Sosialismin nousu ja tuho ihmisolemuksen kannalta

Kategoria
Tunnisteet

Seuraavassa tekstiversioma Pertti Koskelan alustus Uusi historia -yhdistyksen keskustelutilaisuudessa 4.10.2022. Videotallenteen voi katsoa kirjakauppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Tekstejä on selkeyden vuoksi hieman stilisoitu, joitakin myös täydennetty. 

Muiden alustavien puheenvuorojen tekstiversiot:

Perusasioita viime vuosisadan alkupuolesta

ARTIKKELIKUVA:

Ensimmäinen näyttely jossa esiteltiin Stalinin ajan vainojen uhreja, pidettiin perestroikan  ansiosta marraskuussa 1988 Moskovan lampputehtaan klubilla. KUVA: Dmitry Borko, CC BY-SA 4.0.

Graeber ja Wengrow käsittelevät sosialismia kirjassaan (Alussa oli … Ihmiskunnan uusi historia) vain yhdessä alaviitteessä. Heidän mukaansa historiallisten tapahtumien ymmärtämistä helpottaisi vertailu: se antaisi ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä voisi tapahtua. He jatkavat:

”Ongelma on siinä, että lähtien Amerikan valloituksesta ja sitä seuranneista eurooppalaisista siirtomaaimperiumeista – – olemassa on ollut vain yksi poliittis-taloudellinen järjestelmä ja se on globaali.”[1]

Alaviitteessä he täsmentävät näkemystään:

”Itäblokkia, joka oli olemassa noin vuodesta 1917 vuoteen 1991 – – pidetään (epäonnistuneena) yrityksenä luoda toisenlainen talousjärjestelmä – –. Voitaisiin kuitenkin väittää, ettei se koskaan ollut todella riippumaton laajemmasta kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä, vaan sen yksi alaluokka, valtiokapitalismia.”[2]

Alaviitteeseen siihen sisältyy ainakin kolme virheellistä väitettä ”itäblokista”:

Ensinnäkin, yhteyksissään otettuna ”itäblokki” ei ollut vain ”itäblokki”, siis joukko sosialistisia tai sellaisiksi itseään kutsuvia valtioita.

Tosiasiassa siihen sisältyi sosialistisen leirin lisäksi systemaattinen marxilainen maailmankatsomus, historiankäsitys, valtioteoria, ihmiskäsitys, moraalifilosofia, estetiikka, tietoteoria jne., ja tuon maailmankatsomuksen pohjalta toiminut kommunistinen maailmanliike, mm. kommunistien johtamat vapautusliikkeet eri puolilla kolmatta maailmaa ja kommunistiset puolueet ja niiden johtamat erilaiset yhteisrintamat länsimaissa.

Toiseksi: kysymys ei ollut vain toisenlaisen talousjärjestelmän luomisesta – tosiasiassa tavoitteena oli ensin sosialismi, jossa poliittinen valta olisi ollut perustasolla, työtätekevien neuvostoilla, ja sitten luokaton kommunistinen yhteiskunta, jossa mm. valtio, raha ja työnjako olisi lakkautettu ja olisi syntynyt uudenlainen ihminen.

Kolmas virhe alaviitteessä on väite, että ”itäblokki”, eli kommunistiset puolueet, kommunistien johtamat ay-liikkeet ja kansalliset vapausliikkeet eri maissa, eivät olisi syntyessään ja laajetessaan olleet kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä riippumaton ja sille vastakkainen voima.

Marxilainen maailmankatsomus, kommunistinen maailmanliike ja sosialistiset vallankumoukset olivat väistämätön ja oikeutettu reaktio aikansa riistokapitalismiin, kolonialismiin ja imperialismiin. Ne olivat kokonaisen historiallisen aikakauden yhteiskunnallinen tuote.

Sosialistisia vallankumouksia tai niiden yrityksiä viime vuosisadalla pidetään monesti pienten ryhmien toteuttamina ”vallankaappauksina”. Tuo näkemys ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin kumousten pohjalla oli yhteiskunnalliset syyt; esimerkiksi Venäjän vallankumouksen taustalla oli imperialistisen maailmansodan aiheuttama kurjuus. Toiseksi tuo näkemys tarkoittaisi, että jotkin vallanhimoiset yksilöt tai ryhmät voisivat mielensä mukaan muuttaa historian kulkua ja saada liikkeelle miljoonia ihmisiä. Se on historiallista idealismia.

Länsimainen demokratia on pitkälti kommunistisen liikkeen, kansallisten vapautusliikkeiden ja sosialistisen leirin olemassaolon ansiota. Sosialismin peikko pakotti kapitalismin uudistumaan ja se pystyi siihen, tuloksena oli kapitalismin kultakausi 1950-luvulta 1970-luvulle. Rosvokapitalismi länsimaissa muuttui oikeusvaltioon perustuvaksi demokraattiseksi markkinataloudeksi.

