Oxfordin sanakirjan mukaan post-truth viittaa “olosuhteisiin, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen”. Sanaa on viljelty julkisuudessa erityisen paljon Britannian Brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien aikoihin. (Yle Uutiset 16.11.2016)
Joitakin poimintoja viimeaikaisesta keskustelusta:
Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti äsken valeuutisten manipuloivan yleistä mielipidettä. Se ei ”muodostu uudessa mediaympäristössä samalla tavalla kuin 25 vuotta sitten”. (IS 23.11.2016)
Hesarin USA:n kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski kirjoitti samasta ilmiöstä USA:ssa (HS 23.11.2016):
“The Washington Post -lehti haastatteli maanantaina kahta kalifornialaismiestä, joille tarjoilijan työ ei lyönyt leiville. He perustivat valeuutissivusto LibertyWritersNewsin. Kaikki Obama- ja Clinton-vastaiset uutisiksi naamioidut mielipiteet menevät verkossa kuin kuumille kiville. Nyt miehet ansaitsevat vähintään kymmeniätuhansia dollareita kuussa.
(…)
Taloudellinen epävarmuus näyttää johtavan vainoharhaisuuteen maasta riippumatta. (…)Kukaan ei tiedä, mihin totuuden hajoaminen johtaa. Mutta varmaa on se, että se on paljon Donald Trumpia isompi asia.”
Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Henrik Rydenfelt on käsitellyt mm. ”tiedollisten normien ja demokratian suhdetta”. Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 22.11.2016) hän toteaa:
“Länsimaat ovat sosiaalisen median myötä siirtymässä elitistisestä demokratiasta osallistuvaan demokratiaan, jossa periaatteessa kaikkien on mahdollisuus osallistua poliittiseen päätöksentekoon.”
Mahdollisuus ei ole toteutunut. Sen sijaan ”rasistisia ja naisvihamielisiä mielipiteitä ja jopa vammaisia pilkanneita kommentteja” esittänyt Trump voitti presidentinvaalit USA:ssa.
Rydenfeltin mukaan nyt ei eletä ”totuudenjälkeisessä” ajassa – ”emme ole koskaan eläneet totuuden ajassa”. ”Sosiaalinen media on lähinnä tehnyt tämän ilmeiseksi”.
Filosofi John Deweyn näkemyksiin tukeutuen Rydenfelt toteaa, että ”demokratian vaatimat valmiudet ovat kansalaisilta jääneet saavuttamatta”. (Kursivointi toimitus)
Rydenfelt näkee ”ainoaksi keinoksi kasvattaa kansalaiset aidosti osallistumaan digitaalisiin yhteisöihin, joiden tarkoitus on saada aikaan yhteisiä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin.” ”Sosiaalinen media voi siis johtaa demokratian ja päätöksenteon paranemiseen vahvistamalla jokaisen kansalaisen ja päätöksenteon yhteyttä.”
Rydenfeltin ratkaisu: kouluissa oppilaille ”tarjotaan digitaalinen alusta, jolla he etsivät yhteisiä ratkaisuja omat ennakkokäsitykset kyseenalaistaen.”
‘
Facebook ja Google sensoreina?
Valeuutisten leviäminen Facebookissa on herättänyt huomiota viime aikoina, erityisesti USA:n presidentinvaalituloksen vuoksi. Facebook kuten Googlekin ovat ryhtyneet toimiin valeuutisten vastustamiseksi. Tässä kuitenkin piilee vaara, jonka Olli Tammilehto huomioi blogikirjoituksessaan (25.11.2016):
” … on valtavasti sivustoja, joiden tekijät pyrkivät esittämään totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista, mutta joissa työskentelevien toimittajien maailmankuva, lähteiden ja uutisten valintakriteerit sekä työorganisaation ja viiteryhmän taholta tulevat paineet poikkeavat valtavirrasta. Siksi niillä julkaistaan uutisia, joita ei näe joukkotiedotusvälineissä. Helposti myös tällaiset uutiset luokitellaan valeuutisiksi, jos Google, Facebook ja muut valtavirtaa lähellä olevat organisaatiot ryhtyvät ”totuusministeriöiksi” ja alkavat sensuroida internetiä. Julkisuuteen tullut lista mainostuloitta jäävistä – ja ilmeisesti myöhemmin hakutuloksista karsittavista – nettisivustoista sisältää selvien valeuutissaittien lisäksi totuuteen pyrkivien toisinajattelijoiden nettipaikkoja.
