Miten ihmisyhteiskunta syntyi? – Käsite luo todellisuutta!
Yhdistelmä ja editointi joistakin Matti Puolakan ex tempore puheista elokuulta 2014.
Pohdimme näitä teoreettisen filosofian teoreettisimpia ongelmia pakottavan käytännön tarpeen vuoksi. Elämäntehtävämme on määritellä ihmisyhteiskunta uudella tavalla.
Miksi?
Ihmissuvun syntyyn liittyvä empiirinen tieto on mullistunut. Olemme vakuuttuneita siitä, että nykyään on olemassa riittävästi perusteita määritellä yksiselitteisesti, miten ihmisyhteiskunta eroaa kaikista eläinten laumoista, parvista ja yhdyskunnista.
Se tapahtuu Hegelin ”käsite luo todellisuutta” -teesin materialistisen tulkinnan pohjalta.
”Käsite luo todellisuutta” – filosofisen materialismin mukainen tulkinta
Seuraavassa selitämme ja perustelemme Hegelin teesiä ”käsite luo todellisuutta” marxismin avulla (ja yleensä tukeutuen filosofisen materialismin traditioon (nykymaailmassa erityisesti emergenttiin materialismiin ). (1)
(Myöhemmin on tehtävä yhteenveto Hegelin filosofiasta ja marxismin filosofiasta myös historianfilosofian tasolla, moraali- ja oikeusfilosofiassa jne. Ensiksi on kuitenkin tehtävä synteesi Hegelin logiikasta ja dialektisesta materialismista.)
Marx kirjoitti Pääoman toisen painoksen loppusanoissa:
”Hegelin mielestä ajatusprosessi, jonka hän aatteen nimisenä muuttaa jopa itsenäiseksi subjektiksi, on todellisuuden demiurgi [luoja], todellisuuden, joka on vain aatteen ulkoinen ilmaus. Minulla taas ideaalinen ei ole muuta kuin ihmispäähän siirrettyä ja siellä muunnettua materiaalisuutta.” (2)
Marx piti Hegelin teesiä vastakohtaisena materialistiselle näkemykselle. – Annan seuraavassa Hegelin teesille materialistisen tulkinnan.
On luonnontieteellisesti kiistatonta, että maailmassa on olemassa kokonaisuuksia, joiden olemus ei pelkisty mihinkään sen osaan. Se on tuon olion keskinäisten osatekijöiden välisissä suhteissa. – Suppean aineellisesti, mekaanis-materialistisesti katsottuna, se on ”ei missään”.
Esimerkiksi voidaan ottaa ihmissielu, tavaran käsite marxilaisessa taloustieteessä (ja kapitalistisen talouden reaalisessa synty- ja kehitysprosessissa), soluautomaatit ja muut vastaavat yksinkertaiset ohjelmat, ihmisen aivot ja neuropsykologinen tutkimus ym. ym.
Teksti jatkuu suositusten jälkeen
Aiheeseen liittyvää
Mikä määrää jonkin monimutkaisen, ”kompleksisoituneen”, olion toimintaa, kehitystä, suhdetta ulkomaailmaan? – Kyseisen olion, ilmiön olemus. Ja se on taas aina (jos kysymys on vähänkään omaehtoisesta prosessista) keskeisten osatekijöiden välisissä suhteissa. Sitä ei voida paikantaa ”materialistisesti” mihinkään erilliseen seikkaan.
Tämä on ensimmäinen seikka siinä, miten Hegelin teesiä ”käsite luo todellisuutta” voidaan mielestäni selittää, perustella, materialistisen filosofian – yleensä luonnontieteen – avulla.
Toiseksi: luonnossa omaehtoisesti kehittyvät prosessit eivät synny tyhjästä, vaan niiden juuret ovat yhdessä tai useammassa muussa substantiaalisesti omalakisessa prosessissa.
Tässä on yhdistettävä aristoteelis-linnéläinen määrittelytapa siihen, miten Hegel selitti käsitteen käsitettä.
