Ukrainan kansalaisyhteiskunta luo uusia järjestäytymisen tapoja
Sosiologi Myhailo Wynnickyin haastattelu Euromaidan press -nettilehdestä: “In post-war Ukraine, Zelenskyy will face fate of Churchill” julkaistaan Euromaidan Pressin toimituksen luvalla. Käännös englannin kielestä Heli Santavuori.
Tulossa toimituksen kommentti Wynnickyin haastatteluun ja hänen vuonna 2019 ilmestyneestä kirjastaan “Ukraine’s Maidan, Russia’s War. A Chronicle and Analysis of the Revolution of Dignity.” (Ukrainan Maidan, Venäjän sota. Kronikka ja analyysi arvokkuuden vallankumouksesta.)
Vuoden 2014 arvokkuuden vallankumous ja nykyinen sota ovat samaa jatkumoa, sanoo Wynnyckyi. Hänen uskoo, että ne tulevat synnyttämään uusia horisontaalisia instituutioita, samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa, jossa vallankumouksen jälkeen syntyi hallinto ilman kuningasta. Wynnyckyi uskoo, että Ukrainan menestyksen lähteenä ovat joukkoluontoinen vapaaehtoistoiminta ja yhteisöllinen mobilisaatio.
Miksi Ukraina ei ole niin köyhä kuin luullaan? Miksi Venäjän imperiumi kohtaa loppunsa Ukrainan taistelukentillä? Miksi Ukraina on samankaltaisessa tilanteessa kuin Yhdysvallat itsenäistymisen aikana? – Mm. näitä aiheita ukrainalainen yhteiskuntatieteilijä Myhailo Wynnyckyi käsitteli Euromaidan Pressille yksinoikeudella antamassaan haastattelussa.
Wynnyckyj oli ukrainalainen, toisen polven siirtolainen Kanadassa, jonne hänen vanhempansa muuttivat toisen maailmansodan jälkeen. Yli 20 vuotta sitten hän päätti muuttaa Ukrainaan. Nykyään Wynnyckyi opettaa sosiologiaa Ukrainan johtavassa yliopistossa, Kiovan Mohyla-akatemiassa. Hän on opiskellut Kanadassa ja Cambridgen yliopistossa Englannissa, jossa hän erikoistui Pohjois-Amerikan ja Euroopan historiaan – erityisesti vallankumousprosesseihin.
Wynnyckyi: Sodan aikana presidentti Zelenskyillä on aloite ja hän on valokeilassa. Samanaikaisesti sodan käynnistämä joukkomobilisaatio koko yhteiskunnassa on luonut uuden, horisontaalisen tavan tehdä päätöksiä. Juuri tämä jälkimmäinen asia tulee olemaan olennaista sodanjälkeisessä Ukrainassa.
Kyse on paitsi historiallisesta, niin myös yhteiskuntatieteellisestä analyysistä. Yritän jatkuvasti verrata menneisyyttä nykyhetkeen samalla kun tutkin nykyisyyttä.
Vallankumous, sota ja uudet hallinnon muodot Ukrainassa
♦ Ukrainalaiset saavuttivat voiton oranssissa vallankumouksessa vuonna 2004 ja sitten arvokkuuden vallankumouksessa vuonna 2014. Nyt, Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan aikana Ukraina on jo saavuttanut jonkin verran menestystä. Mistä nämä ukrainalaiset voitot mielestänne johtuvat?
Wynnyckyi: Venäläiset uskoivat omaan propagandaansa – nimittäin siihen, että ukrainalaiset odottivat venäläisten hyökkäystä ja halusivat tulla “denatsifioiduiksi” eli venäläisiksi. Se osoittautui tietenkin täysin vääräksi. Ukrainalaisten reaktio oli hyvin isänmaallinen. Syntyi identiteetin lujittamiseen tähtäävä liike, joka johti joukkomobilisaatioon.
