Esihistorian filosofia Sivilisaatioiden synty

Statuserot eivät johda sortavan eliitin syntymiseen

Kivikautinen asumus sisältä. Kierikkikeskus, Yli-Ii. KUVA: Ninaras. CC BY 4.0
Esihistorian vaihejakoja – osa 1
Sarjan artikkelit perustuvat Matti Puolakan historianfilosofiseen näkemykseen ja hänen käyttämäänsä lähdeaineistoon.
Arkeologian ja kulttuuriantropologian piirissä on eri tavoin pyritty jaottelemaan ihmissuvun esihistoriaa vaiheisiin. Käsittelemme näistä jaotteluista vaikutusvaltaisimpia. Vaikka jokainen niistä on osoittautunut enemmän tai vähemmän virheelliseksi, ei selkeää uutta näkemystä ole syntynyt – eikä mielestämme voikaan syntyä, ellei empiiristen tieteiden läpimurroista tehdä historianfilosofista yleistystä.

Matti Puolakan näkemys pohjautuu sille arvokkaalle työlle, jota empiiriset esihistoriantutkijat ovat tehneet. Arvostelemme tässä heidän teorioitaan kokonaiskuvan ja kaikkein olennaisimpien tosiasioiden kannalta. Matti korosti jatkuvasti, että yksityiskohdissa monet erityisalojen tutkijat ovat häntä paljon viisaampia.

Morton Friedin kerrostumisteoriasta

Morton Fried (1923-1986) esitti 1960-luvulla poliittiseen organisaatioon keskittyvän vaihejaon esihistoriasta: tasa-arvoinen, arvottunut, kerrostunut, valtio.

Fried kehitti mallinsa kritiikkinä marxilaista näkemystä kohtaan. Hän arvosti sitä kyllä, samoin kuin vanhemman polven tutkijat, jotka sitä kannattivat, kuten V. Gordon Childe, Leslie White ja Julian Stewart.

Marxin ja Engelsin näkemys hyvin karkeasti esitettynä on seuraava: Erilaisten tuottajien (maanviljelijät, karjankasvattajat, käsityöläiset) välinen työnjako synnyttää uuden luokan, kauppiaat. ”Nyt esiintyy ensi kerran luokka, joka osallistumatta millään tavalla tuotantoon valtaa yleensä tuotannon johdon ja alistaa tuottajat taloudellisesti valtaansa sekä asettuu väistämättömänä välittäjänä kahden tuottajan väliin nylkien heitä kumpaakin”, kirjoittaa Engels. [1]

Tämä prosessi hänen mukaansa johti valtioon, lakeihin perustuvaan järjestelmään, jonka takeena on väkivaltakoneisto ja tarkoituksena organisoida tavaratuotantoa ja vaihtoa eliittien hyväksi.

Engelsin kuvaus ei kuitenkaan saanut tukea edes Friedin aikana saadusta empiirisestä tutkimuksesta. Kävi selväksi, että kaupankäynti ja tavaranvaihto ei synnyttänyt yhteiskuntaluokkia. Näkemys primäärivaltion olemuksesta väkivaltaan perustuvana riisto-organisaationa sen sijaan on laajasti hyväksytty, niin Friedin aikana kuin myöhemminkin.

Elmon Service, Friedin läheinen työtoveri, kuvaa Friedin uutta, vaihtoehtoista mallia [2] seuraavasti muistokirjoituksessaan:

Fried katsoi, että yhteiskunnan kerrostuminen on kylläkin voinut aiheutua taloudellisista syistä, ja että luokka-antagonismi on voinut olla tärkeänä syynä kehityksessä kohti lakeihin perustuvaa valtiokoneistoa, jonka pohjimmainen tarkoitus oli puolustaa hallitsevaa hierarkiaa. Mutta, hän väitti, tuollainen kerrostuminen on luultavammin syntynyt väestönkasvun seurauksena, kun alkuperäiset hedelmällisemmät maa-alueet (esim. jokien rannoilla) ovat jääneet joidenkin sukuklaanien omistukseen, ja etäisimmille alueille jääneet yhteisöt ovat vähitellen köyhtyneet ja joutuneet avuttomampaan asemaan. Tuollainen taloudellinen eroavuus voisi aiheuttaa sen, että erilaiset mahdollisuudet luonnonrikkauksien hyödyntämiseen johtaisivat erilaisiin valta-asemiin ja lakien voimaan perustuvaan poliittiseen rakenteeseen. [3]

