"Ukrainan voitosta pysyvään rauhaan - miten?" - Paneelikeskustelu. Pia Länsmanin puheenvuoro:
Totuuskomission idea
Kolme lippua: Suomi, Ukraina ja tulevaisuuden demokraattinen Venäjä. Tilaisuudessa vietettiin myös IDEA-teemalehden julkkareita.
Nelson Mandela kuvattiin Oslossa hänen ollessaan vastaanottamatta Nobelin rauhanpalkintoa v. 1993. KUVA: Espen Egil Hansen/VG/NTB.
Tekstiversio Pia Länsmanin puheenvuorosta Uusi historia -yhdistyksen keskustelutilaisuudessa 7.6.2023.
Videotallenteen voi katsoa kirjakauppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Länsmanin puheenvuoro videolla alkaa kohdassa 46.49.
Muiden alustavien puheenvuorojen tekstiversiot:
- Venäjän opposition tilanne ja tulevaisuus. Tuoreita uutisia Europarlamentin ja demokraattisen Venäjän edustajien tapaamisesta Brysselissä / Irina Vesikko, Suomen venäjänkielisten demokraattisen yhteisön puheenjohtaja. (Videolla kohdassa 3:20) (tulossa)
- Sotien syistä – esihistorian näkökulma / Pertti Koskela, tietokirjailija, Uusi historia -yhdistyksen aktiivi. (Videolla kohdassa 1:00:07)
Totuuskomission idea
Eläintieteilijä Jussi Viitala kirjoitti kirjassaan Vapaasta tahdosta vuonna 2005 näin:
"Vaikka lähes koko Saksan kansa alistui Hitlerin valtaan ja nöyrästi toteutti hirmuhallinnon määräykset, niin eivät kuitenkaan kaikki. Pieni vähemmistö näki pahuuden, tuomitsi sen ja toimi sitä vastaan. Tämä pieni vähemmistö on se ihmisyyden toivonkipinä, jonka vapaata tahtoa ja uskallusta pitää kaikkialla vahvistaa ja levittää."
Uskon että joko Venäjän nykyhallinnon kaatuminen lopettaa hyökkäyssodan Ukrainassa tai Ukrainan voitto käynnistää Venäjän nykyhallinnon kaatumisen. Ja että siitä alkaa Venäjän demokratisoituminen.
Jossain vaiheessa käynnistyvät oikeusprosessit kansallisissa ja kansainvälisissä tuomioistuimissa niitä vastaa, jotka ovat olleet syyllisiä sotaan, sotarikoksiin ja raakuuksiin.
Tuo on ehdottoman tärkeää ja ensisijaista. Mutta Venäjällä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat menneet mukaan tukemaan valhetta ja vääryyttä. Ei sellasta käsitellä tuomioistuimissa. Siksi tarvitaan kanssa sellaista menneisyydenhallintaa, jossa käydään läpi yleisiä tapauksia, ja sitä, ketkä ovat olleet “se ihmisyyden toivonkipinä”, jotka ovat vastustaneet sotaa ja nykyhallintoa ja joutuneet kärsimään sen vuoksi. Ja pidemmän päälle tarvitaan menneisyydenhallintaa Venäjän koko lähihistoriasta.
IDEA-lehdessä, joka täällä on myynnissä, on osio Sankaritarinoita Venäjältä. Siinä on muun muassa juttu venäläisestä toimittajasta Arkadi Babtshenkosta, joka kirjoitti vuonna 2017, että Venäjän armeija pommitti Aleppoa piittaamatta siviiliuhreista, edes lapsista. Hän joutui netissä systemaattisen vainon ja vihakampanjan kohteeksi. 100 000 venäläistä allekirjoitti hetkessä vetoomuksen häntä vastaan. Sen jälkeen Babtshenko kirjoitti, että Venäjä on menettämässä järkensä. Että se ei ole mennyt vielä keskitysleirien vaiheeseen, mutta kaikki muu on jo paikallaan.
Uusi historia -yhdistyksellä on ehdotus totuuskomissiosta pysyvänä instituutiona jokaiseen oikeusvaltioon ja sen rinnalla toimivasta kansalaisten totuusfoorumista.