Oikean tiedon saaminen ei ole kuitenkaan helppo tehtävä varsinkaan, kun on kyse asioista, joiden tunteminen ei ole joidenkin vaikutusvaltaisten tahojen etujen mukaista. Monesti asiallista journalismia harjoittavat vaihtoehtosivustot erehtyvät – mutta niinhän myös valtavirtamedia.”
Vastareaktio: uudenlainen opetusjärjestelmä?
Vihapuhe, valeuutiset, trollaus, häiriköinti, kiusaaminen, uhkailut – nämä sosiaalisen median lieveilmiöt ovat vasta alussa ja tulevat piinaamaan ihmiskuntaa vielä pitkään. Mutta vastareaktio myös on tulossa.
Yleisen äänioikeuden hyväksymiseen liittyi elimellisesti kansakoululaitoksen, luku- ja kirjoitustaidon vakiintuminen. Viimeistään web 2.0 ja sosiaalinen media pakottavat etsimään ratkaisuja uudenlaisen opetusjärjestelmän luomiseksi – sellaisen, joka opettaa paitsi hankkimaan tietoa, myös analysoimaan sitä itsenäisesti ja (itse)kriittisesti, ja siltä pohjalta hahmottamaan kokonaisvaltaista maailmankuvaa. . Muuten demokratiaa ei voida puolustaa eikä kehittää.
Millä tavalla Mikä ihminen on? -totuusfoorumi vastaa näihin haasteisiin? Opintojen päämuoto on omakohtainen osallistuminen väittelyyn. Sitä ilmentävät seuraavat totuusfoorumin ja VSK-formaatin ominaisuudet:
- Keskustelua käydään pääasiassa paneeleissa, joihin on aina kerättävä erilaisia, myös suoraan vastakkaisia mielipiteitä.
- Paneelin perustaja on samaan aikaan sekä oppilas että opettaja (riippumatta hänen koulutustasostaan ja asemastaan yhteiskunnassa). Hänellä on omassa paneelissaan valta valvoa väittelykulttuuria, jäsentää keskustelua, esittää kysymyksiä, arvostaa reilusti väittelevää osallistujaa, antaa huomautuksia tai erottaa häiriköt.
- Samasta aiheesta voi kirjoittaa niin monta artikkelia kuin näkemyksiä on. Näin myös vähemmistössä olevat ja valtavirtaa vastaan menevät mielipiteet pääsevät esille.
- Wikipediassa wikiyhteisön valvonta on osoittautunut varsin tehokkaaksi, eivätkä esim. valeuutisten tapaiset sabotoinnit ole pahemmin sitä haitanneet. Näin tulee olemaan myös totuusfoorumissa: käyttäjät itse suodattavat pahimmat häiriköt pois. (Wikipedian ongelmat ovat muualla – ks. Mitä tulee Wikipedian jälkeen?)
- Tärkein viimeiseksi: reilusta väittelykulttuurista palkitaan, myös rahallisesti.
Kuten totuusfoorumin esittelyssä toteamme, olisi myöhemmässä vaiheessa sanakirjan yhteyteen perustettava väittelykulttuuria valvova raati. Parlamentaarisen ja oikeusviranomaisten edustuksen lisäksi se voisi koostua akateemisista tutkijoista, mielipidevaikuttajista ja sanakirjan väittelyissä kunnostautuneista kansalaisista. Tällainen raati voisi ratkaista riitatapauksia, antaa tunnustuspalkintoja reilusta väittelykulttuurista sekä huomautuksia sen rikkomisesta, ja sillä olisi valta myös sulkea käyttäjätilejä.
Riippumatta siitä, minkälaisen organisaatiomuodon (osuuskunta, järjestö, säätiö) totuusfoorumi tulee saamaan, ei tuollaista valtaa voi antaa keidenkään yksityiseen omistukseen.