Graeber ja Wengrow ovat alaviitteessään oikeassa siinä, että ”itäblokki”, sosialistiset maat, muuttuivat valtiokapitalismiksi. Eli yritys kumota kapitalistinen maailmanjärjestelmä epäonnistui.

Sosialismin piti olla työväenvaltaa ja vallan piti olla perustasolla, neuvostoilla. Se ei toteutunut missään sosialistimaassa. Tuotantovälineiden yhteiskunnallistaminen johti väistämättä uudenlaisen, byrokraattisen eliitin muodostumiseen ja uudenlaiseen riistoon.

Voidaan keskustella siitä, olivatko sosialistiset maat koskaan sosialistisia, ja jos olivat, milloin ne lakkasivat olemasta sosialistisia ja muuttuivat valtiokapitalismiksi. Missään nimessä se ei tapahtunut 1991, jolloin valtiomonopolistinen Neuvostoliitto hajosi, vaan kymmeniä vuosia aikaisemmin.

Marxismin virheellinen ihmiskäsitys

Marxismin pohjalta ei ollut mahdollista luoda riistosta ja sorrosta vapaata maailmaa. Tavallaan marxismi asetti kysymyksen oikein: on luotava uusi ihminen. Kiinan kulttuurivallankumouksen julkilausuttuna tavoitteena oli vallankumous ihmissielussa. Sekin oli oikein: tarvitaan syvällinen ajattelutapojen muutos, muuten ihmiskunta tuhoaa itsensä.

Marxismin virheet näkyivät kenties kohtalokkaimmin juuri ihmiskäsityksessä:

1)  Ihmisen yhteiskunnallisuus tulkittiin niin, että ihminen on poliittinen eikä yhteisöllinen olento. ”– – maailmassa on vain konkreettinen ihmisolemus eikä abstraktista ihmisolemusta.”[3] Näin ollen

2) ei ole yleistä ihmisolemusta, eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvilla ihmisillä ei ole mitään merkittäviä yhteisiä piirteitä.

Se oli ymmärrettävä näkemys ankaran riiston oloissa. 1800-luvun englantilaisen hiilikaivoksen omistajalla ja lapsilla, jotka tekivät kaivoksissa nälkäpalkalla 16-tuntista työpäivää, ei näyttänyt olevan mitään yhteistä.

3) Marxismin mukaan ihminen on luonnostaan hyvä – kunhan kaikista tulee työtätekeviä sen jälkeen, kun tuotantovälineet otetaan yhteiskunnan haltuun. Siksi sosialismissa ei katsottu tarvittavan riippumattomia tuomioistuimia.

4) Marxismissa moraali samaistettiin politiikkaan – se, mikä oli poliittisesti oikein, oli myös moraalisesti oikein. Piti palvella kansaa, toteuttaa epäitsekkäästi puolueen linjaa. Ihanteeksi tuli ehdoton epäitsekkyys.

Jyrkkien luokkaristiriitojen, sorron ja imperialististen sotien oloissa se oli ymmärrettävä näkemys. Ei saa ryhtyä lakonrikkuriksi, ei saa karata rintamalta, kun toverit käyvät sotaa imperialistista hyökkäystä vastaan.

Mutta normaaleissa inhimillisissä oloissa, kun ihmisten fyysinen olemassaolo ei ole välittömästi uhattuna nälän, sorron tai sodan vuoksi, ehdottoman epäitsekkyyden vaatiminen vie tekopyhyyteen ja kaksinaismoraaliin ja luo psykologiset edellytykset punaiselle fasismille.

Kun ihminen pyrkimällä pyrkii olemaan epäitsekäs, kieltämään itsensä, kieltämään omat tarpeensa ja vaikuttimensa, hän mystifioi niin omaa kuviteltua hyvyyttään kuin muiden todellista tai kuviteltua pahuuttakin. Kiinan johdossa virheellisenä pidettyä politiikkaa ajaneiden poliitikkojen motiiveja selitettiin niin, että nämä henkilöt olivat liittyneet silloin kiellettyyn kommunistiseen puolueeseen 1920-luvulla ja osallistuneet sen toimintaan kymmeniä vuosia voidakseen palauttaa kapitalismin sitten, kun puolue pääsisi valtaan. Virheiden tekemisestä tuli kuolettavan pelon aihe. Se myös antoi vapaat kädet kohdella toisinajattelevia epäinhimillisesti.

