Areenassa menee dokumenttisarja orjakaupan historiasta, Orjakaupan synkkä menneisyys. Dokumentti sinänsä on liikuttava ja informatiivinen – suosittelen. Siinä käytiin katsomassa myös bristonilaisen orjakauppiaan Edward Coltonin patsasta, jonka mielenosoittajat vuosi sitten kesällä kaatoivat ja tuikkasivat satama-altaaseen. Lähinnä siitä tulivat seuraavat mietteet mieleen.
Kyse on ilmiöstä, jota kutsutaan anakronismiksi, tai presentismiksi: se, että historian tapahtumia tai henkilöitä tuomitaan moraalisesti nykypäivän aatemaailman perusteella. Historiaa arvioitaessa olisi otettava huomioon aikakausi, tilanne, silloin vallalla olevat aatteet ja yleiset suhtautumistavat.
Anakronismista / presentismistä on lukuisia esimerkkejä tämän päivän poliittisessa ja kulttuurikeskustelussa. Seuraavassa vain kahdesta aiheesta, jotka liittyvät patsaiden kaatamiseen: orjuuden vastustamisesta ja Neuvostoliiton romahduksesta.
Rasismin pitkä varjo
Orjakauppaa ja siirtomaavaltaa yleensä perusteltiin rasismilla. Ja rasismia perusteltiin sillä, että muut kuin valkoiset olivat jollain mystisellä tavalla alempi rotu – siitä huolimatta mitä kristinusko tai ihmisoikeuksien julistus ja Amerikan itsenäisyysjulistus väittivät. Tämä jatkui 1800-luvun lopulla kehitetyissä rotuopeissa, jolloin (luonnon)tieteen nimissä tehtiin tutkimuksia kallonmuodoista, ja siitä sitten johdettiin käsityksiä eri rotuisten ihmisten henkisistä kyvyistä.
Ensimmäinen maailmansota käytiin eurooppalaisten siirtomaavaltojen kesken, siirtomaiden omistuksesta ja kansalliskiihkoisen sotapropagandan turvin. Laajat kansalaispiirit Euroopassa saatiin uskomaan paitsi rasistisen siirtomaasorron oikeutukseen, niin naapurikansan ”pahuuteen”. Myös työväestö puolueineen ja ammattiyhdistyksineen liittyi sotaan, vaikka aikaisemmin oli laulettu internationaalia ja vastustettu imperialismia. Ainoastaan paljon parjattu Lenin bolshevikkeineen kieltäytyi sotimasta.
Rotuopeilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa
Kulminaationsa rotuopit saavuttivat Hitlerin Saksassa. Vasta kun Saksa ja sen myötä ”arjalainen rotu” oli hävinnyt toisen maailmansodan, olivat rotuopit oppeina kumottu. Kuitenkin esim. Yhdysvalloissa rotuerottelu loppui vasta 1960-luvulla, Etelä-Afrikan apartheid-systeemi vasta v. 1990.
1900-luvun aikana ovat luonnontieteet todistaneet vedenpitävästi, että olemme kaikki samaa ihmislajia. Rodulliset piirteet ovat syntyneet luonnonolojen vaikutuksesta. Esim. ihonväri muuttuu vain muutamassa tuhannessa vuodessa, kun taas anatomisesti kaltaisemme ihmislaji ilmaantui fossiiliaineistoon noin 200 000 vuotta sitten, mahdollisesti paljon aikaisemminkin. DNA-tutkimus on osoittanut, että ihmiset ovat geneettisesti paljon lähempänä toisiaan kuin esim. simpanssit. Olemme kaikki Afrikasta lähtöisin. Meidän henkilökohtaiset, omat esivanhempamme siis ovat näyttäneet siltä kuin afrikkalaiset mustat tänään.
Tämä historiallinen katsaus vetää hiljaiseksi. Miksi ajatustapa, joka on sekä tieteellisesti että historiallisen kokemuksen valossa osoitettu 100 % paikkansa pitämättömäksi, silti vielä elää joidenkin ihmisryhmien tajunnassa?
”Me vastaan muut” sosialistisessa kokeilussa
1900-luku oli ”me vastaan muut” -ajattelun kulminaation aikaa. Aikakautta leimasivat luokkavastakohtaisuudet. Toisen maailmansodan jälkeen vallitsi ideologinen vastakohtaisuus eli kylmä sota.
Sosialistista kokeilua läpikäyvissä maissa – joista tärkeimmät olivat Neuvostoliitto ja Kiina – taas oli vallalla toisenlainen ”rotuoppi”: todellisia tai kuviteltuja virheitä tehneet tuomittiin ”vihollisen agenteiksi” ja ”luokkapettureiksi” – eli ”pahoiksi ihmisiksi”. Näin oikeutettiin toisinajattelijoiden monenlainen psykologinen ja fyysinen vaino ja laittomat murhat. Jesuiittamaisin perustein tehtiin valtavat väestönsiirrot Siperiaan, kun kokonaisia kansanryhmiä maailmansodan uhatessa pidettiin ”epäluotettavina”.
