Rasismi, demagogia ja aatteellisen keskustelun tila

Osittain kesän rasismikeskusteluihin liittyen Uusi historia -yhdistys järjesti  Suomen sosiaalifoorumissa 2.9.2023 osatapahtuman. Seuraavassa tilaisuuden puheenvuorot:

Mitä on rasistinen kaksoisviestintä, mikä on sen funktio ja historia? (Video ↓)

Vierailevana asiantuntijana SamiEerola, äärioikeistotutkija.  Sami Eerolan blogi: spektaakkeliyhteiskunta.com, @EerolaSami.

Onko nykyinen keskustelu voimatonta demagogiaa vastaan? Millaista uutta somealustaa tarvittaisiin? (Video ↓ ja teksti)

Pia Länsman, Uusi historia -yhdistyksen puheenjohtaja. @LnsmanPia

Aatteellisen keskustelun tila: Miksi tarvitaan uutta historiaa? (Video ↓ ja teksti)

Heli Santavuori, Uusi historia -yhdistys, IDEA-teemalehden päätoimittaja. @helisusanna

Kaikissa puheenvuoroissa oli mukana  myös diaesitys, joka on jälkikäteen lisätty videoihin näkyvyyden parantamiseksi.

Sami Eerola:

Mitä on rasistinen kaksoisviestintä, mikä on sen funktio ja historia?

Pia Länsman:

Onko nykyinen keskustelu voimatonta demagogiaa vastaan? Millaista uutta somealustaa tarvittaisiin?

Yleisen määritelmän mukaan demagogia on kansankiihotusta, eli voimakasta retoriikkaa, jolla vedotaan ihmisten pelkoihin ja ennakkoluuloihin. Uusi historia –yhdistyksessä me ajatellaan niin, että siihen kuuluu olennaisena osana tarkoituksellinen harhaanjohtaminen ja valehtelu. Käsitteet retoriikka, populistinen retoriikka tai propaganda ei välttämättä sisällä valehtelua. Niitä kuitenkin käytetään julkisuudessa paljon siinä merkityksessä, missä me puhuisimme demagogiasta. Demagogia on vastakohta rehelliselle väittelykulttuurille.

Sen tavoitteena on, että kuulijat eivät usko enää mihinkään tosiasioihin ja heistä tulee helposti johdateltavia.

Valehtelu, keskustelun sabotointi, panettelu tai vihapuhe estävät mielipiteenvapauden. Mielestämme tämä on asia, joka pitäisi ottaa vakavasti esiin mielipiteenvapauden määrittelyssä ja ehkä myös lainsäädännössä.

Rasismia ja yleensä yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta edistävää politiikkaa voi ajaa vaan demagogisen puheen avulla. Se ei ole mahdollista missään asiallisessa keskustelussa. Mitä sortavammat poliittiset tavoitteet on, sitä röyhkeämmällä demagogialla niitä on ajettava.

Käyn esimerkein läpi joitain demagogian keskeisiä keinoja.

Filosofi Harry Frankfurtin mukaan täydellinen välinpitämättömyys tosiasioita kohtaan on valheitakin pahempi totuuden vihollinen.

Putin sanoi hyökkäyksestä Ukrainaan, että ”sen tavoitteena on suojella kansaa, joita Kiovan hallinto on kahdeksan vuoden ajan sortanut ja murhannut. (…).” Kuvassa esiinkaivettuja ruumiita Butšan verilöylyn jälkeen heti hyökkäyksen alettua.

Natsi-Saksassan propagandan yhtenä keinoja oli, että mitä iso vale esitetään ja mitä kauemmin sitä toistetaan, sitä varmemmin ihmiset uskovat sen.  Sama pätee Venäjän nykyjohtoon samoin kuin mm. trumpismiin.

Demagogi hämärtää tai salaa sen, mihin teoreettiseen tai historialliseen viitekehykseen käsitteet nojaavat.

Putinin valhe siitä, miten ”Kiovan hallinto on sortanut ja murhannut kansaa”, jatkui näin: ”Tämän vuoksi pyrimme Ukrainan demilitarisointiin ja denatsifikointiin…” Eli valetta jatketaan käsitehuijauksella, jossa natsismi liitetään nyky-Ukrainan.

Perusuomalaisten arvoissa sanotaan mm. näin:

  • Kuten puolueemme nimi kertoo, politiikkamme perustuu Suomen historiaan ja suomalaiseen kulttuuriin.”
  • “Sananvapauden täysimääräinen kunnioittaminen ja avoin yhteiskunnallinen keskustelu kuuluvat jokaiseen kehittyneeseen ja arvokkaaseen yhteiskuntaan.”
  • Perussuomalaisen politiikan huipulla on Suomen kansa, joka tavoittelee arvokasta, oikeudenmukaista ja hyvää elämää itselleen ja tuleville sukupolville.

