Sodat, demokratian kriisi ja kansainvälinen laki

Kylmän sodan päättymisestä alkanutta ajanjaksoa historiassa leimasi demokratian käsitteellinen kuohiminen. Oli niin kiire yksityistää ja päästä hyödyntämään Neuvostoliitolta vapautuneita luonnonvaroja ja markkina-alueita, että ei pysähdytty miettimään mitä demokratia on ja miten sitä tulisi nyt yllättävissä aivan uusissa oloissa kehittää. Kysymys asettui konkreettisesti kun siirtymäkauden valtioita piti ohjata demokraattisen markkinatalouden tielle.

Silloin nousi vallalle ajattelutapa, jota olemme kutsuneet ”historian loppu” -doktriiniksi.[1] ”Riittää kun on vapaat vaalit, kyllä oikeusvaltio sitten muodostuu vähitellen itsestään.” Tuo doktriini ohjasi länsimaisten neuvonantajien ajattelua, kun Venäjän valtavia luonnonvaroja yksityistettiin – tilanteessa jossa presidentti oli alkoholisti, eikä maassa ollut edes kunnollista talouslainsäädäntöä, saatikka oikeusvaltion takaavia instituutioita. Seurauksista kärsitään nyt, kun Venäjälle on muodostunut avoin sotilasdiktatuuri, joka käy raakaa valloitussotaa rauhanomaista naapuriaan vastaan ja uhkailee koko Eurooppaa ydinsodalla.

Saman ajattelutavan ohjaamana tapahtui myös EU:n itälaajeneminen. Vaikka sanoissa EU painotti ja painottaa oikeusvaltion merkitystä, ei siitä jäsenyysneuvottelujen yhteydessä käytännössä piitattu. [2} Ja jälleen kärsitään seurauksista. Viimeisin melodraama käytiin, kun Unkari kiristi itselleen etuja käyttäen panttina ukrainalaisten sotilaiden ja siviilien henkeä. (Aiheesta lisää s. 22-27)

Yhdysvalloissa eivät asiat ole lainkaan sen paremmin. Siellä yli 200 vuotta vanha perustuslaki – ja tapa millä siihen suhtaudutaan – on mahdollistanut sen, että koko hallinto on pienen hurmahenkisen vähemmistön panttivankina. (Aiheesta sivuilla 28-32)

Järkeä—tai sitten ei

Neuvostoliiton romahduksesta alkanut ajanjakso on nyt ohi. Kuvaavinta uudelle maailmanhistorialliselle tilanteelle on, että uhkat kohdistuvat koko ihmiskuntaan selkeämmin ja pakottavammin kuin koskaan ennen. Pandemia ja uusien pandemioiden uhka, finanssikriisi ja uuden finanssikriisin uhka sekä ilmastonmuutoksen kiihtyminen pakottavat päättäjiä ottamaan huomioon ihmiskunnan kokonaisedun. Ne valtiojohtajat tai puolueet jotka eivät sitä tahdo tehdä, muuttuvat politiikassaan yhä irrationaalisemmiksi. Heidän toimintaansa ei näytä ohjaavan enää minkäänlainen (edes itsekäs) järki, vaan pikemminkin todellisuudesta irtautuminen ja silkka itsetuhoisuus.

Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan oli ytimeltään absurdi. Ei koskaan maailmanhistoriassa ole niin heikoista kantimista lähdetty valloitussotaan suurta eurooppalaista naapuria vastaan, samalla uhkaillen totaalisella ydintuholla. Tarkoitettiin sitä tai ei, niin tuollaisen ilmapiirin luominen omassa maassa on sinänsä jo täysin edesvastuutonta.

Positiivinen yllätys kuitenkin oli, miten nopeasti ja laajana muodostui yhteisrintama Ukrainan puolesta, ja miten Suomessa niin päättäjien kuin kansalaisten tasolla mieli muuttui ikään kuin yhdessä yössä. Se oli edistystä, huolimatta mielipideilmastossa tapahtuneista ylilyönneistä ja yksipuolisuuksista. Se miten nopeasti Venäjä eristettiin oli ennennäkemätöntä, siitäkin huolimatta että paljon oli turhaa viivyttelyä ja empimistä.