Aristoteleella ilmiöitä määriteltäessä, luokiteltaessa, tärkeintä on katsoa ensiksi, mihin ryhmään jokin olio kuuluu, ja toiseksi, mikä on tässä nimenomaisessa oliolajissa muihin tämän ryhmän oliolajeihin verrattuna erottava piirre – differentia spesifica.
Aristoteleen määrittelytavan voima, viisaus ja ”tämänpuoleisuus” käy ilmi siinä, miten Linné luokitteli elollisia: hän tukeutui suoraan Aristoteleeseen. Silloin ihmiskunta sai ensimmäisen kerran jonkinlaisen yhtenäisen kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea elollinen on, mitkä ovat elollisten olioiden keskinäissuhteet.
Periaatteessa Linnén luokittelua käytetään biologiassa edelleen. Se todistaa, ettei Aristoteleen määrittelytapa ole vain ”subjektiivista logiikkaa”, ihmismielen tapa hahmottaa maailmaa, vaan kuvastaa myös objektiivisen luonnon kehityksen objektiivisia lainalaisuuksia.
Hegel selittää käsitteen käsitettä seuraavasti: käsitteelle on ominaista yleisen ja erityisen ristiriita. Käsitteessä yleinen ei ole koskaan mistään erityisestä irrallinen tai riippumaton. Se näkyy kaikissa erityistyypeissä jollain lailla, mutta ei missään sellaisenaan, puhtaasti. – Yleinen on siis käsitteessä jokaisessa erityisessä ja niiden välisissä suhteissa, mutta ”materiaalisesti” se on ”ei missään”.
Hegelin käsitteen määrittelyssä yleinen on samaa kuin Aristoteleella ja Linnéllä suku, erityinen samaa kuin Aristoteleella ja Linnéllä laji. – Tästä on lähdettävä. Vai kuinka?
Kun jotain oliota määritellään hegeliläisesti, on siis ensimmäiseksi tehtävä selväksi seuraava:
Kaikki mitä jossain oliossa on, ei ole määrittelyä tehtäessä merkillepantavaa. Eri lajit ilmenevät hyvin monissa yksityistapauksissa – ja tämä seikka tulee aluksi jättää määrittelytyötä tehtäessä kokonaan huomiotta.
Määriteltäessä jotain oliota ei siis tule kysyä – mekaanis-materialistisesti – ”mitä kaikkea” kyseiseen olioon kuuluu. Pitää kysyä kyseisen olion keskeisiä, olennaisia osatekijöitä, eli sama asia eri sanoin ilmaistuna: mitä erityisiä ilmenemismuotoja tämän olion kokonaisuuteen, sen yleisyyteen kuuluu? Tai: millä tavalla tähän olioon itsessään sisältyy suku sekä eri lajit (jos ei aktuaalisesti niin ainakin potentiaalisesti).
Jokainen omaehtoisesti kehittyvä prosessi on itsessään, kokonaisuutena katsottuna, sekä suku (yleinen) että suhteessa johonkin edeltävään substantiaaliseen prosessiin (edeltäviin prosesseihin, olioihin) myös laji (erityinen).
Pyrittäessä käsittämään kokonaisvaltaisesti jokin olio tai prosessi, täytyy tietenkin pyrkiä ymmärtämään sen synnyn syitä, sen juuria, maaperää johon se on ilmaantunut.
Ja miten? – Ei tule kysyä eklektis-mekaanisesti, ”mitkä kaikki” tekijät ovat vaikuttaneet kyseisen olion syntymiseen. Vaan täytyy keskittyä olennaisimpaan:
Mihin samantapaisten olioiden joukkoon tämä määriteltävänä oleva olio kuuluu? Miten tuo samantapaisten olioiden joukko muodostaa yhdessä kokonaisuuden – suvun (”yleisen”)?
On siis pyrittävä täsmällisesti rajaamaan, mikä nimenomaan on tätä substantiaalista prosessia edeltävä, sen synnyttänyt substantiaalinen prosessi.
