Aaltosen ja Sivosen kirja ilmestyi otollisena ajankohtana: Black Lives Matter -liike on ottanut esille orjuuden perintönä yhä vaikuttavan rasismin USA:ssa ja muuallakin länsimaissa. Keskustelu läntisten demokraattisten valtioiden siirtomaamenneisyydestä on vasta alkamassa. Patsaiden kaataminen on kenties joissakin tapauksessa ymmärrettävää, mutta se ei ole oikea tapa.
Menneisyydenhallinta edellyttää historiantajua. Selvästikin on tarvetta koko päättyneen aikakauden arviolle globaalissa, kaikille mielipidesuuntauksille avoimessa kansalaiskeskustelussa. Tähän kuuluu niin läntisten demokratioiden siirtomaamenneisyys ja orjakappa eräänä sen julmimpina ilmentymänä, mutta myös sosialismin nousu ja tuho.
Orjakauppa oli tuottoisa kansainvälinen järjestelmä
Eurooppalaiset toivat Afrikasta Etelä-Amerikkaan, Karibialle ja Pohjois-Amerikkaan yli 12.5 miljoonaa orjaa 1500-1800 -luvuilla. Tuosta orjakaupasta käytetään termejä atlanttinen orjakauppa ja kolmiokauppa.
Orjia ja isäntiä – osta Adlibriksestä!Kolmiokaupalla tarkoitetaan sitä, että orjalaivaan Euroopassa lastattiin ensin esim. rautaa tai aseita. Afrikassa ne vaihdettiin orjiin. Karibialla orjat myytiin ja tilalle lastattiin sokeria, tupakkaa, puuvillaa ja muita raaka-aineita tuotaviksi Eurooppaan.
Tuotteet menivät orjakauppaa harjoittavissa maissa nousevan teollisuuden raaka-aineiksi. Useat eurooppalaiset kaupungit on rakennettu orjakaupan tuloilla. Esimerkiksi Britanniasta lähti 1720-luvulla yli 40 orjalaivaa vuosittain kohti Afrikkaa. Iso-Britannia oli johtava orjakauppaa harjoittava valtio. Muita maita olivat mm. Ranska, Espanja, Portugali, Tanska, Hollanti ja Ruotsi.
”Orjuus oli keskeinen tuotantotekijä, jonka ympärille globaali talousjärjestelmä rakentui”, kirjassa todetaan. Sillä oli suoria ja epäsuoria vaikutuksia talouteen. Se kiihdytti talouskasvua ja tuotti suunnattomia rikkauksia. Se lisäsi tavallisten ihmisten hyvinvointia, mutta synnytti myös eturistiriitoja, sotia ja kurjuutta.
Orjakauppa esti Afrikan kehityksen 400 vuodeksi.
”Orjakaupan ja orjuuden arvet ovat edelleen läsnä nykyisessä maailmassa sosiaalisina, rakenteellisina ja inhimillisinä ongelmina niin Afrikassa, Karibialla kuin Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassakin.” Nuo arvet ovat monen nykyisen ongelman syy.
Ruotsikin onnistui saamaan siirtomaan
Ruotsin siirtomaa Saint Barthélemy on pieni Karibian meren saari. Ruotsi onnistui hankkimaan se Ranskalta vuonna 1784 pitkäaikaisten siirtomaahaaveiden päätteeksi. Yritys oli kestänyt lähes koko 1700-luvun.
Kauppias Dinzey rakennutti itselleen komean talon, joka edustaa kolonialistista tyyliä puhtaimmillaan. Takapihalla on kaksi orjia varten rakennettua vajaa. Nyt talossa toimii Ruotsin konsulaatti. Kuva. Jouko Aaltonen.
