Unelma uudesta ihmisestä ja sosialismin tragedia

» Alkuun » Ihmisluonto » Ihmisluonnon kuvauksia maailmankirjallisuudessa » Unelma uudesta ihmisestä ja sosialismin tragedia

Vain pari viikkoa ennen kuolemaansa Matti Puolakka antoi pitkän haastattelun elokuvaohjaaja Jouko Aaltoselle tämän elokuvaa Pieni punainen varten. Puolakka oli silloin jo hyvin sairas ja joutui käyttämään vahvoja särkylääkkeitä, minkä vuoksi monet ajatuskulut haastattelussa jäivät kesken tai tulivat niin epäselvästi esille, ettei Aaltonen voinut käyttää niitä elokuvassa. [1]

Sinikka Litun videopuhe ja artikkeli perustuvat Puolakan tuossa haastattelussa esittämään traagiseen anekdoottiin. Hän kuvaa sosialismin tragediaa kahden runoilijakohtalon kautta. Vladimir Majakovski ja Sergei Jesenin kumpikin olivat uskoneet kommunistisen liikkeen kaikkein korkeimpaan ihanteeseen, siihen että sosialismissa vähitellen kasvaisi uusi ihminen. Uuden ihmisen sijaan kehittyi punainen fasismi, ja kumpikin runoilija päätyi lopulta itsemurhaan.

Samassa yhteydessä Puolakka käsittelee myös Kiinan kulttuurivallankumousta, joka oli toinen yritys ”uuden ihmisen” luomiseksi ja päätyi sekin kauheaan katastrofiin.

Video artikkelin lopussa. Tekstiversiota on työstetty alustustilaisuuden jälkeen, joten se ei vastaa sananmukaisesti videota. Asioiden järjestystä on muutettu ja ydinasia esitetty hieman yksityiskohtaisemmin.

Marxilainen moraalifilosofia johti uusissa oloissa punaiseen fasismiin

Sosialismin suurin ihanne, kaikkia viime vuosisadan kommunisteja elähdyttänyt haave oli uuden ihmisen syntyminen. Kuitenkin tuota uutta ihmistä rakennettiin virheellisen moraalifilosofian pohjalta. Niinpä ei syntynyt uutta ihmistä, syntyi aatteettomuutta, valtapelejä, riitaa ja joukkomittaista entisten hyvien ystävien ja tovereiden ilmiantamista.

Neuvostoliitossa 20-luvulla tai Kiinassa 40-luvuilla ei ollut riittävästi ajatuksia uuden ihmisen rakennuspuiksi – kumpikin oli alikehittynyt maa, molemmissa käytiin sisällissotaa, taloudellinen perusta piti rakentaa ensin. Kysymys ihmisolemuksesta jäi pitkälti kiireellisempien asioiden jalkoihin.

Lenin pohdiskeli kysymystä ”uudesta ihmisestä” jonkin verran. Vuonna 1919 hän ylisti työläisten oma-aloitteisesti järjestämiä talkoita selustassa, kansalaissodan oloissa.

Riippumatta siitä mitä mieltä Leninistä poliittisesti ollaan, voitaneen myöntää että hän enteili tulevien vaikeuksien luonnetta hyvinkin kaukokatseisesti, vaikkakaan mitään uutta moraalifilosofiaa ei hänellä ollut:

”Tämä on alkuna kumoukseen, joka on vaikeampi, oleellisempi, perinpohjaisempi, ratkaisevampi kuin porvariston kukistaminen, sillä tämä on voitto omasta luutuneisuudesta, holtittomuudesta, pikkuporvarillisesta itsekkyydestä, noista tottumuksista, jotka kirottu kapitalismi on jättänyt perinnöksi työläiselle ja talonpojalle.” [2]

Samaten, kun tehdään Mao Zedongista kokonaisarviota, olisi kyettävä erittelevään suhtautumiseen. Esimerkiksi Mao Zedongin luokka-analyysi 20–30 -lukujen Kiinasta [3] on aivan eri asia kuin kulttuurivallankumouksen moraalifilosofinen linja ja sen seurauksena syntynyt ns. punainen fasismi.