Oranssi vallankumous vuonna 2004 ja arvokkuusvallankumous vuonna 2014 olivat myös joukkomobilisaation aikoja, jolloin ihmiset lopettivat arkielämäänsä kuuluvat toimet. He eivät menneet töihin, eivät opiskelleet eivätkä opettaneet. He lakkasivat tekemästä kaikkia niitä asioita, joita he normaalisti tekevät, ja järjestäytyivät yhden tietyn asian puolesta. Vuosina 2004 ja 2013–14 oli kyse protestiliikkeistä, mutta 24.2.2022 lähtien on kyseessä ollut järjestäytyminen maanpuolustukseen.
Valtava määrä ihmisiä ilmoittautui vapaaehtoisiksi asevoimiin. Lisäksi monet tarjosivat vapaaehtoista logistista tukea armeijalle tai järjestäytyivät muulla tavoin maansa auttamiseksi.
Vapaaehtoiset valmistavat naamiointiverkkoja Ukrainan armeijalle, Lviv, Ukraina, 4.3.2022. KUVA: Fotoreserg/Depositphotos
Mychailo Wynnyckyij
Ukraine’s Maidan, Russia’s War
A Chronicle and Analysis of the Revolution of Dignity.
Tällainen joukkomittainen vapaaehtoistyö on hyvin tyypillistä ukrainalaisille nykyään. Miten ukrainalaiset järjestäytyvät? Sosiologisesta näkökulmasta käytämme mielellämme sanaa horisontaalisesti – ts. verkostoihin – mutta kyse ei ole vain verkostoista. Kyse on edelleen johtajuudesta, mutta ei välttämättä institutionalisoidusta johtajuudesta, jota esiintyy esim. hallinnon ja armeijan piirissä. Termi heterarkia kuvaa tällaista järjestäytymistapaa. Se on tasaista, mutta myös hieman kuoppaista. Ajoittain ilmestyy johtajia, jotka saattavat sanoa: “Hei, tämä täytyy tehdä, minä teen sen. Sitä paitsi tämä tehdään hyvän asian puolesta niin että tulkaa mukaan.” Yleensä he eivät edes kehota noin koska ihmiset tulevat mukaan ilman kehotuksiakin. He järjestäytyvät saadakseen kyseisen asian tehtyä.
Ukraina näki tämän vuosien 2013–14 mielenosoituksissa kun Maidanilla muodostettiin sotnioita (tarkoittaa perinteisesti sotilasyksikköä tai paikallishallinnon yksikköä, joka aikanaan koostui sadasta ihmisestä, mistä nimi on peräisin). Niitä muodostui tietenkin armeijassa. Taistelut Kiovan ympärillä muistuttivat enemmän metsästystä kuin sotilasoperaatiota.
Luutnantin ympärillä olevalle 10, 20, ehkä 30 sotilaan ryhmälle kerrottiin: “Tuolla on venäläisiä, jotka etenevät. Heidät täytyy pysäyttää.” Missä ja miten taistelu tapahtui, siitä päätettiin ruohonjuuritasolla. Annetut käskyt olivat hyvin yleisluontoisia. Tämä osoittautui erittäin tehokkaaksi, koska Ukrainaa vastassa oli erittäin byrokraattinen, huonosti varustettu, huonosti motivoitunut mutta kuitenkin hierarkkinen armeija.
Kun venäläiset sotilaat joutuivat eroon komentajistaan, he eivät tienneet, mitä tehdä. He olivat yksinkertaisesti ymmällään. Sen sijaan ukrainalaiset sotilaat, jotka olivat motivoituneita ja järjestäytyneet heterarkkisten ryhmien verkostoon, tiesivät tarkalleen, mitä tehdä. He käyttivät panssaritorjunta-aseita kuten Javeliineja, Stuhnia ja NLAW:ta ja tuhosivat tankkeja suuret määrät. He olivat toki valmistautuneet. Länsimaiset neuvonantajat olivat kouluttaneet monia, Suuri osa vuosien 2014 ja 2022 välisenä aikana annetusta koulutuksesta koski pienissä ryhmissä noudatettavia taktiikoita, johon venäläiset olivat täysin valmistautumattomia.