Kaksoisstandardit ovat laittomuutta

Toinen muutos tapahtui syksyllä 2023, kun Hamasin raaka terroristinen hyökkäys Israeliin sai aikaan – täysin odotetusti – Israelilta niin julman vastareaktion, että koko maailma nyt keskustelee kansanmurhan käsitteestä ja länsimaiden ”kaksoisstandardeista”. Laki ei silloin ole kaikille sama, jos joskus noudatetaan kansainvälistä lakia ja joskus ei, ja jos valikoiden hyväksytään esim. sotarikokset.

Israelin äärioikeistohallituksen toiminta on itsetuhoista ja irrationaalista tavalla, jota ei ennen ole nähty. Mutta toisaalta se pakottaa järkeä Israelin läntisten tukijoiden joukkoon, toisin sanoen pakottaa syvälliseen itsetutkiskeluun. Jos ei välittömästi niin kuitenkin suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa. Sen vuoksi tämä käänne saattaa olla vielä paljon merkittävämpi kuin Ukrainan sota, sillä se pakottaa demokraattiset länsimaat asettumaan kansainvälisen lain puolelle tiukemmin ja johdonmukaisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kansainvälinen yleinen mielipide ei enää tule hyväksymään mitä tahansa kaksinaamaisuutta. Myös vaatimukset kansainvälisten instituutioiden kuten YK:n demokratisoinnista voimistuvat ja saavat yhä laajempaa kannatusta kaikissa ilmansuunnissa.

Paluu oikeusfilosofian perusteisiin

Ihmiskunta on astumassa tielle, jossa perinteinen imperialismi vähitellen katoaa suurvaltojen politiikasta. Korostettakoon että ”tie” tässä tarkoittaa todellakin tietä – suuntaa, joka on toisaalta vääjäämätön niin, että takaisin ei ole paluuta, mutta joka myös on pitkä ja mutkikas ja sisältää varmasti monenlaisia takaiskuja.

Tällaisessa tilanteessa olisi tärkeätä palata perusasioihin. Niin demokratioiden ongelmia kuin kansainvälisen lain puutteita tulisi tarkastella oikeusfilosofian perusteiden kannalta. Mikä on vallan kolmijaon ydin – toisin sanoen, millä tavalla korkeimmat viranomaiset ovat laillisuusvalvonnan alaisia eri järjestelmissä? Miten kansalaisvalvonta toteutetaan (jota ilmentää periaate oikeudenkäyntien julkisuudesta)? Miten syyttömyysolettama (”syytön kunnes toisin todistetaan”) toteutuu nykyisessä median ja sosiaalisen median hallitsemassa maailmassa? Miten kansainvälistä lakia voidaan kehittää siihen suuntaan, että laki todella olisi kaikille sama?

– Heli Santavuori

Viitteet

Etelä-Afrikan kansanmurhasyytteen käsittely on voitto kansainväliselle oikeudelle. Se  asettaa seinää vasten kaksoisstandardeja noudattavat länsimaat ja vahvistaa oikeusvaltioperiaatteen noudattamista maailmassa.

Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa. KUVA: ICJ.

Etelä-Afrikka näytti maailmalle esimerkkiä, kun se vuodenvaihteessa nosti Kansainvälisessä tuomioistuimessa ICJ:ssä kanteen Israelia vastaan palestiinalaisten kansanmurhasta.

Syyte on yleisen oikeustajun mukainen ja täysin perusteltu. Sitä osoittaa myös ICJ:n tammikuun lopussa antama välipäätös. ICJ torjui Israelin pyynnön kanteen hylkäämisestä. Sen mukaan Etelä-Afrikan väitteet kansanmurhasta ovat tarpeeksi uskottavia, jotta asian käsittely voi edetä. Välipäätöksen mukaan Israelin tulee tehdä kaikkensa, ettei Gazassa tapahtuisi mitään kansanmurhaan viittaavaa; sen tulee rangaista ihmisiä, jotka yllyttävät palestiinalaisten kansanmurhaan; varmistaa humanitaarisen avun pääsy Gazan palestiinalaisille ja säilyttää kaikki kansanmurhasyytökseen liittyvät todistusaineistot.

Koko kanteen käsittely voi kestää vuodesta kahteen vuotta.

