Miten opettaa ja opiskella filosofian historiaa?
- Adam Smith, Analyyttinen filosofia, Aristoteles, Baruch Spinoza, Bertrand Russell, Blogiartikkelit, Cicero, Eksistentialismi, Esa Saarinen, Filosofian uusi historia, G.W.F. Hegel, Historianfilosofia, Ilkka Niiniluoto, Immanuel Kant, Isaac Newton, Marxismi, Matti Puolakan videopuheita, Petter Korkman, Vesa Oittinen, Videopuheita
Matti Puolakan ex tempore alustus 12.2.2018. Tekstiä on hieman stilisoitu.
Filosofiassa esitetään paljon ajatuksia ja tunnuksia, jotka vaikuttavat älyttömiltä. Näin on muissakin tieteissä, mm. hiukkasfysiikassa. Mutta filosofialle tuo on kerta kaikkiaan tunnusomainen piirre ja myös erilainen kuin muiloissa tieteissä. Siksi tulisi aina ottaa huomioon toisen käyttämä filosofinen kieli. Näin sanoi Hegel käsitellessään Spinozaa Filosofian historiassaan noin kolmella sivulla ihanalla tavalla, jonka laitamme väittelysanakirjassa esille [1].
Samoin sanoi Georg von Wright käsitellessään eksistentialismia; hän käytti eksistentialismin käsitteistä sanaa ”kauheita”. [2] On kauheaa yrittää ymmärtää niitä, kun itse edustaa analyyttistä filosofiaa, jossa käsitteet ovat täsmällisiä.
Väittelysanakirjaan tulee otsake, joka on kummallinen, epäilyttävä, älytön, suuruudenhullu tai mahdoton. Se kuuluu: ”taistelu filosofian historiasta alkaa kohta”. Tulen ehdottomasti olemaan tuon otsakkeen takana.
Mitä se tarkoittaa? Niiden, jotka osallistuvat väittelysanakirjaan, ei tarvitse tuota allekirjoittaa. Aloitteentekijäryhmän kanta se kuitenkin on, ja tuollainen platformi väittelysanakirjaan tulee. Jokainen maailmanhistoriallisesti merkittävä sukupolvi on kirjoittanut oman näkemyksensä – tai omia näkemyksiään niin kuin 1900-luvulla – filosofian historiaan. Loogisen empirismin kanta tai kanta, jota sen piirissä muutamat esittivät, oli aivan erilainen kuin jossain toisessa analyyttisen filosofian piirissä. Marxilainen kanta on täysin erilainen kuin eksistentialistinen hermeneutiikassa. Eli on useampia tapoja. Mutta tapaa kommentoida tai arvioida kaikkia tapoja käsitellä filosofian historiaa ei koskaan ennen ole ollut.
Toisin sanoen esitämme, että jokainen aikakausi kirjoittaa omalla tavallaan filosofian historian. Tarkempi muotoilu: jokaisena aikakautena ilmestyy sellaisia kokonaisnäkemyksiä filosofian historiaan, joita koskaan ennen ei ole esitetty.
Totuus on filosofian historiassa. Tuo on Hegelin lause. Se tulee meillä olemaan hyvin keskeisessä asemassa. Ihmiskunnan eloonjäämisoppi on meidän mielestä filosofian historian kokonaisuudessa ja siinä, miten se yhdistetään Homo-suvun reaalihistorian käsittelyyn. Tämä aikakausi on ihmiskunnan yhtenäistymisen aikakautta.
Teksti jatkuu suositusten jälkeen
Aiheeseen liittyvää
Miten filosofia eroaa kaikista muista tieteistä?
Tuo on vaikea kysymys. Mutta siitä joutuvat kaikki väittelysanakirjaan osallistuvat keskustelemaan. Siitä on helppo sanoa jotakin. Esim. matematiikan, geologian, lääketieteen, fysiikan, kemian tai kansantaloustieteen historiasta ollaan suunnilleen samaa mieltä.
Filosofit ovat paitsi eri mieltä siitä, mistä he puhuvat, kun puhuvat filosofiasta, niin myös siitä, miten heidän oppinsa on kehittynyt. Joku voi sanoa jostakin suuresta filosofista, että hänen tuotantonsa on täyttä roskaa. Bertrand Russell sanoi, että Hegel on täyttä roskaa, eikä hän ymmärrä siitä sanaakaan. Bertrand Russellin kunniaksi täytyy sanoa, että hän totesi, että hänellä on tässä filosofinen ongelma. Miten käsitellä filosofisesti sellaisen filosofin näkemyksiä, jota monet ovat kannattaneet, mutta hänen mielestään on täyttä roskaa. [3]
Missään muussa tieteessä ei tällaista ole. Tämä on yksi asia, jossa filosofia eroaa kaikesta muusta tieteestä. Esim. marxismissa sanottiin joistakin filosofeista, että heidän ajattelunsa on täyttä tai lähes täyttä roskaa. Loogisen empirismin Wienin piirin [4] muutamat jopa johtavat edustajat sanoivat, että filosofian historialla ei enää ole mitään merkitystä, ja että kaikki siihenastiset filosofian kysymykset ovat turhia. Nyt vasta alkaa tosi filosofia, kielen analyysi ja tieteellisten käsitteiden esittäminen. Se oli 1900-lukua.