Vaikka nykyinen sota on selvästi jatkoa vuoden 2014 arvokkuuden vallankumoukselle, en ole varma, voimmeko puhua oranssista vallankumouksesta (2004) ja arvokkuuden vallankumouksesta jatkuvana tapahtumana. Ensimmäinen oli puhtaasti poliittinen – kyse oli tietystä puolueesta ja sen ehdokkaasta. Se oli perinteinen “värivallankumous”. Vuosina 2013–14 taas syntyi luovan luokan protestiliike, uuden keskiluokan, joka koostuu henkisen työn tekijöistä: ohjelmoijista, toimittajista, opettajista jne. Tällainen vallankumous on kyllä yhteiskunnallinen vallankumous, mutta se on myös identiteettivallankumous. Tällainen vallankumous on luonteeltaan jatkuva.
Kirjassani perustelen sitä, että vallankumous ja sota ovat jatkuvia tapahtumia. Vallankumous alkoi vuonna 2013 tai 2014 ja jatkuu nyt uudessa vaiheessa. Puhumme yhdestä prosessista, joka on jatkunut kahdeksan vuotta. Se muuttaa täysin arvoja, se muuttaa täysin sitä tapaa millä valtion instituutiot on organisoitu. Tämä on sikäli samankaltainen prosessi kuin Amerikan, Ranskan ja Neuvostoliiton vallankumoukset, että ne olivat kaikki pitkäaikaisia.
Amerikan vallankumous alkoi vuonna 1776 ja päättyi vuonna 1789 uuden perustuslain hyväksymiseen. Viimeinen brittisotilas poistui v. 1783 kolmentoista siirtokunnan alueelta, josta sitten muodostui Yhdysvallat. Kesti seitsemän vuotta päästä eroon brittimiehityksestä. Ranskalaiset eivät käyneet itsenäisyyssotaa. Heidän vallankumouksensa alkoi vuonna 1789 ja päättyi Napoleonin sotiin. Vallankumoukset ja sodat liittyvät yleensä yhteen.
Ukrainalaiset haluavat usein erottaa nämä asiat toisistaan ja sanovat, että arvokkuuden vallankumous tapahtui kahdeksan vuotta sitten, sitten Donbasissa käytiin pienimuotoinen sota ja nyt on suuri sota. Nämä eivät ole kolme erillistä tapahtumaa, vaan ne ovat kaikki osia samasta yhteiskunnallisesta muutosprosessista – eivätkä muuten pelkästään Ukrainassa. Venäjän on lakattava olemasta imperiumi. Ja Venäjän imperiumi päättyy Ukrainan taistelukentille.
♦ Sanoit kerran, että se mitä Ukrainassa nyt nähdään on samankaltaista kuin Pohjois-Amerikan vallankumouksessa ja voisi johtaa uusiin sosiaalisen ja poliittisen järjestäytymisen muotoihin. Mitä ne voisivat olla?
Wynnyckyi: Kun Yhdysvallat oli saavuttamassa itsenäisyytensä, se koostui lähinnä sivilisaation rajoilla asuvista maanviljelijöistä, siirtokunnissa jotka hyväksyivät jokaisen joka vain halusi sinne asettua. Se oli sivilisaation rajamaata, ja niin Ukrainakin on. Ero on siinä, että Yhdysvallat muodostui siirtolaisista, Ukraina ei.
Eurooppalaisten reaktio Ukrainan haluun liittyä EU:n jäseneksi on tällainen: “Hetkinen. Mietitäänpä tätä vähän.” Ukraina on rajamaa, mutta eurooppalaisten mielestä se on jossain kaukana.
Rajayhteiskunnat ovat niitä, joissa tapahtuu dramaattisia yhteiskunnallisia muutoksia. 1700-luvulla kukaan Euroopassa ei voinut kuvitella, että valtio voitaisiin muodostaa ilman kuningasta. Eurooppalaiset valtiot olivat kaikki monarkioita ja imperiumeja, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kuten Puola, jossa kuninkaat valittiin. Loppujen lopuksi kyse oli kuitenkin aina tästä Raamatun kappaleesta, jossa sanotaan: “Valta tulee Jumalalta.” Sen vuoksi Paavi oli aina kruunannut kuninkaat – ennen Napoleonia joka ensimmäisenä kruunasi itse itsensä.