Mikä tahansa YK:n joukkotuhontasopimuksen allekirjoittanut maa voi nostaa kanteen, jos se epäilee kansanmurhaa. Maan ei tarvitse olla kohteena. Etelä-Afrikalla on historiansa vuoksi erityinen arvovalta kanteen nostajana paitsi vuosikymmeniä kestäneen mustien vapaustaistelun vuoksi niin myös apartheid-ajan vääryyksien esimerkillisen käsittelyn vuoksi.

Apartheid oli suuri opettaja

Etelä-Afrikka nimitti tuomariksi ICJ:n istuntoihin Dikgang Moseneken, 76, joka taisteli apartheidia vastaan ​​ja jolla oli keskeinen rooli maan siirtymisessä demokratiaan.

Hänet vangittiin 15-vuotiaana protestoinnista ​​ja hän vietti 10 vuotta vankilassa, jossa hän ystävystyi Nelson Mandelan kanssa.

“Apartheid oli suuri opettaja, kuten useimmat valtiot… se opetti ihmisille, mitä eriarvoisuus on”, Moseneke on sanonut.[1]

YK:n Palestiina-erityisraportoijan Francesca Albanesen mukaan Etelä-Afrikan nostama kanne on yksi aikakauttamme määrittävä tapahtuma, joka jää historiaan. Hänen mukaansa afrikkalaiset puolustavat ihmiskuntaa hyökkäyksiltä, jotka useimmat länsimaat sallivat. [2]

Kansanmurhan käsite

Joukkotuhonta (yleiskielessä kansanmurha) on rikos, joka käsitellään YK:n alaisissa kansainvälisissä tuomioistuimissa tai kansallisissa erityistuomioistuimissa. Käsitteelle on tuolloin täsmällinen määritelmä (ks. Seuraava sivu). Tavoitteena pitää olla kansan tarkoituksellinen hävittäminen.

Kansainvälisen oikeuden emeritusprofessorin Martti Koskenniemen mukaan ”Pelkästään se, että paljon siviilejä kuolee, ei vielä osoita, että kyse on kansanmurhasta.” [3] Toinen asia on, että syytös kansanmurhasta on myös poliittisessa keskustelussa aivan oikeutetusti käytetty termi paitsi palestiinalaisten, myös ukrainalaisten kohdalla.

Masha Gessen vertasi tammikuussa toisiinsa holokaustia ja Israelin suorittamaa palestiinalaisten tuhoamista ja sai osakseen ankaraa kritiikkiä. (ks. s. 8) Vastauksessaan kritiikkiin hän muistutti, että “olennaista on tapahtumien, ilmiöiden ydinsisältö, eivät yksityiskohdat” ja että emme voi ennalta tietää, mihin kansanmurhaan viittaavat piirteet tulevat johtamaan. Ei juutalaistenkaan kansanmurhan tulevia mittasuhteita voinut kukaan kuvitella vainojen alkuvaiheessa.

Kaksoisstandardeja

Ukrainan parlamentti on määritellyt Venäjän toimet maassa ukrainalaisiin kohdistuvaksi kansanmurhaksi. Saman ovat tehneet myös Viro, Latvia ja Liettua sekä osittaisena myös Kanada, Tshekki, Irlanti ja Puola. YK:n kansainvälinen komissio tiedotti kuitenkin syksyllä 2023, että sen Ukraina-tutkintokomissio ei löytänyt tarpeeksi todisteita vahvistamaan kansanmurhaa.

Ukrainalaisten suuttumuksesta kertoo mm. kansanedustaja Oleksi Hontsharenkon puheenvuoro:

“Venäläiset kiduttivat ja tappoivat siviilejä vain koska he olivat ukrainalaisia. Venäläiset polttivat kirjojamme, tuhosivat kirkkojamme ja kulttuurisia paikkojamme. Venäläiset tulivat Ukrainaan tappamaan ukrainalaisia. Ja kyse ei vieläkään ole kansanmurhasta? YK, oletko hullu?” [4]

YK:n kannan vuoksi Ukraina ei ole nostanut syytettä Venäjän suorittamasta kansanmurhasta Ukrainassa. Tutkintaa tehdään kuitenkin mm. Venäjän sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Länsimaiden silmät avautuivat, kun Venäjä helmikuussa 2022 käynnisti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan.