”Kysymys Mao Zedongin ajattelun arvosta liittyy mielestäni ensiksikin siihen moraalifilosofiaan, jota Kiinassa oli aivan välttämätöntä noudattaa taisteltaessa Japanin imperialismia ja feodalismia vastaan: lapset näkevät nälkää, ei ole ammattiyhdistysliikettä, ei mielipidevapautta jne. Tämä moraalifilosofia pelkistettynä perustuu ehdottoman epäitsekkyyden vaatimukseen.

Mutta miksi sama moraalifilosofia normaalioloissa johtaa väistämättä punaiseen fasismiin ihmisyksilöiden välillä: puoluekoneistossa, kulttuuripiireissä, kaikkialla. Näin käy, jos ei nähdä, että epäitsekkyyden vaatimus ei kuvasta ihmisyhteiskunnan luonnollista olotilaa. Luonnollinen olotila ei ole sotien maailma. Heimoyhteiskunnat olivat rauhanomaisia 60 000 vuotta. Oli sotaisuutta, mutta se oli hyvin vähäistä. Tämä on kiistatonta faktaa.”

Matti alkoi jo 1970-luvun alussa arvostella tuota moraalifilosofiaa. Hän esitti silloin, että inhimillinen ”hyvä” on itsetuntemusta, ”paha” itsepetosta. Se oli lähtökohta, josta käsin omassa piirissämme ihmisiä arvioitiin. Ihmiskäsitys ja moraalifilosofia toki kehittyivät vaiheittain aina Matin elämän viimeisiin vuosiin asti. [4]

Lentulov: Nainen kitaran kanssa.
Aristarh Lentulov (1882–1943), Nainen kitaran kanssa, 1913. Lentulov muodosti yhdessä mm. Majakovskin kanssa taiteilijaryhmän nimeltä Nykypäivä. He tuottivat satiirista, Saksan ja Itävallan vastaista taidetta, joka sai vaikutteita venäläisestä kansanperinteestä. KUVA: Wikimedia Commons.

Kirje Neuvosto-Karjalasta

”Miksi punainen fasismi syntyi niin voimallisesti esim. Neuvostoliitossa 20- ja 30-luvulla?” Matti kysyi. Hänen mielestään oli  todella opettavaista lukea esim. siitä, miten suomalaiset kommunistit mielivaltaisin perustein nirhivät hengiltä omia maanmiehiään ja ilmiantoivat heitä joukkomitassa Siperiaan lähetettäviksi.

Seuraava lainaus oli Matille tärkeä, ja hän pohti sitä usein. Se kuvastaa osuvasti, mikä meni pieleen. Vakaumuksellinen kommunistinainen kirjoitti 30-luvulla ystävälleen Moskovaan Neuvosto-Karjalasta ihmetellen, miksi tapahtuu hirveitä:

“Ihmetyttää kun katselet näitä pidätyksiä. Ketkä suomalaisista on tällä hetkellä vapaana? Pääosin juoppoja ja suunsoittajia. Sellaiset ihmiset, jotka elintavoiltaan ja omien puheittensa perusteella ovat neuvostovastaisia aineksia. Keitä pidätetään? Ihmisiä, jotka ovat aina tehneet työnsä hyvin, palkittuja stahanovilaisia, aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään osallistuvia, puolueen linjan puolesta loppuun saakka taistelevia, puutteista ja epäkohdista signalisoineita, tuholaistoiminnan paljastaneita.” [5]

Jokaisen sosialistisen maan historiasta on kokemuksia tuollaisesta. Olennaista siinä on, että jopa parhaat kommunistit käyvät toistensa kimppuun, toisin sanoen ihmiset, jotka ovat kansalaissodan oloissa olleet valmiit uhraamaan henkensä aatteellisista syistä. Eivätkä nämä riidat ja ilmiannot rajoitu sosialismin alkuaikoihin. Pikemminkin päinvastoin: juuri silloin kun olisi pitänyt helpottaa, kun sisällissodat oli käyty, elintaso noussut ja yhteiskunnallinen tilanne rauhoittunut, syntyi mitä mielettömimpiä riitoja.

