Elokuvan todellinen aihe onkin juuri kysymys manipulaatiosta suljetussa lahkossa ja siitä miten täysjärkinen ihminen voi tietyissä oloissa sellaisen uhriksi joutua. Täytyy nostaa hattua haastateltaville jotka kertovat avoimesti nuoruutensa hairahduksesta.
Mutta dokumenttielokuvan on myös helppo valehdella. Näin käy, jos yhdistellään mielivaltaisesti asioita jotka on irrotettu yhteyksistään ja käytetään tehokkaasti kuvaa ja sanaa. Tässä dokumentissa oli tehty juuri niin.
On luonnollista että dokumenttielokuvassa aihe rajataan, eikä näkökulman tarvitse olla ”puolueeton” miten tahansa. Mutta mitä tarkempi rajaus, sitä suurempi vastuu dokumentaristilla – tai kenellä tahansa median edustajalla – on asettaa käsitelty aihe yhteyksiinsä, antaa totuudenmukaista kokonaiskuvaa.
Tässä dokumentissa Rebellerna -liikkeen suhde aikakauteen, Kiinan kulttuurivallankumoukseen ja muuhun ns. ”maolaiseen” vasemmistoon Ruotsissa jätetään täysin hämäräksi. Näin yhdestä varsin poikkeuksellisesta ja rajallisesta ääri-ilmiöstä muodostuu lyömäase koko 60- ja 70-luvun radikaalia nuorisoliikettä vastaan. Ylen julkaisemat esittelytekstit vielä vahvistivat vaikutelmaa, sillä Ruotsin vasemmiston lähihistoria on Suomessa lähes tuntematon.
Rebellit omaksuivat Kiinan kulttuurivallankumouksen teoriasta ja käytännöstä kaiken, mikä siinä oli virheellistä, ja vain sen. He veivät sen äärimmäisyyksiin, mielipuolisuuteen asti, mikä johti pikaiseen umpikujaan.
Rebellit oli myös hajottajajärjestö joka sai hyvin paljon pahaa aikaan Ruotsin vasemmistossa uuden marxilais-leniniläisen (ns. ”maolaisen”) liikkeen syntyvuosina.
Ylen esittelytekstissä asia muotoillaan näin:
”Ruotsin vasemmistosta erkani 1968 ääriliike. He kutsuivat itseään kapinallisiksi ja noudattivat Maon oppeja.” (1)
Annetaan siis ymmärtää, että juuri Rebellerna -liike edustaisi kaikkea mikä Ruotsin vasemmistossa asettui Kiinan kannalle.
Seuraavassa vain yksi esimerkki siitä, miten helposti tämä valhe uppoaa tietämättömään suomalaiseen yleisöön. Pertti Rampanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan:
”Onneksi sekä Ruotsissa, että Suomessa maolaisuus lässähti kuin pannukakku. Maolaiset Ruotsissa hävisivät yht´äkkiä kuin akanat tuuleen. (…) Ohjelmassa haastatellut entiset maolaiset häpesivät ilmiselvästi tuolloista toimintaansa ja hölmöyttään. Mitenkähän on tänään suomalaisen entisen maolaisjoukon laita?” (4)
Kirjoittaja on tullut siihen tulokseen että kaikkea niin ruotsalaista kuin suomalaistakin ”maolaisuutta” edustaisi nimenomaan Rebellerna-liike.
Todellisuudessa Ruotsin ns. ”maolaiset” kasvoivat merkittäväksi voimaksi 70-luvun radikaalissa nuorisoliikkeessä, nimenomaan tehtyään jyrkän pesäeron rebellien edustamaan ideologiaan ja toimintatapoihin.
Muissa pohjoismaissa toimintaolot olivat paljon helpommat kuin suomettuneessa Suomessa, ja niiden m-l-liikkeet olivat varsin suuria ja suhteellisen vaikutusvaltaisia (Norjan liike oli kooltaan lähes verrattavissa Suomen taistolaisuuteen).