Niissä käytetään esimerkiksi käsitteitä ”sananvapaus”, ”suomalainen kulttuuri” ja ”Suomen kansa” jonkinlaisina abstrakteina ihanteina, niinkun ne olisivat sisällöltään täysin kiistattomia ja merkitsisivät kaikille samaa asiaa.

Perussuomalaisten puolustukseksi voi sanoa, että monien muidenkin puolueiden ja liikkeiden arvojulistuksissa käytetään tärkeitä käsitteitä samalla tavalla kliseisesti.

Poliittisessa ja historiakeskustelussa käytetään yleisesti esimerkiksi sellaisia keskeisiä käsitteitä kuin kapitalismi, sosialismi ja kommunismi monesti aivan mielivaltaisesti ilman, että niitä mitenkään määritellään, vaikka niiden sisältö on hyvin kiistanalainen.

Määrittelystä ei tietääkseni edes käydä mitään vakavaa julkista keskustelua, vaikka ehdottomasti pitäisi.

Lainaus Joakim Wigeliukselta: ”Meillä puhutaan jo, että eräät jäätelöpuikot tai lautapelit olisivat rasistisia. Mukana puheessa on jopa instituutioita. Puhutaan esimerkiksi Eskimo-jäätelöpuikoista tai Afrikan tähdestä.” (Suomen Uutiset 8.8.2023)

Ja Riikka Purralta: ”Pienet ovat Suomen hallituksen mahdollisuudet vaikuttaa yhtään mihinkään, jos vasemmalta kysytään. Esteinä ovat ainakin ihmisoikeudet, perustuslaki, EU, kansainväliset sopimukset, moraali, empatia, maine, lehdistönvapaus ja tietenkin oikeisiin johtopäätöksiin päätynyt tutkimus.” (etiikka.fi: Kohti harkittua keskustelua perusoikeuksista)  

Wigeliuksen ja Purran heittojen tarkoitus on siirtää keskustelu pois perussuomalaisten ministereiden faktisesta rasismista.  Professori Janne Seppänen käyttää Steve Bannoniin viitaten termiä bannonilainen operaatio. Siinä ”median julkisuustila pyritään tukkimaan argumentaatiota muistuttavalla hölynpölyllä, joka hämmentää ihmisten mieliä. Joka tällaiseen keskusteluun lähtee mukaan, huomaa nopeasti olevansa mukana totuusleikissä, jossa totuudella ei ole väliä.“
(polemis.fi: Paskaan hukuttaminen poliittisena strategiana?

Yhdysvalloissa on käytetty etenkin Trumpin kohdalla käsitettä totuuden hämärtäminen. Siinä ensin sanotaan jotain törkeää,  sitten kielletään se, väitetään sitä vitsiksi ja syytetään vastustajia yliherkiksi. (CNN 1.10.2017

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) sanoi näin:

  • ”(…) alleviivaamme tosiasiaa, että ilmasto on muuttunut ja muuttuu aina.”
  • “Emme tiedä varmasti näiden luontaisten muutosten syitä. Siksi emme IPCC:n propagandasta huolimatta kykene erottamaan ihmisen vaikutusta ilmaston luontaisesta vaihtelusta.”

Kuten Heikki Tuomenvirta Ilmatieteen laitokselta sanoo, hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC edustaa tiedeyhteisön näkemystä ilmastonmuutoksesta ja käsittelee laajasti kaikkea julkaistua, myös ristiriitaista tutkimustietoa. (Iltalehti 19.7.2023)

Lulu Ranne kiistää sen, että ilmastonmuutos olisi selvästi ihmisen aiheuttama,  ja samalla hän kiistää ilmastonmuutosta käsittelevän ja tutkivan tiedeyhteisön arvovallan.

Demagogi esittää arvovaltaisen tutkimustiedon propagandana. Mihinkään ei voi luottaa, ei valtamediaan, asiantuntijoihin, ei tiedeyhteisöön.

Ihminen on luonnostaan taipuvainen subjektiivisuuteen ja irrationaalisuuteen – etenkin kun keskustellaan aiheista, joissa edut määräävät mielipiteitä ja pelissä on keskustelijoiden maailmankatsomus ja elämänarvot.

Niistä juuri on kyse aatteellispoliittinen väittely. Silloin demagogiakin on yleistä.

