Historia Lainauksia

Sumer: Kerjäläistulva synnyttää imperiumin

Matti Puolakan näkemyksen mukaan luokkayhteiskunnat syntyivät siellä, missä perusyksiköt menettivät taloudellisen omavaraisuutensa. Sumerin kehitys on tässä suhteessa tyypillinen, ja se on erittäin selkeästi kuvattu seuraavassa pitkähkössä otteessa Simo Parpolan kirjoituksesta.

Sumeriin kaupunkivaltioista kehittyi maailman ensimmäinen sotaisa imperiumi. Niitä syntyi omaehtoisesti kenties vain kuudella paikalla maailmassa. Olosuhteet vaihtelivat jonkin verran, mutta kehityslogiikan on täytynyt olla samanlainen.

Keskusvallan on edistettävä ja palveltava perustason yksiköiden itsenäisyyttä, omavaraisuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa – tämä on eräs tärkeimpiä esihistorian ja historian opetuksista.

KäsitemäärittelyjäViimeisen jääkauden aikana Persianlahden pinta oli kymmeniä metrejä nykyistä alempna, ja vaikka merenpinta seuraavien kymmenen vuosituhannen aikana jään sulaessa jatkuvasti nousi, tuleva ager fertilissimus oli aromaata. Vuoden 4000 jälkeen pinta oli suunnilleen nykyisessä tasossa. Jokien virtaus hidastui, ja liettyneinä ne joutuivat vedenpaljoutensa vuoksi etsimään uusia uomia mereen virratessaan. Syntyi Niilin deltaa muistuttava suistoalue, joka tarjosi ihanteellisen asutusalueen vanhoille jokiuomille keskittyneille, osittain jo ylikansoittuneille maanviljelykulttuureille.

Meren pinnan tasalla oleva viljelysmaa oli suolaista, ja suolaisessa maaperässä viihtyy viljalajeista parhaiten ohra. Uuteen kasvuympäristöön jouduttuaan ohrassa kuitenkin tapahtui mutaatio. Kaksirivisestä ohrasta kehittyi kuusirivinen ohra, joka satoisampana nopeasti syrjäytti edeltäjänsä. Käytännössä tämä merkitsi aikaisempiin satoihin verrattuna kolminkertaisia satoja, viljaylijäämää, joka puolestaan teki mahdolliseksi väestön nopean lisääntymisen ja levittäytymisen yli koko suistoalueen.

Noin vuonna 3500, jään sulamisen päätyttyä, ilmasto muuttui kuivemmaksi ja suurten jokien kuljettama vesimäärä väheni. Tällä seikalla oli huomattavia seurauksia. Vedentulon vähetessä eräät Eufratin lasku-uomat, ennen kaikkea sen itäinen päähaara, kuivuivat kokonaan jättäen kymmenet kylät ja kymmenet tuhannet ihmiset ilman vettä.

Näiden ihmisten oli säilyäkseen hengissä jätettävä maansa ja etsiydyttävä alueille, joissa veden tulo oli turvattu.

AdLibriksestä:


Hämeen-Anttila, Jaakko:

Islamin miekka.
Otava 2013.

Nyt alennuksella 3,90 e.

Onko islam sotaisa uskonto? Käskeekö Koraani muslimeja valloittamaan maailman? Miksi juuri islam on saanut nykymaailmassa kyseenalaisen kunnian edustaa väkivaltaista kulttuuria – unohdammeko idän konflikteja tarkastellessamme oman historiamme? Jaakko Hämeen-Anttila on Suomen johtavia islamintutkijoita. Hänen teoksensa asettaa muslimien käymät sodat oikeisiin kehyksiinsä ja tarjoaa syvällisen analyysin islamilaisen ja läntisen maailman suhteesta ennen ja nyt.