Ollaanpa äsken esittämästäni tunnuksesta mieltä mitä tahansa, tällä vuosisadalla – kun tämä vuosisata filosofiassa todella pääsee kohta alkuun – edessä on ehdottomasti täysin uudenlainen väittely siitä, mitä on filosofian historia.
Joku filosofi, joka on ollut joskus suosiossa ja myöhemmin joutunut sivuraiteille tai kenties melkein unohdetuksi, saattaa yhtäkkiä nousta uudelleen esille. Joku toinen, joka on suuressa suosiossa nyt, saattaa viiden vuoden kuluttua olla aivan kokonaan syrjässä. Eikä vain vahingossa syrjässä, vaan häntä kohtaan esitetään uudella tavalla murskaavaa kritiikkiä.
Erilaisia tapoja esitellä filosofian historiaa
Mitä tapoja esitellä filosofian historiaa on olemassa? Vaikka filosofian historia voidaan käsittää eri tavoin eri aikoina, se voidaan kuitenkin kirjoittaa useammalla eri tavalla. Ensinnäkin se voidaan kirjoittaa niin kuin Esa Saarisen ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle” [5], jossa kuvaillaan filosofeja pyrkien objektiivisuuteen jne. Se on jonkinlaista aatehistorian kirjoittamista.
Toiseksi filosofian historia voidaan kirjoittaa aristoteelis-hegeliläisellä tavalla. Ne ovat tyylipuhtaita, varsinkin Hegel. Jotkut muut, esim. Leibniz kehittivät samalla tavalla omaa filosofiaansa, vaikka se hänellä ei näy, koska hänen tuotantonsa on hajanaisesti esitetty kirjeissä ja muualla. Hegelillä on aivan oma systemaattinen kanta filosofian historiaan, mutta se on samalla Aristoteleen kanta ja jossain mielessä myös marxilainen kanta, jossain mielessä ei ollenkaan. Se eroaa esim. Esa Saarisen kannasta tai mainitusta Bertrand Russellin maineikkaasta ”Länsimaisen filosofian historiasta” täysin. Juuri tässä Aristoteleen ja Hegelin kannassa näkyy filosofian historian poikkeuksellinen luonne.
Jos matematiikan, geologian tai lääketieteen tai minkä tahansa muun tieteen historiassa käsitellään joitakin menneisyyden suuria nimiä, heidän arvonsa ei muutu. Ei heitä voi tulkita kokonaan eri tavalla. Miten Newtonin fysiikkaa tulkitaankin Einsteinin jälkeen, se pysyy silti fysiikkana. Jos rakennetaan silta tai lentokone, se on Newtonin fysiikkaa. Se pysyy tuossa arvossaan. Avaruusalus, joka menee toisiin aurinkokuntiin, tarvitsee Einsteinin fysiikkaa. Jos Einstein ylitti Newtonin, viimemainitun tuotanto on kuitenkin aivan pätevää, eikä siitä voi kukaan fyysikko sanoa, että se on roskaa.
Filosofiassa päädytään aika ajoin käsitykseen, että jonkun suuren ajattelijan tuotanto on roskaa tai ei ollenkaan niin tärkeää kuin väitetään. Tai joku syrjässä ollut filosofi saattaa nousta aivan uudella tavalla esille.
Filosofian historia on aina oma tutkimuskohteensa, jota luodaan uusiksi. Se on Aristoteleen ja erityisesti Hegelin tapa. He myös sanoivat, että tämä on heidän tapansa. Myös monilla muilla on tämä tapa, esim. äsken mainitsin Leibnizin, vaikka se ei näy näin puhtaasti heidän kirjoituksissaan. Se että Hegel ja Aristoteles ovat ainoita, jotka koko ajan luodessaan omaa filosofiaansa kommentoivat edeltäjiään, ei ole pelkästään minun kantani. Sille ei aina anneta niin suurta arvoa, kuin se meistä ansaitsisi, mutta filosofian piirissä se on kuitenkin aivan tunnettu tosiasia.
Suomessa ehkä aristoteelis-hegeliläistä filosofian historiaa parhaiten edustaa kuten nimikin sanoo ”Filosofian historian kehityslinjoja” (toimittaneet Petter Korkman ja Mikko Yrjönsuuri). [6]
Siinä ei kirjoiteta filosofian historiaa sinänsä, vaan filosofian eri osatieteiden tai koulukuntien edustajat omalta kannaltaan kuvaavat, miten jossain filosofian kysymyksessä ajatus on historian aikana tai jonakin ajanjaksona kehittynyt. Tämä teos on tunnusomaisimmin Suomessa ilmestyneistä filosofian historioista hegeliläinen tai aristoteelinen.