Rebelleille itselleen selvä päävihollinen oli juuri Ruotsin m-l-liike:
”Murskatkaa KFML ja Clarté (2)” oli rebellien tärkein tunnus”, kirjoittaa Mats Parner (3), ja toteaa että Bo Gustafsson, KFML:n johtava ideologi ja myöhemmin taloushistorian professori, oli heille tärkein syntipukki ja ”valheellisen auktoriteetin” perikuva.
Vain Suomessa kyettiin uudistumaan
Muiden pohjoismaiden m-l-liikkeet jäivät kuitenkin dogmatismin pauloihin eivätkä kyenneet uudistumaan aikakauden syvällisessä murroksessa. Niiden toiminta hiipui 1980-luvun aikana, puolueet lakkautettiin ja jäljelle jäi vain jonkin verran yleisvasemmistolaista lehdistöä ja julkaisutoimintaa.
Suomi oli 70-luvulla Brezhnevin henkinen siirtomaa. Suomen vasemmisto oli Euroopan epärehellisintä. Suomettumisen ja suomettamisen oloissa oli äärimmäisen vaikeata puolustaa totuutta esim. Neuvostoliiton luonteesta tai kansainvälisen kommunistisen liikkeen suuresta jakautumisesta. Se oli mahdollista vain viisaan, oikeamielisen ja itsenäisen ajattelun turvin.
Niinpä vain Suomessa on kyetty tekemään systemaattinen yhteenveto kommunismin noususta ja tuhosta, selittämään punaisen fasismin synty, arvostelemaan marxilaista ajattelutapaa (erityisesti sen ”maolaisessa” muodossa) juuriin asti niin että tämän arvostelun pohjalle on luotu uusi yhteenveto aikakaudesta – suuri kertomus – Matti Puolakan filosofia.
Edellytyksenä oli varhainen irtiotto kulttuurivallankumouksen moraalifilosofisesta linjasta. Se tapahtui sisäisissä linjaväittelyissä vuosina 1970-72. Meilläkin oli omat ”rebellit”, tai ainakin sellaisten idut. He jäivät noissa väittelyissä niin pieneen vähemmistöön, ettei mitään hajottajajärjestöä voinut syntyä. Jotkut heistä kuitenkin ovat omistaneet koko myöhemmän elämänsä Matti Puolakan elämäntyön mustaamiseen.
Ajatusleikki – mitä jos?
Mutta miten noissa alkuaikojen väittelyissä olisi käynyt, jos ei niiden yhteydessä olisi syntynyt ituja uudelle ajattelulle? Juuri niiden ansioista Matin tervejärkisen ja viisaan linjan voitto oli niin murskaava.
Tätä voi miettiä mm. seuraavan kuvauksen yhteydessä.
Håkan Arvidsson kertoo kirjassaan ”Vi som visste allt” (Me jotka tiesimme kaiken) pitkäperjantaista v. 1968. Clarté, Ruotsin m-l-liikkeen opiskelijajärjestö, piti Uppsalassa kokouksen jossa erimielisyydet rebellien kanssa piti selvittää. Kokous jatkui yhtäjaksoisesti 12 tuntia, edes ruokataukoa ei ollut.
Se, että rebellerliike ei ollut tavallinen oppositio, kävi minulle selväksi ensimmäisen suuren yhteenoton aikana. (…) Uskoisin että kokouksen alussa 75 prosenttia osallistujista kannatti johdon linjaa, ja olimme vakuuttuneita siitä että oppositio voitaisiin helposti murskata.
Tämä kuitenkin osoittautui illuusioksi. Useimmat rebelleistä eivät olleet hyviä puhujia tai kouliintuneita väittelijöitä, mutta jotkut heistä osasivat asettaa sanansa hyvin ja syvästi omistautuen. Muut lukivat Maon pientä punaista kirjaa, mutta tekivät sen niin viattoman naivisti, että he antoivat vaikutelman rehellisistä ja vilpittömistä sieluista, jotka eivät, toisin kuin me keskusjohdon byrokraatit, olleet saaneet tartuntaa taktisista ja valtapoliittisista juonitteluista.