Punainen fasismi perustasolla

Punaista fasismia syntyi paitsi sosialististen valtioiden johdossa, niin myös tavallisten ihmisten parissa. Se monesti unohdetaan. Ihmiset jakautuivat riiteleviin kuppikuntiin asuinalueilla, työpaikoilla ja yliopistoissa ja ilmiantoivat toisiaan mielivaltaisista syistä.

Neuvostoliitossa 1930-luvulla petroskoilainen työläisnainen Helmi Heikkilä kirjoitti kesällä 1938, puhdistusten huippuvuonna, SKP:n johdolle, joka toimi silloin Moskovassa:

“Ihmetyttää kun katselet näitä pidätyksiä. Ketkä suomalaisista on tällä hetkellä vapaana? Pääosin juoppoja ja suunsoittajia. Sellaiset ihmiset, jotka elintavoiltaan ja omien puheittensa perusteella ovat neuvostovastaisia aineksia. Keitä pidätetään? Ihmisiä jotka ovat aina tehneet työnsä hyvin, palkittuja stahanovilaisia, aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään osallistuvia – –.”[4]

Ehdottoman epäitsekkyyden vaatimus suosi ihmisiä, jotka kykenivät parhaiten pettämään itseään. Ihmisiä, ihmisten motiiveja ja inhimillistä mielipiteenmuodostusta selitettiin järjettömästi. Se oli omiaan tekemään normaaleistakin ihmisistä juoppoja ja suunsoittajia. Vallitseva ihmiskäsitys tuhosi ne, jotka joutuivat leireille, mutta tavallaan se tuhosi myös ne, jotka toimittivat heidät sinne. Ei ollut ihme, että esimerkiksi Kiinan kulttuurivallankumous tuotti hyvin vähän suurta kulttuuria. Sen ihmiskäsitys ei rohkaissut omien tunteiden taiteelliseen ilmaisuun.

Marxismi lähti siitä, että ihminen on hyvä, ja siksi sosialismissa ei katsottu tarvittavan oikeusvaltiota, riippumattomia tuomioistuimia. Kiinnostavaa on, että Graeber ja Wengrow ovat hekin sitä mieltä, ettei riippumattomia tuomioistuimia tarvita, vaan ne ovat alistamisen välineitä. He kirjoittavat näin: ”tasa-arvo lain edessä – – on viime kädessä alistettujen keskinäistä tasa-arvoa.”[5]

Graeber ja Wengrow eivät sano, että ihminen on hyvä, mutta heille inhimillinen vapaus on sitä, että ihmisillä on oikeus olla halutessaan tottelematta mitä tahansa käskyjä – ja lait ovat tavallaan käskyjä. Eli heidän mukaansa ihminen ei tarvitse lakeja rajoittamaan tekemisiään – eli ihminen on luonnostaan hyvä.

Sosialismin umpikuja ja romahdus osoittivat osaltaan, ettei tuo näkemys pidä paikkaansa. Ehkä juuri siksi Graeber ja Wengrow sivuuttivat sosialismin kokemukset historian opetuksia pohtiessaan. He eivät valitettavasti ole ainoita. Puolakkalaisen näkemyksen mukaan sosialismin nousun ja romahduksen opetukset ovat välttämätön osa, jos ja kun ihmiskunta haluaa oppia historiastaan.

Pertti Koskela on tietokirjailija ja kielenkääntäjä Uusi historia -yhdistyksestä.

Pertti Koskela: Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi osa 1
Saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
E-kirja saa lisäksi mm. täältä: Ellibs; Amazon.

Idea -teemalehti sisältää puolakka­laisen historian­filo­sofian esittelyä sekä kommenttia muuhun kirjalli­suuteen, mm. Richard Leakey, Yuval Noah Harari (Sapiens) sekä David Graeber ja David Wengrow (Alussa oli…)

IDEAn voit lukea ilmaiseksi täältä: idea-1-2022 (pdf-tiedosto). Painettu lehti on loppuunmyyty.

LUE MYÖS

Tunnisteet

Kommentoi

Artikkelista voi keskustella Uusi historia -yhdistyksen Facebook-sivulla, tässä suora linkki artikkeliin.

Viitteet

[1] Graeber David, Wengrow David, Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia, Teos 2022, 458.

[2] Graeber, Wengrow, 2022, 599.

[3] Mao Tse-tung, ”Kirjallisuuden ja taiteen kysymyksiä käsittelevässä neuvottelukokouksessa pidetyt puheet” (Toukokuu 1942), Teoksia II, Kansankulttuuri 1958, 287.

[4] Lebedeva Natalia, Rentola Kimmo, Saarela Tauno (toim.), ”Kallis toveri Stalin!” Komintern ja Suomi, Edita 2002, 375.

[5] Graeber, Wengrow, 2022, 57.