Siksi tarvitaan internetissä toimiva keskustelualusta, joka:

  • sivistää aatteellispoliittista keskustelua
  • ohjaa ja kannustaa noudattamaan rehellistä väittelykulttuuria
  • on avoin kaikille laillisille mielipidesuunnille ja kaikille maailman ihmisille maailmankatsomuksesta, kansallisuudesta, uskonnosta tms. riippumatta.

Sellainen loisi eettistä kansalaisyhteiskuntaa, joka pakottaa poliittiset päättäjät tekemään oikeita päätöksiä ihmiskunnan kokonaisedun kannalta.

Sosiaalisen median yhteisöpalveluista odotettiin viidettä valtiomahtia, jatkeena lainsäädäntövallalle, toimenpanovallalle, tuomiovallalle ja mediavallalle. Nythän sen viat ja puutteet on jo kauan ja moneen kertaan todettu. On tehty monia aloitteita sellaisesta sosiaalisen median palvelusta, jossa voisi käydä asiallista poliittista keskustelua. Mutta yhdestäkään niistä ei ole tullut menestystarinaa.

Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund kirjoitti v. 2015, että “pelkkä äänestämiseen pohjautuva edustuksellinen demokratia ei enää riitä. Tarvitaan myös muita poliittisen osallistumisen kanavia.” (HS, pääkirjoitukset, 18.7.2016)

Meidän mielestä on välttämätöntä demokratian säilymisen kannalta, että syntyy sellainen yhteisöpalvelu, joka ohjaa noudattamaan hyvää keskustelukulttuuria ja keskusteluperiaatteita. Ja josta voisi todella tulla viides valtiomahti.

Tuossa kuvassa on arvostamamme tunnetut vasemmistolaiset Anthony Barnett ja Yanis Varoufakis, jotka kävivät viime vuodenvaihteessa hyvässä hengessä kiivaan väittelyn siitä, onko Venäjän hyökkäys Ukrainaan USA:n syytä. Se on iso jakava kysymys länsimaiden vasemmistossa. Uusi historia julkaisi keskustelupuheenvuorot ja kommentoi niitä sivustollaan. Barnett ja Varoufakis eivät ole mitään demagogeja. Laitoin tämän kuvitukseksi aatteellispoliittsesta keskustelusta. Ihmisillä on taipumusta demagogiaan aina, kun käydään aatteellispoliittisia kiistoja. Ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on sellainen mitä suurimmassa määrin.

Uusi historian ehdotus on Ihmiskunnan tie -väittelysanakirja. Se on filosofi Matti Puolakan ideoima ehdotus eettiseen verkostoitumiseen soveltuvasta somepalvelusta.

Miksi VSK onnistuisi siinä, missä jotkut muut ovat epäonnistuneet?

  • VSK perustuu historianfilosofiseen näkemykseen siitä, mikä ihminen on ja mikä ihmisyhteiskunta on. Ihminen on sekä yksilönä että ryhmässä taipuvainen subjektiivisuuteen, valtapeliin ja irrationaalisuuteen etenkin silloin, kun kyseessä on eturistiriidat ja maailmankatsomukset.
  • VSK on suunniteltu ihmiskunnan itsetuntemuksen välineeksi. Siksi sen pääteemana on ihmiskunnan tie eli ihminen määriteltynä historiansa kautta.
  • Toimintaperiaatteiden lähtökohtana on se, että jokainen voi olla ennakkoluulojen ja etupyyteiden sokaisema, ja että keskustelijat tunnistaisivat tämän tosiseikan myös itsessään.
  • Mahdollistaa hedelmällisen keskustelun voimakkaita intohimoja herättävistä aiheista
  • Opettaa osallistujiaan analysoimaan tietoa ja ymmärtämään, mikä tiedostamisessa on tärkeintä

Matti Puolakan mukaan tärkeintä inhimillisessä tiedostamisessa on tämä: ”Pyri harjoittamaan oikeudentajua, myönnä oma taipumuksesi sokeuteen ja yksipuolisuuteen, ole valmis asettamaan omat mielipiteet kritiikille alttiiksi.”

Ihmiskunnan itsetuhon uhkaa ei voida poistaa, jos ihmiskunta ei opi ymmärtämään omaa luontoaan.

VSK:ssa palkitaan rehellisestä keskustelukulttuurista.  Rehellistä keskustelua syntyy, kun ihmiset uskaltavat vastustaa kollektiivista itsepetosta eli sitä, että sosiaalisen paineen vuoksi ei uskalleta kääntyä yleistä mielipidettä tai oman viiteryhmän mielipidettä vastaan.