Amerikan vallankumouksessa oli kyse sellaisen valtion ja sen instituutioiden luomisesta, jossa ei ole kuningasta. Piti luoda tasavaltainen demokratia. Keskusteluja käytiin muun muassa seuraavista aiheista: Miten kongressi perustetaan? Onko meillä presidentti vai ei? Olemmeko liittovaltio vai yhtenäinen kansallisvaltio? Kaikki nämä kysymykset liittyivät siihen, että piti luoda jotain uutta, uudet instituutiot.
Amerikkalaiset olivat teollistumisen alkuvaiheessa, Ukraina taas on sen loppupuolella – se on siirtymässä jonkinlaiseen jälkiteolliseen yhteiskuntaan, jossa vaurautta ei luoda tavaratuotannolla vaan tuottamalla ajatuksia ja luovuutta. Ei välttämättä edes teknologista luovuutta. Ukrainassa on meneillään maailmanlaajuinen protesti hierarkiaa vastaan. Ukrainalaiset eivät pidä hierarkkisuudesta.
Oletetaan, että 1700-luvulla kysymys kuului: miten päästä eroon kuninkaasta, miten luoda maa, jota voidaan hallita ilman kuningasta? Yhdysvaltoihin luotiin järjestelmä, jossa oli vallan kolmijako eikä kaikki riippunut yhdestä presidentistä.
Nykyään kysymys on siitä, miten luoda älypuhelinten avulla toimiva hallintojärjestelmä. Miten luodaan skenaario, jossa ihmiset osallistuvat aktiivisesti itsensä hallitsemiseen? Siihen ei välttämättä tarvita hierarkioita. Heterarkkinen johtajuus onnistuu, olipa kyse sitten taistelukentistä tai vapaaehtoisliikkeistä. Se on lyhytaikaista johtajuutta, joka koskee ajallisesti rajattuja hankkeita.
Tämä johtajuus on väliaikaista. Kyse ei ole siitä, että valitaan edustajia neljän tai viiden vuoden toimikauden ajaksi. Kyse ei ole byrokraattisten johtoelinten luomisesta, mistä (saksalainen sosiologi 1864–1920) Max Weber oli hyvin innostunut tutkiessaan teollisen aikakauden aikana syntyneitä uusia hierarkkisia instituutioita. Minua innostaa se, että sodan rinnalle on syntynyt satoja pieniä ihmisryhmiä, jotka kokoontuvat yhteen, joko sosiaalisessa mediassa (enimmäkseen) tai kasvokkain. He pohtivat ja suunnittelevat, miltä Ukraina näyttää sodan päätyttyä.
Amerikan perustajaisien federalistiesseissä Alexander Hamilton, James Madison ja muut keskustelivat siitä, minkälaisia uusia instituutioita olisi mahdollista luoda sitten kun kolmetoista siirtokuntaa olivat itsenäistyneet. Mielestäni me emme (Ukrainassa) kirjoita papereita, mutta me tapaamme ja keskustelemme. Luulen, että olemme luomassa jotain todella uutta, siitä huolimatta, että sota ei ole vielä läheskään ohi. Noiden uusien instituutioiden luomiseksi on viimeisenkin venäläisen sotilaan poistuttava alueeltamme. Se vie aikaa. Mutta ellei suunnittelua aleta jo nyt, on sodan päätyttyä liian myöhäistä.
♦ Ennen täysimittaista sotaa Ukrainasta usein sanottiin, ettei sillä ole tarpeeksi vahvoja instituutioita. Lisäksi näyttää siltä, että Länsi-Euroopan maat eivät useinkaan ymmärrä Ukrainaa ja sitä, miten kansalaisyhteiskunta täällä kykenee vaikuttamaan poliittisiin asioihin.
Wynnyckyi: Tuo ei ole yllättävää. Kuvittele, ettet olisi koskaan elänyt maassa, jossa ei ole kuningasta, ja yhtäkkiä joku sanoisi sinulle: “Haluan luoda sellaisen maan.” Sanoisit, että tuo on typerää, tietysti tarvitaan kuningas. Meidän tapauksessamme eurooppalaiset ihmettelevät: “Mistä uusista instituutioista sinä puhut? Teillä on sotatila. Ja teillä on hyvin karismaattinen presidentti.” Ja se on totta. Johtajuus syntyi kun amerikkalaiset tarjoutuivat evakuoimaan Zelenskyin ja hän vastasi: “En tarvitse kyytiä, tarvitsen ammuksia.” Ja se oli erinomainen lause.
