Ihmisen ja yhteiskunnan synty

Tarvitaanko yhteiskunnan määritelmää?

Ihminen on yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen olento. KUVA: Pxhere

 

  • Tämä artikkeli on ote tulevasta kirjasta ”Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi, osa 1:  Ihmissuvun, ihmisen ja yhteiskunnan synty”. Tämän osan on kirjoittanut Pertti Koskela, ja se ilmestyy suomen kielellä alkuvuodesta 2022.

    Seuraavat osat ovat tekeillä ja valmistuvat toivon mukaan vuoden 2022 aikana. Esihistorian jälkipuolesta kirjoittaa Heli Santavuori, ja modernin maailman synnystä Pertti Koskela.

    Kirjasarjan pyrkimyksenä on esittää Matti Puolakan historianfilosofinen näkemys niin että siihen on yhdistetty uusin empiiristen tieteenalojen tutkimustieto. Tiivistelmä koko kirjasarjasta on julkaistu täällä: ”Ihmissuvun tien perusvaiheet”.

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on email

Yhteiskunnan määrittele­minen on välttämätöntä

Ihminen on yhteiskunnallinen olento. Näkemys on yleisesti hyväksytty niin filosofien, relevanttien tieteenalojen edustajien kuin maallikoidenkin piirissä.

Ihmislajin tai nykyihmisen synnyn ymmärtämiseksi on määriteltävä, mikä on ihmisyhteiskunta. Tässä esitetty puolakkalainen yhteiskunnan määritelmä on aristoteelis-linnéläinen, eli se esittää yhteiskunnan differentia specifican – sen erityisen ominaisuuden, joka erottaa kaikki ihmisyhteiskunnat kaikista eläinyhteisöistä. Siitä voidaan käyttää myös nimitystä yhteiskunnan looginen määritelmä.

Kysymys yhteiskunnan määrittelemisestä on nyt monella tavalla ajankohtaisempi kuin koskaan. Haaste ei ole lainkaan akateeminen.

Ihmiskuntaa uhkaa itsetuho. Ihmiskunta ei ole kyennyt järjestämään sisäisiä suhteitaan kestävällä tavalla eikä ilmiselvästi hallitse luomansa yhteiskunnan kehitystä. Siksi myöskään suhdetta ulkoiseen luontoon ei ole kyetty rakentamaan kestävällä tavalla.

Samalla on alkanut näkyä merkkejä kansallisvaltioiden rajat ylittävästä globaaliyhteiskunnasta. Näkemyksemme mukaan se ei ole globaalivaltio, jota johtaisi jonkinlainen maailmanhallitus. Kansallisvaltiot säilyvät, samalla kun kansainvälinen laki kehittyy ja ylikansalliset instituutiot vähitellen demokratisoituvat. Tätä kehitystä ei kyetä järkiperäisesti hahmottamaan ja tietoisesti ohjaamaan, ellei tehdä filosofista yhteenvetoa ihmisen ja yhteiskunnan synnystä ja historian perusvaiheista.

Yhteenveto on paitsi välttämätön myös mahdollinen – ensimmäisen kerran historiassa. Siitä prosessista, jonka tuloksena yhteiskunta syntyi ja ihminen erosi eläinmaailmasta, tiedetään relevanttien empiiristen tieteiden läpimurtojen vuoksi ratkaisevasti enemmän kuin ennen. Samoin tietomme siitä, kuinka monenlaisia yhteiskuntia on ollut olemassa jo ennen valtioyhteiskunnan syntyä, on lisääntynyt olennaisesti.

Yhteiskunnan määritteleminen on erottamaton osa yhteenvetoa.

Arkeologinen kaivaus.
Tietomme esihistoriasta on mullistunut viimeisten n. 50-60 vuoden aikana, mm. tutkimusmenetelmien valtavan kehityksen vuoksi. Filosofinen yhteenveto kuitenkin puuttuu. Yleiskuva Aboa Vetus & Ars Nova -museon arkeologiselta kaivaukselta 2012 Suomessa. KUVA: Ilarius, Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0,

Sosiologia pitää tutkimus­kohteensa määrittelemistä turhana

Esihistorian tutkijoilla ei ole yhteiskunnan määritelmää eivätkä he näytä ymmärtävän edes sellaisen tarpeellisuutta. Mutta samalla tavoin yhteiskunnan määritelmä puuttuu myös yhteiskuntatieteistä, esimerkiksi sosiologiasta, jonka tutkimuskohde on nimenomaan yhteiskunta ja sen ilmiöt.