Mutta silti voidaan väittää, että Suomessa ei ole ilmestynyt yhtään ainoata johdonmukaisesti hegeliläistä filosofiaa. Edellä mainitussa teoksessa käsitellään, kuten nimikin sanoo, millä tavalla filosofian historiassa jatkuvat kehityslinjat eri aikakausina näkyvät. Siinä mielessä se on hegeliläinen, että etsitään joitakin järkeviä polkuja, jotka ovat kehittyneet.
Suomessa tulee ilmestymään hegeliläis-marxilainen filosofian historia. Pääpaino on sanalla hegeliläinen.
Tärkeintä: ”Käydä väittelyä filosofian historian kanssa”
Montako tapaa on kirjoittaa filosofian historia? Yksi tapa on kuvata kuin aatehistoriaa. Tämä fyysikko sanoi tällaista, tuo tuollaista. Lääketieteessä oli sellainen ja sellainen suuntaus jne. Samalla tavalla voidaan esitellä filosofian historiaa. Esim. Esa Saarinen on tehnyt näin ja sellaisia esityksiä täytyy olla. Kaikki kunnia niille.
Paljon vaativampi ja erilainen juttu kuitenkin on, että käydään väittelyä filosofian historian kanssa. Jos puhutaan kokonaisesityksistä, niin tämä [Korkmanin toimittama] teos on Suomessa ehkä ainoa, jos puhutaan koko filosofian historiasta. Erillisalueista puheen ollen, esim. luonnontieteellisestä metodista Ilkka Niiniluoto kirjoittaa loistavasti jne. Jos puhutaan filosofiasta kokonaisuutena, on merkillistä, että vaikka Hegel on monella tapaa tulossa, niin filosofian historian kirjoittamisessa hän on ikään kuin osittain vasta astumassa sisään.
Ensimmäinen tapa siis on kirjoittaa filosofian historia samalla tavalla kuin esim. lääkäri voi kirjoittaa lääketieteen, geologi geologian tai kemisti kemian historiaa. Esa Saarinen tekee suunnilleen sillä tavalla. On hyvin tärkeätä, että sellaista on. Minä vastustan sitä, mutta toisaalta myös kannatan, että sellaista on.
Hegel tai Aristoteles lähtevät omasta kannastansa: minulla on tämmöinen kanta. Sitä on tuolla ja tuolla tavalla esitetty ja tuolla ja tuolla tavalla historian kuluessa arvosteltu. Se on aivan erilainen kanta. Jos Esa Saarinen olisi kirjoittanut filosofian historiaa aristoteelis-hegeliläisesti, hänen olisi pitänyt aluksi sanoa oma kantansa siihen, mitkä ovat filosofian peruskysymyksiä ja miten hän niitä ratkaisee. Jo se, että hän määrittelisi aluksi filosofian peruskysymyksen, jolloin tärkeimmät aiheet, kysymykset, ongelmat voidaan aivan eri tavalla määritellä ja asettaa, hän olisi jo silloin ollut aristoteelis-hegeliläisellä tiellä.
Millä tavalla marxismi peri hegeliläisen tavan kirjoittaa filosofian historian? Marxismi peri sen, kehitti ja vei sen lopulta vikaan. Siitä kohta enemmän. Sitä ennen Hegelin filosofian historiasta, ei ole kyse siitä, että se tulee. Kun Hegelin ”Logiikka” [7] ilmestyi, mm. Hannu Taanila, joka oli julkistamistilaisuudessa puheenjohtajana, sanoi, että siitä vasta tulee intellektuaalinen pommi, kun Hegelin Filosofian historia ilmestyy. [8] Filosofian historian johdanto on oma kirjansa, noin 120 sivua. Filosofian historia ja sen johdanto ovat jossain mielessä kaksi eri teosta.
On myös hyvin tärkeä tietää, että Hegelin keskeiset termit täytyy nykymaailman kannalta ymmärtää, ne hämäävät muuten aivan kokonaan. Mutta siis esim. Vesa Oittinen, Hannu Taanila ja jotkut muut tietävät, että kun Hegelin filosofian historia tulee kohta, ja se muuttaa intellektuaalista ilmapiiriä sekä Suomessa että maailmalla.
LUE MYÖS
Marxilainen tapa: oikeata ja väärää
Mikä on marxilainen tapa kirjoittaa filosofian historiaa? Marxismissa on tietenkin ollut jo poliittisen marxismin sisällä monta eri suuntausta, puhumattakaan esim. länsimaiden akateemisesta marxismista. Myös Neuvostoliitossa oli akateemista marxismia, kohta sanoisin sitä olevan parhaiten Kiinassa. Marxismissa poliittisena suuntauksena on ollut erilaista kantaa filosofiassa, mutta jotain on ollut myös samaa. Kun tehdään filosofiasta kokonaisnäkemystä, marxismissa se palvelee poliittista pyrkimystä, ollaan Marxin kuuluisan 11. Feuerbach-teesin kannalla. ”Filosofit ovat tähän asti selittäneet maailmaa, mutta todellinen tehtävä on sen muuttaminen.” [9] Kaikki Juha Manniset sanovat, että tämä Marxin haudalla oleva teesi on marxilaisen filosofian ydin.