Mitkä sitten ovat ne ominaisuudet tai piirteet VSK:ssa, jolla nuo toimintaperiaatteet voisi toteuttaa?  Ja millä se siis vastustaa demagogiaa?

VSK on sanakirja, jossa sanakirja-artikkeleiden pohjalta käydään väittelyä paneeleissa. Toisin kuin Wikipediassa samasta aiheesta voi VSK:ssa olla niin monta artikkelia kuin on näkemyksiä. Silloin myös vähemmistössä olevat ja valtavirtaa vastaan menevät mielipiteet pääsevät esille.

Kuka tahansa voi perustaa väittelypaneelin. Siihen on kutsuttava aina myös eri mieltä olevia. Väittelyn pohjana voi käyttää sanakirjassa jo julkaistuja artikkeleita tai panelistit voivat kirjoittaa uusia artikkeleita. Objektiivisuutta tavoitellaan asettamalla erilaiset näkemykset rinnakkain. Väittelyssä ei pyritä yksimielisyyteen aiheesta, vaan oman ymmärryksen ja omien näkemysten syventämiseen. Keskustelijat joutuvat aina tutustumaan vastaväittäjän näkemyksiin.

Paneelin perustaja jäsentää ja moderoi keskustelua: Teemat määritellään tarkasti, pääasiat erotetaan sivuasioista. Paneelin vetäjä huolehtii, että keskustelu etenee suunnitellusti. Keskustelijoiden on pysyttävä aiheessa.

Käsitteet ovat yksi VSK:n keskeinen sisältö ja väittelyä käydään myös itse käsitemääritelmistä. Samasta käsitteestä voi siten kanssa olla useita eri määritelmiä. Käyttäjä linkittää siihen määrittelyyn, jota itse kannattaa.

Paneelin vetäjä valvoo väittelykulttuuria: Häiriköt saavat huomautuksen tai heidät voidaan erottaa paneelista.

Väittelijää palkitaan reilusta ja oikeudentuntoisesta keskustelusta.

VSK:ssa pyritään toteuttamaan tunnusta ”palkkaa totuudenrakkaudesta”. Se on kollektiivisen itsepetoksen paljastamisesta ja vastustamisesta. Puolustaessaan yhteishyvää ja ihmisoikeuksia totuudenetsijä ottaa tietoisen riskin joutua syrjinnän ja panettelun kohteeksi omissa piireissään. Tukemalla totuudenetsintää myös taloudellisesti, suojellaan ja kehitetään parhaiten kaikkien ihmisoikeuksia.

Siihen voi kehittää VSK:ssa monenlaisia menetelmiä. Yksinkertaisimmillaan osallistujia kannustetaan taloudelliseen aktiivisuuteen, esim. mainostamaan VSK:ssa. Hedelmällisimmät ja käyttäjiä kiinnostavimmat keskustelut syntyvät niissä paneeleissa, joissa väitellään reilusti, ja osallistujat saavat omien sivujensa mainostulot itselleen.

Uusi historia -yhdistyksellä ei ole mahdollisuuksia alkaa käytännössä toteuttaa VSK:ta. Sen vuoksi ehdotamme ideaa tietyin edellytyksin toteutettavaksi ulkopuolisille tahoille ja kokeiltavaksi kaikille kiinnostuneille yliopistoille, kansalais- ja työväenopistoille, kouluille, ammattioppilaitoksille, puolueille ja kansalaisjärjestöille.

Heli Santavuori:

Aatteellisen keskustelun tila: miksi tarvitaan uutta historiaa?

HUOM! Teksti ei täysin vastaa puhetta videolla, sillä alustaja ei puhunut suoraan paperista, ja yhtä sun toista tärkeätäkin jäi sanomatta. Tekstiluonnosta ei  siis ole jälkikäteen korjailtu.

Ennen vanhaan alustukset aloitettiin fraasilla ”jo muinaiset roomalaiset…”.

Mutta me aloitamme näin: jo 2,5 miljoonaa vuotta sitten, kun ihmissuku alkoi erkaantua eläinmaailmasta… Koska tämän ajan historianfilosofian tulisi alkaa sieltä.

Ilmauksella Uusi historia me tarkoitamme historianfilosofiaa. Eli tiivistelmää ihmissuvun koko tiestä, aikojen alusta tulevaisuuden visioihin.

Se ei ole normaalia historiankirjoitusta, vaan filosofista. Siinä etsitään historian perimmäisiä liikevoimia, punaista lankaa. Siinä kysytään: onko historialla joku sisäänrakennettu suunta?  Mitä on kehitys, ja onko sitä? – jne.

