Otto Toivaisen alustus Uusi historia -yhdistyksen tapaamisessa 15.11.2021

Aiheena tässä alustavassa puheenvuorossa on Marjorie Shostakin teos “Nisa-Kung-naisen tarina”. Teos on vuodelta 1971, mutta edelleen ajankohtainen. 1960- ja 70-luvuilta lähtien niin paleoantropologisessa tutkimuksessa kuin nykypäivään säilyneiden metsästäjä-keräilijöiden antropologisissa kartoituksissa tehtiin suuria läpimurtoja, jotka kumosivat lähes kaikki vallalla olleet käsitykset paitsi alkuperäiskansojen, niin yleensä ihmislajin rauhanomaisuudesta, sotaisuudesta ja erilaisten yhteiskuntien elinkelpoisuudesta.
Tämän jälkeen on erilaisina aaltoina kiistelty siitä, kuinka rauhanaomaisia metsästäjä-keräilijät loppujen lopuksi olivat ja milloin oikeastaan varsinaiset sodat alkoivat ja miksi.
Tähän uusimpaan keskusteluun sekä Matti Puolakan näkemykseen sodista ja ihmisluonnosta liittyy myös Pertti Koskelan alustus tapaamisessa 18.10.2021.
Lainaus kirjasta:
Ihmisrodun ainutkertaisuus ja inhimillinen persoonallisuus muotoutuivat keräilyn ja metsästyksen hengessä.”…”Kaikki ihmiset ovat biologisesti täysin samanlaisia, ovat olleet jo kymmeniä tuhansia vuosia. Keräilijä-metsästäjillä on yhtä laajat emotionaaliset ja älylliset voimavarat kuin minkä tahansa muun älyllisen ihmisyhteisön jäsenillä. He edustavat elämäntapaa joka on onnistunut; kestonsa perusteella sitä voidaan pitää ihmisen onnistuneimpana sopeutumisena ympäristöönsä.”
Näin kirjoittaa antropologi Marjorie Shostak kirjansa Nisa – Kung-naisen tarina esipuheessaan.
Elämä Afrikan eteläosissa kyläyhteisöissä 1900-luvun puolessa välissä oli melko samanlaista kuin se oli ollutkin tuhansia vuosia. Heimoelämä saattoi perustua edelleen metsästäjä-keräilykulttuuriin, jossa jokaisella on tärkeä tehtävä oman yhteisön elämän jatkuvuuden mahdollistamisessa. Myöhemmin teollistuvat valtiot ovat ajaneet heimokulttuuria ahtaalle ja kyläyhteisöjen ihmiset ovat alkaneet hakea taloudellista suojaa työskentelemällä maanomistajille ja tuottajille. Tämä samalla, kun elinympäristön mahdollisuudet kapenevat biodiversiteetin köyhtymisen ja kulttuurisen hävityksen myötä. Jotain arvokasta on siis katoamassa.
Nisa – Kung-naisen tarina vie länsimaisen lukijan eksoottiselle matkalle erään loputtomalta tuntuvan savannialueen siimekseen, alati paikkaa vaihtavan kyläyhteisön luokse Kalaharin autiomaan tuntumaan. Yhteisön, jonka on todettu elävän suhteellisen rauhanomaista, omavaraista elämäänsä omine perinteineen ja tapoineen. Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi kung-heimoon kuuluvien keskinäisiä suhteita, ajatuksia ja kokemuksia elämästään ja ihmisistä. Havainnot ja haastattelut ovat antropologi Marjorie Shostakin käsialaa kahden tutkimusmatkansa ajalta kung-heimon parissa 1960-70-luvuilla. Samaan aikaan länsimaissa oli myös käynnissä naisten vapautusliike ja seksuaalisten arvojen uudelleen pohtimisen aika, joihin oli hyvä saada näkökulmaa toisista kulttuureista. Shostak perustaa kirjansa tarinan erityisesti Nisa-nimisen naisen elämänkertomukseen. Kohtaamisten ja yhdessä elämisen myötä naiset loivat ainutlaatuisen yhteyden välilleen, ystävyyden suurella Y:llä.