Ruotsiin perustettiin Länsi-Intian kauppakomppania, jonka tehtävänä oli hoitaa saarella käytävaä orjakauppaa. Suurin omistaja oli Ruotsin kuningas Kustaa III. Muut omistajat olivat mm. korkeita valtion virkamiehiä ja upseereita. Kauppakomppania toimi kruunun suojeluksessa, koska kauppa oli hyvin riskialtista ja kysyi suuria varoja. Myöhemmin saari siirtyi kuninkaan henkilökohtaiseksi omaisuudeksi.
Saint Barthélemy ja sen satama Gustavia oli yksi orjakaupan keskuksista, johon orjia tuotiin ja jossa heitä myytiin vietäviksi plantaaseille, kaivoksiin ym. pakkotyöhön Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan ja Karibian saarille. Orjia sinne toivat ranskalaiset, tanskalaiset, brittiläiset, portugalilaiset ja espanjalaiset laivat.
Ruotsin ja siten myös Suomen ruukit tuottivat rautaa. Raudalla tai siitä valmistetuilla aseilla ja kahleilla ostettiin orjia. Tätä kauppaa kesti ainakin 50 vuotta. Suurimmillaan saarella oli asukkaita noin 6000. Vuonna 1812 40 % saaren asukkaista oli orjia.
Pian saaren hankkimisen jälkeen vuonna 1788 Kustaa III väitti – kirjallisesti – että kukaan hänen valtakunnassaan ei ollut osallistunut orjakauppaan. Hän antoi kuvaa, että Ruotsi on ostanut siirtomaan kaupankäyntiin puuvillasta ym. siirtomaatuotteista, muuta ei osallistuakseen orjakauppaan. Orjakaupan kieltämisestä keskusteltiin jo tuolloin. Valheellaan kuningas osoitti tietävänsä sen, ja samalla myönsi, ettei orjakauppa ole eettisesti hyväksyttävää.
Ruotsi oli osa globaalia taloutta, jonka keskeinen käyttövoima orjatalous oli.
Kamppailu orjakaupan kieltämiseksi
Pohjois-Amerikan valtioissa orjuus kiellettiin 1700-luvun lopulla. Euroopassa orjakaupan kieltävä laki tuli ensimmäisenä voimaan Iso-Britanniassa v. 1808, sen jälkeen vuoteen 1888 mennessä orjakauppa ja orjuus oli kielletty koko Etelä- ja Pohjois-Amerikassa ja Karibialla. Orjuuden lopettaminen kesti siten yli 100 vuotta.
Saint Barthélemyssä orjuus julistettiin päättyneeksi vuonna 1847 ja siirtomaa myytiin Ranskalle vuonna 1878.
Ruotsissa talonpoikaissääty vastusti orjuuden lopettamista ja orjien vapauttamista erityisesti sen vuoksi, että orjanomistajille pitäisi silloin maksaa korvaukset. Sitä pidettiin rahantuhlauksena aikana jolloin omassa maassakin oli paljon köyhyyttä. Jotkut jopa väittivät, että ruotsalaistorppari kärsi suurempaa kurjuutta kuin etelän lämpimän auringon alla elävät orjat.
Ruotsalaisen Carl Wadströmin painama kaavakuva orjalaiva Brooksista levisi maailmalla osana orjuudenvastaista taistelua, nyt sama kuva leviää internetin kautta.
Orjakaupan loppumiseen vaikuttivat monenlaiset syyt. Selkein syy oli taloudellinen.
Britannia pyrki orjakaupan kiellon avulla heikentämään Ranskan taloutta, koska Ranskan siirtomaat olivat täysin riippuvaisia brittien harjoittamasta orjakaupasta. Kauppapoliittisia syitä tärkeämpää oli kuitenkin aikakauden murros. Uudet talousteoreettiset ajatukset arvostelivat merkantilistista talousjärjestelmää. Esim. Adam Smith vastusti orjakauppaa paitsi inhimillisistä, niin myös taloudellisista syistä. Vapaa työntekijä, jolle maksetaan palkkaa, on lopulta tuotteliaampi ja innovatiivisempi, hän ajatteli, ja piti Rooman valtakunnan romahduksen syynä orjajärjestelmää. Myös suomalainen Anders Chydenius, painovapauslain pioneeri, kannatti liberaalia taloutta ja arvosteli orjuutta. Valistusaatteet, USA:n ja Ranskan vallankumoukset, teollistuminen ja palkkatyön syntyminen mullisti maailmankaupan.