Se miten nopeasti syntyi yksimielinen rintama Ukrainan tueksi, oli suuri saavutus ja tärkeä historiallinen käänne. Muodostui yhteinen näkemys, että Venäjää vastaan taisteleva Ukraina puolustaa länsimaista demokratiaa ja koko Euroopan turvallisuutta, ja että Venäjän pitää vetäytyä kaikilta Ukrainalta valloittamiltaan alueilta.

Hiekkaranta vain valkoisille. Näin olivat asiat Etelä-Afrikassa vielä 1980-luvulla. KUVA: United Nations Photo, Flickr.

Yksimielisen vaatimuksen syntyminen Gazan sodan ja miehityksen lopettamiseksi näyttää sen sijaan olevan äärimmäisen vaikeaa huolimatta siitä, että sodassa on kuollut päivittäin enemmän ihmisiä kuin missään muussa konfliktissa tällä vuosisadalla, että puolta miljoonaa palestiinalaista uhkaa nälänhätä ja että Netanjahun hallinto pahentaa entisestään Israelin palestiinalaisia kohtaan harjoittamaa apartheid-politiikkaa.

Mikä voi painostaa länsimaiden hallituksia kunnioittamaan kansainvälisiä lakeja ja oikeusvaltioperiaatetta myös suhteessa Israeliin? Ratkaiseva merkitys voi olla ensinnäkin Israelia vastaan nostetun kansanmurhasyytteen käsittelyllä Kansainvälisessä tuomioistuimessa ja toiseksi kansalaisyhteiskunnan vaatimuksilla sodan lopettamiseksi ja palestiinalaisten oikeuksien puolustamiseksi.

Pia Länsman

Lähteet

Trumpin tie presidentiksi, Capitol-valtaajien yllyttäjäksi ja takaisin ehdokkaaksi 91 syytettä niskassaan on absurdiudessaan uskomaton juttu.

Trump ryhtyi myymään kultaisia lenkkareita, kun tuomioistuin määräsi hänet maksamaan korvauksia 354,9 milj. dollaria. KUVA: Kuvakaappaus MSNBC:n videolta 20.2.2024.

Kaiken takana oli rasismi?

Trumpin veljentytär Mary Trump on useassa yhteydessä kertonut, että rasismi oli Trumpin perheessä täysin sisäistettynä. Donald imi sen itseensä jo äidinmaidossa. Trump vihasi Obamaa rasistisella vihalla, jota ryyditti kateus ja alemmuuskompleksi siitä että häntä itseään pidettiin hieman nousukkaana New Yorkin sivistyneistöpiireissä.

Viimeinen pisara oli se, kun Obama saattoi hänet naurunalaiseksi Valkoisen talon pressi-illallisella. Trump oli väittänyt, ettei Obama olisi syntynyt Yhdysvalloissa ja vaati, että tämän – Yhdysvaltain presidentin – olisi esitettävä syntymätodistuksensa. Se oli syvästi loukkaava, rasistinen ja moukkamainen ristiretki. Obama teki taitavaa, älykästä ja purevaa pilkkaa Trumpin viehtymyksestä salaliittoteorioihin yleensä ja tähän syntymätodistusjupakkaan erityisesti. Video Obaman puheesta on vieläkin katsottavissa Youtubessa.

Monet kommentaattorit ovat perustellusti arvelleet, että juuri tuo oli se hetki, kun Trump päätti asettua ehdokkaaksi vaaleihin.

Tämä on tietysti maallikkopsykologin näkemys. Mutta jotain tällaista on pakko arvella, sillä muuten Trumpin käytös, koko ilmiö Trump käy käsittämättömäksi. Hänellä ei ole mitään aatetta, ei mitään ideologiaa, ei mitään poliittista ohjelmaa. Ainoa  missä hän on todella hyvä, on ura tosi-TV tähtenä.

Nyt arvellaan mitä tapahtuu, jos Trump onnistuisi voittamaan vaalit. Loppuuko Ukrainan tuki? Eroaako Yhdysvallat Natosta? Miten käy ilmastopolitiikan? Entä verojen, aborttioikeuden jne.? – Kukaan ei oikeastaan tiedä.