Tutkijapiireissä tätä lähestymistapaa pidettiin hedelmällisempänä kuin marxilaista näkemystä ja sillä oli suuri vaikutus 1960-, 70- ja 80-lukujen arkeologiseen tutkimukseen. [4]

Friedin malli oli silti alun perinkin kyseenalainen. Nykyisin myönnetään, että se ei riitä selittämään monimutkaisten yhteiskuntien syntyä. Mutta muutakaan yhtenäistävää selitystä ei sen tilalle ole syntynyt.

Arkeologisissa tutkimusmenetelmissä tapahtui valtavaa kehitystä 1900-luvun lopulla ja tämän vuosituhannen alussa. Ne johtivat moniin läpimurtoihin, jotka usein saivat alan tutkijat – niin marxilaiset kuin kaikki muutkin – kerta toisensa jälkeen hämmennyksiin.

Yksityisomistus oli tasa-arvoisuuden tae

Morton Friedin ja hänen edeltäjiensä elinaikana tieto rauhanomaisista sivilisaatioista, samoin kuin rauhanomaista paikalleen asettuneista pyynti-keräilykulttuurin heimoista oli varsin vähäistä.

Ne ovat empiirinen todiste sille, että luokkayhteiskunta ei syntynyt, eikä voinut syntyä suoraviivaisesti luonnonolojen ja niihin perustuvien varallisuuserojen seurauksena.

On myös silmiinpistävää, että kaikissa rauhanomaisissa sivilisaatioissa, niin Induskulttuurissa kuin Catal Hüyükissä tai Perun Norte Chicossa/Caralissa, kaupankäynti on ollut aivan keskeisellä sijalla. Tuolta osin Engelsin näkemys ei voi pitää paikkaansa. Matti Puolakka korostaa kaupan merkitystä jokaisessa esihistorian ja historian vaiheessa – niin hyvässä kuin pahassa. Siitä tarkemmin myöhemmin.

Lisäksi yhteinen piirre rauhanomaisissa sivilisaatioissa oli (perhekuntien, perusyksiköiden) yksityisomistus, joka takasi suhteellisen riippumattomuuden keskusvallasta. Marxilainen näkemys siitä, että yksityisomistus synnytti luokkayhteiskunnat ja valtion, on täysin vanhentunut. Luokkayhteiskunnat syntyivät siellä, missä erilaisista tuotanto-olosuhteista johtuen perusyksiköt menettivät riippumattomuutensa.

Matti Puolakka kirjoittaa:

Olennaisinta kaupunkivaltioissa oli se, että ruohonjuuritason perusyksiköt oli alistettu perustoimeentulonsa suhteen keskusvallan alaisuuteen. Niiltä meni itsenäinen taloudellinen perusta.

Tämä on periaatteessa pahinta mitä ihmisyhteisöille ja yhteiskunnalle saattaa tapahtua. Tuosta alkoi ihmiskunnan yhä paheneva itsetuhon kierre. (muistiinpanoista, lokakuu 2010)

Statuserot egalitaarisissa yhteisöissä ja sivilisaatioissa

Statuseroja oli myös varsin tasa-arvoisissa (egalitaarisissa) yhteisöissä ja sivilisaatioissa. Esim. Induskulttuurista Charles K. Maisels kirjoittaa:

”Kohtuullisten varallisuuserojen löytyminen on luonnollista, onhan kyseessä valtavan laaja alue. On hyvin erilaisia ympäristöjä, erilaisia toimeentulomuotoja, taitoja ja työtehtäviä, perhekokoja, terveydentiloja jne. Mitkään tuollaiset erot eivät kuitenkaan todista luokkayhteiskunnan olemassaolosta.” [5]

Nuo erot eivät kasvaneet niin, että ne olisivat johtaneet suuriin, epäoikeudenmukaisiin statuseroihin ja yhteiskuntaluokkien syntyyn. Se oli todellakin kokonaan erilainen kehitystie.