Nisa on sympaattinen, elämänviisas, hyväntuulinen nainen, joka kykenee muistamaan ja kertomaan elämänkokemuksistaan kung-heimon parissa hyvin tarkkaan, syvällisellä ja humoristisellakin tavalla. Hän kykenee tuomaan esiin tarinoita elämänsä tärkeimmistä hetkistä ja ihmisistä kauniin luonnollisesti. Hänen kertomuksissaan korostuu seksuaaliset kokemukset, ihmissuhteiden verkostot sekä jokapäiväinen ruoanhankinta. Piikittelevä huumori, vanhempien kunnioitus ja tarkoitusperien pohtiminen. Kuinka kung-heimoon kuuluvat naiset kokevat kuukautiset, raskaudet ja kuinka ystävyyden ja perheen käsitteet inhimillisessä perusyhteisössä näkyvät päivittäisessä elämässä.
Inhimillistä pääomaa tavaroiden sijaan
Koska kung-heimot vaihtavat alati paikkaa, heillä ei ole erityisesti arvostusta maallisen omaisuuden keräämiselle. Vanhus kuollessaan jättääkin vain hyvin vähän, jos lainkaan perintöä jälkeensä; inhimillisen pääoman ainutlaatuinen merkitys korostuu. Lahjojen antamisen kulttuuri on kuitenkin heimossa hyveellistä ja säilyy läsnä läpi elämän.
Lapsiavioliitot ovat yleisiä. Riitaisten perheiden välit voidaan yrittää korjata naittamalla heidän lapsensa keskenään. Mies asuu aluksi naitetun kylässä tämän perheen parissa joitain viikkoja auttaen ruoan hankkimisessa ja arkisissa askareissa näyttääkseen kyvykkyytensä naitetun perheelle. Tämän jälkeen perhe vaikuttaa päätökseen, onko valmis antamaan tyttärensä miehen matkaan tämän kyläänsä. Molempien perheiden merkitys avioparin elämässä jatkuu vahvana ja naisella on aina mahdollisuus palata perheensä luokse. Ystävät tai perheenjäsenet voivat avoimesti kritisoida liittoa, sillä kaikki ovat tekemisissä keskenään kyläyhteisössä. Yhden epäonni koskettaa muitakin.
”Miksi minä, vaikka olen lapsi, olen saanut miehen?”, Nisa kertoo nuoren itsensä pohtineen. Vaikka useimmiten ensi avioliitot päätyvät eroon, avioliiton solmiminen ja ensimmäiset kuukautiset kuuluvat kulttuurissa olennaisena, tärkeänä osana naiseksi kasvamisen prosessiin. Myös moniavioisuus on mahdollista ja kirjassa kerrotaan, että niiden onnistuminen riippuu paljolti avioliitossa mukana olevien naisten luonteesta.
Lue myös

Ihmisluonto ja sodat
Pertsa Koskelan alustus sotien sosiaalipsykologisista syistä. Monet filosofit ja tutkijat allekirjoittavat sen näkemyksen, että ihminen kykenee niin sotaan kuin rauhanomaiseen yhteistyöhönkin. Molemmat puolet kuuluvat ihmisluontoon.

Pahuus arkielämässä – mitä esihistoria todistaa meistä?
Matti Puolakan mukaan ihmisen hyvä ja paha – jolla Hegelin sanoin on ”lähes mystisesti sama alkuperä” – voidaan määritellä toisaalta sosiaalipsykologiseksi vallanhimoksi, toisaalta itsetarkoitukselliseksi oikeudentajuksi.

