallistua jokapäiväisestä ravinnosta ja sen jakamisesta käytyihin kiistoihin, tappeluihin ja väittelyihin. Nämä tappelut ja neuvottelut olivat ensimmäinen “kansanäänestys”. Sen enempää simpansseilla, kapusiiniapinoilla kuin miekkavalailla, pullokuonodelfiineillä tai ryhävalailla ei ole tällaista järjestäytymismuotoa. Tässä on se ratkaiseva ero.

Alkuun » Ihmissuvun tien perusvaiheet » Homo-suvun laumat » Leiripaikan merkitys apinaihmisten laumoissa

Kirjoittajasta

Pertti Koskela

Pertti Koskela

Päätoimittaja. EU- ja taloustutkimus, lähihistoria -työryhmä. Tarinat, musiikki.
Uuden Suomen blogi

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.