Maiselsin oikea huomio ei silti tavoita olennaista: Statuseroista puhuttaessa tulisi kysyä, mitkä yleensä ovat arvot jossakin yhteiskunnassa, ts. minkä perusteella joitakin yksilöitä tai ryhmiä arvostetaan enemmän kuin toisia, ja miten tämä arvostus ilmenee.

Esim. pyynti-keräilykulttuureissa saatettiin arvostaa vanhuksia, jotka osasivat sovitella riitoja tai joilla oli paljon kokemusta, tietoa ja ymmärrystä yhteisön historiasta. Heimopäällikön asema perustui hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, kuten juuri kykyyn sovitella riitoja. Asema ei ollut perinnöllinen, eikä heimopäälliköllä ollut ulkonaisia etuoikeuksia. Itse asiassa perusyhteisöissä – perheissä, työyhteisöissä, asuinalueilla – kautta historian on arvostettu oikeudentajua siitä huolimatta, että yhteiskunnassa ja valtiossa arvostuksen (ja varallisuuserojen) syyt ovat olleet toiset, usein päinvastaiset. Tätä kuvastaa hyvin Pentinkulman asukkaiden näkemys Akseli Koskelasta Väinö Linnan romaanissa Täällä pohjantähden alla: ”Hän on sanansa mittainen mies”, sanottiin.

Kun syntyi monimutkaisempi yhteiskunta, se edellytti jonkinlaista keskusvaltaa ja suunnittelua jonka yhteydessä myös (ympäristöoloista riippumattomia) statuseroja varmasti syntyi.

Kuinka paljon rauhanomaisissa asukastaajamissa varallisuuserot johtuivat ulkoisista olosuhteista, teknisistä taidoista ja kuinka paljon oikeudenmukaisuuden arvostamisesta, tästä on tietenkin mahdotonta saada varmaa tietoa pelkkien arkeologisten löytöjen perusteella. Päätellä silti voidaan.

Niin kauan kuin perusyhteisöillä säilyi omavaraisuus ja riippumattomuus, niin kauan kuin suhteellinen tasa-arvoisuus säilyi, voidaan hyvällä syyllä olettaa, että arvostukset olivat samantapaisia kuin pyynti-keräilykulttuurin heimossa, ja johtoasemiin valittiin henkilöitä, joiden oikeudenmukaisuuskykyä arvostettiin.

Statuserot luokkayhteiskunnissa

Esihistorian “luokkayhteiskunnilla” tarkoitamme sivilisaatioita ja valtioita, joissa pieni vähemmistö on alistanut suuren enemmistön. Elämiselle välttämättömien hyödykkeiden jako on kokonaan eliitin päätäntävallassa, ja vähemmistön valtaa ylläpidetään väkivalloin.

Tämä on aivan eri asia kuin tasa-arvoisissa yhteiskunnissa havaittavat statuserot. Luokkayhteiskunnissa pieni vähemmistö alisti suuren enemmistön, eikä sellainen asiantila ole voinut syntyä statuserojen määrällisen kasvun seurauksena.

Luokkayhteiskunta on perusteiltaan ja rakenteiltaan sellainen, että siellä kamppailua statuksesta käydään pääasiassa kieroillen, ryöstäen ja väkivaltaa käyttäen. Näin on ollut myös ns. päällikkökunnissa, joka oli luokkayhteiskuntien ensimmäinen muoto. Siellä valtaa pitivät sukuklaanit, viime kädessä väkivalloin. Heimopäällikön asema oli perinnöllinen – kaikkine etuisuuksineen.

Seuraava luokkayhteiskuntien vaihe olivat valtioyhteiskunnat. Niiden olemassaolon tarkoitus ja syy oli sota. Oli joko valloitettava uusia alueita tai yritettävä suojautua toisilta valloittajilta. Ja kuten sanotaan, ”hyökkäys on paras puolustus”. Siinä syy teknologian ja matemaattisten tieteiden innovatiiviselle kehitykselle esim. Sumerissa. Sodankäynti oli päämenetelmä myös statuksen hankkimisessa ja ylläpitämisessä.