Mutta se ei myöskään ole normaalia filosofointia siinä mielessä, että miten filosofiaa nyt opiskellaan ja opetetaan vaikkapa yliopistolla. Se on syvästi maailmankatsomuksellista filosofointia. Toisin sanoen, siinä ei paeta akateemisiin norsunluutorneihin, vaan otetaan osaa maailman taisteluihin. Ei niinkään päivänpolitikointiin, mutta ainakin paljastamalla ajankohdan tärkeintä valetta.

Aikaisemmat historianfilosofiat, tai suuret kertomukset, ovat rajoittuneet historialliseen aikaan, enemmän tai vähemmän. Mutta nyt on esihistoriasta saatu niin paljon uusia, aivan mullistavia tutkimustuloksia viimeisen noin 50–70 vuoden aikana, että se vaatii oman yhteenvetonsa. Siksi tuo 2,5 miljoonaa vuotta.

Se historianfilosofia jota meidän yhdistys esittelee, on siis Matti Puolakan luoma, vaikkakin me sitä omin sanoin esittelemme. Tietoa Matin filosofiasta on flyereissa, joita on jaettu tuoleille tänne. Myyntipöytä on alakerrassa, siellä lisää.

Esimerkiksi Graeber ja Wengrow menestysteoksessaan käyttävät tuota ilmaisua ”Ihmiskunnan uusi historia”, ja väittävät, että heillä on sellainen. Näin siitä huolimatta, että kirja käsittelee vain esihistorian jälkipuolta. Filosofia, sikäli kuin siinä on, perustuu lähinnä anarkistissävytteiseen ajatteluun.

Uusi historia -yhdistyksen julkaisema teossarja on otsikoitu ”Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi”. Sen ensimmäinen, Pertti Koskelan kirjoittama osa on ilmestynyt, ja toinen osa tulossa. Kirjasarja tulee käsittelemään siis koko historiaa, alkaen ihmisen ja eläimen erosta ja päättyen tulevaisuuden globaaliyhteiskuntaan.

Itse uskomme kovasti Puolakan historianfilosofiaan, mutta emme väitä, että se olisi ainoa oikea. Se asia voidaan ratkaista vain avoimessa väittelyssä, ja sitä me ennen kaikkea haluammekin. Vähintäänkin kysymyksenasetteluina puolakkalaisella filosofialla joka tapauksessa tulee olemaan pysyvä arvo, näin uskomme.

 

Nyt siis mennään tuonne 2,5 miljoonan vuoden taakse, ja koska aiheena on keskustelukulttuuri, niin käsittelen aihetta kielen synnyn kannalta.

Tässä on kaksi samansuuntaista, mutta kuitenkin vastakkaista näkemystä:

Ilkka Niiniluoto:

Ihmissuvun kehitys on kulttuurievoluutiota. Sen on mahdollistanut symbolikieli (yleiskäsitteitä sisältävä kieli). Sen avulla voidaan siirtää opittuja taitoja ja tietoja seuraavalle sukupolvelle, mikä mahdollistaa kumulatiivisen kehityksen.

Teoksessa Tekniikan filosofia, yllä referointi siinä julkaistusta artikkelista.

Matti Puolakka:

Ihmisen historia on yhteiskuntaevoluutiota. Vain ihmisellä on yhteiskunta, vaikkakin sen juuret ovat eläinmaailmassa, kehittyneiden eläinten laumoissa ja parvissa, joissa on moraalievoluutiota (vastavuoroista altruismia).

Vain ihmisen kielessä on oikeudenmukaisuuteen liittyviä yleiskäsitteitä. Vasta se on mahdollistanut kumulatiivisen kehityksen.

Siinä miten Niiniluoto esittelee symbolikieltä ja kulttuurievoluutiota, ei ole sisäsyntyistä ristiriitaa. Ei oikeata ja väärää. Se on itse asiassa ulkokohtainen, tai ainakin epädialektinen  näkemys.

Kieli on ajattelun väline, mutta kieli on myös petoksen ja henkisen väkivallan väline. Molemmat kuuluvat ihmisolemukseen. Ihminen pystyy molempiin.

Miten perustelemme edellä sanottua? Asia on varsin yksinkertainen. Oli ilmastonmuutoksia, ja jotkut apinalajit omaksuivat uuden toimeentulotavan, metsästyksen ja keräilyn. Se edellytti työnjakoa. Työnjako edellytti oikeudenmukaista ravinnonjakoa, eli sitä että piti jakaa kaikille, myös lauman sisäiselle opponentille, muuten koko lauman toimeentulo oli vaarassa.