Itsemurha on kyllä väärin – mutta "muuta tietä ei ollut"

Ylläsanottu on taustaa kahden runoilijan kohtalolle Neuvostoliitossa. Vladimir Majakovski [6] ja Sergei Jesenin [7] edustivat taidesuuntaukseltaan vastakkaisia leirejä: Majakovski oli futuristi, Jesenin imaginisti. [8]

Mutta molemmat uskoivat unelmaan uudesta ihmisestä ja kumpikin joutui kamppailemaan unelman ja todellisuuden ristitulessa. Tätä kuvastaa mm. seuraava ote  Jeseninin runosta Katoava Venäjä:

”En ole uusi ihminen!
Mitä sitä salaamaan?
Juutuin toisella jalalla menneeseen,
toisella liukastelen ja kompastelen
saadakseni kiinni teräsarmeijan. (…)

Tiedän, ettei murhe huku viinaan
eikä sielua paranna
erakkous, ei leikkaus.
Kai siksi tekee mieli
vetää housut jalkaan
ja pinkoa Komsomolin perään.” [9]

Jesenin hirttäytyi pietarilaisessa hotellissa vuonna 1925, vain 30-vuotiaana.

”Huomisesta ilo irti reväiskää”

Miten Majakovski reagoi Jeseninin tekoon? Hän mietti muistorunoaan Jeseninille kolme kuukautta. Ja runosta käy ilmi, että hän todella oli ymmällään.

Hän arvostelee niitä, jotka paheksuivat Jeseninin tekoa kuin politrukit:

Mistä syystä? / Miksi meidät yllätitte?
Loruilee nyt kriitikot syyksi / sen ja sen,
ja tärkeimmäksi – / että katkaisitte
siteenne kansaan / liikaa ryypäten.
Sanovat: / luokkaa seuraten / ei oisi
boheemielämäänsä / siten sortunut.

No, entä luokka, / kaljaako se joisi?
Myös luokka / viinaa / paljon latkinut. [10]

Jos Jeseniniä olisi ”paremmin valvottu”, väittää Majakovski kriitikoiden sanoneen, olisi Jesenin kirjoittanut paljon ”rikkaammin”, jopa sata riviä päivässä. Mutta tuolloin tylsyys olisi ajanut runoilijan itsemurhaan jo paljon varhemmin. ”Parempi ihmisen on viinaan kuolla kuin ikävään”, toteaa Majakovski.

Majakovski tuntuu pohtivan, onko syynä Jeseninin tekoon sosialistisen yrityksen epäonnistuminen. Ainakin hän tämän kysymyksen jälkeen siirtyy ivaamaan runoilijan muistolle osoitettuja tekopyhiä kunnioituksen ja surun ilmauksia mm. ihmisiltä, jotka hänen mielestään ovat vääristelleet tämän runoja.

On työtä / vielä paljon edessämme,
on paljon roskaa – / toivon, / luudat riittää.
On ensin / muutettava / elämämme
ja vasta sitten sitä – / lauluin kiittää.

Poliittisten vainojen uhrien muistopäivä, Bykovnia.
Poliittisen vainon uhrien muistopäivänä Bykovnian hautapaikalla kunnioitetaan 1930- ja 40-luvulla Kiovassa teloitettujen uhrien muistoa. KUVA: RIA Novostin arkisto, Grigoriy Vasilenko, Wikimedia Commons.

Tämän jälkeen Majakovski ensin suo ymmärrystä Jeseninille kun sanoo, ettei kukaan suuri mies ole helppoa elämää etsinyt.

Lopulta hän kuitenkin tuomitsee runoilijan teon. Ei niin kuin politrukki, vaan kuin aito filosofinen ajattelija. Samalla hän kommentoi Jeseninin itsemurhaviestiä, joka kuului seuraavasti:

“Ei tässä elämässä ole uutta kuolla

eikä elää, tietenkään, sen uudempaa.” [11]

Majakovski vastaa:

Ei planeettamme / varustettu / ilolla.
Siis huomisesta / ilo irti / reväiskää!
Ei tässä elämässä / kuolla vaikea
vaan vaikeinta / on luoda / elämää!