Tuossa marxilainen tapa tutkia filosofian historia erosi täysin hegeliläisestä tavasta. Millä tavalla niissä on samaa? Yritetään luoda kokonaiskuvaa filosofian historiasta. Vaikka joku historiassa säilynyt ajattelija olisi väärässä, niin mikä hänen arvonsa kuitenkin on? Mikä oli esim. piispa Berkeleyn arvo? Marxilaisen filosofian mukaan hän oli täysin väärässä, mutta hänen arvonsa oli tuollainen ja tuollainen. Tässä marxismi pyrki olemaan hegeliläinen.
Mutta koska filosofia alistetaan työväenluokan vapautustaistelulle (mikä oli ensimmäinen maailmansota, siirtomaajärjestelmä, työvoima on tavara, Pohjantähti-romaanin ensimmäinen ja toinen osa jne.), se oli niissä historiallisissa oloissa ymmärrettävää ja vei myös filosofiaa eteenpäin. Tuossa se poikkeaa kuitenkin täysin hegeliläisestä tavasta.
Sitten on poliittiset kysymykset, sallitaanko keskustelua, se liittyy marxismiin, mutta on eri asia. Se voi olla sama asia, mutta marxismissa päädytään standardimarxismiin. Katsotaan, että marxismiin sisältyi kaikki, että kaikki on marxilaisen filosofian piirissä parhaimmalla mahdollisella tavalla esitetty. Tai jossain sen edeltäjissä, kuten Hegelin metodissa, on joku asia parasta. Jos kansantaloustiede käsitetään osana historianfilosofiaa, niin Adam Smith, David Ricardo olivat joitain asioita esittäneet parhaiten jne. Mutta marxismissa standardikanta ikävä kyllä on, että marxismiin sisältyy kaikki paras. Tuolla tavalla marxilaisissa liikkeissä, kaikissa eri koulukunnissa opiskeltiin filosofiaa ja opetettiin. Nähtiin kyllä marxilaisen filosofian juuret, jotka selittävät marxilaista filosofiaa, mutta katsotaan, että asiat on parhaiten sanottu marxismissa. Tämä kanta, mikä näyttää olevan jatkoa Hegelin kannalle, poikkeaa siitä täysin.
Jos luetaan Hegelin filosofian historiaa kokonaisuutena, otetaan siitä mikä tahansa kohta, niin huomataan, että hän joutui myöntämään, että tuo näkemys oli paitsi omana aikanaan paras, niin aina paras. Nähdään, että lopputulos on jollain tavalla korkeammalla tasolla, mutta silloin se on valjua. Se on Hegelin termi: vähämääreistä. Tuossa mielessä aikaisemmat filosofit ovat olleet eri aloilla viisaampia. Marxismissa luultiin, näin sanottakoon, vaikka se kuulostaa hirveän rumalle, että marxismi on lopulta kaikessa viisain. Tämä ei ole hegeliläinen kanta.
Marxilaista ja hegeliläistä filosofian historiaa yhdistää, että kaikista historiassa merkittävistä ajattelijoista sanotaan, miten he ovat antaneet panoksensa keskusteluun ja kuuluvat filosofian historiaan. Tuossa mielessä kaikkein koulukirjamaisimmillakin marxilaisen filosofian suuntauksilla on ansionsa. Eikö olekin Timppa? – Niin. – Niillä on ehdoton ansionsa, että koetetaan luoda kokonaiskuvaa.
Mutta silloin heitetään pahasti lapsi pesuveden mukana pois, kun vastoin Hegelin kantaa esitetään, että kaikki paras olisi marxismissa. Lyhyesti sanottuna noin. Aristoteles kirjoittaa Politiikka-teoksensa [10] alussa: metodimme on, kuten aina, että kommentoimme niiden henkilöiden, ajattelijoiden, filosofien teoksia, joita on pidetty edellisten sukupolvien aikana ja niistä, jotka elävät nyt, pidetään yleensä eniten arvossa. [Ei sanatarkka lainaus] . Tuolla tavalla kommentoimalla hän luo omaa filosofiaansa. Hegel systematisoi tuon kannan.
Kertaus: eri tapoja kirjoittaa filosofian historiaa
Esim. Esa Saarisen tai Bertrand Russellin tavat kirjoittaa filosofian historiaa siis lomittuvat. Tämä on ensimmäinen tapa.
Toinen tapa on se, että otetaan aiheeksi jokin filosofian osa-alue. Ilkka Niiniluoto käsittelee suurenmoisesti kriittistä tieteenfilosofiaa. [11] Samoin puhtaasti luonnontieteen filosofiassa on mahdollista päästä jonkinlaiseen melko kiistattomaan yhteenvetoon. Sen sijaan moraalifilosofiassa siihen ei ole välttämättä mahdollista päästä.