 

Tästä ihmissuvun geenipooliin syntyi jokin uusi kyky: kyky alistua yhteisesti sovittuihin sääntöihin. Toisaalta syntyi myös mahdollisuus uudenlaiseen petollisuuteen, jota millään eläimellä ei ole: mahdollisuus liittoutua vieraan lauman yksilöiden kanssa omaa laumaa vastaan. Juuri koska oli sitä yhteistyötä.  

 

Nykyihmisen syntyessä syntyi uusi hyvyys ja uusi pahuus. Oikeudenmukaisuutta koskevia yleiskäsitteitä tarvittiin tuon uuden pahuuden suitsimiseen siinä vaiheessa kun kaikkia koskevat säännöt laajenivat koskemaan muitakin kuin oman lauman jäseniä. Silloin muodostui metästäjä-keräilijöiden heimo jota kutsumme myös protoyhteiskunnaksi.

Simpansseille viereiset laumat ovat olleet vihollisia 7 miljoonaa vuotta, eivätkä ne ole koskaan, kertaakaan rakentaneet laumojen välistä yhteistyötä.

Ihminen sen sijaan rakentaa aina vain suurempia kokonaisuuksia. Nyt ollaan menossa kohti  globaalia yhteiskuntaa. Mikään itseensä käpertynyt kansallismielisyys ei voi sitä estää.  

Miksi tästä nyt puhuin?

Mikään yhteiskunta ei pysy pystyssä ellei ole jotain laillisuusvalvontaa, sääntöjä ja instituutioita. Tämä pätee myös henkilökohtaisiin, yhteisöllisiin piireihin. Keskustelu, joka on täysin vapaata, muuttuu keskustelun irvikuvaksi. Se muuttuu välttämättä, koska ihmisluonto on se mikä on.

Lait ja tarinat loivat ihmissuvun. Myös kirjoittamattomat lait, ja tarinoilla voitaneen tarkoittaa kiistelyä tapakulttuurista.

Mitenkäs sitten aatteellisen keskustelun tila nykyään. Sanon siitä vain yhden näkökulman, joka todella on mahdollisimman yleinen.

Modernin maailman historiassa on ollut kaksi suurta yhteiskunnallista vallankumousta, ja niiden taustalla kaksi suurta maailmankatsomuksellista kuohuntakautta. Kumpikin niistä kohdistui aikaisempaa luokkajakoa vastaan, mutta kumpikaan niistä ei pystynyt ratkaisemaan sitä ongelmaa, että ihmisryhmät alistavat toisiaan.

Olen laittanut tähän liberalismi, mutta se voisi myös olla valistus tms. Sen seurauksena syntyi porvarillinen vallankumous, joka purki sääty-yhteiskunnan, kuninkaanvallan ja paavinvallan rakenteet, mutta synnytti uuden luokkajaon joka sitten täydellistyi teollisen vallankumouksen myötä. Syntyi kaksi suurta luokkaa, omistavat luokat eli ”porvaristo”, ja palkkatyöväki. Kansainvälinen seuraus oli siirtomaavalta ja imperialismi.

Työväenliike ja marxismiin tukeutuneet sosialistiset vallankumoukset kohdistuivat noita kaikkia vastaan, ja pyrkivät poistamaan luokkajaon ylipäätänsä koko maailmasta.

Tuloksena sosialismin romahdus sen kaikissa muodoissa, ja jälleen uusi luokkasorron muoto, totalitarismi ja kommunismin nimellä kulkenut imperialismi.

Pitäisikö nyt masentua?

Kuitenkin ne kysymyksenasettelut ja ihanteet, joita molemmat suuret aikakaudet nostivat esiin, nousevat voimalla nyt aikakauden vaihtuessa. Molempien pyrkimyksenä oli ihmisen perimmäinen vapautuminen. Sitä merkitsi niin ihmisoikeuksien julistus kuin kommunistinen utopia, vaikkin erityisesti jälkimmäinen on osoittautunut nimenomaan ja vain utopiaksi.

Edellisten sukupolvien taisteluista ja ajattelutyöstä kuitenkin voidaan ja tulee ammentaa, siellä on valtavan rikas perintö.

En aikapulan vuoksi voi tässä nyt analysoida uuden aikakauden erityispiiteitä.

Se on selvää, että informaatioteknologinen vallankumous on murtanut sen yhteiskunnallisen piirteen että on olemassa kaksi suurta luokkaa ja välikerrokset pienenevät. Nyt on päinvastoin meneillään luokkapolarisaatio. On monenlaisia pienyrittäjiä ja keskikerroksia. Teollisuustyöläisten määrä on pienentynyt.

