Substantiaalisen muutoksen käsitettä käytti ensimmäisenä Aristoteles. Hän esitti siitä erilaisia luonnehdintoja, joista tässä tukeudumme seuraavaan:
Substantiaalinen muutos tapahtuu silloin, kun syntyy ilmiö (tai olio tai prosessi), joka kehittyy omalakisesti: 1) sen kehitystä määräävät sisäiset voimatekijät ja niiden vuorovaikutus ovat erilaiset kuin millään muulla ilmiöllä, ja 2) sen omaehtoinen sisäinen kehitys johtaa sen häviämiseen, kuolemaan.
Tällaisen ilmiön kehitys on ”potentian aktualisoitumista”: elinkaarensa aikana ilmiö käyttää kaikki kehitysmahdollisuutensa ja käytettyään ne loppuun se häviää, kuolee. Ilmiön ”täydellistyminen on itsensä hävittämistä” (Hegel).
Substantiaalisessa muutoksessa ilmiö kieltää itsensä dialektisesti synnyttäessään uuden, korkeamman tason (eli mutkikkaamman) ilmiön. Mitä enemmän päättynyttä vaihetta kielletään, sitä enemmän siitä siirtyy uuteen vaiheeseen. Alemman ja ylemmän tason välillä vallitsee dialektinen ykseys.
Substanssi-käsitettä tarvitaan esimerkiksi jaettaessa ihmissuvun tietä perusvaiheisiin. Siirtymiset ihmissuvun kehityksen perusvaiheesta toiseen ovat substantiaalisia muutoksia. Siirtyessään uuteen substantiaaliseen vaiheeseen ihmiskunta palaa jollain tavalla menneisyyteensä.
Ilmaus “laadullinen muutos” ei riitä kuvaamaan ihmissuvun perusvaiheita.
» Alkuun » Käsitteitä »