Totuus-käsite ja yleisinhimillinen moraali

Suuri suomalainen moraalifilosofi Edvard Westermarck määritteli yleisinhimillisen moraalin pyyteettömyydeksi:

”Moraaliset tunteet eroavat ei-moraalisista ansioperiaatteellisista tunteista siinä, että ne ovat pyyteettömiä ja puolueettomia. Pyyteettömyys on sitä, että ihminen kutsuu jotakin tekoa hyväksi tai pahaksi riippumatta omista intresseistään.” (1)

Georg Henrik von Wright ja Ilkka Niiniluoto – arvostettuja suomalaisia filosofeja ja yhteiskunnallisia vaikuttajia – ovat eri yhteyksissä viitanneet hyväksyvästi Westermarckin näkemykseen.

von Wright toteaa Westermarckin filosofista kehitystä koskevassa tutkimuksessaan, että ajatus ”pyyteettömyydestä” moraalisuuden tunnusmerkkinä on ”Westermarckin mielenkiintoisimpia ja arvokkaimpia, ja hänen tapansa esittää se moraalifilosofian yleisessä perspektiivissä on uusi ja itsenäinen”. (2)

Ilkka Niiniluoto puolestaan lainaa sosiologi Robert Mertonin tieteen eetosta koskevaa näkemystä, joka perustuu mainittuun Westermarckin ajatukseen:

”Pyyteettömyys (disinterestedness): tieteellistä tietoa on etsittävä ja eriteltävä tutkijan omaa uraa tai arvovaltaa huomioimatta.” (3)

Näkemys on oikeansuuntainen, mutta silti melko pinnallinen ja sellaisena myös harhaanjohtava.

“Pyyteettömyys” ei estänyt von Wrightiä ja Niiniluotoa sulkemasta silmiään edessään olevalta yhteiskunnalliselta todellisuudelta. He eivät julkisuudessa sanoneet sanaakaan suomettamisesta, vaikka elivät sen pahimpina vuosina 1970- ja 1980-luvuilla eivätkä varmasti voineet olla huomaamatta sen tukahduttavaa ja latistavaa vaikutusta suomalaiseen hengenelämään.

Yleisinhimillisen moraalin ytimessä on tietynlainen pyyteettömyyden ja pyyteellisyyden ykseys.

Tuomarin etiikka ilmentää yleisinhimillisen moraalin ydintä. Tuomarilla pitää olla intressi, “pyyde” puolustaa oikeutta. Hän joutuu virkatoimessaan säännöllisesti – ainakin tärkeimmissä, vaikeimmissa, tapauksissa – ylevöitymään. Siinä ja nimenomaan siinä on “moraalin ydin” – ei epämääräisessä “pyyteettömyydessä”.

Ylevöitymisen tunne on kaikkien tosi-inhimillisten tunteiden lähde, perusta, kasvualusta. Mutta joissakin tilanteissa ihminen joutuu hylkäämään kaikki muut tunteet ja hyväksymään vain ylevöitymisen. Ylevöityminen on pohjimmiltaan ainoa sellainen haaste, mitä simpanssit eivät voi itselleen edes periaatteessa asettaa.

Oikeudentaju, totuudenrakkaus ja solidaarisuuskyky ovat ehdottomasti eräänlaista “pyyteellisyyttä”.

Totuudenrakkaus on valheen paljastamista. Totuudenetsintä on valheen etsintää eli ajankohtaisen kollektiivisen itsepetoksen ja institutionalisoituneen huijauksen paljastamista. – Näin ja vain näin ymmärrettynä totuuskäsite on eettinen käsite. Tietysti “totuus” on myös tieteenfilosofinen (yleensä tieto-opillinen), historianfilosofinen sekä ontologinen (kuten Hegelillä) käsite. Siinäpä se!

“Totuus” on tärkein filosofinen käsite juuri siksi, että se yhdistää itseensä edellä mainitut filosofian osa-alueet.