Sitten voidaan ottaa aiheeksi esimerkiksi tie Spinozasta marxismiin. Tuota osa-aluetta Vesa Oittinen käsittelee useissa suomentamiensa teosten johdannoissa ja laajoissa selitysosastoissa. [12] Vaikka aiheena on eräs filosofian historian aikakausi, se on filosofian historian kirjoittamista: siinä avataan näkökulmaa.
Kantista tohtoriksi väitellyt Toni Kannisto Quorassa käsittelee mitä erinomaisimmalla tavalla Immanuel Kantiin johtavaa tietä filosofian historiassa. Mutta sitten kuin veitsellä leikaten se katkeaa. Ei ole sanaakaan, miten siitä mennään eteenpäin. Päinvastoin hän sanoo, että Kantista on hyvin vaikea käsittää, mutta jos joku haluaa käsittää Hegeliä, älkää yrittäkö, siitä tulee vain sotkua. Hän ei käsittele lainkaan tietä Kantista eteenpäin. Hän on yhden filosofin erikoistutkija, mutta luo silti todellisella tavalla filosofian historiaa.
Syntyy uusi filosofian historia
Nyt syntyy uusi filosofian historia. Se on Väittelysanakirja.
Siinä yhdistetään ensinnäkin marxismin hengen mukaisesti filosofian historia tuotantotapojen historiaan: miten heimo-organisaatio tuotti ennen sivilisaatiota, mikä oli sen organisoitumistapa. Riippumatta käytetystä käsitteestä tuotantotapa tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmän kokonaisuutta, siihen ei sisälly vain työkalujen taso ja kehittyminen tai tuotannon organisaatio, vaan myös poliittistaloudellinen organisaatio ja ideologinen rakenne. Tuolla tavalla Pekka Kuusi alkoi 80-luvun alussa ensimmäisenä luoda kokonaisesitystä historiasta, yhdistää esihistorian ja historian. Hänen esitystapansa on marxilainen, vaikka hän ei ole marxilainen poliittisesti. [13]
Periaatteessa esimerkiksi Yuval Noah Hararin [14], Jared Diamondin [15] jne. täytyisi esihistoriaa käsittelevissä teoksissaan ottaa esille filosofia kokonaisuudessaan. Sitä he eivät tee. Sama virhe on psykologi Steven Pinkerillä, joka historiallista aikaa käsitellessään jättää kokonaan sivuun yhteiskunta- ja historianfilosofian tai ottaa niistä esiin pinnallisesti ja mielivaltaisesti vain joitakin osa-alueita.
On marxilaisen filosofian käänteentekevä ansio, kun se vaatii, että historiallisen ajan filosofian historia yhdistetään yhteiskunnan luokkarakenteisiin eikä rajoituta pelkästään ajan henkiseen miljööseen. Rajoittuminen pelkästään luokkarakenteisiin tai siihen, miten aineellinen tuotanto on organisoitu, ja sivuutetaan ajan henki, kulttuurihistoria jne., on sekin väärin. Historiallisen ajan olennaisin piirre ei ole siinä, miten tuotanto on organisoitu, vaan se löytyy aatehistoriasta.
Esihistorian tutkimuksessa kaikki ovat käytännössä materialistisen historiankäsityksen, sen keskeisten perusteesien kannalla. Joko se sanotaan, kuten Pekka Kuusi, tai sitä ei edes huomata.
Miten paleoantropologit selittävät ihmissuvun syntyä? Siinä on jonkin verran moraalifilosofiaa, lingvistiikkaa, kognitiivista psykologiaa ja yhteiskuntafilosofiaa hyvin ylimalkaisesti, mutta historianfilosofiaa ei lainkaan.
Uusi tapa kirjoittaa filosofian historia liittyy kiinteästi siihen, miten selittää ihmiskunnan aineellinen historia. Tuossa olemme marxismin kannalla. Ja kysymys on Homo-suvun koko historiasta, ei vain historiallisen ajan tuotantotapojen, yhteiskuntajärjestelmien historiasta, vaan myös esihistoriasta. Lähtökohta on Hegelin teesi, jonka mukaan totuus filosofian historiasta on filosofian historian kokonaisuudessa ja ihmiskunnan historiassa sen kokonaisuudessa. Tässä eroamme Hegelistä, koska hän ei ottanut esihistoriaa esille. Hän ei edes halunnut ottaa sitä esille. Hän aloitti siitä, milloin lait syntyivät ja loivat yhteiskunnan.
Taistelu filosofian historiasta alkaa kohta. Kahden vuoden kuluttua Suomessa sanotaan yleisesti ja viimeistään kymmenen vuoden kuluttua kaikki myöntävät, että ennen vuotta 2018 kukaan ei kirjoittanut ainuttakaan varsinaisesti aristoteelis-hegeliläistä (ja varauksin marxilaista) filosofian historiaa. Ja siitä tulee yhtäkkiä keskeisin, keskustelluin tapa kirjoittaa filosofian historiaa.