TEEMA:
Ukrainan voitto ja Venäjän tulevaisuus – voiko tulevaisuutta ennustaa?
IDEA -teemalehteä 1/2023 saa verkkokaupoista, Rosebud Sivullisesta Helsingistä sekä Uusi historia -yhdistyksen tilaisuuksista.
ovh 12 e. ISBN 978-952-7352-14-4
Esittelyä täällä: humanpath.net/idea1-2023/
Liity postituslistalle
Jos haluat tietoa tilaisuuksiemme ajasta, paikasta ja ohjelmasta, ilmoittaudu postutuslistalle osoitteeseen uusihistoria (at) humanpath.net. Saat meiltä postia noin 1-2 kertaa kuukaudessa.
Maailmassa on perustettu viime vuosikymmeninä monia totuuskomissioita. Ne on perustettu tilapäisiksi käsittelemään jotain rajattua erilliskysymystä ja niissä on pyritty yhdessä keskustellen sovintoon uhrien ja tekijöiden välillä ja myös sopimaan aineellisista korvauksista uhreille. Tunnetuin on ollut 90-luvun lopulla Etelä-Afrikassa aparheid-ajan tapahtumia käsitellyt totuus- ja sovintokomissio. Sitten esim. Saksassa on 50-60-luvuilta alkaen tehty menneisyydenhallintaa natsi-Saksan ajasta.
Itse menneisyydenhallinnan käsite on lähtöisin Saksasta. Sen sisältöä on kuvattu niin, että siinä kansakunta etsii totuutta oman menneisyytensä tapahtumista, että menneisyys halutaan kohdata avoimesti ja sen kanssa yritetään tulla toimeen. Se on jatkuva prosessi ja jokainen uusi sukupolvi joutuu käymään sen läpi.
Osana menneisyydenhallintaa on myös yleistynyt eri maiden valtiojohtajien anteeksipyynnöt edeltäjiensä laittomuuksista. Niitä ovat esittäneet muun muassa monet Euroopan entisten siirtomaavaltojen johtajat. Ne ovat olleet enemmän tai vähemmän puolinaisia ja ilman kunnollisia korvauksia, mutta silti ne ovat olleet uutta yritystä.
Kumpikin, sekä tähänastiset totuuskomissiot että menneisyydenhallinta ovat olleet valtavan tärkeitä edistysaskelia ja oppeja ihmiskunnalle.
Meidän totuuskomission ja sen rinnalla toimivan kansalaisfoorumin idea on erilainen, uudenlainen. Sellaista ei ole voinut olla aikaisemmin, koska aikakausi on vaihtunut. Nyt eletään IT-vallankumouksen ja globaalimaailman aikaa. Filosofi Matti Puolakka loi tuon idean oikeusvaltioperiaatteiden kehittämiseksi ja vastaukseksi demokratian kriisiin.
Totuuskomissiota ja totuusfoorumia ei voi perustaa totalitaristisiin maihin.
Kollektiivisen itsepetoksen merkitys
Kaikissa yhteiskunnissa on tendenssiä vääryyksiin, jotka perustuvat kollektiiviseen itsepetokseen, myös demokraattisissa oikeusvaltiossa. Niissä kyse ei ole räikeästä sorrosta tai ihmisten tuhoamisesta, vaan demokratian murentamisesta, yhteiskunnan ja kansakunnan yhtenäisyyden horjuttamisesta. Puolakan näkemyksen taustalla oli suomettuminen ja EU:ssa tapahtuneet laittomuudet etenkin sen itälaajenemisen yhteydessä, mutta hyviä esimerkkejä ovat myös salaliittoteoriat tai trumpismi. Tuolloin valhe leviää yhteiskunnan eri instituutioihin, akateemiseen maailmaan, oikeuslaitokseen, liike-elämään, mediaan ja laajoihin kansalaispiireihin. Siitä tulee virallista ja osa poliittista valtaa nostaa itsensä sen avulla lain yläpuolelle. Oikeusvaltioissa tuollaisia vääryyksiä voidaan käsitellä laillisella tavalla totuuskomissiossa ja totuusfoorumissa, mikä ei ole mahdollista totalitaristisissa maissa.