Kerjäläistulva synnyttää kulttuurin

Maattomaksi jääneen väestön siirtyminen ennestään asutuille alueille kasvatti kaupunkien ja niitä ympäröivän maaseudun väkilukua räjähdysmäisesti. Pelkästään Urukin asukasluku kasvoi nopeasti muutamasta tuhannesta n. kymmeneentuhanteen. Samalla tapahtui syvällekäyviä sosiaalisia ja taloudellisia muutoksia.

Tähän saakka Mesopotamiaa oli asuttanut maata omistava, kauttaaltaan taloudellisesti riippumaton maanviljelijäväestö. Kaupungit olivat olleet luonteeltaan uskonnollisia keskuksia, joiden vielä rajoitetut tarpeet ympäröivä maaseutu oli täyttänyt lähinnä vapaaehtoista tietä. Siirtolaistulva muutti tilanteen täydellisesti. Toimeentuloperustansa menettäneinä siirtolaisten oli haettava maata tai työtä ”omistavalta luokalta”, lähinnä temppelilaitokselta, jolla perinteisesti oli keskeinen osa heikkojen ja vähäväkisten suojelijana. Tämä merkitsi temppelin ja sitä hallitsevan papiston vallan dramaattista kasvua: tuhannet uudet työtä janoavat käsivarret mahdollistivat hankkeet, joista aikaisemmin oli voitu vain uneksia. Ja näitä uusia mahdollisuuksia myös käytettiin määrätietoisesti hyväksi, kuten voimme konkreettisesti todeta esimerkiksi rakennustaiteen kehityksessä. Temppelit, joiden pohjapinta-ala aikaisempina vuosina ei koskaan ollut ylittänyt 25 x 15 metriä, paisuivat vuoden 3100 vaiheilla Urukissa jättiläismäisiksi temppelialueiksi, joiden yksittäisten rakennusten koko (85 x 55 m) ja upea koristelu jättävät varjoon jopa Ateenan paljon myöhemmin rakennetun kuuluisan Parthenonin.

Uudesta temppeliin taloudellisesti sidoksissa olevasta luokasta käytettiin myöhemmin akkadinkielistä nimitystä maška’in, joka kuvaavasti tarkoittaa ”maahan lankeavaa”, kerjäläistä. Sana on myöhemmin lainautunut moneen muuhunkin kieleen, mm. italiaan ja ranskaan.

Mutta olipa uusi työväenluokka miten ”maahanlankeavan” nöyrää ja halpa-arvoista hyvänsä, se ei tietenkään ollut ilmaista; se oli myös ruokittava. Tämä tosiasia pakotti määrätietoiseen ja järjestelmälliseen viljelysalan laajentamiseen keinokastelun avulla. Aikaisemmin maanviljely oli voitu perustaa pääasiassa jokien luonnollisten uomien tuoman veden varaan. Nyt oli pakko valtavin ponnistuksin, kollektiivista työpanosta käyttäen kaivaa kilometrien pituisia, syviä kanavia, joilla vettä voitiin johtaa myös aiemmin viljelykelvottomille alueille. Kanavoidut alueet siirtyivät temppelin omistukseen. Ylimääräinen väestö sijoitettiin viljelemään kastelualueita. Osa uusista pelloista ja puutarhoista säilytettiin temppelin suoranaisessa hallinnassa, osa otettiin korkeiden virkamiesten henkilökohtaiseen omistukseen, mutta valtaosa annettiin vuokralle. Vuokra saattoi olla kolmannes tai jopa puolet pellon sadosta. Tuotto kerättiin temppelin omistuksessa oleviin valtaviin viljasäiliöihin, inventoitiin ja jaettiin edelleen uhrilahjoina jumalille ja määräsuuruisina annoksina temppelin palveluksessa olevalle työväelle.