Havaitsimme liian myöhään, että analyysi ja logiikka ei pärjännyt tätä viattomuutta vastaan. Jo muutaman tunnin kuluttua kävi selväksi että tarvoimme suossa emmekä päässeet eteenpäin. Viisainta olisi ollut lopettaa kokous ja todeta että erimielisyyksiä ei kyetty sovittelemaan, ja antaa sitten muodollisen erottamisprosessin päättää asia. Niin ovelia emme kuitenkaan olleet, eikä myöskään ollut liikkeessä tapana keskeyttää ideologisia väittelyitä ennen kuin ne loppuivat silkan uupumuksen vuoksi. (5)
Katsotaan mitä Rebellit seuraavaksi tekivät:
He päättelivät, että länsimaissa työväenluokka on korruptoitu, koska he ovat siirtomaiden riiston ansiosta saaneet paremman elintason. Minkä vuoksi kaikkien tosi vallankumouksellisten olisi liityttävä Kiinan kommunistiseen puolueeseen. Niinpä he menivät Kiinan lähetystöön ilmoittautumaan jäseniksi. Ymmärrettävästi heidät käännytettiin sieltä pois. Jolloin he tulivat siihen tulokseen että Kiinan lähetystö on ”luokkavihollisten hallussa”.
Seuraavaksi he perustivat soluja, jotka ryhtyivät odottamaan maailmanvallankumousta. He linnoittautuivat joihinkin jäsentensä asuntoihin, joista heitettiin kaikki huonekalut, mukaan lukien TV:t, radiot ja levysoittimet pihalle. Siellä keskityttiin paljastamaan omissa piireissä ns. luokkavihollisia ja pettureita. Myös lapset ”takavarikoitiin”.
Manipulointi, nöyryyttäminen, pelottelu, luonnemurhat kehittyivät loogista rataansa myös fyysiseksi väkivallaksi ja sen uhaksi.
Lopulta elokuussa 1968 enemmistö jäsenistä tuli siihen tulokseen että ”tästä on tullut mielisairasta”, vapautti ”luokkapetturit” ja lopetti koko touhun. Monet entisistä rebelleistä ovat luoneet uraa myöhemmin kunnianarvoisissa ammateissa, lakimiehinä, lääkäreinä, tutkijoina ja virkamiehinä.
Aito hajottajajärjestö vai provokaatio?
Rebellerna-liikkeen kohdalla on silti täysin perusteltua kysyä, oliko sen alullepanija Fransisco Sarrion kenties provokatööri, esim. CIA:n agentti. Ruotsiin kasvoi esim. varsin voimakas Vietnam-liike jonka johdossa ja tunnuksissa m-l-liikkeellä oli suuri vaikutusvalta.
Sarrion oli espanjalainen, oleskellut Kiinassa puolisen vuotta, ja tullut sitten tuntemattomasta syytä juuri Ruotsiin jossa hän heti alkoi käynnistää Rebellerna-liikettä. Sen hajottua hän muutti takaisin Espanjaan, Kanarian saarille, jossa toimi turistioppaana koko loppuelämänsä (hän kuoli v. 1996) – kaikessa rauhassa, ja antamatta mitään selitystä hajotustoiminnalleen tai sen loppumiselle. Lahkonjohtajan uralle hieman epätavallinen eläkkeellevetäytyminen.
Mitä tulee tavallisiin jäseniin, niin suurin osa varmasti oli vilpittömästi alun perin mukana. Nykyajan ihmisten voi olla vaikea käsittää sen ajan ilmapiiriä. 60-luvun nuorisokapina oli syvä murros. Etsittiin uusia aatteita, kun erityisesti Vietnamin sodan myötä länsimaiden imperialismin valhe alkoi paljastua. Neuvostoliitto oli byrokratisoitunut, rämettynyt – kaivattiin innostavaa sosialismin mallia. Kiinan kulttuurivallankumous näytti olevan vastaus tähän: miten estää se, että puolueen sisältä nousee ”uutta porvaristoa”, josta helposti muodostuu uusi sortava yläluokka.