Kun puhumme substantiaalisesta prosessista, omalakisesti kehittyvästä prosessista, emme pyri luettelemaan ”mitä kaikkea” kyseiseen prosessiin kuuluu, vaan sen keskeiset osatekijät, sen sisäistä kehitystä määräävän logiikan, eli kyseisen prosessin käsitteen.
Ihmisyhteiskunnan synty merkitsi ihmisen syntyä
Minun filosofisessa terminologiassani ihminen ei ole Homo sapiens (niin kuin linnéläisesti on katsottu ja niin kuin kaikki biologit ja lääkärit omalla tavallaan oikeutetusti sanovat).
Ihmisen historia on ihmisen hengen historiaa. – Inhimillisestä tietoisuudesta sellaisena kuin sen nykyään tunnemme, ei ollut mitään selviä merkkejä Homo-suvun aikaisemman 2,5 miljoonan vuoden ajalta. Eikä se syntynyt silloin, kun anatominen vastineemme Homo sapiens syntyi 200 000 vuotta sitten.
Inhimillinen tietoisuus syntyi yhteiskunnassa noin 60 000 vuotta sitten. (Toki merkkejä tästä oli ollut jo aikaisemmin, viimeisten 100-200 000 vuoden aikana. Mutta se vain vahvistaa kokonaisnäkemystäni.)
Alan tutkijoiden piirissä on yleisesti hyväksytty se tosiasia, että nykyihminen varsinaisesti syntyi vasta noin 60 000 vuotta sitten, vaikka merkkejä tästä on löydetty paljon aikaisemmaltakin ajalta. Tutkijat kutsuvat tuota tapahtumaa erilaisilla nimityksillä, kuten ”suuri harppaus” tai ”kognitiivinen vallankumous”. Mutta tuon tapahtuman syistä on olemassa eriäviä näkemyksiä.
Meidän mielestämme harppauksen syynä on pyynti-keräilykulttuurin heimon eli protoyhteiskunnan synty. Tätä ei kukaan muu ole sanonut, eikä tässä yhteydessä myöskään kukaan muu ole esittänyt yhteiskunnan määritelmää.
Ihmislajin historia alkaa varsinaisesti silloin, kun alkaa inhimillisen hengen, ihmisen yhteiskunnallisen kulttuurin historia.
Juuri ihmisyhteiskunta, sen erityisluonne, erottaa ihmisen eläimestä. Tämä väite ei ole mitenkään uusi tai omintakeinen. Kaikki filosofian historian suurimmat nimet ovat eri sanoin viitanneet tähän tosiasiaan. Jollain lailla ihminen ja vain ihminen on ”yhteiskunnallinen olento”. Filosofian historiassa tämä on aina ollut selvää.
Mutta nimenomaan millä tavalla? Toisin sanoen: millä tavalla ihmisyhteiskunta eroaa kaikkien muiden eläinten kaikista järjestäytymistavoista?
Ihmisyhteiskunnan looginen historia
Miten määrittelemme ihmisyhteiskunnan synnyn? – Aristoteelis-linnéläis-marxilais-hegeliläisesti! Ihmissuvun syntyprosessiin tulee käyttää ensinnäkin aristoteelis-linnéläistä luokittelutapaa. Toisin sanoen tätä prosessia, sen eri vaiheita ja ilmenemismuotoja tulee selittää niin kuin muutakin biologista evoluutiota: suku (yleinen) ja differentia spesifica / laji (erityinen) -erottelun avulla.
Tuotantotavan käsite
Marxismista otamme käyttöön tuotantotavan käsitteen. Teemme toki muutaman varauksen, selvennyksen, millä nimenomaisella tavalla tätä marxilaista käsitettä hyödynnämme, sovellamme.
Tuotantotavalla me tarkoitamme tapaa järjestäytyä jokapäiväisen elannon hankkimiseksi. Olennaista on ”kakunjako”, jossa jaettavana on aina paitsi ravintoa niin myös valtaa. Se millä välineillä jokapäiväinen elanto hankitaan tai tuotetaan, on toissijaista. Esimerkiksi savanneille siirtyneiden Homo-suvun laumojen työkalut eivät alun alkaen olleet lainkaan kehittyneempiä kuin metsämailla eläneillä laumoilla. Vaikeammat luonnonolot pakottivat ne ravinnon ja vallan ihmismäisempään jakotapaan. Se johti harppaukseen myös työkalujen kehityksessä.