Mutta täydellistyessään ilmiöt hävittävät itsensä. Pentti Saarikoski runoili tähän tapaan: “Tänäkään päivänä jumalat eivät kaadu kaatamalla / muureja on vahvistettava että ne sortuisivat”. Kenties ”me vastaan muut” -ajattelun huippukohta eli täydellistyminen oli juuri sosialistinen kokeilu. Yleisen ihmisolemuksen olemassaolo kiellettiin teoreettisestikin.
Hitlerin Saksan rotuoppi ei sisältänyt mitään tieteellisesti ja filosofisesti merkittävää, ei mitään säilyttämisen arvoista. Marxismi eri suuntauksineen taas loi paljon ajattelua, joka jää ihmiskunnan aatehistoriaan. Samaa tietysti voi sanoa valistusaatteiden innoittamista Yhdysvaltain perustajaisistä, joiden patsaita myös on uhkailtu, koska he olivat orjanomistajia itsekin. Heidän ansioidensa ja virheidensä arviointi vaatii monisyistä harkintaa. Niin valistusajan kuin marxismin kokonaisvaltainen arvio edellyttäisi historiantajua.
Ihmiskunta yhdistyy…
2000-luvulla asiat ovat jyrkästi päinvastoin kuin päättyneellä aikakaudella. Maailman ongelmat ovat yhteisiä. Jako oikeistoon ja vasemmistoon on olennaisesti menettänyt merkityksensä. Yhteiskuntaluokat ovat moninaistuneet, polarisoituneet.
Ihmiskunnan olisi yhdistyttävä itsetuntemuksensa perustalle. Kehotus itsetuntemukseen tarkoittaa tällöin niin ihmislajia lajina kuin yksittäisiä yksilöitä. Kun kyse on ihmislajista, itsetuntemus voi tarkoittaa vain avointa ja reilua väittelyä lajihistoriamme opetuksista.
Pahimpien orjakauppiaiden patsaat voitaisiin viedä museoon, toiset taas varustaa informaatiolla kyseisen henkilön elämäntyön hyvistä ja huonoista puolista ja niiden suhteesta aikaansa. Sama olisi kenties kannattanut tehdä entisen Neuvostoliiton alueella, sillä monet menneisyyden haamut nostavat uudella tavalla päätään nyt, kun ei eritellen ja historiantajulla ole asioita käsitelty.
Yksilön kohdalla, ja ajan olemuksen vuoksi, portti itsetuntemukseen on siinä, miten päästään ”me vastaan muut” -asennoitumisesta eroon.
Ihmisellä on kyky, toisin kuin eläimillä, asettua toisen ihmisyksilön asemaan. Tämä sen vuoksi, että ihmisellä on oikeusälyä. Se merkitsee käsitteiden käyttöä ja kykyä tarkastella asioita itsensä ulkopuolelta.
Historia on täynnä kauheuksia. Tuohtumuksen ja suuttumuksen tunteet ovat toki ymmärrettäviä. Silti voisi olla hyvä välillä ajatusleikkinä sijoittaa itsensä jollekin historian aikakaudelle, johonkin tilanteeseen, johonkin sosiaaliseen piiriin ja kysyä mitä itse olisi ajatellut, miten olisi toiminut.
Mikä olisi tärkein asia oppia?
Vaikein väittelysääntö käytännössä noudattaa on tämä: antaa tunnustusta, tai edes huomata, missä toinen ihminen, jonka kanssa olen kovasti eri mieltä, ja josta en kenties muutenkaan pidä tai jota en arvosta – on kuitenkin oikeassa. Tuo edellyttää itsensä ulkopuolelle asettumista. Se opettaa itsekriittisyyttä ja harkitsevaa asennetta. Sitä kautta murtuu ”me vastaan muut” -asenne. Se voidaan jättää urheilukilpailuihin, jonne se hyvin sopiikin, sillä tietynlaisesta ryhmään kuulumisen tarpeesta ei ihminen koskaan pääse eroon eikä sellaista pidä edes yrittää.
ARTIKKELIKUVA:
Orjakauppias Edward Coltonin patsaan tyhjä jalusta Bristolissa, sen jälkeen kun mielenosoittajat kaatoivat patsaan ja heittivät sen satama-altaaseen. KUVA:
Caitlin Hobbs, Wikimedia Commons. Kuvaa on rajattu.
Artikkeli on julkaistu myös Uuden Suomen puheenvuorossa.