Mutta kuinka sitten kävi? Viisi vuotta myöhemmin myös Majakovski ampui itsensä. Omassa  itsemurhakirjeessään hän sanoi mm:

”Kaikille

Älkää syyttäkö kuolemastani ketään, ja olkaa kilttejä älkääkä juoruilko.

Äitini, sisareni ja toverini antakaa anteeksi – tämä ei ole mikään hyvä menetelmä (en neuvo ketään tekemään samoin), mutta minulla ei ole muuta ulospääsyä.” [12]

Itsemurhan sanottiin virallisesti johtuneen ”henkilökohtaisista ja poliittisista syistä”. Samana päivänä kirjallisuustieteilijä Ilja Gruzev sanoi, ettei itsemurhaa voi selittää yksilökohtaisilla syillä. Monet kirjailijat pitivätkin sitä poliittisena protestina. Eräs agentti kirjoitti raportissaan:

”Edelleen sanotaan: Jos edes Majakovski ei jaksanut enää elää, niin se tarkoittaa, että tilanne kirjallisuudessamme on toden teolla hirvittävä.” [13]

Matti totesi näin:

”Uskon, että sekä Jesenin että Majakovski tiesivät, että jos he eivät tapa itseänsä, he käyvät toistensa kurkkuun kiinni. Tämä oli pitkälle viety pelkistys. Minä kuitenkin uskon tällaisiin pelkistyksiin. Tiede on aina pelkistämistä. Voin väittää omatuntoni kautta, että jos Jesenin ja Majakovski olisivat eläneet pidempään, he olisivat joutuneet käymään toistensa kurkkuun jopa ikään kuin selittämättömistä syistä. Heistä jommastakummasta tai kummastakin olisi tullut ns. ’luokkavihollisia’, eli heitä olisi pidetty pettureina, ja he olisivat pitäneet myös toisiaan sellaisina. Jos puhutaan historiallisista henkilöistä, tuollainen jossittelu minusta on oikeutettua.”

Toki jossittelu voi myös johtaa aivan väärään, esimerkiksi jos ei lainkaan huomioida aikakausien eroja tai historian lainalaisuuksia. Siitähän ei tässä ole kysymys.

Kiinan kulttuuri­vallankumous oli ”uusi ihminen 2.0”

Toinen maailmanhistoriallinen yritys luoda ”uusi ihminen” oli Kiinan kulttuurivallankumous 1960- ja 1970-luvuilla.

Aikakausi oli vaihtumassa. Länsimaissa elintaso oli alkanut nousta, ja se kosketti kaikkia yhteiskuntakerroksia. Nuorisoa ovat kaikkina aikoina liikuttaneet aatteet ja ihanteet: miten maailmasta rakennettaisi oikeudenmukaisempi. Maailmaa varjosti mm. ydinsodan uhka, Vietnamin sota, kolmannen maailman köyhyys ja luonnon saastuminen. Länsimaiden nuorison keskuudessa oli tapahtumassa merkittävä ajattelun ja tapakulttuurin murros.

Neuvostoliitto ei näyttänyt kovin houkuttavalta vaihtoehdolta varsinkaan sen jälkeen, kun Varsovan liiton joukot vuonna 1968 miehittivät Tshekkoslovakian.

Kiinassa esitetty tunnus ”vallankumouksesta ihmissieluissa” herätti länsimaiden nuorisossa huomattavasti suurempaa kiinnostusta, kuin mikään mitä Neuvostoliitosta tiedettiin. Siellä talouskasvu oli asetettu etusijalle. Kommunistisen liikkeen alkuperäiset korkeat ihanteet oli vesitetty ja madallettu katteettomiksi lupauksiksi aineellisen elintason noususta.