Tuossa sanajoukossa oli mukana marxismi. Marxismista ehdottomasti jää jotain. Hegel on suurin nimi. Aristoteles johtaa suoraan Hegeliin. Mutta marxismi otti esiin joitakin sellaisia näkökantoja historiallisesta ajasta, joihin on tukeuduttava silloinkin, kun kirjoitetaan esihistoriaa.
Nykyisyys on korkein
Jos aletaan kirjoittaa hegeliläisellä tavalla historiaa, se on heti väittelyä filosofian historiasta. Hegel kirjoittaa Johdanto-teoksessaan, että nykyisyys on korkein: pitää lähteä siitä, mikä on filosofisten väittelyiden nykytila. Filosofiassa ei voida tavoitella objektiivista totuutta siten, että kutsutaan kymmenen asiantuntijaa, jotka kirjoittavat käsiteltävästä asiasta puolueettomasti. Marxilaisen pitää kirjoittaa kaikesta marxilaiselta kannalta, analyyttisen filosofian edustajan analyyttisen filosofian kannalta, eksistentialistin eksistentialismin kannalta jne.
Totuutta filosofian historiasta luodaan väittelemällä Väittelysanakirjan idean mukaisesti: siinä ei voi olla puolueettomia asiantuntijoita. Klassisen tietokirjallisuuden esitystapa, jossa aihetta esitellään Wikipedian tapaan mahdollisimman puolueettomasti, on omalla tavallaan erinomainen. Mutta se on tärkeimmässä mielessä kuollutta filosofian esittämistä. Siinä vesitetään. Siinä ei ole nykymaailmaan liittyvää väittelyä.
Miten filosofia liittyy väittelyyn nykymaailmasta? Jos jostakin aiheesta on aatteellisia intohimoja, totuutta ei luoda tietosanakirjan tapaan. Totuutta luodaan siten, että jokainen esittää näkemyksensä subjektiivisesti omalta kannaltaan. Eri näkemykset ovat paneelissa rinnakkain.
Mikä on totuus? Totuus on filosofiassa keskeisin käsite. Monet ovat tätä mieltä. Millä perusteella? Ensinnäkin totuudesta voidaan puhua tieto-opissa, moraalifilosofiassa, oikeusfilosofiassa, historianfilosofiassa ja ontologiassa, riippumatta siitä, mihin alan koulukuntaan kukin kuuluu. Kaikki filosofit eivät käsittele totuus-käsitettä tällä tavalla.
Filosofian historian suurista nimistä monilla totuus-käsite liittyy kaikkiin näihin filosofian osa-alueisiin. Näin esimerkiksi Aristoteleella ja Hegelillä. – Mikä on totuus tammenterhosta? Se, että siitä voi suotuisissa oloissa kasvaa tammi. Se on ontologinen tai metafyysinen kanta totuuteen. Se on Hegelin kanta. Jotkut katsovat jonkin mielipiteen totuudellisuutta siitä näkökulmasta, millä perusteella se on muodostettu. Joku tarkastelee totuus-käsitettä oikeusfilosofian kannalta, mikä on hyvin tärkeää nykymaailmassa.
Totuus totuudesta filosofian historiassa on totuus-käsitteestä erilaisten filosofisten koulukuntien, suurten ajattelijoiden tai jonkin filosofian osa-alueen edustajien esittämistä väitteistä koottu kokonaisuus.
Totuus totuudesta on totuus-käsitteestä historiassa käytyjen väittelyiden kokonaisuudessa. Tuota kokonaisuutta ei voi muokata mikään puolueeton komitea. Sellaistakin filosofian historian tutkimusta täytyy olla, mutta siinä ei tule totuus esille.
Totuus-käsitteestä on filosofian historiassa väitelty hyvin kiivaasti. Se herättää mitä suurimpia intohimoja ja kiistoja. Niinpä siitä täytyy tehdä Väittelysanakirja. Ja kun totuus-käsitteestä aletaan muokata totuutta, on yhdistettävä Hegelin Oikeusfilosofia -teoksen johdannon kuuluisa loppu, jossa hän esittää oman vakaumuksensa filosofin roolista [16], ja marxismin henki, joka kiteytyy Marxin 11. Feuerbach-teesissä – eli on yhdistettävä kaksi täysin vastakkaista näkemystä.
Hegelin mukaan filosofi ei sano, millainen maailman pitäisi olla. Filosofi sanoo, millainen maailma on. Marxin mukaan filosofit selittävät, millainen maailma on, kun todellinen tehtävä on maailman muuttaminen. Kannat ovat täysin vastakkaiset. Niitä yhdistettäessä perusta on Hegelin näkemyksessä.