Temppelikapitalismia

Temppelin vaikutus ulottui muillekin tuotannon aloille. Temppelin omistamaa karjaa jaettiin ”kerjäläisille”, jotka korvaukseksi olivat velvoitetut vuosittain luovuttamaan temppelille tietyn osan laumansa tuotosta, (esim. villaa, maitoa ja kilejä.) Kun sekä vuokraviljelijä että -paimenet luonnollisesti pyrkivät maksimoimaan omaa osuuttaan, kasvoivat temppelin varastot. Syntyi ylijäämää, joka ennen pitkää johti voimakkaaseen pääoman muodostukseen. Se kuului jumalille, ja sitä käytettiin yhä suureellisimpiin uhrilahjoihin, yhä loisteliaampiin jumalanpalvelusmenoihin ja yhä komeampien temppelien rakentamiseen. Tämä merkitsi temppelilaitoksen ennennäkemätöntä paisumista ja kaikinpuolista laajenemista.

Henkilökunta laajeni. Rakennustöihin ja kultti- ja votiiviesineiden tuotantoon oli kiinnitettävä vakituisesti suuri joukko käsityöläisiä. Jumalien, papiston, käsityöläisten ja palvelijoiden ruokkiminen ja vaatettaminen taas vaati kokkien ja kutojien armeijoita. Näin temppelistä vähitellen kehittyi mahtava taloudellinen yksikkö, joka pystyi itsenäisesti tuottamaan kaikki tarvitsemansa perushyödykkeet. Sen omistuksessa oli suuri määrä erilaisia työpajoja, joissa pitkälle erikoistuneet ammattimiehet valmistivat sekä taideteoksia että massatuotantona elintarvikkeita, tekstiilejä ja erilaisia esineitä. Näiden työpajojen tuotteita käytettiin vaihtotavaroina hankittaessa ulkomailta raaka-aineita, joita ei Mesopotamiassa löytynyt mutta joita yhä enemmän tarvittiin ylellisyys- ja tarve-esineiden vamlistukseen: metalleja, kiviä ja kovaa puuta.

Erikoistuminen ja massatuotantoon siirtyminen nopeutti teknologista kehitystä. Erityisen tärkeä oli edistys metallurgian alalla. Pronssia ei vielä osattu valmistaa, mutta kuparista valettiin ja taottiin yhä tehokkaampia aseita ja työkaluja. Niillä oli arvaamaton merkitys niin sodankäynnin kuin liikenteenkin kannalta, sillä vasta kunnollisilla työkaluilla voitiin rakentaa historian ensimmäiset pyöräajoneuvot ja merikelpoiset, kölillä varustetut laivat. Ne antoivat myös täysin uusi mahdollisuuksia kiven käsittelyyn, kuten tältä ajalta peräisin olevat ennen näkemättömän taidokkaat veistokset ja jalokiviin kaiverretut sinetit osoittavat.

Kirjoitustaidon synty

Ehdottomasti kauaskantoisin merkitys oli kuitenkin kirjoitustaidon syntymisellä n. 3200 eKr. Se oli väistämätön seuraus tarpeesta pitää kirjaa temppelilaitoksen jatkuvasti eri lähteistä vastaanottamista hyödykkeistä, jotka oli edelleen jaettava mitä moninaisimpiin tarkoituksiin.

Simo Parpola: Mesopotamia
Teksessa Otavan suuri maailmanhistoria 2
Jokilaaksojen valtakunnat, Keuruu 1982
ss. 148-153

Simo Parpola on suomalainen kielitieteilijä, ja maailman tunnetuimpia assyriologeja. Hänen johtamansa tutkijaryhmä julkaisi Assyrian säilyneet nuolenpääarkistot 17 niteenä.

Vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassaan Etymological Dictionary of the Sumerian language Parpola esittää, että sumerin kieli kuuluisi uralilaisiin kieliin ja olisi siten myös suomen sukulaiskieli.

Simo Parpolan veli Asko Parpola on maailman johtavia Indus-kirjoituksen asiantuntijoita.

Ks. myös:

 

 

Kirjoittajasta

uusihisto

uusihisto

Toimitus. KUVA: Kleio, historian jumalatar.

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.