Aineellinen tuotanto, luonnon aineellinen hyödyntäminen, muodostaa yhteiskunnan historiallisen kehityksen perustan, lähtökohdat ja puitteet. Varsinainen historian liikevoima, se mikä määrää kehityksen suunnan, on kuitenkin vain se, ”miten kakku jaetaan”. Olennaista ihmisyhteiskunnan koossapysymiselle ja kehittämiselle on aina se, miten eturistiriitoja käsitellään.
Jos yhteiskunnan osatekijöihin luetaan ”kaikki”, mitä yhteiskunnassa on, luettelosta tulee loputon. Ja on mahdotonta löytää edes jollain tavalla eksaktia ja perusteltavissa olevaa rajaa yhteiskunnan ja toisaalta luonnon tai eläinten laumojen, parvien ja yhdyskuntien välille.
Mielestämme yhteiskunnan perusosia ovat vain ne osatekijät, jotka olennaisella tavalla vaikuttavat ”kakun jakamiseen”, siis siihen, mikä asema, mitä etuja, oikeuksia ja velvollisuuksia, itse kullakin yksilöllä on yhteiskunnassa.
Looginen kehitys laumasta yhteiskuntaan
Homo sapiens -lauma: Mikä oli loogisesti olennaisinta Homo sapiens -laumoissa? Miten käsite määräsi Homo sapiensin laumojen toimintaa ja miten siltä pohjalta joissakin Homo sapiensin populaatioissa syntyi ihmisyhteiskunta?
Homo-suvun lauma jakautui kolmeen osaan: 1) Jonkinlainen ”keskusjohto”, jonka muodostivat alfauros ja lauman vanhimpien ryhmät tms. (fossiililöydöt todistavat, että Homo-suvun laumoissa vanhuksia kunnioitettiin ja heistä pidettiin huolta – oletettavasti heidän elämänkokemuksensa vuoksi). 2) Työnjaon pohjalta muodostuneet ryhmät (metsästäjät jakautuivat 2-3 koiraan ryhmiin ja toisaalla olivat naaraat, vanhukset ja lapset, jotka hoitivat keräilyn). 3) Yksilöt.
Keskinäinen jako leiripaikalla oli se erityinen, differentia spesifica, joka erotti Homo-suvun laumat muista kahdelle jalalle nousseista apinoista. Kehittyneempi työnjako pakotti keskitettyyn ravinnonjakoon leiripaikalla – muuten lauma olisi nopeasti hajonnut ja tuhoutunut. Alussa ravinnon jako tapahtui varmasti riidellen ja tapellen, mutta vähitellen, satojen tuhansien vuosien kuluessa, laumaan vakiintuivat säännöt, oletettavasti lauman johtajan määräysten ja viisaiden vanhusten neuvojen avulla. Säännöt muuttivat lauman osatekijöiden suhteet aivan toisenlaisiksi kuin ne ovat esimerkiksi simpanssilaumoissa. Alfauroksen rooli ja lauman ”työryhmien” ja jäsenten valtapeli olivat luonteeltaan aivan erilaisia.
Homo sapiensin heimo-organisaatio: Samat säännöt silloinkin, kun heimon jäsenet eivät jokapäiväisessä toimeentulossaan olleet riippuvaisia keskinäisestä yhteistyöstä – se oli se erityinen, differentia spesifica, joka erotti Homo sapiensin heimo-organisaatioksi järjestäytyneen lajin muista Homo-suvun lajeista, myös niistä Homo sapienseista, jotka jäivät elämään laumaorganisaatioihin. Tuo piirre mahdollisti itsetarkoituksellisen oikeudentajun, oikeusälyn, syntymisen.