Zelenskyi on tavallaan Ukrainan George Washington, jota pidettiin lähes kuninkaan veroisena. Ihmiset eivät odottaneet, että hän luopuisi vallasta (kahden kauden jälkeen), mutta hän luopui. Zelenskyi käyttäytyy niin kuin länsimaisten presidenttien odotetaan käyttäytyvän. Ja hän tekee sen niin, että useimmat länsimaalaiset sitä katsoessaan sanovat: “Vau!” Ukrainalaiset katsovat sitä ja sanovat: “No, eihän hän tietenkään paennut. Jos hän sen olisi tehnyt, ei hän olisi presidentti. Historia olisi unohtanut hänet.”
Kun sota on ohi, Ukraina ei luultavasti enää tarvitse sellaista jatkuvaa PR-työtä lännessä, jossa Zelenskyi on todella hyvä. Ukraina luultavasti tulee luomaan sellaiset instituutiot, jotka poikkeavat länsimaisista – ne poikkeavat Yhdysvaltojen mallista, ja hyvin paljon Ranskan ja Saksan mallista. Mahdollisesti ne muistuttavat hieman enemmän Skandinavian mallia. Se tulee olemaan pikemminkin kollektiivista kuin henkilökohtaista johtamista.
Itse asiassa viimeisten kolmen kuukauden aikana minusta on tullut Zelenskyin suuri kannattaja. Mielestäni hän tekee loistavaa työtä, vaikka ei niinkään kotimaan politiikassa. Sota-aikaisen presidentin tehtävänä on mobilisoida sotilaallinen, taloudellinen, poliittinen ja diplomaattinen tuki Ukrainalle, ja sen hän tekee hyvin. Hänen kotimaan politiikastaan minulla on monia kysymyksiä. Ensinnäkin hänellä pitäisi olla tiimi.
Tiimi ei toimi silloin kun rakenne on hierarkkinen ja kaikki riippuu presidentistä. Sellainen loppuu (sodan jälkeen). Winston Churchill voitti sodan mutta hävisi sitten vaalit vuonna 1945. Hänet valittiin myöhemmin uudelleen. Mutta se, että hän oli loistava johtaja sodassa, ei tarkoita, että hänellä olisi ollut Britannian kansan luottamus rauhan aikana. Uskon, että samoin tulee tapahtumaan myös Ukrainassa.
Kysymys ei ole siitä, kuka tulisi Zelenskyin tilalle. Kyse ei ole siitä, onko Zelenskyiä vastassa Poroshenko tai joku muu; se on eilispäivää. Kyse on siitä, miten voimme kalibroida maan uudelleen niin, että Ukraina ei tarvitse yhtä yksittäistä presidenttiä, miten luomme tulevaisuuden, jossa päätökset tehdään yksilöiden sijasta ihmisryhmissä, on se sitten kollegiaalista tai yhteisöllistä päätöksentekoa. Mielestäni Ukraina on osoittanut juuri sellaisen järjestäytymistavan menestyksekkääksi taistelukentällä, vapaaehtoistoiminnassa ja protestiliikkeissä. Nyt ukrainalaisten on keksittävä, miten se saadaan toimimaan kaikkialla hallinnossa.
♦ Ukrainan talous: Ukraina ei ole niin köyhä kuin yleensä ajatellaan. Lännessä katsotaan BKT:tä ja sanotaan usein: “Ukraina on köyhä maa, ette voi tehdä mitään. Olette melkein Afrikan tasolla.” On kuitenkin vaikea uskoa, että Ukrainassa elämänlaatu olisi paljon huonompaa kuin Euroopassa.
Wynnyckyi: Katsokaa vaikka näitä ohi ajavia autoja. Miten se on selitettävissä?
