Ohjelma
LIITE 1

Hierarkkinen fraktionalismi

Elinkelpoisen ihmisyhteiskunnan järjestäytymistapaa kuvaamme uuskäsitteellä hierarkkinen fraktionalismi. Silloin ”hierarkkisuus” tulee ymmärtää olennaisesti välineeksi ja fraktionalismi itsetarkoitukseksi, peruspäämääräksi: ”johdon” tärkein tehtävä on varmistaa, että valtaa hajautetaan perustasolle asti niin, että perusyksiköt kykenevät säilyttämään itsenäisyytensä.

Ihmisyhteiskunta, sen enempää kuin mikään yksittäinen ihmisyhteisö, ei voi organisoitua ilman jonkinlaista hierarkkisuutta, ilman jonkinlaista keskitettyä johtoa. Jos yhteisö on yhtään laajempi tai sen tehtävät yhtään vaativampia, niin keskitetyn johdon merkitys korostuu, samoin porrastettujen valtarakenteiden.

Ihmisyhteisöille on kuitenkin ominaista myös jokaisen yksilön älyllinen ja moraalinen itsenäisyys. Ihmisyhteisöissä on aina pyrkimys myös keskuksesta riippumattomiin, itsenäisesti toimiviin ja omista asioistaan päättäviin alayksiköihin.

Dialektisesti: mitä enemmän ihmiskunnan yhtenäistyessä muodostuu globaaleja valtarakenteita, mitä enemmän valta keskittyy, sitä tärkeämpää on vaalia alempien tasojen (kansallisvaltioiden, niiden sisällä paikallistasojen ja perusyhteisöjen) aatteellis-poliittista itsenäisyyttä.

Tämä järjestäytymistapa kuvaa hyvin esim. metsästys-keräilykulttuurin heimoa tai esihistorian rauhanomaisia sivilisaatioita. (ks. Liite 3) Hierarkkinen fraktionalismi on myös tulevaisuuden globaaliyhteiskunnan järjestäytymismuoto. Luokkayhteiskuntien purkaminen alkaa vallan hajauttamisesta.

Yhteiskuntaluokkien syntyessä inhimilliset perusyksiköt menettivät taloudellisen, poliittisen ja ideologisen itsenäisyytensä. Näin tapahtui hyvin dramaattisesti esim. Mesopotamiassa kun ensimmäiset imperiumia rakentavat kaupunkivaltiot syntyivät. Silloin alkoi ihmisen vieraantuminen itsestään, työstään, yhteiskunnasta. Sama kehitys jatkui sekä teollisuuskapitalismin syntyessä että sosialistisessa omistusmuodossa.

Informaatioteknologisen vallankumouksen oloissa ihminen temmataan vielä jyrkemmin sielullisesti juuriltaan. Paikallisuuteen, sukulaisuuteen ja tuotannonaloihin perustuneet inhimilliset perusyhteisöt menettävät merkityksensä ja samalla viimeisenkin mahdollisuuden päättää omista asioistaan. Entiseen ei tietenkään ole paluuta. Mutta IT-vallankumous antaa aivan uudenlaisia vaikutusmahdollisuuksia uudenlaisten inhimillisten perusyhteisöjen luomiselle.

Inhimilliset perusyhteisöt

Ihminen ei koskaan pääse pois biologisesta olemuksestaan. Sen vuoksi jokainen ihminen haluaa viime kädessä elää sellaisessa tuttavapiirissä, jossa kaikki suunnilleen tuntevat toisensa, ja voivat arvioida ja arvostella toisiansa kokonaisvaltaisina persoonallisuuksina.

Ihminen luo itsensä, niin yksilönä kuin lajina. Ihmisyksilö haluaa päättää omista asioistaan. Tärkeimpiä asioita ihmiselle ovat hänen suhteensa toisiin ihmisiin.

Ihmisyhteisöissä taistelu vallasta on taistelua ”tunnustuksesta”. Yksilö voi tavoitella eettistä arvovaltaa suhtautumalla harkiten ja objektiivisesti eturistiriitoihin, tai sitten luoda valheellista omakuvaa ja hankkia yliotetta kanssaihmisiinsä valtapelin, panettelun ja kieroilun avulla. Ihmisluonnossa on kyky molempiin. Ihmisyksilöt käyvät aina kamppailua noiden kahden suhtautumistavan välillä niin yhteiskuntaelämässä kuin henkilökohtaisessa arjessaan.

Ihmisyksilö toteuttaa itseänsä persoonallisuutena parhaiten silloin, kun hän saa ”jakaa oikeutta” henkilökohtaisessa tuttavapiirissä. Hyvän¬tahtoisuuden, sympatian ja antipatian tunteita arvioidaan (itse)kriittisesti, kun niitä suhteutetaan objektiivisen oikeuden, yhdessä sovittujen arvojen ja sääntöjen vaatimuksiin.

Ihminen voi olla tosi ihminen, olemuksensa mukainen, silloin kun hän voi henkilökohtaisissa yhteyksissä kehittää perusominaisuuttaan, oikeudentajuansa. Se on todellista inhimillistä kasvua.

Uutta yhteiskuntaa kehitetään sekä perinteisen yhteiskunnallisen, poliittisen toiminnan avulla, että rakentamalla uudentyyppisiä inhimillisiä perusyhteisöjä. Jälkimmäinen on tärkeämpää.

Yhteiskuntaevoluution luonteeseen kuuluu myös se, että siinä on aina tendenssi yhteiskuntaluokkien kehittymiseen. Sellaisen tendenssin – eli ihmisryhmien toisiin ryhmiin kohdistuvan alistamisen – vastustaminen on kaikissa ihmisyhteiskunnissa kaikilla planeetoilla kaikkialla universumissa ihmislajin ikuinen tehtävä.

  • Kevyesti stilisoitu kooste Matti Puolakan puheista ja teksteistä eri vuosilta. HS.

Kirjoittajasta

uusihisto

Toimitus. KUVA: Kleio, historian jumalatar.

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.