MLR ja Itu

Itsenäinen ja kriittinen suhde Kiinaan

Kulttuurivallankumous ei tuottanut suurta kulttuuria, varsinkaan ei elokuvan ja kirjallisuuden alalla. Poikkeuksena jotkut baletit ja oopperat. Punainen naiskomppania Helsingin juhlaviikoilla 2016. KUVA: Uusi historia ry
MLR:n suhtautuminen Kiinaan oli itsenäistä ja analyyttista.

Ymmärsimme, että Kiina on alikehittynyt maa, joka vasta muutama vuosikymmen sitten on vapautunut maaorjuudesta, feodalismista ja siirtomaasorrosta. Kiinassa ei ollut yhteiskunnallista kokemusta sellaisten moraalifilosofisten kysymysten pohtimiseen jotka länsimaissa nousivat polttavina esille. (Esim. ”vapaa rakkaus” tarkoitti Kiinassa sitä, että vanhemmat eivät enää päättäneet lastensa avioliitoista.)

”Maolaisuuden” nimellä kulki tuon ajan Euroopassa hyvin monenlaisia liikkeitä ja ryhmiä, monet niistä todellakin hihhuleita, jopa väkivaltaisia. Teimme jyrkän pesäeron sellaisiin virtauksiin.

Mm. näistä syitä korostimme aatteellisissa juurissamme marxismi-leninismiä, ja Mao Zedongin filosofiaa nimenomaan tuon tradition jatkajana ja kehittäjänä.

”Maolais”leima oli erityisen vahingollinen juuri Suomessa, koska taistolaisten brezhneviläinen demagogia esti suomalaista yleisöä saamasta minkäänlaista objektiivista kuvaa Maon filosofiasta. Kokonaiskuvan muodostaminen 1900-luvusta on mahdotonta, jos Kiinan vallankumouksen kokemukset ja niistä tehdyt yhteenvedot sivuutetaan.

Asiallinen, monipuolinen ja kokonaisvaltainen arvio niin Kiinan kuin Venäjänkin vallankumouksista, kommunismin noususta ja tuhosta, on vieläkin tekemättä. Mielestämme se on edellytyksenä myös kommunismin rikosten syvälliselle ymmärtämiselle ja käsittelylle.

Kiinan kulttuurivallankumous innosti etenkin etsivää nuorisoa länsimaissa 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun puoliväliin. Tähän oli syynsä: Neuvostoliitto oli selvästikin byrokratisoitunut ja siellä oli vallassa uusi yläluokka. Miten estää tällainen kehitys – kulttuurivallankumous näytti antavan siihen vastauksen. Meistä monia innosti erityisesti näköala ”vallankumouksesta ihmissielussa”.

Monet yksittäiset linjanvedot olivat oikeita, esim. se että Mao vaati perustuslakiin kirjattavaksi lakko-oikeuden ja ”oikeuden kirjoittaa suurikirjaimisia julisteita”, mikä Kiinan oloissa oli yhtä kuin sananvapaus. Se, että opiskelijoita ja henkisen työn tekijöitä lähetettiin maaseudulle kokemaan mitä on talonpoikien elämä, oli myös ajatuksena oikea, maassa jossa talonpojat olivat vasta vapautuneet maaorjuudesta ja jossa syvään luokkajakoon liittyi paljon halveksuntaa ruumiillista työtä kohtaan. Eri asia sitten miten tätä linjaa käytännössä noudatettiin.

Myös se, että puolueessa käydyt linjaväittelyt vietiin kansalaiskäsittelyyn oli periaatteessa oikein. Mutta koska noita väittelyitä käytiin virheellisen moraalifilosofisen linjan ja ihmiskäsityksen perustalla, tulokset olivat sitten sitäkin katastrofaalisempia. Kuten Matti v. 1982 julkaistussa kirjassaan toteaa, Maon oma linja synnytti punaista fasismia.

Tuota ei vielä 1970-luvun alkupuolella voinut nähdä. Pidimme punaisen fasismin ilmauksia poikkeamisina Maon linjasta, emme sen väistämättöminä seurauksina. Meillä oli kuitenkin alusta saakka Maon linjasta poikkeavia teoreettisia näkemyksiä. Moraalifilosofiassa, kritiikin ja itsekritiikin periaatteissa, kulttuurikysymyksissä ja elämäntavoissa kuljimme omaa tietämme. (Ks. Uuden teorian ensimmäiset herätteet 1971-76)

Kiinaa puolustavat kirjoitukset julkaisuissamme olivat perusteltuja ja analyyttisiä. Vaikka emme kritiikkiämme MLR:ssä vielä julkaisseet, ja saatoimme arvioissamme sortua yksipuolisuuteen, niin emme sortuneet hurmahenkisyyteen tai tosiasioiden vääristelyyn.

”Käytimme marxismi-leninismin-Mao Tsetungin ajattelun käsitteistöä viisaalla tavalla”, kirjoitti Matti joitakin vuosia sitten. ”Toisaalta me niiden sisäisen kritiikin kautta loimme uuden teorian, uuden metodin, uuden yhteiskuntateorian ja uuden historianfilosofian”.