Ajatellaan vaikka sitä, kun Trump kuljetti salassapidettäviä asiakirjoja omaan kartanoonsa, jossa niitä löytyi jopa WC-tiloista. Miksi? Ehkä hän sai primitiivireaktion kun hävisi vaalit, eräänlaisen itkupotkuraivarin. Todistetusti hän on myös presidenttiaikanaan ylpeillyt korkea-arvoisille vieraille heilutellen salassapidettäviä dokumentteja näiden nenän edessä. Jos ei hän itse tiennyt, niin täytyihän jonkun esikunnassa tietää, että tuosta voi tulla linnaa.

Valehtelu ja vastustajien halventaminen

Voiko tällaista käytöstä selittää millään muulla kuin sosiaalipsykologisilla tekijöillä: irrationalismilla ja itsepetoksella, henkilökohtaisilla kaunoilla ja pätemisentarpeilla?

On tietysti yleisesti tunnettua, että poliitikot valehtelevat ja sortuvat usein myös itsepetokseen.

Mutta on eri asia toistuvasti, vuodesta toiseen väittää mustaa valkoiseksi – pokkana, tietäen että itse valehtelee ja tietäen, että kaikki sen tietävät. Washington Post -lehti tunnetusti laski Trumpin valheet tämän presidenttikaudella. Se oli uskomaton määrä: 30 573 selvää valetta tai harhaanjohtavaa väitettä neljässä vuodessa. Hesarin pääkirjoituksessa päiviteltiin taannoin sitä, että Yhdysvaltain presidentti valehtelee “suruttomasti”.

On todellakin täysin ennenkuulumatonta, että Yhdysvaltain presidentti toistuvasti syyttää maansa arvostetuimpia medioita “kansan vihollisiksi”, niin että median edustajat joutuvat pelkäämään perheidensä ja jopa henkensä puolesta. On täysin ennen kuulumatonta, että Yhdysvaltain presidentti toistuvasti puhuu poliittisista vastustajistaan halventavilla ilmauksilla kuten “kiero-Hillary” tai ”unelias-Joe”.

On täysin ennenkuulumatonta, että vaalit hävinnyt ehdokas kiihottaa kuukausikaupalla kannattajiaan olemaan uskomatta vaalitulosta ja jatkaa valheitaan väkivaltaisen hyökkäyksen jälkeenkin. On täysin ennenkuulumatonta, että Yhdysvaltain entinen presidentti ja presidenttiehdokas kehottaa Venäjän presidentti Putinia käymään asevoimin omien Nato-liittolaistensa kimppuun. Minun oikeustajuni mukaan nämä kaksi asiaa kuuluvat valtiopetoksesta ja maanpetoksesta säätävien pykälien piiriin.

“Liity Trumpin lenkkariyhteisöön ja tule osaksi historiaa!” lukee Trump-lenkkareita, Trump-hajuvesiä ja muuta ylihinnoiteltua krääsää myyvällä sivustolla. Kuvakaappaus GetTrumpSneakers.com –sivustolta.

Syyttäkää perustuslakia

Mutta kaikkein vaikeinta on uskoa, että tällainen poliitikko on onnistunut luomaan kannattajajoukon, joka muistuttaa enemmän kiihkouskovaista kulttia kuin poliittista ryhmää, kulttia, jonka jäsenet on todellakin manipuloitu olemaan uskomatta mitään tosiasioita.

Miten tähän on tultu – sitä sopii nyt amerikkalaisten kysyä.

Syytän perustuslakia – tai pikemminkin sitä, miten siihen Yhdysvalloissa suhtaudutaan. Se on laadittu siis vuonna 1787, aikana jolloin ei poliittisia puolueita edes ollut, ei myöskään nykyaikaista mediaa, somesta puhumattakaan. Aikana jolloin orjuus oli vallalla ja oltiin vasta ryhtymässä tositoimiin alkuperäisväestön kansanmurhassa. Aikana jolloin naisilla ja orjilla ei ollut äänioikeutta. Lakiin toki on tehty lisäyksiä, mutta sen alkuperäiset säädökset hallintojärjestelmästä ovat pysyneet lähes muuttumattomana jo yli 200 vuotta.