Luokkahuone ja graffiti Lyonin yliopistolla toukokuussa 1968. Kuva: George Garrigues.
Wikimedia Commons
Ei silloin vielä kulttuurivallankumouksen pahimmista piirteistä juurikaan tiedetty. Myös kehittyneissä länsimaissa oli käynnissä eräänlainen ”kulttuurivallankumous”, tapojen ja moraalikäsitysten murros. Ajatus ”vallankumouksesta ihmissieluissa” vetosi länsimaiden nuorisoon, siitä huolimatta että Kiinan puritanismi oli hyvin kaukana rokkikulttuurista ja hippiliikkeestä.
Kuohunta-aikoina syntyy paitsi uutta, elävää ja kestävää, myös kaikenlaisia roiskeita. Paluu vasemmistoon ja marxismiin tapahtui hyvin monenlaisissa eri muodoissa. Oli monen eri sortin anarkisteja, oli trotskilaisia, oli vasemmistodemareita, ja oli – ”maolaisia”, monta eri virtausta.
Ote Matin ex tempore -sanelusta, joka käsittelee MLR:n alkuaikojen linjaväittelyitä:
”Yksi linja oli varsinaista ’maolaisuutta’: Kulttuurivallankumouksen moraalifilosofista linjaa sekä kritiikki- ja itsekritiikkiperiaatetta ja -käytäntöä yritettiin sellaisenaan soveltaa Suomen ja länsimaiden olosuhteisiin yleensä.
Tämä suhtautumistapa ei ollut mikään harvinaisuus 60-luvun lopun ja 70-luvun alun nuorisosukupolven radikalismissa. Se oli umpikujan tie ja vei myöskin moniin älyttömyyksiin useissa maissa. Lähtökohdiltaan se ei kuitenkaan ollut epätieteellistä eikä huuhaata. Se oli suuri intellektuaalinen kysymys: Tuleeko länsimaissa ottaa oppia niistä filosofisista ja poliittisista kokemuksista, jotka liittyivät Kiinan kansanvallankumoukseen, toisin sanoen feodaalisten ja puolifeodaalisten olosuhteiden ja siirtomaan ja puolisiirtomaan olosuhteiden kukistamisesta ja sosialismin rakentamisesta?
Tämä kysymys on ajattelevan läntisen sivistyneistön edessä tälläkin hetkellä. Ja kun Kiinassa internetin palomuuri kaatuu ja keskustelu vapautuu, niin aivan eri lailla keskustellaan siitä, miten marxismi on ilmennyt Kiinassa ja mikä on Mao Tsetungin paikka aatehistoriassa.”
VIITTAUKSET:
(1) Yle – Historia: Ruotsin Mao-kapinalliset
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/02/historia-ruotsin-mao-kapinalliset
https://areena.yle.fi/1-3482065
(2) Ruotsin m-l-liikkeeseen kuuluneita järjestöjä ja yrityksiä:
KFML – Kommunistiska Förbundet Marxist-leninisterna (myöhemmin SKP, Sveriges Kommunistiska Parti)
Clarté – opiskelijajärjestö
Röd Ungdom – nuorisojärjestö
Bokhandeln Oktober – kirjakauppa Lokakuu
Förlaget Ordfront – kirjankustantamo
(3) Mats Parner:
Ordf Maos och vår herres rekryter – Anteckningar om troende rebeller, religiösa excesser, Liza Marklunds röda gråben − och en dansk kulturrevolutionär
http://www.marxistarkiv.se/skribenter/parner/rebeller_mp.pdf
(4) Pertti Rampanen: Ruotsin mao-kapinalliset
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245669-ruotsin-mao-kapinalliset
(5) Svenska Dagbladet: Väckelsemötet
https://www.svd.se/vackelsemotet