Muutama vuosi MLR:n lakkauttamisen jälkeen (1982) ilmestyi Matin kirja, jossa esitetään systemaattinen erityisesti Maon filosofian kritiikki. Sen perusajatukset olivat itäneet MLR:ssä pitkin 1970-lukua. Mitään vastaavaa emme ole löytäneet muiden tuon ajan radikaaliliikkeiden julkaisuista. Ehkä jonkun samantapaisen tien kulkeneen filosofin pöytälaatikosta sellainen joskus vielä löytyy?

Kapitalismin palautuminen Kiinaan

Vuonna 1976 MLR:n leirillä Matti Puolakka totesi, että Kiinan kulttuurivallankumous on epäonnistunut; Kiinassa sama myönnettiin julkisesti v. 1977. Kulttuurivallankumouksen epäonnistuminen ei ollut meille omien kokemustemme ja kulttuurivallankumouksen moraalifilosofista linjaa kohtaan esittämämme kritiikin vuoksi mikään yllätys. Sen sijaan sen katastrofaaliset mittasuhteet ja kauheus myöhemmin oli järkytys.

Joulukuussa 1978 Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea asettui ns. tuotantovoimien teorian kannalle. (1) Kaksi tuntia sen jälkeen, kun oli lukenut kyseisen päätöslauselman, Matti totesi, että Kiina menee kapitalismiin.

Tuon asian näkeminen ei ollut älyllisesti vaikeata. Koko 60- ja 70-luvun olivat kaikki marxisti-leninistit – mukaa lukien Kiinan kommunistinen puolue – arvostelleet monipuolisesti ja perustellusti tuota ns. tuotantovoimien teoriaa. Se oli eräs keskeinen väittelynaihe Kiinan ja Neuvostoliiton puolueiden suuressa polemiikissa. (2)

Vaikeus oli yksinomaan moraalinen: uskaltaako pitää kiinni periaatteellisista kannoistaan silloin, kun omat auktoriteetit niistä lipeävät. Esim. Norjassa oli suhteellisen vaikutusvaltainen marxilais-leniniläis-maolainen puolue, kooltaan ja vaikutukseltaan lähes taistolaiseen liikkeeseen verrattava. Mutta norjalaiset eivät uskaltaneet. He muuttivat mieluummin periaatekantansa kaikenlaisin meriselityksin, kuin jäivät ajattelussa yksin, ilman suuren ja mahtavan KKP:n selkänojaa.

Matti ennusti tuolloin aivan oikein myös sen, että dengismi vie Kiinan toivottomaan korruptioon ja sitä tietä sisäisiin levottomuuksiin.

Toisaalta emme silloin vielä ymmärtäneet, miten välttämättömiä kapitalistiset talousuudistukset niin Neuvostoliitossa kuin Kiinassa olivat. Sosialistisen suunnitelmatalouden mahdottomuus ei vielä ollut käynyt ilmi.

Väärää oli kuitenkin se, että kapitalismiin johtavat talousuudistukset ja linjanvedot tehtiin valheellisesti ”sosialismin” nimikilven alla. Byrokraattinen puoluejohto saattoi siten varmistaa valtansa säilyttämisen. Ei ollut varmasti sattuma, että Dengin ensimmäisiä toimenpiteitä valtaannousunsa jälkeen oli lakko-oikeuden lakkauttaminen.

Kiinaa ovat vaivanneet korruptio ja sisäiset levottomuudet, mutta siitä huolimatta maa on ollut taloudellinen menestystarina. Matti alkoi arvioida uudelleen näkemystään Dengin talousuudistuksista viimeisissä puheissaan ennen kuolemaansa eikä ehtinyt pukea näkemystään kirjalliseen muotoon saati systematisoida.

VIITE:

(1) KKP:n keskustekomitean julkilausuma 29.12.1978 englannin kielellä [Takaisin tekstiin]

(2) Tuotantovoimien teoriassa oli kyse sosialismin rakentamisen päälinjasta: laitetaanko pääpaino teknisessä mielessä talouteen, tuotannon kehittämiseen vai politiikkaan, aatteelliseen keskusteluun ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseen. Marxilaisesta historianfilosofiasta tavallaan kyllä löytyy perusteita molemmille kannoille. Mutta niille liikkeille, jotka olivat ns. suuressa polemiikissa asettuneet Kiinan kannalle, ei olisi pitänyt olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, että juuri ”tuotantovoimien teorian” omaksuminen Neuvostoliitossa aikanaan johti siihen, että uuden eliitin valtaannousu vakiintui ja luokkaerot alkoivat uudelleen kasvaa. Se oli kehitys, joka Kiinassa oli yritetty estää. Kiinalaisilla oli mm. sanonta: ”ideologisen ja poliittisen linjan oikeellisuus ja virheellisyys ratkaisee kaiken”, jota siteerattiin ahkerasti kaikissa tuon ajan m-l-liikkeiden julkaisuissa. [Takaisin tekstiin]

Kirjoittajasta

Avatar

Heli Santavuori

Toimitussihteeri, sivujen toteutus ja ulkoasu. VSK-työryhmä. Muistelmat ja tarinat.
Uuden Suomen blogi
Helin liikuntaoppaat ja muita julkaisuja CDON.comista

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.