Helsingin yliopiston tutkija Risto Kangas käsittelee ansiokkaassa ”Yhteiskunta” ‑teoksessaan yhteiskunnan määrittelemisen ongelmaa viime vuosikymmenien kansainvälisessä keskustelussa. [1] Hän toteaa, että ”monissa sosiologian oppihistorian esityksissä ja sosiologian perusoppikirjoissa eksplisiittisesti luovutaan yhteiskunnan käsitteen määrittelystä tai jopa koko käsitteestä.” [2]

Hänen mukaansa ainoa yhdistävä piirre erilaisille arkikielessä ja julkisessa keskustelussa esiintyville yhteiskunnan määritelmille näyttää olevan se, että ”yhteiskunta viittaa johonkin tarkemmin määrittelemättömään yksilöiden ulko- tai yläpuoliseen voimaan tai tekijään”. Ja sosiologiassa ”käytetään yhteiskunnan käsitettä yhtä monimerkityksellisesti”. [3]

Noin tosiaan on. Kangas käyttää esimerkkinä tunnettua suomalaista sosiologia Erik Allardtia.  Allardt sanoo asian suoraan: ”Yhteiskunnan tarkempi määritteleminen on useissa tapauksissa turhaa, koska kaikki kuitenkin tietävät, mistä puhumme.” Samaan aikaan hän on sitä mieltä, että sosiologia on tieteenala, joka ”tutkii yhteiskuntaa ja ihmisiä yhteisöjen jäsenenä.” [4]

Allardtin mukaan on tapauksia, joissa yhteiskunnan tarkempi määritteleminen ei ole turhaa. Hän ei kerro, minkä määritelmän pohjalta silloin tiedettä tehdään, vaikka hänen mukaansa ”kaikki kuitenkin tietävät, mistä puhumme.” Vaikuttaa siltä, että Allardt ei osaa määritellä yhteiskuntaa, mutta ei halua myöntää sitä.

Erik Allardt.
Erik Allardt 1960-luvun keskivaiheilla. KUVA: Public Domain, Wikipedia Commons.

Sosiologian edustajat julistavat tieteenalansa yksiselitteisesti ”perustavaksi yhteiskuntatieteeksi”. [5]

Mutta jos sosiologia ei pysty määrittelemään yhteiskuntaa, tutkimuskohdettaan, tarkasti – tai jos se ei pidä tutkimuskohteensa tarkempaa määrittelemistä ”useissa tapauksissa” tarpeellisena – voiko se mitenkään olla ”perustava yhteiskuntatiede”? Voiko se olla tiedettä lainkaan?[6]

Yhteiskunnan määrittelemisen sijasta Allardt tyytyy luettelemaan yhteiskunnan piirteitä: ”alue ja sillä tietynasteinen riippumattomuus”, ”oma kokonaiskulttuuri”, ”väestö”, ”sosiaalinen rakenne” ja ”sosiaaliset instituutiot”. [7] – Tiedemiehenä hänen täytyi tietää, että määritelmä on eri asia kuin ilmiöön kuuluvien piirteiden kuvaileva luettelo. Luettelo on väistämättä mielivaltainen jo siksikin, että ellei määritelmää ole, mikään ei määrää tuollaisen luettelon rajoja – se on loputon.