Nimitys ”gulassikommunismi” syntyi, kun puoluejohtaja Nikita Hrustshev tokaisi, että ”kommunismi on kuin gulassikulho, josta jokainen voi käydä ammentamassa itselleen henkisen ja ruumiillisen työn tuotteita”. Kommunistipuolueen ohjelmassa vuodelta 1961 luvattiin, että täysimittaiseen kommunismiin eli luokattomaan yhteiskuntaan siirryttäisiin jo vuonna 1980. Lisäksi luvattiin että Neuvostoliitto ohittaisi Yhdysvallat talouskasvussa vuoteen 1970 mennessä. [14]

Juliste 1968: Kauneus on kadulla.
”Kauneus on kadulla” – juliste Pariisin 1968 mielenosoitusten aikana. KUVA: Global Solidarity and Local Action.

Nykyaikana saatetaan ihmetellä miten länsimaissa oltiin innostuneita Kiinan kulttuurivallankumouksesta. Niin vasemmistolaiset kuin liberaalit intelligentsian edustajat seurasivat Kiinan tapahtumia valtavan kiinnostuneina. Tämä johtui siitä, että Kiinassa kehitettiin tieteellinen teoria siitä, miten luokkataistelu jatkuu sosialismissa ja puolueen sisällä kasvaa uutta byrokraattista eliittiä, joka saattaa nousta valtaan. Se koettiin keinoksi estää Neuvostoliiton kaltainen jähmettyminen ja byrokratisoituminen. Tällaisia asioita ei nykyään enää muisteta. Matti kertoi:

”Noita Hrustshevin täysin katteettomia lupauksia arvostellessaan Kiina oli täysin oikeassa. Jean-Paul Sartre, Louis Althusser ym. Länsi-Euroopan vasemmistoälyköt ymmärsivät sen erinomaisesti. He ymmärsivät myös, että pitää syntyä ‘uusi ihminen’. – Kontrasti sanojen ja todellisuuden välillä Neuvostoliitossa oli valtava. Kun turisti saapui Leningradiin, mitä hän näki: byrokratian ja korruption sekä ihmisten kasvoilla äitelän ilmeen, kun he yrittivät ostaa häneltä purukumia tai muita läntisiä kulutustavaroita. Se kaikki tympäisi.”

Tieteellisen lähtökohtansa vuoksi kulttuurivallankumoukseen uskottiin hyvin paljon. Ihmiskunta tarvitsi vaihtoehtoja. Mutta olisi erotettava kaksi asiaa: yhteiskuntateoria, jolle kulttuurivallankumous perustui ja toisaalta se, mitä kulttuurivallankumouksen alkaessa käytännössä tapahtui. Se oli punaista fasismia. Matti totesi:

”Nämä osa-alueet ovat erilaisia. Ensimmäinen oli tiedettä, ja sitä kohtaan voi esittää tieteellistä kritiikkiä. Me esitimme sitä. Mutta hyväksyimme sen [osittain] oikeaksi. Toinen kohta on fasismin kritiikkiä. En uskonut vielä silloin, että Kiinassa olisi ollut fasismia.”

Oliko Kiina meille vaihtoehto? Matti vastasi:

”Sanon, vaikka koko illan tässä istuisin, että oli, oli, oli, oli. Se oli yleisesti ottaen minun ajattelutapani. Kaksikymppisenä ihminen voi olla erilainen kuin 25-vuotiaana, saati kolmikymppisenä. Uskoin 1960-luvun lopussa ja aivan 1970-luvun alussa, että kommunismin rakentaminen tulee olemaan epäitsekkään ihmisen syntymistä, että se olisi ihmisen luonnollisin olotila. Pidin kovasti myös kiinalaisten sanonnasta ’vallankumous ihmissieluissa’.

Problematisoin myös tätä väitettä. Ajattelin, että Kiinassa tullaan kehittämään kommunistista moraalifilosofiaa myös radikaalisti sitä muuttaen eikä vain lisäillen. Mutta silti uskoin siihen, että tulee kasvamaan epäitsekäs ihminen.”

Melko pian kuitenkin kävi ilmi, ettei Kiinassa uutta moraalifilosofiaa synny, vaan päinvastoin, kulttuurivallankumous epäonnistui. Tämän Matti totesi v. 1976 neljän jengin paljastumisen yhteydessä. Kuinka hirveä katastrofi kulttuurivallankumous kaiken kaikkiaan oli, kävi ilmi vasta seuraavien vuosikymmenten aikana.