Ukrainaa verrataan usein Venäjään, jossa bruttokansantuote asukasta kohden on luonnollisesti hyvin korkea. Mutta katsokaa vaikka venäläistä sotilasta, jotka nyt osallistuu hyökkäykseen Ukrainaa vastaan. Hän on yllättynyt siitä, että ukrainalaisissa kylissä asukkailla on pesukoneita ja taloissa on sisävessat, koska venäläiset todella elävät köyhästi. Tilastot osoittavat, että joillakin Venäjän alueilla 70 prosentilla ihmisistä ei ole kaasua. 20 prosentilla ei ole säännöllisesti sähköä. Moskova ja Pietari ovat todella rikkaita. Sosiaalinen eriarvoisuus peittää sen tosiasian, että Venäjä on itse asiassa köyhä maa.
Ukraina on yhteiskunnallisesti verraten tasa-arvoinen, siitä huolimatta, että jatkuvasti puhumme oligarkeista ja korruptiosta. Elintasoero kylien ja Kiovan välillä ei kuitenkaan ole niin dramaattinen (ja tämän olemme nähneet viimeisten kolmen kuukauden aikana), vaikka elämä maaseudulla on aina erilaista kuin kaupungeissa. Gini-kertoimemme [se, missä määrin yksittäiset tulot tai kulutus poikkeavat keskiverrosta] on suunnilleen sama kuin Ruotsissa.
Jopa Puola on eriarvoisempi kuin Ukraina. BKT-tilastojen perusteella Puola olisi kaksi kertaa Ukrainaa rikkaampi. Tuo on mielestäni ongelmallista. Nimellisten tilastojen sijaan olisi tärkeä huomioida ns. ostovoimapariteetti. Ukraina on nimellisten tilastojen perusteella kolme kertaa Puolaa köyhempi, mikä selvästikään ei pidä paikkaansa. Mutta jos tarkastellaan ostovoimaa, niin hryvnian [Ukrainan valuutta] ostovoimaa on paljon korkeampi kuin zlotyn [Puolan valuutta].
Ukrainalaiset eivät säästä. Tuo on yksi Ukrainaa muista kehittyvistä maista erottava tekijä. Säästämisaste on hyvin alhainen. Kun rahaa tulee, se kulutetaan. Ja “harmaa” [epävirallinen] talous on merkittävässä asemassa. Sen osuus on pienenemässä, mutta vuonna 2014 noin 50 prosenttia taloudesta oli harmaata. Oikean kuvan saamiseksi pitäisi siis BKT-luku kaksinkertaistaa. Ennen helmikuun hyökkäystä luultavasti noin 30–35 prosenttia taloudesta oli harmaalla alueella. Se ei välttämättä tarkoita korruptiota. Se tarkoittaa, että Ukraina on käteistalous, talous, jossa ihmiset eivät välttämättä halua maksaa veroja kovin usein. Tässä mielessä Ukraina on hyvin samanlainen kuin esimerkiksi Sisilia.
♦ Mutta eivät ukrainalaiset edes Länsi-Euroopan maihin verrattuna elä kovin paljon huonommin. Esimerkiksi kun Euroopassa usein asutaan vuokralla, niin monet ukrainalaiset omistavat asuntonsa. Sairaanhoito ja palvelut ovat Ukrainassa paljon halvempia.
Wynnyckyi: Olet oikeassa. Vuonna 2013, juuri ennen mielenosoituksia, vietin kuusi kuukautta Glasgow’ssa, opetin siellä yliopistossa. Elintaso oli tietysti yleisesti ottaen korkeampi, mutta eläminen on kallista.
Ukrainan nimellisen BKT:n ja ostovoimapariteetilla korjatun BKT:n välillä on valtava ero. Ennen sotaa kurssi oli 27 hryvniaa Yhdysvaltain dollaria kohti. Mutta koska Ukrainan hinnat olivat liian alhaiset maailmanmarkkinahintoihin verrattuna, todellisen valuuttakurssin olisi pitänyt olla 17 hryvniaa dollaria kohti. Tämä olisi korjannut Ukrainan BKT-tilastoja vastaamaan paremmin todellisuutta. Ukrainan hryvnia on perinteisesti aliarvostettu ja hinnat ovat alhaiset, minkä vuoksi Ukraina näyttää tilastoissa köyhemmältä kuin mitä se todellisuudessa on.