Naisten asemasta kerrotaan, että ”Naisilla on huomiota herättävä itsenäisyys ja suuri vaikutusvalta kaikissa omaa elämäänsä ja lapsia koskevissa kysymyksissä. Kung-naiset kasvatetaan kunnioittamaan merkitystään yhteisön elämässä ja varttuessaan heistä tulee monipuolisia aikuisia, jotka ovat sekä päteviä ja itsetietoisia että huolehtivia ja avuliaita.”
Kaikenlainen kerskuminen ja röyhkeys katsotaan huonoksi käytökseksi, joten vaatimattomuus korostuu heimon jäsenissä. Naisten keräämän kasvisravinnon ja miesten metsästämien lihojen jako pyritään tekemään mahdollisimman tasapuolisesti koko yhteisön kesken. Naiset toimivat useimmiten ruoan jakajina, mutta he voivat kokeilla antaa myös lapselle tässä vastuuta. ”Lasten on vaikea oppia [ruoan] tasaamista, kun saajana on joku, josta he eivät pidä”, kirjassa huomautetaan.
Aviomiehiä, rakastajia ja tasa-arvoa
Noin kolmenkymmenen jäsenen kyläyhteisö suo lapselle turvallisen ja sosiaalisesti antoisan leikkipiirin. Lasten leikkiminen on usein täysin oma maailmansa, johon aikuiset puuttuvat vain hyvin harvoin. Pienemmät lapset oppivat isommilta toistamalla ja matkimalla. Leikit voivat olla äänekkäitä ja niissä korostuu tarinat, kertomukset, lorut, laulut, kinastelut, arkiset asiat, huumori sekä seksuaalisuus.
Ruoan hankkimisessa nuorilla ja teini-ikäisillä ei ole juurikaan vastuuta, toisin kuin monissa muissa yhteiskunnissa, sillä aikuisten taakka ei ole liian suuri. Tässä näkyy yhteistyön ja perimätiedon voima. Kilpailuasetelma tai minkäänlainen periytyvä valtahierarkia ei tulisi kuuloonkaan yhteisön sisällä ja yksilöiden asettaminen paremmuusjärjestykseen koetaan hyvin huonona käytöksenä.
”Tappeluun valmistautuminen ei kuulu poikien kasvatukseen, ja muodollisen hyökkäävä käytös, joka muissa kulttuureissa on miesten valta-aluetta, on kungeille lähes tuntematonta.” Lisäksi kirjassa kerrotaan, että ”Elämä kylässä on niin intiimiä, että kungit eivät erottele julkista ja yksityistä elämää, mikä osaltaan lisää sukupuolten tasa-arvoa.”
On tavallista, että jossain vaiheessa avioliittoa naisella on rakastajia, jotka saattavat olla muilla yhteisön naisilla tiedossa. Rakastajat antavat lahjoja ja erityistä läheisyyttä silloin, kun oma mies on päiviä tai jopa viikkoja metsästysreissulla. Rakastajat saattavat olla mustasukkaisia toisistaan ja tarkkoja asemastaan. Kirjassa Nisa kertoo: ”Rakastaja kysyy naiselta: ”Ajattelitko minua poissa ollessani?” Nainen vastaa rakastajalleen:
”Mitä? Ajattelin sinua usein. Mikä minua olisi estänyt? Miksi en olisi ajatellut sinua? Enkö minä ole ihminen? Sillä ihmiset ajattelevat toisiaan.”

Pienten lasten kuolleisuuteen liitetään erilaisia uskomuksia, kuten Nisa kuvailee ensimmäisen lapsensa kohdalla hänelle henkiparantajan sanoneen ”Se johtuu risusta, jolla lapsen isä löi sinua. Se risu sai lapsen vapisemaan ja tauti pystyi tarttumaan häneen.” Parantajilla on erilaisia rohtoja käytössään ja monessa tarinassa kerrotaan esi-isien parantaneen sairaita henkimaailmasta käsin.
"Nyt minä vain elän"
Kirjassa on myös koskettava kertomus siitä, kuinka Nisa kohtaa miehen, joka kiivastuksissaan oli tappanut Nisan tyttären. Tappaja oli tyttären aviomies. Miehen määrättiin rangaistukseksi antaa neljä vuohi-eläintä Nisalle. Nisa oli äärimmäisen tuohtunut, mutta jossain kohtaa ymmärsi, kuinka perheen ja oman menetyksen kohtaaminen ja omantunnon syvä haava voi olla tehokkaampi rangaistus kuin eristäminen muista, esimerkiksi tuomitseminen valtion vankilaan.
Aikakäsityksestä kerrotaan, että ”Kungit eivät laske ikäänsä kronologisesti, kuten meillä on tapana. Ajan kulumista he mittaavat varsin väljästi vuodenaikojen, kuun kierron ja yön ja päivän vaihtelun mukaan. Ihmiselämän kestoa kuvataan biologisilla ja sosiaalisilla tapahtumilla, jotka ovat useimmille yhteisiä.” Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan hyvin paljon ja usein ikähierarkiassa korkeammalla olevia kuunnellaan monissa kiistatilanteissa ja heidän neuvojaan arvostetaan erityisen paljon.
Kirjan tarina vastaa kysymyksiin, jotka kiinnostavat ketä tahansa, ja joihin ei ole yksinkertaista vastausta: mitä alkukantaisessa heimossa elävät ihmiset ajattelevat kanssaihmisistään ja elämästään? Miten he kokevat ympäristönsä? Entä kuinka he kokevat ulkomaailman sekä teollistumisen kehityksen elinympäristöään ja kulttuuriaan uhkaavana tai muuttavana tekijänä?
Loppuun sitaatti, jossa Nisa kertoo nykyisyydestään:
”Sellainen minä olen tänään. Tukkani on täynnä harmaata; olen vanha nainen. Siksi kuukautiseni ovat päättyneet ja kaikki on siltä osin minun kohdallani jäänyt taakse. Nyt… minä vain elän.”