Miten “totuudesta” väitteleminen eroaa “kakun jakamista” koskevista väittelyistä?

Keskustelua
Ihminen väittelee myös totuudesta, eläimet vain kakun jakamisesta. KUVA: Pexels.com
Editoitu Matti Puolakan puheista ja kirjoituksista
Vain ihmiset väittelevät siitä, mitä on totuus. Tämä fraasilta kuulostava väite on itse asiassa syvällinen. Se voidaan perustella eksaktisti ja systemaattisesti. Loppujen lopuksi se ei ole ollenkaan fraasi.

Eläinlaumoissa ja -parvissa voidaan väitellä kakun jakamisesta. Kun esimerkiksi ryhävalaat, pullokuonodelfiinit, korpit, harakat, hyeenakoirat ja jopa simpanssitkin jakavat yhteistyöllä saatua saalista, siinä on hyvin pitkälle vietyä oikeudenmukaisuutta. Eikö siihen aina liity väittely totuudesta? – Ei!

Mikä on viime kädessä ihmisen ja eläimen ero? Mitä tarkoittaa teesi ”vain ihmiset väittelevät siitä, mikä on totuus”?

Simpansseilla, kapusiiniapinoilla, närhillä, korpeilla, vampyyrilepakoilla, pullokuonodelfiineillä jne. on pitkälle kehittyneitä moraalisia tunteita, kuten empatiaa, sympatiaa ja antipatiaa ja jopa tietynlaista tunteenomaista oikeudenmukaisuuden tajua.

Mutta millään eläimillä ei kuitenkaan ole lainkaan sitä, mitä Immanuel Kant nimitti moraalilaiksi. Ihmisen, itsetuntemukseen kykenevän järkevän olennon, täytyy oman luontonsa vuoksi kyetä toimimaan oikein silloinkin, kun siitä ei ole hänelle ulkoista, aineellista hyötyä, ja jopa silloinkin, kun siitä on hänelle ulkonaisesti haittaa. Tämän velvollisuusetiikan esitti länsimaisen filosofian historiassa ensimmäisenä Demokritos. Kant kehitti näkemystä terävämmin ja myös ”ahtaammin”.

Kun väitellään ”totuudesta”, silloin joudutaan aina väittelemään myös siitä, ”miten väitellä”.

Kun väitellään “kakun jakamisesta”, silloin ei tarvitse (ainakaan välttämättä) väitellä siitä, ”miten väitellä”.

Edelliseen liittyy metodin ongelma. Jälkimmäiseen ei.

”Metodin ongelma” on yleisessä merkityksessä samaa kuin kysymys siitä, ”miten viime kädessä yhteiskuntaa (ja yleensä ihmisten välisiä suhteita) tulisi rakentaa”.

Ihmisellä ”kakun jakamisen” ongelmaan liittyy keskustelu oikeudesta. Vain ihmisellä on oikeusälyä.

Ihmisyksilö pyrkii aina statuksesta kamppaillessaan muuttamaan, kehittämään johonkin suuntaan yhteisönsä arvoja, tapoja, sopimuksia, puheenaiheita jne. Ihmisyksilöllä on henkilökohtainen suhde yhteisöönsä ja yhteiskuntaansa. Ja tämä suhde muodostaa puitteet, perustan hänen kaikille muille ihmissuhteilleen.

Eläimillä ”kakun – siis saaliin – jakamiseen” voi liittyä sympatiaa, empatiaa, oikeudentuntoa ja jopa oikeudenmukaisuuden tajua, mutta ei koskaan keskustelu siitä, miten kehittää omaa ”laumaorganisaatiota”. Ihmisellä kakun jakamiseenkin useimmiten liittyy keskustelu siitä, miten kehittää yhteiskuntaa, sen arvoja ja instituutioita.

Kehittyneimmilläkin eläimillä lauma- tai parviorganisaatio määräytyy vaistonvaraisesti, geenien perusteella. Ihminen taas voi valita erilaisten järjestäytymistapojen (hallintomallien) välillä. Siksi ihmiset ”luovat itse historiansa”. Näin tapahtui myös Hitlerin Saksassa. Ihminen voi valita itsetuhon tien niin yksilönä kuin ”valtio-organisaationa”.

Ihminen joutuu ”oppimaan historiasta”. Paradoksaalista on se, että valtiot ja puolueet eivät kuitenkaan tuohon yleensä kykene. Siksi kansalaisyhteiskunnan ja keskusvallan (poliittisen vallan) ristiriita on universaalisti ihmisyhteiskunnan perusristiriita.

Ihmiskunnan yhtenäistymisen aikakaudella syntyy eettinen kansalaisyhteiskunta, joka eroaa ”perinteisistä” kansalaisjärjestöistä siinä, että sen piirissä etsitään totuutta oman maan tilanteesta ja historiasta ja maailmantilanteesta ja -historiasta.

Siksi Mikä ihminen on? -totuusfoorumi.

About the author

uusihisto

uusihisto

Toimitus. KUVA: Clio, historian jumalatar.

Kirjoita kommenttisi tähän. Tarkistamme sen mahdollisimman pian.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.