Ukrainalaiset tapaavat sanoa, että vaikka keskipalkka Ukrainassa on 500 dollaria, niin sillä saa saman verran kuin 1000–1200 dollarilla Yhdysvalloissa. Samaten ukrainalaiset puhuvat nettopalkasta, kun taas lännessä puhutaan bruttopalkasta. Keskipalkka Ukrainassa on kyllä alhaisempi kuin Yhdysvalloissa, mutta ei palkkataso täällä ole epätoivoisen alhainen eikä todellakaan köyhyysrajan alapuolella.
Jos todella haluat nähdä köyhyyttä, etkä tilastoja, mene Keniaan tai Tansaniaan. Olen käynyt siellä ja se on todella masentavaa. Nämä maat ovat avoimia matkailulle, joten en edes puhu suljetuista maista kuten Zimbabwe ja Uganda. Ja tilastojen mukaan ne olisivat samalla tasolla kuin Ukraina. Älkää viitsikö! Tilastot nyt kyllä valehtelevat.
Ukrainan tulevaisuus
♦ Mitä Ukrainan tulevaisuuden haasteet ovat? Yleinen käsitys on, että ukrainalaiset ovat taitavia järjestäytymään kriisiaikoina, mutta rauhan aikana heillä on taipumus riidellä.
Wynnyckyi: Tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun tästä julkisesti. Olen aina ollut hyvin optimistinen sen suhteen, että Ukraina kulkee sitä vallankumouksen tietä, jota Yhdysvallat kulki itsenäisyysjulistuksen ja vallanvaihdon jälkeen. Yhdysvalloissa käytiin keskustelua siitä, minkälaiset instituutiot pitäisi rakentaa, ja sitten tuli perustuslaki.
Sitten on Ranskan ja Neuvostoliiton tie, jossa hallinnon vaihdoksen jälkeen on ensin rauhallisempi ajanjakso jolloin tehdään näennäisuudistuksia. Ja tietenkin terrori, jossa maa vajoaa sisäiseen sodankaltaiseen tilaan – Ranskassa giljotiini, Neuvostoliitossa Stalinin sortotoimet.
Olen hyvin huolissani siitä, mitä tapahtuu, kun sodan loppu alkaa häämöttää, ellei Venäläisiä ajeta kokonaan pois Ukrainan alueelta. Ja vaikka niin tehtäisiinkin. Monet Itä-Ukrainassa taistelevat ystäväni tuntevat itsensä petetyiksi. Ei-hierarkkisten rakenteiden ideassa on siis haittapuolensa, sillä se tarkoittaa, että ihmisille sanotaan: “Menkää te tekemään mitä haluatte. Teitä kyllä kiitetään kovasti siitä mitä te teette, puolustatte vaikka Mariupolia viimeiseen asti.” Mutta loppujen lopuksi heitä ei tulla auttamaan. Ihmiset odottavat komentajiltaan apua, mutta sitä ei tule, koska komentajat ovat joko epäpäteviä tai tilanteessa, jossa eivät voi auttaa.
Olen huolissani siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu, jos ei ole suunnitelmaa sodan jälkeisen tilanteen varalta. Jos ei ole yhteisesti sovittua visiota, käy niin että on monta mielipidettä sen suhteen minkälaista maata rakennamme, ja kaikien noiden näkemysten kannattajilla on myös aseet. Jotkut sotilaat ovat masentuneita, jopa täysin pettyneitä. Se synnyttää monesti vihaa. Katkeruus ja viha voivat johtaa väkivaltaan.
En sano, että niin tulee tapahtumaan, mutta Ukrainalla on edessään kaksi vastakkaista tietä. Olen aina ollut hyvin optimistinen sen suhteen, että Amerikan tie on se, jota tullaan seuraamaan. En ole varma, onko tämä optimismi nyt perusteltua. Sen eteen on kuitenkin todella tehtävä töitä, ettei vajottaisi siihen mitä kutsun Ranskan ja Venäjän tieksi.
Tunnisteet
Tätä artikkelia voi kommentoida Facebookissa: