Platonin rosvojoukkoesimerkki

Sokrateen ja Thrasymakhoksen väittelystä.

… voiko mielestäsi valtio tai sotajoukko tai rosvot tai varkaat tai mikään muu joukkokunta, joka yhteisesti ryhtyy johonkin vääryydellä, saada mitään aikaan, jos harjoittavat vääryyttä toisiansa vastaan?
– Eivät suinkaan, hän vastasi.
– Entä jos eivät tee toisilleen vääryyttä? Eivätkö silloin menesty paremmin?
– Ihan varmasti.
– Sillä, Thrasymakhos, tuottaahan vääryys keskinäisiä riitoja, vihaa ja tappeluja, mutta oikeamielisyys sopua ja ystävyyttä. Eiköniin?
– Olkoon niin, hän vastasi, – jotten riitaantuisi sinun kanssasi.
– Siinä, hyvä mies, teet oikein. Mutta sano minulle vielä: jos siis tämä on vääryyden työtä, että se synnyttää vihaa kaikkialla missä se asustaa, eikö se siis myöskin, kun sitä on – olipa vapaiden tai orjien keskuudessa – saa heitä vihaamaan toisiasa ja taistelemaan keskenään ja tee heitä yhteiseen toimintaan kykenemättömiksi?
– Kyllä.
– Entä jos väärämielisyyttä on kahdessa henkilössä, eivätkö nämä silloin riitaannu ja inhoa toisiansa ja tule niin hyvin toistensa kuin oikeamielistenkin vihollisiksi?
– Tulevat, hän vastasi.

(…)

– Eiköhän se mahti, mikä väärämielisyydellä on, osoittaudu sellaiseksi, että se, missä se vain saa jalansijaa – valtiossa tai suvussa tai sotajoukossa tai missä muussa tahansa – , ensiksi teke tämän kyvyttömäksi saamaan mitään aikaan omin voimin, sisäisen riidan ja eripuraisuuden tähden, ja toiseksi tekee sen niin hyvin oman itsensä kuin jokaisen vastutsajan ja oikeamielisen viholliseksi. Eikö ole niin?
– Aivan niin.
– Ja silloinkin, kun se asustaa yksilössä, se, minun käsitykseni mukaan, saapi aikaan tämän kaiken, mikä onkin sen luonnonomaisena työnä: se näet ensiksi tekee hänet toimintaan kykenemättömäksi, koska hän on riidassa oman itsensä kanssa eikä hänessä ole sisäistä sopua, ja sitten niin hyvin oman itsensä kuin oikeamielistenkin viholliseksi; eikö niin?

(…)

Oikeamieliset osoittautuvat siis sekä viisaammiksi että oivemmiksi ja toimintakykyisemmiksi, mutta väärämieliset eivät kykene mihinkään yhteiseen toimintaan, – kun näet sanomme, että jotkut, vaikka ovatkin väärämielisiä, joskus ovat yhdessä toistensa kanssa tarmokkaasti suorittaneet jonkin tehtävän, emme silloin puhu täyttä totta, sillä eiväthän he, jos olisivat ihan läpeensä väärämieliset, olisi voineet pidättäytyä tekemästä pahaa toisilleen; vaan ilmeistä on, että heissä on ollut jonkin verran oikeamielisyyttä, joka on vaikuttanut sen, etteivät sentään ole harjoittaneet vääryyttä toisiansakin vastaan asmalla kun niitä vastaan, joidenka kimppuun he ovat käyneet; tämä se on syynä siihen, että he ovat saaneet aikaan minkä ovat saaneet. ryhtyessään vääryydellä vääryyden töihin he ovat siis olleet vain puoleksi kehnot, sillä läpeensä kehnot ja kokonaan väärämieliset ihmiset ovat myöskin kokonaan toimintaan kykenemättömät.”

Platon: Valtio.
Ensimmäinen kirja, 13. luku.
Käännös O.E. Tudeer.
Otava, Helsinki 1972

» Alkuun » Lainauksia - Moraalifilosofia » Platonin rosvojoukkoesimerkki