Globalisaatio kärjistää ongelmaa, sillä globaalin yhteistyön rakenteiden kehittyminen korostaa tarvetta määritellä yhteiskunta. Kankaan mukaan käytännössä on käynyt päinvastoin:

”Globalisaation myötä yhteiskunta käsitteenä näyttää menettäneen paljon siitä analyyttisestä selvyydestään ja teoreettisesta selitysvoimastaan, joka sillä uskottiin olevan – –”.[8]

”Tämä muutos näkyy paitsi yhteiskuntakäsitteen häviämisenä sosiologisista nyky-yhteiskunnan ilmiöiden analyyseista, sen eräänlaisena liudentumisena sosiaalisen käsitteeseen, niin myös eksplisiittisinä vaatimuksina luopua koko käsitteestä.” [9]

”Perustava yhteiskuntatiede”, joka on luopunut tutkimuskohteensa määrittelystä – ei ihme, että Kangas toteaa sosiologian olevan ”taas kerran” kriisissä. [10]

Mikä on ”perustava yhteiskuntatiede”?

Meidän mielestämme perustava yhteiskuntatiede on historianfilosofia. Se on kaikkien yhteiskunta- ja ihmistieteiden kattotiede ja käsittelee ihmissuvun ja yhteiskunnan kehityksen yleisimpiä lainalaisuuksia.

Historianfilosofian merkitys korostuu sitä mukaa, kun tieto esihistoriasta lisääntyy. Esihistoria on 2,5 miljoonan vuoden ajanjakso, jonka voidaan nähdä jakautuvan vaiheisiin. Enää sitä ei voida pitää vain jonkinlaisena historiallisen ajan preludina. Historianfilosofia on Homo-suvun, ei vain yhteiskuntaan järjestäytyneen Homo sapiens -lajin historianfilosofiaa.

Historianfilosofian ongelmanasettelut ja käsitteet ovat mielestämme välttämättömiä kaikille esihistoriaa käsitteleville tieteille.

Siitä näkökulmasta on silmiinpistävää, kuinka historianfilosofia loistaa poissaolollaan viime vuosina ilmestyneissä – sinänsä ansiokkaissa – yhteenvedoissa ihmissuvun koko historiasta, esimerkiksi Jared Diamondin ja Yuval Noah Hararin teoksissa.

Yhteiskunta - puolakkalainen määritelmä

Meidän määritelmämme: yhteiskunta on hallinnollinen kokonaisuus, jonka sisällä on kaikkia koskevia sääntöjä silloinkin, kun sen jäsenet ja jäsenten muodostamat ryhmät eivät ole välittömässä yhteistyössä keskenään jokapäiväisen toimeentulon hankkimiseksi tai suvunjatkamiseksi.

Määritelmä ei tarkoita, että kaikilla olisi yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Karkea esimerkki: Jos maata hallitsee keisari, keisaria koskevia sääntöjä ei kukaan saa rankaisematta rikkoa. Ja talonpoikia koskevat omat sääntönsä, joita keisari ei saa miten tahansa rikkoa. Jos keisari alkaa feodaaliyhteiskunnassa käyttäytyä kuin talonpoika, hän on helposti entinen keisari…

Ihmisen geeniperimään kuuluu kyky sopeutua elämään kaikissa niissä erilaisissa organisaatiomuodoissa, joissa ihmissuku on historiansa aikana elänyt. Ihminen on oppinut hillitsemään mielihalujaan ja sopeutumaan yhteisiin sääntöihin jopa ennestään tuntemattomien lajitoveriensa kanssa.

Lyhyesti: lakien henki loi yhteiskunnan ja yhteiskunta loi ihmisen.

Yllä esitetty yhteiskunnan määritelmä on omamme. Emme ole nähneet sellaista muualla. Se perustuu historianfilosofiseen näkemykseemme ihmissuvun kehityksestä.

Määritelmässä on ihmisyhteiskunnan differentia specifica: Se osoittaa, miten ihmisyhteiskunta eroaa kaikista eläinten laumoista ja parvista, mutta myös ihmissuvun aikaisemmasta organisaatiomallista, Homo-suvun laumoista. Homo-suvun laumoissa oli kaikkia koskevia sääntöjä, mutta niiden merkitys oli erilainen, koska kaikki olivat toimeentulossaan riippuvaisia toisistaan.

Ihmisen syntyä ei voida selittää ilman yhteiskunnan käsitettä; ilman sitä kysymykseen ”mikä ihminen on?” ei voida vastata tyydyttävästi. Ilman yhteiskunnan käsitettä yleisesti hyväksytty teesi ihmisestä ”yhteiskunnallisena olentona” jää tyhjän päälle.