Tshekkoslovakian miehistystä vastutsava mielenosoitus Helsingissä v. 1968.
Mielenosoitus Tshekkoslovakian miehitystä vastaan Helsingissä v. 1968. KUVA: Pickryl Public Domain Images.

Maon moraalifilosofia oli luokkafilosofiaa. Tämä oli alkuperäinen lähtökohta sille kritiikille, jota Matti vuosien varrella kehitti koko marxilaista filosofista systeemiä kohtaan. Matti totesi:

”Mao kielsi yleisen ihmisolemuksen absoluuttisesti, kategorisesti, mm. Jenanissa 1940-luvulla pitämissään puheissa kirjallisuudesta ja taiteesta. Ne ovat joiltakin osin viisaampaa tekstiä kuin neuvostoliiton sosialistisen realismin periaatteet.

Pääkysymyksessä Mao kuitenkin meni niin väärään kuin olla voi ja pahemmin kuin Neuvostoliittolainen ajattelu. Teoreettinen lähtökohta, että yleistä ihmisolemusta ei ole, vei aivan väärään. Mao ilmaisi tämän kategorisesti, älyllisesti muotoillen, ja se näkyi kauhealla tavalla viimeistään kulttuurivallankumouksen noitavainoissa.”

Kiinassa korostettiin ja joukkomittaisesti myös opiskeltiin näkemystä, että ei ole yleistä ihmisolemusta, on vain “porvarillinen ihmisolemus” ja “proletaarinen ihmisolemus”.

Maolta löytyy kuitenkin myös hänen omalle linjalleen vastakkainen näkemys. Siinä hän  määrittelee ihmisyyden tärkeimmäksi mittariksi itsetuntemuksen.

”Lu Hsun [Lu Xun, kiinalainen 1900-luvun alun klassikkokirjailija] sanoi: ’Tutkin itseäni paljon ankarammin kuin tutkin muita.’ Epäonnistuttuani useita kertoja teen usein niin kuin hänkin tekee. Mutta toverit eivät aina usko tähän. Minulla on itseluottamusta, mutta epäilen myös itseäni jonkin verran.

Mitä vaikeampi laulu, sitä harvemmat osaavat sitä laulaa. Kun nauttii suurta mainetta, on vaikea olla sen arvoinen. Kaksi viimeistä lausetta ovat yhteenveto minun tapauksestani. Olen lausunut seuraavat sanat poliittisen toimikunnan pysyvän komitean istunnolle: ’Mitä sanotaan jaloudeksi ihmisessä, on viisaus ymmärtää itseään…’ [15]

Punaisen fasismin perimmäisistä juurista

1980-luvun alussa Matti esitti teesin, että kysymys ihmisen henkisestä, lopullisesta vapautumisesta tullaan ratkaisemaan kehittyneissä länsimaissa. ”Lopullinen” tässä yhteydessä tarkoittaa, että ihminen lajina oppii tuntemaan itsensä ja luomaan sellaiset yhteiskunnalliset olot, että jatkuva inhimillinen kasvu olisi mahdollista. Nykyisin sanomme, että se edellyttää uutta kokonaisnäkemystä filosofian historiaan (johon uusi moraalifilosofia ja ihmiskäsitys kuuluvat) ja siihen pohjautuvaa historianfilosofiaa.

Matti kirjoitti punaisesta fasismista seuraavasti esim. vuonna 2001:

”Missä mielessä ihminen on ’luonnostaan paha’?

Hegel sanoi, että ihminen on luonnostaan paha. Olen tulkinnut tuon niin, että ihmisen pitää kamppailla kehittääkseen itsestään kultivoituneen. Ihmisen pitää kehittää valmiudet harkita omia tunteitaan, eikä tyytyä sokeasti kulkemaan välittömien tunteiden mukaan. Edelleen: *Paavo oppii tuntemaan itsensä siitä, miten Pekka suhtautuu häneen, ja Pekka oppii suhtautumaan itseensä siitä, miten Paavo ja kanssaihmiset yleensä suhtautuvat häneen.’