Sitten on globalisaatio, on internet.

Perusyhteiskunnat, yhteisölliset elämisen muodot ovat hajonneet, esim. suurperheet, asuinyhteisöt, kylät, työväenyhdistykset ja muut sosiaaliset piirit.

Me toistamme usein sanontaa: ”Historia ei ala meistä.” Tämä tarkoittaa, että kun pyritään luomaan uusia, nykytilannetta vastaavia ajatuksia, niin lähtökohtana tulisi lähinnä menneiden suurten aikakausien saavutukset. Tänään se tarkoittaa lähinnä synteesiä liberalismista ja marxismista. Siinä täytyisi ratkaista tämä ongelma, mitä liberalismi (valistus) eikä marxismi rakaissut.

Mutta minkälaista synteesiä?

Kommunistisessa synteesi -käsitteessä “iso kala syö pienen kalan”, eli toinen vastakohta voittaa, kukistaa ja hävittää toisen.

Eklektisestä synteesi -käsitteessä vastakohdat yhteensulautuvat puuromaisesti, sekavasti. Esim. Brezinskyn konvergenssiteoria, jota tietääkseni myös Mauno Koivisto kannatti.

Uuden dialektiikan synteesi -käsitteen mukaan vastakohtien välinen ristiriita kärjistyy niiden yhteensulautuessa.

Kun aikakausi vaihtuu, uusi aikakausi tuo kokonaan uusia ongelmia, joihin millään entisaikojen aatteella, filosofialla tai ymmärryksellä ei ole ratkaisuja. Noiden uusien kysymysten ratkaisuyritykset siivilöivät vanhoista aatteista elinkelpoisen aineksen ja hylkäävät virheellisen, aikansa eläneen.

Tuolla lailla jokainen maailmanhistoriallisesti merkittävä sukupolvi kirjoittaa filosofian historian uudelleen, omansa näköiseksi.

Tämä oli referointi, tulkinta Matti Puolakan synteesikäsitteestä. Erikoista, että tässä Pentti Saarikosken runossa on tietyllä tavalla samansuuntainen, dialektinen ajatus:

”Tänäkään päivänä Jumalat eivät kaadu kaatamalla / ja muureja on vahvistettava / että ne sortuisivat” (Pentti Saarikoski)

Ilmiöt katoavat täydellistyessään.Sitä ei tosin tuossakaan runossa ole, että niistä aina jää jotain jäljelle. Historia on orgaanista kehitystä. “Ihminen on yhtä aikaa apinaihminen, metsästäjä-keräilijöiden heimo -ihminen, sivilisaatioihminen ja globaaliyhteiskuntaan pyrkivä eettinen eliö”. (Matti Puolakka)

Nyt sovelletaan tuota synteesikäsitettä modernin maailman kahteen suureen aatetraditioon, liberalismiin ja marxismiin, ja tehdään niistä synteesi ainakin tämänkertaisen aiheemme kannalta, nimittäin keskustelukulttuurin ja tiedostamisen kannalta.

Mitä liberalismista omaksutaan? Mielipiteenvapaus tietenkin, tutkimuksen vapaus. Ja laillisuusperiaate, se on kaikki kaikessa.

Kuten tuossa aikaisemmin huomattiin, niin yhteiskunta syntyi sillä tavalla, ihminen on sellainen olento joka kiistelee säännöistä ja sitten tottelee niitä sääntöjä. Sellainen yhteiskunta, missä ei ole mitään sääntöjä, niin sellainen ei pysy pystyssä.

Nythän somekeskustelu on sellaista, missä ei ole mitään sääntöjä. Jos sinne hyväksytään kaikki demagogit miten tahansa keskustelemaan, niin se ei ole enää keskustelua. Täytyy olla sääntöjä. Tietenkin demokratia edellyttää, että kaikki saa osallistua niistä säännöistä sopimiseen.

Elikkä laillisuusperiaate.

Marxismista omaksutaan ideologia-käsite. Siis se näkemys, että edut määräävät mielipiteitä. Silloin kun on kyseessä joku aatteellinen asia, niin se ei ole arvovapaata. Siinä ei voi esittää kiistattomia todisteita vaikka johonkin mikroskooppiin tuijottamalla. Siinä ihmisen koko olemus on mukana, ja jokainen on taipuvainen sokaistumaan.

Marxismissa väheksyttiin laillisuusperiaatetta. Se johtui virheellisestä ihmiskäsityksestä. Ajateltiin että kun riisto poistuu, niin kaikista ihmisistä tulisi hyviä, ja yleensäkin että ihminen olisi pohjimmiltaan, luonnostaan hyvä – mitä se ei ole.