Filosofian lähtökohta: paljastaa tärkeintä yhteiskunnallista valhetta
Jos jossain kaatuu puu, eikä kukaan ole näkemässä tai kuulemassa sitä, kaatuuko se todella? Jos filosofiaa opiskellaan tuollaisten kysymysten pohjalta, se vie harhaan. Sen sijaan on perusteltua akateemista filosofian opiskelua kysyä, miksi ja miten filosofian historia on tuollaisen kysymyksen asettanut. Mutta miten filosofian historiaa pitäisi opiskella?
Seuraava näkemys on tärkein, vaikka sitä on ehkä vaikeinta hyväksyä niidenkin, jotka ovat enemmän tai vähemmän samaa mieltä edellä sanotusta.
Filosofian historian opiskelu on aloitettava kysymällä, mistä minun maassani nyt valehdellaan. – Tuo kysymys esitetään meidän totuusfoorumi-platformissamme Väittelysanakirjassa.
Totuuden etsintä alkaa siitä, mikä omassa maassa, omassa kulttuuripiirissä, EU:ssa jne. on itsestään selvästi asia, josta pitäisi puhua, mutta josta ei puhuta. Aihe on mahdollista määritellä täsmällisesti ja se jakautuu kahtia. Sitä käsitellään toisaalta juridisessa, toisaalta poliittisessa totuusfoorumissa.
Mikä on yhteiskunnassa keskeinen ajankohtainen vale, jonka kaikki tietävät mutta josta kaikki vaikenevat? Tuota kysymystä käsitellään juridisessa totuusfoorumissa.
Poliittisessa totuusfoorumissa käsitellään poliittista lähihistoriaa: keiden voidaan nykyisen yleisen ymmärryksen perusteella sanoa olleen lähihistoriassa esillä olleissa yhteiskunnallisissa kiistoissa oikeassa, keiden väärässä, ketkä olivat kaukokatseisia mennessään virtaa vastaan, ketkä olivat sokean lyhytnäköisiä kulkiessaan virran mukana? Tuollaisia kysymyksiä ei yleensä haluta esittää vaan niistä vaietaan enemmän tai vähemmän. Näin on ollut kaikissa maissa kaikkina aikoina. Totuuden puhujille ei löydy yösijaa.
Sitten on kolmas totuusfoorumi, jota ei voida määritellä yhtä täsmällisesti. Siinä käsitellään päättynyttä aikakautta. Kaikissa filosofisissa koulukunnissa päättyneen aikakauden käsitettä ei välttämättä pidetä tärkeänä. Hegelille ja marxilaisille se oli hyvin tärkeä.
Poliittisia ideologioita ei muodosteta sillä perusteella, mitä Platon, Aristoteles, Cicero tai roomalainen oikeus jne. esittivät. Poliittiset ideologiat liittyvät päättyneeseen aikakauteen. Päättynyt aikakausi -totuusfoorumissa väitellään niistä.
Oikeusfilosofiassa roomalainen oikeus on hirveän tärkeä asia. Mutta poliittiset ideologiat ovat päättyneen aikakauden juttuja. Väitellään niistä.
Pitäisikö mennä Ilkka Niiniluodon eteen kohteliaasti Otto? Sano vaikka näin, minkä takia kukaan Suomen akateeminen filosofian professori ei sano suomettumisesta mitään? Ei Georg von Wright, jota pidettiin suurimpana, ei Ilkka Niiniluoto. Miten se on mahdollista, että tuetaan sitä älyttömyyttä, mitä oli syytökset ns. neuvostovastaisuudesta ja kaikki muu? Tai miten kukaan meppi ei nyt tässä ei sano EU-demokratiavajeesta [laillisuusvajeesta] mitään, vaikka on aivan selvää mistä siinä on kyse. Mulle se on pääkeskustelun aihe.
Mitä oli sosialismin nousu ja tuho? Se liittyy päättyneeseen aikakauteen. Mikä on yhteiskuntajärjestelmä, jossa elämme nyt? Mikä on modernin maailman historia? Onko se kapitalismin vai demokratian ja markkinatalouden historiaa? Vai onko se kenties imperialististen demokraattisten markkinatalouksien historiaa? Ne ovat kolme eri kantaa. Onko nykyinen yhteiskuntajärjestelmä jollain tavalla kaikkia noita?
Filosofian historia on aloitettava siitä, mikä on ollut ja on nyt kiistellyin kysymys omassa maassa, mitä on yhteiskunnallisten paineiden vuoksi vaikeinta sanoa, mikä on suurin valtiollinen vale tai ainakin silmiinpistävin institutionaalinen kollektiivinen itsepetos.
Eli filosofian opiskelu on aloitettava kysymällä, mistä kaikki poliitikot ja kaikki filosofit nyt valehtelevat.