Lisäksi määritelmämme sopii kaikkiin ihmisyhteiskuntiin: yhteiskuntiin ennen valtiota, valtioyhteiskuntiin ja kehittymässä olevaan globaaliyhteiskuntaan. Tuota käynnissä olevaa prosessia ei ole mahdollista ymmärtää ilman yhteiskunnan käsitettä.

Intiaanipäällikkö.
Jokaiseen ihmisyhteiskuntaan on kuulunut jonkinlainen keskusvalta. Metsästäjä-keräilijöillä ja myöhemmillä rauhanomaisilla heimoilla heimopäällikön valta oli hyvin rajoitettu. Se perustui kunnioitukseen, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, ei pakkovaltaan. Vasta kun syntyi luokkayhteiskunta – eli yhteiskunta jossa pieni vähemmistö kykeni alistamaan enemmistön – oli se sitten valtio tai valtioton sivilisaatio, keskusvallan ja perustason suhde muuttui olennaisesti lähes päinvastaiseksi. KUVA: Oberholster Venita, Pixabay.

Mitä kuuluu yhteiskuntaan?

Yhteiskunnan määritelmään kuuluu myös näkemys yhteiskunnan perusosista.

Yhteiskunnan perusosia ovat ne osatekijät, jotka olennaisella tavalla vaikuttavat ”kakun jakamiseen”, siis siihen, mikä asema, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia, millaista valtaa, itse kullakin on yhteiskunnassa.

Ihmisyhteiskunnan perusosat ovat (1) keskusvalta, (2) kansalaistaso ja (3) paikalliset (alueelliset) keskitason valtarakenteet ja eturyhmät. Yhteiskunnan kehitys riippuu osien keskinäissuhteiden muutoksista.

Kaikkien ihmisyhteiskuntien kehitystä määräävä keskeinen sisäinen tekijä on kamppailu määräysvallasta: keskusvallan ja kansalaistason (ruohonjuuritason) välinen ristiriita.

Aineellinen tuotanto, luonnon yhteiskunnallinen hyödyntäminen, muodostaa historiallisen kehityksen perustan, lähtökohdat ja puitteet. Varsinainen historian liikevoima, se mikä määrää kehityksen suunnan, on kuitenkin vain se, ”miten kakku jaetaan”. Olennaista ihmisyhteiskunnan koossapysymiselle ja kehittämiselle on aina se, miten eturistiriitoja käsitellään. [11]

Tuotantovoimat – työn tekninen jako ja työvälineiden taso – eivät kuulu yhteiskunnan perusosiin, toisin kuin marxismissa ajateltiin. [12]

Ihmisyhteiskunnan kehityksen käänteentekevät muutokset eivät johdu siitä, mitä ja miten tuotetaan. Esimerkki ajalta ennen yhteiskuntaa: Savanneille siirtyneiden Homo-suvun laumojen työkalut eivät alun alkaen olleet kehittyneempiä kuin metsämailla eläneillä laumoilla. Vaikeammat luonnonolot pakottivat ne ravinnon ihmismäisempään jakotapaan. Se johti harppaukseen myös työkalujen kehityksessä ja Acheulin kulttuurin syntymiseen noin 1,7 miljoonaa vuotta sitten.

Yhteiskunnassa yksilöstä tulee persoona

Yhteiskunnassa yksilö joutuu elämään virallisten valtaelinten asettamien vaatimusten ja oman perusyhteisönsä pyrkimysten ristipaineissa. Noiden kahden voiman välissä yksilöstä tulee persoona – valinnoistaan yhteiskunnallisesti vastuussa oleva yksilö.

Ihmisyhteiskunnassa yksilö on aina persoona. Persoonat ovat aina yksilöitä, mutta yksilöt ovat persoonia vain yhteiskunnassa.

Persoona tietää, että hänellä on yhteiskunnassaan sekä velvollisuuksia että oikeuksia. Hän tietää olevansa toisaalta vastuussa velvollisuuksistaan ja toisaalta oikeutettu puolustamaan oikeuksiaan yhteiskunnan muodostaman hallinnollisen kokonaisuuden virallisten edustajien edessä.