Kuitenkin ajatus erilaisesta oikeudesta. Marx sanoi, että jos on kaksi insinööriä, jotka saavat samaa palkkaa, ja toisella on 10 lasta ja toisella vain yksi, niin siinä itse asiassa tasa-arvo ei toteudu.

Siis kun puhutaan mielipiteenvapaudesta, niin siinä olisi huomioitava ideologia-käsite. Jo mielipiteenvapaudesta säätäviä pykäliä eri maissa pitäisi kirjoittaa aika lailla uusiksi. Demagogiaa ja valheen eri muotoja pitäisi kyetä suitsemaan. Ainakin se periaate pitäisi jotenkin lyödä lukkoon, että jos jotain ihmistä, etenkin julkisuuden henkilöä tai jonkun asiallisen aatteellisen suuntauksen edustajaa systemaattisesti, toistuvasti, anteeksi pyytelemättä mollataan, valehdellaan, panetellaan, maalitetaan, niin se on rikos hänen mielipiteenvapautta vastaan. Se ei ole mikään pelkkä kunnianloukkaus, vaan se on ihmisoikeusrikos. Jotenkin tuo pitäisi yhteiskunnassa tiedostaa ja huomioida myös lainsäädännössä ja poliittisissa ohjelmajulistuksissa.

Laillisuusperiaate: meillä on nyt oikeusvaltio, joka on erittäin hyvä tukipilari kaikelle uudistustyölle. Siitäkin on taisteltu monta sataa vuotta, paitsi käytännöllisesti niin myös oikeusfilosofiaa kehittämällä. Silti periaate jolle oikeusvaltio nojaa, eli tasavertaisuus lain edessä, ei riitä. Jos ajatellaan oikeudenmukaisuutta, niin jollakin lailla pitäisi myös olla se erilainen oikeus.

Sehän on tavallan jo toteutunut, synteesiä myönteisessä mielessä kyllä on tapahtunut. Esim. sosiaaliturva, sehän on eräs tapaa ymmärtää erilainen oikeus.

Mutta sitten on toinen, tämä tunnus: ”Palkkaa totuudenrakkaudesta.” Koska enemmän ja enemmän työ on sellaista, että ei sitä voi mitata mekaanisesti niin kuin entisinä aikoina. Jos tuottaa tietyn määrän tavaraa, niin siitä maksetaan sitten tietty määrä.

Kyse on siitä, miten työtä arvotetaan. Siinä pitäisi ottaa huomioon, että paljonko se työ tuottaa hyötyä siihen, että yhteiskunnasta tulisi oikeudenmukaisempi, että ihmisten ihmisoikeudet toteutuisivat paremmin.

Silloin on todella välttämätöntä ottaa huomioon eettiset kriteerit, kun työtä arvotetaan uudella tavalla.

Ideologia-käsitteestä: se tietysti marxismissa käsitettiin hirveän yksipuolisesti, ainoastaan taloudellisiin etuihin liittyen. Jopa niin käsitettiin, että jos puolueessa on linjaristiriitoja, niin ihmiset jotka puoluejohdon mielestä ovat erehtyneet, leimataan porvariston agenteiksi.

Täytyy ottaa huomioon, että ihmisten edut ovat kuitenkin pohjimmiltaan sosiaalipsykologisia, ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä. Lisäksi täytyy olla ymmärrystä sille, että ihminen on erehtyväinen. Pitäisi olla lähtökohtana se, että jokainen meistä voi sokeutua.

En tässä ajassa kykene esittelemään meidän ehdotuksia, mutta ne löytyvät siis sivustoltamme seuraavasti:

TEEMA: Ukrainan voitto ja Venäjän tulevaisuus – voiko tulevaisuutta ennustaa?

IDEA -teemalehteä 1/2023 saa verkkokaupoista, Rosebud Sivullisesta Helsingistä sekä Uusi historia -yhdistyksen tilaisuuksista.

Luettavissa nyt myös ilmaiseksi (klikkaa kuvaa).

ovh 12 e. ISBN 978-952-7352-14-4

Esittelyä täällä: humanpath.net/idea1-2023/

Liity postituslistalle

Jos haluat tietoa tilaisuuksiemme ajasta, paikasta ja ohjelmasta, ilmoittaudu postutuslistalle osoitteeseen uusihistoria (at) humanpath.net. Saat meiltä postia noin 1-2 kertaa kuukaudessa.

Kommentoi