Perustuslain laatijat olivat hyvin huolissaan liiasta demokratiasta. Ajateltiin, että jos enemmistö (= oppimaton köyhälistö) saisi vallan, se olisi liian helposti taitavien demagogien manipuloitavissa. Useat (joskaan eivät kaikki) katsoivat, että varakkain väestönosa keskimäärin olisi kyvykkäämpi hoitamaan valtion asioita, jo saamansa kasvatuksen vuoksi.

Siitä johtuu, että vähemmistön oikeudet on liittovaltion rakenteissa viritetty huippuunsa. Nyt kuitenkin tarkoitus kääntyy itseään vastaan: perustuslaki antaa mahdollisuuden pienelle  hurmahenkiselle vähemmistölle tilaisuuden pitää maailman mahtavinta sotilasmahtia panttivankinaan.

Perustuslain uudistaminen säädettiin lähes mahdottomaksi ja lisäystenkin tekeminen äärimmäisen vaikeaksi. Nykytilanteessa se on yksinkertaisesti mahdotonta.

Näin ollen vähemmistö edustajista kykenee torppaamaan tärkeät lakialoitteet ja niin juuri nyt koko ajan tapahtuu. MAGA-porukka, eli kiihkouskovaiset trumpilaiset, on jo viivästyttänyt Ukraina-apua tilanteessa, jossa koko ajan ukrainalaisia kuolee ja sota pitkittyy äärimmäisen vaarallisella tavalla. He pistävät kapuloita rattaisiin joka käänteessä vain uhotakseen, sillä useinkaan ei heidän touhulleen näytä olevan mitään poliittisesti järkevää syytä. Muuta kuin siis se, ettei vastapuoli kykenisi ajamaan asioita, joista hyötyisivät kaikki.

Selvästikin perustuslaki pitäisi kirjoittaa uusiksi vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Muuten  kongressin halvaannuttaminen vain jatkuu vähemmistön toimesta. Mutta perustuslakia ei voi uusia, koska tuo sama vähemmistö tietysti sen estäisi.

Mielipiteenvapauspykälä uusiksi

Myös mielipiteenvapautta koskevia lakipykäliä tulisi tarkastella uudelleen niin Yhdysvalloissa kuin kaikissa demokraattisissa maissa. Yhdysvalloissa ongelma näyttää silti olevan kaikkein akuutein. Uhkailu, henkilökohtainen halventaminen, perätön juoruilu ja leimaaminen – mikään tuollainen ei ole sananvapauden toteuttamista. Se on toisten ihmisten tai yhteiskunnallisten liikkeiden mielipiteenvapauden kieltämistä. Se on todellakin – monissa tapauksissa – rikos toisen ihmisoikeuksia eli mielipiteenvapautta kohtaan. Samaten se on rikos yleensäkin kansalaisten mielipiteenvapautta kohtaan, joka pitää sisällään mahdollisuuden saada totuudenmukaista tietoa monipuolisesti kaikista asioista.

Tästä täytyisi tehdä johtopäätökset niin lainsäädännössä kuin opetuslaitoksessa ja mediassa. Erityinen ongelma on teknologiajättien saaminen yhteiskunnallisen valvonnan piiriin.

Jos tehtävä tällä hetkellä näyttää mahdottomalta, niin on hyvä muistuttaa itseään tästä historian opetuksesta: mahdoton voi käydä mahdolliseksi, epätodennäköinen todellisuudeksi, jos vain riittävä määrä kansalaisia ymmärtää asian tärkeyden ja ryhtyy sitä vaatimaan.

– Heli Santavuori

Puhe demokratiasta ilman laillisuusperiaatetta on yleistynyt huolestuttavasti. Siitä on lyhyt askel totalitarististen valtarakenteiden hyväksymiseen.

”Historian loppu” -doktriini kummittelee

Ulkoministeriön korkeimpiin virkamiehiin kuuluva Markus Lyra esitti ”historian loppu” -doktriinia (ks. s. 3) kuvastavan demokratian määritelmän ollessaan haastateltavana Ylen TV1:n pääuutislähetyksessä 5.10.2004.