Tuo on uusi näkökulma filosofian historiaan eli siihen, miten filosofiaa pitäisi opettaa ja opiskella. Kun käsiteltävänä on päättynyt aikakausi eli poliittisten ideologioiden muodostuminen, filosofian historia on aloitettava siitä, miten Hegel määrittelee nykyisyyden. Hegelille nykyisyys tarkoitti päättynyttä aikakautta. Filosofi ei sano, millainen maailman pitäisi olla. Filosofi sanoo, millainen maailma on. Ja Hegelillä se mikä on, on totta, jos se on jollain tavalla kehittynyt jostain. Kaikki, mikä on, näkyy ja kuuluu, ei ole totta.
Totta on esimerkiksi se, mikä on kehittynyt. Jos puhutaan historiasta, aikakauden ymmärtämisestä, filosofi selittää, mikä aikakausi on päättynyt. Minervan pöllö aloittaa lentonsa hämärän tullen. Eli hegeliläiseltä kannalta katsottuna filosofian historian opiskelu alkaa siitä, että väitellään päättyneestä aikakaudesta, eli poliittisten ideologioiden perusteista. Päättynyt aikakausi on historianfilosofiassa täsmällinen käsite.
Poliittisessa ja yleisessä historiassa päättyneen aikakauden käsite on ja saa olla epämääräinen. Alkoiko se Magna Cartasta? Alkoiko se Bolognan yliopistossa 100-200 vuotta aikaisemmin? Vai alkoiko se löytöretkistä, Amerikan löytämisestä, kultavarantojen ilmaantumisesta? Alkoiko se teollisesta vallankumouksesta, Kommunistisesta manifestista, Berliinin kongressista vuonna 1883 vai Leninin Mitä on tehtävä -teoksesta? Alkoiko se Suomessa siitä, kun työväenliikkeessä esitettiin vuonna 1900 tunnus Irti porvareista? Niistä voidaan kaikista olla eri mieltä.
Mutta päättynyt aikakausi filosofisena käsitteenä tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin poliittiset ideologiat ovat muodostuneet. Se on vaarallinen aihe. Se on toinen opintoaihe, kun aletaan opiskella filosofiaa.
Filosofian historiaan kuuluu ehdottomasti kansantaloustieteen historia, kun se on poliittista taloustiedettä, työn arvoteoria jne.
Siihen kuuluu ehdottomasti kaunokirjallisuuden historia, jollain tavalla koko kulttuurihistoria, oikeustieteen historia, elokuvien historia.
Tästä pitäisi puhua koko yö, eikä vaan alkuiltaa.
Viitteet
Hegel, G.W.F.: Lectures on the Philosophy of History. Englanninkielinen käännös J. Sibree. Franklin Classics 2018.
Bertrand Russell: Filosofiaa jokamiehelle ja muita esseitä. Esseessä ”Filosofia ja politiikka”, WSOY 1969
[4] Niiniluoto, Ilkka, Koskinen, Heikki J. (toim.): Wienin piiri[7] Hegel, G.W.F.: Logiikan tiede I. Objektiivinen logiikka. Oppi olemisesta.
”… meidän on tutkittava myös muita valtiomuotoja, joita sovelletaan hyvin hallituiksi sanotuissa valtioissa, sekä myös eräiden ajattelijoiden luonnostelemia valtiomuotoja, jos ne vaikuttavat hyviltä, jotta näkisimme, mikä niissä on oikeaa ja käyttökelpoista.” (Politiikka, II kirja, 1. luku)
Pari muuta esimerkkiä. Aristoteles aloittaa omilla käsitemäärittelyillä, jonka jälkeen hän toteaa mm. seuraavasti:
”Kun tutkimme sielua ja pohdimme selvitystä vaativia ongelmia, on asiassa etenemiseksi otettava huomioon niiden aikaisempien tutkijoiden näkemykset, jotka ovat käsitelleet aihetta, jotta voisimme käyttää sen, mikä on osuvasti sanottu, ja varoisimme sitä, miä ei ole oikein esitetty.” (Sielusta, teokset V, I kirja, 2. luku)
”…ottakaamme nyt kuitenkin avuksi nekin, jotka ennen meitä alkoivat tutkia olevaista ja harjoittaa totuuden filosofista selvittämistä. On selvää, että myös he puhuvat joistakin prinsiipeistä ja syistä, joten heidän käsitystensä tarkastelu on hyödyksi omalle esityksellemme. Löydämme niistä ehkä jonkun uuden syiden lajin ja saamme lisävahvistusta edellä mainitulle jaottelulle.” (Metafysiikka, teokset I, I kirja, 3. luku)
Aristoteles, teokset. Osa 8:
Politiikka. Käännös: A. M. Anttila. Selitykset Juha Sihvola
Osa 5:
Sielusta. Käänös Kati Näätsaari, selitykset Juha Sihvola
Pieniä tutkielmia. Käännös: Kati Näätsaari ja Tuija Jatakari. Selitykset Simo Knuuttila.
Eläinten liikkeestä. Käännös ja selitykset Marke Ahonen.
Osa 6:
Metafysiikka. Käännös: Tuija Jatakari, Kati Näätsaari, Petri Pohjanlehto. Selitykset Simo Knuuttila.