Myös meidän ehdotuksessa on tärkeätä, että oikeusvaltioissa kollektiivisen itsepetoksen yhteydessä tehdyistä laittomuuksista nostetaan tarvittaessa rikossyytteet, vaikka niitä siis käsiteltäisi myös totuuskomissiossa osana kokonaisuutta. Ja että maksetaan korvauksia niille, jotka ovat olleet vääryyksien uhreja.
Mutta samat lainalaisuudet pätevät aina siinä, kun ihmiset eivät pysty vastustamaan propagandaa ja menevät joukkomitassa mukaan vääryyksiin ja laittomuuksiin, oli sitten kyseessä suomettuminen tai jonkun kansan tai kansanosan tuhoaminen. Meidän totuuskomissioideaan sisältyy ajatus, että tuota ilmiötä pitää selittää tieteellisen ihmiskuvan pohjalta. Ja että sen ihmiskuvan pitää perustuu ymmärrykseen ihmisen lajihistoriasta. Kysymys on tietysti myös keskustelusta, mikä se ihmiskuva on, ja mitä se lajihistoria on. Meillä on siitä oma näkemys, joka on esitetty mm. Pertsa Koskelan kirjassa Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty. Koska tuollaista kollektiiviseen itsepetokseen perustuvaa, ihmisluonnosta johtuvaa hulluutta tapahtuu aina vain uudelleen, niinkuin nyt Venäjän hyökkäyssodassa, niin ihmiskunnan pitää alkaa käsitellä sitä institutionaalisesti, järjestelmällisesti ja pysyvästi. Millään muulla tavalla sitä ei voida estää.
"Me-henki" hyvässä ja pahassa
Ihmisellä on luonnonvoimainen tarve olla hyvä tyyppi omassa joukossaan. Me-henki on hienoa, mutta se saattaa tietyissä otollisissa olosuhteissa johtaa kanssa siihen, että ihminen menee mukaan sellaiseen vääryyteen, minkä kaikki muutkin hyväksyvät ja mihin kaikki muutkin syyllistyvät. Omaa joukkoa vastaan meneminen on ihmiselle valtava psykososiaalinen ponnistus.
Siksi totuuskomission ja totuusfoorumin ideaan sisältyy myös ajatus siitä, että ihmisten pitää opiskella tuota asiaa. Siis että ihmisten pitää tiedostaa tuo inhimillinen piirre itsessään ja kehittää itsessään eettistä intellektualismia, että kykenee toimimaan omantunnon mukaan sellaisissa tilanteissa, joissa vaikuttaa voimakas paine osallistua kollektiiviseen itsepetokseen.
Jos ajatellaan tulevaisuutta Venäjällä ja että siellä tulee totuuskomissio ja totuusfoorumi, jossa käsitellään tekoja, joilla hyökkäyssotaa on kannatettu ja joihin laajat kansalaispiirit ovat menneet mukaan, niin luulen, että tuo ajatus helpottaa niitä ihmisiä. Se tekee ne ihmisinä ymmärrettäviksi ja auttaa niitä sillä tavalla myöntämään tekonsa ja virheensä.
Mutta yhtälailla tärkeää on se, että totuuskomissio ja totuusfoorumi tulee myös Ukrainaan. Hirveän paljon kuulee sellaista, että koko Venäjän kansa on syyllinen ja että ikinä ei voida antaa anteeksi. Tuollanen asenne on tosi ymmärrettävää, mutta jos se jatkuu tai pahenee, niin ukrainalaisten pitäisi jossain vaiheessa sodan päätyttyä alkaa käsitellä sitä. Että vaikka Venäjän takia on kärsitty kauheuksia, niin pitäisi pyrkiä nousemaan tunteiden yläpuolelle ja käsitellä tehtyjä rikoksia kylmän objektiivisesti. Niinkuin Bertold Brecht sanoi, että myös viha vääryyttä vastaan vääristää kasvot. Se ei ole hyvä asia. Ukrainalaisissa on hienoa kansalaisrohkeutta, luovuutta ja kollektiivisuutta, niin siellä totuuskomissioidea voisi toteutua ja olla esimerkkinä koko maailmalle samalla tavalla kuin Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomissio oli 25 vuotta sitten.