Silloinkin, kun yksilön ihmisoikeudet yhteiskunnassa on riistetty, hän on persoona. Jos keskitysleirin vangit suhtautuivat toisiinsa inhimillisesti, he olivat persoonia. Ja toisaalta keskitysleirejä vartioivat SS-miehet pyrkivät hekin suhtautumaan toisiinsa persoonina.

Persoona voi käyttäytyä eettisesti epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ja epäeettisesti oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa – tai päinvastoin.

Yhteiskunnan ”telos”

Yhteiskunnan kehityspotentiaaliin kuuluu tuotannon organisoiminen yhteiskunnallisesti. Tuotannon yhteiskunnallistuminen tarkoittaa sitä, että perusyksiköistä lähtien yhä suuremmat taloudelliset yksiköt, ammattikunnat, kylät ja lopulta talousalueet ovat toimeentulossaan riippuvaisia keskinäisestä työn ja hyödykkeiden jaosta. Työn ja hyödykkeiden jako monipuolistuu ja mutkistuu ja yhteiskunta muuttuu yhä monikerroksisemmaksi.

Tuotannon yhteiskunnallistumiseen sisältyy ihmiskunnan yhtenäistymisen potentia. Edellytys tuon potentian aktualisoitumiselle on viime kädessä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen. Kamppailu sen puolesta on yhteiskunnan kehityksen liikkeellepaneva voima.

Oikeudenmukaisuus tarkoittaa ensinnäkin jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja toiseksi perusyhteisöjen riippumattomuutta. Yhteiskunnan perimmäinen telos: ihmisten yksilöllisyyden, persoonallisuuden ja omaehtoisuuden puolustaminen ja tukeminen.

Viitteet

[1] Kangas Risto, Yhteiskunta, Tutkijaliitto 2001.

[2] Kangas, 2001, 22.

[3] Kangas, 2001, 20.

[4] Allardt Erik, Sosiologia I, WSOY 1995, 95.

[5] ”Sosiologia”, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden kandiohjelma.

[6] Sosiologialla on mielestämme kyllä kiistattomia ansioita tutkimuksissa ”ihmisistä yhteisöjen jäseninä”.

[7] Allardt, 1995, 95–96.

[8] Kangas, 2001, 305.

[9] Kangas, 2001, 306.

[10] Kangas, 2001, 307.

[11] Palaamme kirjasarjan myöhemmissä osissa historianfilosofian peruskäsitteistä käytyyn keskusteluun.

[12] Marxilainen historianfilosofia oli aikoinaan tieteellinen näkemys ihmiskunnan kehityksen liikelaeista. Siihen sisältyi keskeisimmästä käsitteestä, historian liikevoimasta, kaksi vastakkaista näkemystä: toisen mukaan keskeinen liikevoima on tuotantovoimien kehitys, toisen mukaan luokkataistelu. Sosialismin romahdus kumosi tavallaan kummankin näkemyksen: toisaalta tuotantovoimien kehitys ei estänyt sosialismin romahdusta – pikemminkin sosialismi esti tuotantovoimien kehityksen, mikä osaltaan oli syynä sosialismin romahdukseen, toisaalta luokkataistelun jatkumisen korostaminen vei Kiinassa katastrofaaliseen epäonnistumiseen. Matti Puolakka osoitti marxilaisen historianfilosofian käsitteiden ristiriitaisuuden ja epäselvyyden kirjassaan ”Mikä ihminen on?” vuonna 1982. Kritiikistään huolimatta Puolakka tunnusti aina marxismin historiallisen arvon. Itse asiassa marxilainen historianfilosofia on tullut yleisesti hyväksytyksi, tahdotaan se avoimesti sanoa tai ei. Ks. esim. ote Pekka Kuusen teoksesta “Tämä ihmisen maailma”.

Kirjoittajasta

Pertti Koskela

Päätoimittaja. EU- ja taloustutkimus, lähihistoria -työryhmä. Tarinat, musiikki.
Uuden Suomen blogi

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.