Ihminen on olento, joka rakentaa yhteiskuntaa. Yhteiskunnan idea on olemassa kaikissa ihmissuhteissa, kaikissa ihmisyhteisöissä ja ystäväpiireissä. Niisä kaikissa rakennetaan ainakin näkymättömästi ja kirjoittamattomin sopimuksin objektiivisia valtasuhteita.

Juuri se, että on olemassa joku järjestäytynyt voima, joka jakaa palkkioita oikein toimiville tai rangaistuksia niille, jotka toimivat väärin, pakottaa ihmistä kasvattamaan itseään, oppimaan itsetuntemusta. Linné lisäsi määritelmäänsä ihmisestä: ‘Opettele tuntemaan itsesi’. Muotoilu oli nerokas.

Voi sanoa myös: ihmiset ovat taipuvaisia sosiaalipsykologisista syistä väkivaltaisiin, verisiin – tai joka tapauksessa tuhoisiin – yhteenottoihin läheisissä ihmissuhteissaan, jollei ole ‘riippumatonta tuomiovaltaa’; jollei ‘lakien henki’ leiju heidän yllään; ellei heillä ole tietoisuutta, että he joutuvat yhteiskunnan, yhteisönsä, yleensä laajempien ihmispiirien edessä vastuuseen ja objektiivisen arvioinnin kohteeksi.

Riippumaton tuomioistuin on siis välttämätön ideana, periaatteena, alkiona, ei vain yhteiskunnassa, valtiossa yleensä, vaan missä tahansa tuttava- ja ystäväpiirissä, seurapiirissä, asuinlähiössä, sukukokouksessa jne. [16]

Oikeudentajun erottaminen muista hyveistä

Maon moraalifilosofinen linja kulttuurivallankumouksen aikana oli itsessään taipuvainen ruokkimaan fasistista psykologiaa, koska se johti tekopyhyyteen. Noin olemme ajatelleet jo 1980-luvun alusta lähtien. Haastattelussa Joukolle Matti totesi sanovansa asian nyt vielä jyrkemmin.

”Marxismissa sanottiin, että luokkajaon takana on työnjako. Olisi heti pitänyt kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla työnjako orjuuttaa ihmistä moraalis-psykologisesti. Tarkoitan oikeudentajun ja muiden kykyjen välistä työnjakoa. Oikeudentaju olisi pitänyt erottaa, paitsi erilaisesta tietotaidosta, yleensä ’teknisistä kyvyistä’, niin myös muista eettisistä ja poliittisista hyveistä.”

Kun oikeudentajun ja muiden taitojen suhdetta ei ymmärretty oikein, se kannusti lopulta ihmisiä pahuuteen eli subjektiiviseen mielivaltaan itsensä ja toistensa arvioimisessa.

Video: Alustus kesätapaamisessa 20.8.2022

Lähteet

[1] Nauhoitimme ja litteroimme itse Puolakan vastaukset kyseisessä haastattelussa. Niiden työstäminen kuitenkin vaatii sekä editointia että tulkintaa, joten vastuu yksittäisistä muotoiluista on tekijän. Alkuperäinen litterointi Uusi historia -yhdistyksen arkistosta tiedostonimellä 181112_matti-jouko-haastattelu. Puolakalta otetut suorat lainaukset on hieman stilisoituna tuosta tiedostosta ellei toisin mainita. 

[2] V. I. Lenin, Kootut teokset, 29. osa, Moskova 1961, s. 389-90, kursivointi sl.

[3] Luokka-analyysi ja siitä johdettu linja vallankumoussodassa kävi jyrkästi Stalinin ja Kominternin ohjeita vastaan ja mahdollisti vallankumouksen voiton. Siihen sisältyi kuuluisa pitkä marssi, eli tukialueiden perustaminen maaseudulle sekä sissisodan strategia ja taktiikka. Samaa linjaa noudatettiin menestyksellisesti myös Vietnamissa. Eri asia sitten on myös Vietnamin kohtalo, sillä ei sielläkään syntynyt mitään innostavaa yhteiskunnan mallia, jossa uudelle ihmiselle olisi ollut kasvualustaa. Ranskan vallankumous herätti kysymyksen: miksi vallankumous syö lapsensa? Sosialismin kaikkien muotojen romahdus nosti tuon kysymyksen sata, tuhat kertaa voimallisempana – niin vaikeana ettei tietääksemme länsimaiden vasemmistoälyköt eivätkä muidenkaan maiden vallankumoussukupolvien jälkeläiset oikein ole rohjenneet siihen vakavasti tarttua. Matti Puolakka on ollut tuossa poikkeus.