Mutta orjuutta vastustettiin myös puhtaasti eettisistä syistä. Syntyi hyvin organisoitunut, verkostoitunut ja kansainvälinen liike, jonka toiminnassa käytettiin hyvin samankaltaisia menetelmiä kuin nykypäivänä. Liikkeellä oli oma tunnuskuvansa ja rintanappinsa, se harjoitti julkaisutoimintaa, lobbausta ja boikotteja.
Mielenkiintoinen on myös kertomus ruotsalaisen tiedemiesmystikko Emmanuel Swedenborgin aatteisiin perustuneesta yrityksestä rakentaa Afrikkaan ihanneyhteiskunta, jossa ei olisi orjuutta, puuhamiehinä ruotsalainen Carl Bernhard Wadström ja suomalainen August Nordenskiöld.
Kun katsoo tarkasti idylliä ruotsalaisen Saint Barthélemyn saaren rannalta, huomaa keskellä maalausta kaksi kahlehdittua orjaa ja isännän keppi kourassa heidän takanaan. Kuva: Sjöhistoriska museet Stockholm.
Haitin ”musta Napoleon”
Myös orjat kapinoivat. Erilaisia väkivaltaisia yhteenottoja tapahtui joka kymmenennellä orjakuljetuksella, ja orjalaivojen miehistö eli jatkuvan pelon vallassa. Orjat saattoivat myös paeta ja muodostaa yhteisöjä viidakkoon. Itsemurhia tapahtui paljon. Kristinusko, joka julisti että kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä tasa-arvoisia, loi orjille toivoa ja itsetuntoa, ja heidän joukostaan myös nousi omia karismaattisia maallikkosaarnaajia.
Näkyvin tulos orjien vastarinnasta oli Haiti, Karibian ensimmäinen itsenäinen valtio, joka perustettiin v. 1804 orjakapinan seurauksena.
Haitin vallankumous, vain kolme vuotta Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen, oli orjatalouden maanjäristys ja shokki monelle vallanpitäjälle. Entiset orjat voittivat ranskalaiset maanomistajat mutta myös saarelle maihinnousun tehneet suurvaltojen Espanjan, Britannian ja Ranskan joukot. (…) [Britannia] menetti ainakin 20 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 40 000 sotilasta ja hävisi nöyryyttävästi Toussaint L’Ouverturen johtamalle entisten orjien amatööriarmeijalle. Se oli varoitus siitä, että orjuuteen perustuva yhteiskunta saattoi muuttua. Mustille orjille ja muillekin alistetuille se oli esikuva ja merkki siitä, että valta voitiin ottaa omiin käsiin ja oman valtion luominen oli mahdollista. Kapinajohtaja Toussaint L’Ouverturesta tuli Haitin vallankumouksen ja itsenäisyystaistelun suuri sankari, jota jälkikäteen on kutsuttu ”mustaksi Napoleoniksi”. (s. 263-4)
Muitakin orjakapinoita oli paljon. Ne olivat verisiä, ja ne kukistettiin vielä verisemmmin. Myös Saint Barthélemyllä kapinoitiin. Vuonna 1736 saarella tapettiin yksitoista valkoista. Sen jälkeen herätti huolta vapaiden mustien kamppailu oikeuksiensa puolesta.
Keskustelu orjakaupasta Ruotsissa
Ruotsissa tasa-arvoministeri tunnusti vuonna 2007 Ruotsin osuuden kansainvälisessä orjakaupassa. Afroruotsalaisten yhdistys ja monet muut aloitteet ovat vaatineet kansallisen orjuuden uhrien muistopäivän perustamista. On kiinnitetty huomiota siihen, että koulujen historianopetuksessa keskeisiä orjakauppaa järjestäneitä ja ylläpitäneitä henkilöitä käsitellään vain merkittävinä valtiomiehinä ja maan teollisuuden suurmiehinä. Kuningas Kustaa III:n roolia orjakaupassa ei mainita. Tosiasiassa Ruotsi ei siirtomaaisäntänä ollut yhtään muita siirtomaaisäntiä parempi.
Kustaa III valehteli pokkana, ettei hänen valtakunnassaan kukaan ole osallistunut orjakauppaan. KUVA: Ruotsin kansallismuseo.
Mitä näkökulmia kirja avasi?
Orjuudessa pelkistyy se, miten ihminen voi kohdella niitä, jotka eivät ”kuulu meihin”. Karmeimmillaan tämä ihmisolemuksesta kumpuava piirre ilmeni myöhemmin natsismissa ja holokaustissa.
Orjuus ja orjakauppa pitää muistaa suurena vääryytenä Länsi-Euroopassa. Erityisesti on syytä muistaa, että taloudellinen hyvinvointimme on luotu sen perustalle.
Orjia ja isäntiä on perusteellinen ja elävä kuvaus orjuuden yhdestä keskuksesta, mutta samalla se antaa hyvän kuvan sekä aikakaudesta että orjakaupasta yleensä. Kirjassa esiintyy myös suomalaissyntyisiä henkilöitä – niin orjuuden puolustajien kuin vastustajien joukossa. Se, että Ruotsi-Suomella, myöhemmin Ruotsilla oli oma siirtomaansa, ei ole aikaisemmin ollut laajasti tiedossa. On myös selvää, että orjakauppa oli järjestelmä, josta hyötyivät kaikki teollistumisen tielle astuneet läntiset demokratiat, oli niillä siirtomaita tai ei. Kirja on siis hyvin ansainnut tiedonjulkistamispalkintonsa.
Marius Stakelborough on orjien jälkeläinen, joka on omistanut elämänsä saaren ruotsalaisen perinnön vaalimiseen. Nimi muistuttaa saaren suomalaisesta kuvernööristä Berndt Robert Gustav Stackelbergista (1784–1845). Kuva: Jouko Aaltonen.
Samalla kirja on tärkeä lisä keskusteluun, kun pyritään hahmottamaan päättyneen aikakauden kokemuksia ja kysymystä siitä, miten tähän on tultu.
Mielestämme tarvitaan historiallisen tiedon lisäksi myös aatehistoriallista ja filosofista tarkastelua. Kaikki historiallista aikaa käsittelevät teoriat ja filosofiat ovat joutuneet umpikujaan. Jokaisen aatesuuntauksen piirissä joudutaan tarkastelemaan omia näkemyksiä kriittisesti niiden perusteita ja peruskäsitteitä myöten.
Aihepiiriin kuuluu silloin yhtä hyvin orjakauppa, siirtomaamenneisyys, imperialismi ja maailmansodat, mutta myös ”kapitalismin” hyvät puolet ja porvarillisen vallankumouksen synnyttämät aatteet. Sosialismin nousu ja tuho on asia josta ei aatehistoriallista, analyyttistä ja monipuolista keskustelua kaikkien suuntausten – niin oikeiston kuin vasemmiston – kesken ole syntynyt, vaikka sosialistisissa maissa tapahtuneita ihmisoikeusrikoksia on kiitettävästi tutkittu.
pia-orjia-ja-isantia_200127 from Uusi historia on Vimeo.
Pia Länsman esittelee Aaltosen ja Sivosen kirjaa Uusi historia ry:n tapaamisessa 27.1.2020.
Lue myös
- Helsingin Sanomien erikoisartikkeli Aaltosen ja Sivosen kirjasta
- Ehdotuksemme Totuusfoorumista