Alituisena uhkana olivat kansan kapinat eri muodoissaan. Hallitsijat joutuivat tasapainoilemaan tässä etujen ristiaallokossa. Valtaa ylläpidettiin ammattiarmeijan, valtionuskonnon, byrokratian ja jumalkuninkuuden avulla.

Tarvittiin silti muitakin tapoja pitää kansa tyytyväisenä. Esim. Aleksanteri Suuri takasi valtaansa sallimalla valloitettujen kansojen ja kulttuurien säilyttää omat uskontonsa ja traditionsa. Roomalaisilla oli ”leipää ja sirkushuveja” – jne.

Valtioyhteiskuntien kaksinaisluonne

Valtioyhteiskunnissa siis käytiin ”luokkataistelua”. Abstraktimpi, yleisempi, mutta myöskin syvällisempi tapa ilmaista niiden kaksinaisluonne on seuraava: niissä oli kaksi vastakkaista tendenssiä saman kokonaisuuden sisällä, toisaalta ihmiskunnan itsetuhon tendenssi ja toisaalta eettisen evoluution tendenssi. Vain tältä kannalta käy ymmärrettäväksi, että luokkayhteiskuntien piiristä syntyivät – kapinaliikkeiden lisäksi – myös Ateenan ihme, filosofia, useita suurenmoisia kulttuurin nousukausia ja lopulta oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kirjaaminen lainsäädäntöön.

Pääasiallinen puoli koko historiallisen ajan on kuitenkin ollut ihmiskunnan itsetuhon tendenssi. Vasta globaaliyhteiskunnan muodostuessa on mahdollisuus siihen, että eettinen tendenssi nousee hallitsevaan asemaan ja ihmiskunta voi astua kestävän kehityksen tielle.

Silloin koko yhteiskunnan tärkeimmäksi arvostusperusteeksi nousee oikeudentaju, totuudenrakkaus ja solidaarisuuskyky. Tällaisten ominaisuuksien perusteella ”maksetaan palkkaa”, ts. jaetaan myös aineellisia etuuksia.

Statuseroja tulee aina olemaan. Mutta kun ne perustuvat oikeudentajun ja totuudenrakkauden arvostamiselle, ne säilyvät kohtuullisina ja niistä hyötyvät kaikki.

Lue myös:

Tämä on luonnollisesti kauaskantoinen ja suuria linjoja luotaava historianfilosofinen yleisnäkemys. Kehitys tulee olemaan, niin kuin se aina on ollut, monimutkainen, monivaiheinen ylä- ja alamäkineen ja erilaisine ilmenemismuotoineen.

VIITTEET

[1] Engels, Friedrich: Perheen, yksityisomistuksen ja valtion alkuperä. Kustannusliike Edistys, Moskova 1970. s. 216. (Alkuperäisteos 1884.)

[2] Fried, M.: The Evolution of Political Society. Random House 1967.

[3] Service, Elman R. “Morton Herbert Fried (1923-1986).” American Anthropologist, vol. 90, no. 1, 1988, pp. 148–152. JSTOR, www.jstor.org/stable/678463.

Elmon Servicen muistokirjoitus kokonaisuudessaan on kiehtova kuvaus sekä Friedin elämäntyöstä, henkilöstä että 1950- ja 60-lukujen tutkijayhteisössä vallinneesta ilmapiiristä. Pidempi referaatti tulossa.

[4] Haas, J. (ed.): From Leaders to Rulers. Johdantoartikkeli. Kluwer Academic / Plenum Publishers 2001. Ks. myös: Esihistorian loppupuoli ja arkeologian teorian umpikuja

[5] [5] Charles Keith Maisels: Early Civilizations of the Old World – the formative histories of Egypt, the Levant, Mesopotamia, India and China. Routledge 2001. (s. 235)

ARTIKKELIKUVA: Kivikautinen asumus sisältä. Kierikkikeskus, museo jossa esitellään Yli-Iistä löydetyn rauhanomaisen kivikautisen kylän kaivauksen tuloksia. KUVA: Ninaras. CC BY 4.0

Kirjoittajasta

uusihisto

uusihisto

Toimitus. KUVA: Kleio, historian jumalatar.

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.