[4] Taustastamme kokonaisesitystä täällä: MLR ja Itu – sensuroitua suomettuneessa Suomessa

Täällä myös pdf-muotoinen tiedote johon koottu samat artikkelit.

Ihmiskäsityksen ja moraalifliosofian kehityksestä parhaiten teoksessa Matti Puolakka: Vain ihmisellä on historia – ajatuksia ihmiseltä joka määritteli ihmisen, Uusi historia ry, 2020.

[5] Ote Petroskoin suomalaisen Helmi Heikkilän kirjeestä SKP:n johdolle 14.7.1938. Teoksessa Lebedeva, Rentola, Saarela (toim.), Kallis toveri Stalin! – Komintern ja Suomi, Edita, Helsinki 2002, s. 375

[6] Vladimis Majakovski (1893–1930) syntyi Georgiassa, ja hänen esivanhempansa olivat suvussa kulkeneen tarinan mukaan olleet niitä kuuluisia zaporogeja, jotka Repinin maalauksessa värkkäävät pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. (Kyseinen pilkkakirje löytyy esim. Ukraina-tiedotteestamme.)

Perhe muutti Moskovaan Volodjan ollessa toisella kymmenellä, kun hänen isänsä kuoli. Hän joutui tsaarin vankilaan 15-vuotiaana useampaankin otteeseen levitettyään bolshevikkien aineistoa. Päästyään vankilasta hän lopulta päätti hankkia itselleen ammatin ja pääsi taidekouluun. Myöhemmin hän teki paljon julisteita ja  kirjan kansia bolshevikeille. Lenin nimitti häntä joskus ’huligaanikommunistiksi’.

[7] Sergei Jesenin (1895–1925) oli taas maaseudun kasvatti, ja hänen runoutensa kuvaa paljon nimenomaan venäläistä luontoa ja maaseutua. Hänen runojaan on suomennettu vain yksi kokoelma, Tarkoin valitut runot. Jeseninin toive oli, että lokakuun vallankumous palauttaisi yksinkertaisen maalaiselämän kunniaan.

[8] Jesenin oli yksi ”imaginismin” nimellä kulkevan runoilijaryhmän perustajista. Se syntyi vastustamaan futurismia. Vuonna 1919 julkaistussa manifestissa futurismi julistettiin kuolleeksi. Imaginistit julistautuivat itse oikeiksi vallankumouksellisiksi. He vaativat uuteen yhteiskuntaan individualistista taidetta.

[9] Sergei Jesenin, Tarkoin valikoidut runot, Kustannusyhtiö Nastamuumio Oy, 2009.

[10] Vladimir Majakovski: Valitut runot, suom. Arvo Turtiainen, Tammi 1984.

[11] Bengt Jangfeldt, Panoksena elämä – Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä, WSOY 2008, s. 374.

[12] Emt. Bengt Jangfeldt, Panoksena elämä – Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä, WSOY 2008, s. 569.

[12] emt., s. 569.

[13] emt. s. 569.

[14] Tie kommunismiin. Kokoelma NKPn XXII edustajakokouksen aineistoa. Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, Moskova 1961. Teos löytyy myös internetistä.

[15] Han Suyin, Wind in the Tower, Lontoo 1976, s. 278. Lainaus on kiinalaisen kirjailijan Han Suyinin kaksiosaisesta Mao-elämäkerrasta, sen jälkimmäisestä osasta ”Wind in the Tower”.

[16] Matti Puolakka, keskeneräinen editointi, Punaisen fasismin perimmäisistä juurista_011226, UH-yhdistyksen arkisto.

» Alkuun » Ihmisluonto » Ihmisluonnon kuvauksia maailmankirjallisuudessa » Unelma uudesta ihmisestä ja sosialismin tragedia

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.