Ihmislajin syntyessä Homo sapiens -lauman käsite muuttui – sen perusosatekijät muuntuivat siirtyessään osaksi uudentyyppistä kokonaisuutta, ihmisyhteiskuntaa.
Pyynti-keräilykulttuurin heimossa yksi osatekijä oli perusryhmä. – Heimon jäsenet kuuluivat paitsi heimoon niin aina myös johonkin perusryhmään, joka vastasi kooltaan ja koostumukseltaan Homo-suvun laumaa. Työn ja hyödykkeiden jako tapahtui perusryhmien sisällä, ei niiden välillä. Perusryhmien välinen yhteistyö oli siis itsetarkoituksellista.
Pyynti-keräilykulttuurin heimon toinen perusosa oli heimon yksilöjäsenet. He saattoivat halutessaan vaihtaa perusryhmää ja solmia suhteita keskenään yli perusryhmien rajojen. Yksilöinä he olivat heimon jäseniä aivan eri lailla kuin yksilöt Homo sapiensin laumoissa olivat lauman jäseniä. He olivat paitsi yksilöitä, niin myös persoonia, oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tietoisia ihmisiä.
Protoyhteiskunnan kolmas perusosa oli ”keskusjohto” eli heimopäällikkö. Heimopäällikön rooli oli aivan toisenlainen kuin lauman päälliköllä: hänellä oli johdettavana aivan erilainen organisaatio ja ratkaistavat ristiriidat – olivatpa ne yksilöiden tai perusryhmien välisiä – olivat aivan erilaisia.
Näiden kolmen osatekijän keskinäissuhdetta määräsi itsetarkoituksellisen oikeudentajun, oikeusälyn, synty. Ja osatekijöiden keskinäissuhteet määräsivät niistä jokaisen erillistä luonnetta.
”Käsite luo todellisuutta.” Inhimillinen tietoisuus syntyi, kun ihminen loi itsensä luomalla yhteiskunnan, jossa olivat nuo kolme perusosatekijää. Niiden loogiset keskinäissuhteet ”loivat todellisuutta”: kivikirveet alkoivat muuttua, heittokeihäs kehittyi, keksittiin jousi, alettiin käyttää koruja, syntyi taide ja pitkän matkan kauppa jne.
Nykyihminen oli hämmästyttävän menestyksellinen laji. Millä tahansa mittarilla katsoen hyvin lyhyessä ajassa se levisi kaikkialle maapallolla Antarktista lukuun ottamatta. Se loi teknologian, joka soveltui hyvin monenlaisiin olosuhteisiin maapallolla, kehitti välineet, joiden avulla se saattoi ylittää valtameriä, ja loi luolataidetta, joka vuosituhansia myöhemmin yhä kiehtoo ihmiskuntaa. Se on ollut suuri menestystarina.
Mitä on ihmisen lajihistoria (eli ihmisen yhteiskuntakehityksen looginen historia)? Se on sitä, miten ”käsite on luonut todellisuutta”.
Millä tavalla yhteiskuntakehityksen historia tulee kirjoittaa loogisuuden kehittymisen historiana? – Vastaamalla kysymykseen siitä, millä tavalla nuo protoyhteiskunnan kolme keskeistä osatekijää ovat muuttuneet, erityisesti miten niiden keskinäissuhteet ovat muuttuneet.
Tämä on Matti Puolakan filosofiaa.
Viitteet
(1) ”Emergentissä materialismissa mieltä ja tietoisuutta ei pyritä redusoimaan eli palauttamaan fyysisiksi tai fysiologisiksi ominaisuuksiksi, eikä myöskään eliminoimaan kokonaan. Samoin mielen ja tietoisuuden tutkimus nähdään itsenäisenä fysikaalisiin tieteisiin nähden.” (Wikipedia)
(2) Marx, Karl, Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua, osa I, Toisen painoksen loppusanat, Edistys Moskova 1974, s. 25–26.
LUE MYÖS
Pertti Koskela:
Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty
Kirjaa saa Rosebud sivullisesta sekä nettikirjakaupoista, mm. booky.fi, adlibris, bod.fi. Sekä E-kirjana Amazonista