Venäjä on demokratia, sanoi Lyra, ”ilman muuta – – siinä mielessä kuin demokratia länsimaissa ymmärretään”, koska demokratian määritelmäksi hänen mukaansa riitti se, että ”vapailla vaaleilla valitaan johto”.

Tosiasiassa länsimaisen käsityksen mukaan oikeusvaltio on vapaiden vaalien lisäksi demokraattisen valtiomuodon välttämätön ja elimellinen osa.

Vielä vuonna 2014 Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski pohdiskelee demokratian määritelmää kirjoittaessaan Unkarin Victor Orbánin näkemyksistä.

”Demokratialla tarkoitetaan ymmärtääkseni sitä, että poliittisen päätöksenteon pohjana on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus”, kirjoittaa Aittokoski. (HS 2.8.2014)

Unkarin Suomen suurlähettiläs György Urkuti puolestaan kirjoitti lähetystön Facebook-sivulla, että ei ole olemassa yleistä näkemystä tai määritelmää siitä, mitä oikeusvaltio tarkoittaa.

”Jos halutaan tehdä jotain oikeudellisella tai laillisella tasolla, siihen tarvitaan määritelmiä EU:n lainsäädännössä. Jos saadaan yhtenäiset määritelmät, voidaan katsoa ketkä oikeusvaltio­sääntöjä noudattavat. Siihen asti kyseessä on vain poliittinen väittely.” (Yle-uutiset 31.7.2019)

Valitettavasti lähettiläs oli tässä osittain oikeassa. EU-lainsäädäntöön todella tarvittaisiin eksaktit määritelmät peruskäsitteistä. Mutta siinä lähettiläs tietysti oli aivan väärässä, etteikö oikeusvaltiosta olisi määritelmää.

Yle kysyi suomalaiselta oikeusoppineelta asiaa. Näin EU-tuomari ja vaikutusvaltainen eurooppaoikeuden asiantuntija Allan Rosas:

”Järjestäytyneessä yhteiskunnassa sen ylimpien toimielinten valtasuhteet ja pelisäännöt löytyvät laista, lakikirjasta. Oikeusvaltiossa myös kansalaisten tärkeimmät oikeudet ja velvollisuudet on kirjoitettu lakiin.

Ja sitten kun näitä lakeja pitää tulkita, tarvitaan riippumattomia tuomioistuimia ja tuomareita. Moderni yhteiskunta edellyttää jatkuvuutta, oikeusvarmuutta. Jos ei ole itsenäisiä tuomioistuimia vaan kaikki on pelkän päivänpoliittisen liikehdinnän varassa, yhteiskunnasta tulee epävakaa.

Se ei ole hyvä asia sen enempää liike-elämälle kuin kansalaisillekaan.

On myös tärkeätä, että esimerkiksi suomalaiset tuomioistuimet voivat luottaa muiden jäsenvaltioiden tuomioistuimien riippumattomuuteen. Muussa tapauksessa yhteistyö niiden välillä kärsii. (Yle uutiset 31.7.2019)

Laillisuusperiaatteen vähättely johtaa Venäjän tielle

Jos yhteiskuntaa ei rakenneta laillisuuden pohjalle, seuraa ”Venäläiset vaalit”. Lopputulos riippuu sitten vain poliittisista, taloudellisista ja sotilaallisista voimasuhteista maan sisällä.

Mutta silloin ei ole vapaita vaalejakaan. Silloin voidaan uhota, kuten Kremlin tiedottaja Dimitri Peshkov, että ”Venäjän demokratia on maailman paras”. (Politico 6.3.2024) Onhan se paras eliitille, joka voi aina järjestää haluamansa lopputuloksen. 

Silloin voidaan pohdiskella kuten Unkarin presidentti Orbán, että on järjestelmiä, jotka “eivät ole läntisiä, eivät ole liberaaleja, eivät ole liberaaleja demokratioita, eivät ehkä edes demokratioita, mutta jotka silti luovat kansakunnille menestystä”. Esimerkeiksi hän nimesi Singaporen, Kiinan, Intian, Turkin ja Venäjän.

Unkari on erkanemassa “Länsi-Euroopan opinkappaleista”, sanoi Orbán. Toisin sanoen: Venäjän tiellä. (HS 2.8.2014)