Jokainen ihmisyhteiskunta on jollakin tavalla pakotuskoneisto ja ”kasvatuslaitos”.
Sillä tavalla jokaisessa ihmisyhteiskunnassa, kaikissa ihmisyhteiskunnan esihistoriallisissa ja historiallisissa perustyypeissä, on omalla tavallaan olemassa rakenteellisesti valtioinstituutio.
Jokaisessa ihmisyhteiskunnassa on aina myös ei-valtiollinen, yksilöiden henkilökohtaisiin ystävyys- ja intressisuhteisiin perustuva taso. Sen rakenteet ovat epävirallisia ja se on jatkuvassa käymistilassa.
Tulevaisuudessa kansalaisten henkilökohtaiseen verkostoitumiseen perustuva taso saa yhä suurempaa valtiollista merkitystä.
Valtio on ”kasvatuslaitos”
Ihmisyhteiskunnan eräs keskeinen piirre on se, että siinä on kaikkia sen jäseniä koskevia sääntöjä ja sopimuksia. – Ne koskevat kaikkia yksilöitä, vaikka he eivät olisi riippuvaisia toisistaan jokapäiväisen ravinnon hankinnassa, verisukulaisia tai edes tuttavia keskenään. Tämä erottaa ihmisyhteiskunnan substantiaalisesti kaikista eläinmaailman yhdyskunnista, myös apinaihmisten laumoista.
Sääntöjen ja sopimusten tarkoituksena on suojella yksittäisiä ihmisiä ja yksilöryhmiä yhteiskunnan muita yksilöitä ja yksilöryhmiä vastaan.
Yhteiskunnassa ihminen ei saa käyttäytyä miten tahansa, tehdä mitä päähän pälkähtää, toteuttaa omia mielitekojaan täysin piittaamatta muista ihmisistä, laeista, tapakulttuurista tai käyttäytymissäännöistä. Yhteiskunnan jäsenten on alistuttava noihin kaikkia koskeviin sääntöihin ja sopimuksiin.
Ihminen kasvaa ihmiseksi vain ihmisyhteiskunnassa sosialisaatioprosessin tuloksena. Vain ihmisyhteiskunnassa kasvaneilla ihmisillä on inhimillistä tietoisuutta.
Valtio on suoja ja uhka ihmistä vastaan
Valtio on olemukseltaan väkivaltaan nojautuva pakotuskoneisto. Tuossa marxilainen valtioteoria pitää paikkansa.
Ihminen on aina ollut, on ja tulee aina olemaan ihmisen päävihollinen, ainakin potentiaalisesti. Ihminen on ihmiselle pääuhka sekä fyysisesti että henkisesti, sekä poliittistaloudellisella ja “valtiollisella” tasolla että sosiaalipsykologisissa viitekehyksissä.
Kaikki tähänastiset ihmisyhteiskunnat ovat perusolemuksensa vuoksi aina pyrkineet asettumaan “muita ihmisiä” – muita valtioita ja yhteiskuntia – vastaan, alistamaan, ryöstämään ja tuhoamaan ”muita” tai suojautumaan “muiden” vastaavia yrityksiä vastaan. – Luonnon hyödyntäminen on ollut aina toissijaista tähän perustehtävään nähden.
Historiallisesti katsoen valtioiden välinen yhteistoiminta on ollut toissijaisessa asemassa niiden kilpailuun ja vastakkainasetteluun, sotimiseen ja sotiin valmistautumiseen nähden.
Myös oikeusvaltio on pakotuskoneisto. Oikeusvaltiossa kansalaiset voivat vaikuttaa siihen, millaisia lakeja heidän valitsemansa lainsäätäjät laativat, miten lait pannaan toimeen ja miten toimeenpanoa valvotaan. Mutta oikeusvaltiossakin säädetyt lait ovat ”pakkovaltaa”.
Katoaako valtio? Katoaako politiikka?
Marxilaisen näkemyksen mukaan tulevaisuuden yhteiskunnassa valtio pakotuskoneistona vähitellen katoaa, kuoleutuu: ihmisten hallitsemisen tilalle tulee asioiden hallitseminen. Se merkitsisi myös nykymuotoisen politiikan katoamista.
Nykytietämyksen mukaan tuo näkemys ei pidä paikkaansa.
Ensinnäkin: Ihmiset eivät koskaan muutu ”hyviksi” sillä tavalla, ettei kaikkia koskevia sääntöjä, lakeja ja niiden rikkomisesta rankaisevaa pakotuskoneistoa tarvittaisi. Siinä mielessä ihmisten hallitseminen ei katoa minnekään.
Näin on siksi, että ihminen on ikuisesti yksilö- ja ryhmäkäyttäytymiseltään omia etujaan luonnostaan irrationaalisesti ajava Homo sapiens -apinaihminen.
Toiseksi: Yhteiskunta ei sekään muutu sikäli, että “keskinäinen jako”, siis hyödykkeiden ja työnjako, on kaikkien, myös tulevaisuuden ihmisyhteiskuntien perusta. Yhteiskunta koostuu siis aina intressiryhmistä, joilla on erilaisia, myös vastakkaisia taloudellispoliittisia etuja.
Näin ollen ei ole näkyvissä mitään merkkejä siitä, että nykyisen kaltainen politiikka eli ihmisten poliittinen hallitseminen katoaisi historian näyttämöltä.
Globaalista valtiosta ja globaalista kansalaisyhteiskunnasta
Ihmiskunta on menossa kohti globaalia valtiota ainakin kolmella tavalla.
Ensinnäkin valtioiden välisiä ristiriitoja sovittelevat kansainväliset instituutiot, kuten YK ja sen alajärjestöt, kansainväliset rikostuomioistuimet, kansainväliset talousjärjestöt jne., kehittyvät vähitellen yhä demokraattisemmiksi ylikansallisiksi valtioelimiksi. Prosessi on hidas, se kestää kymmeniä vuosia, mutta väistämätön.
Kansainvälinen laki voi kehittyä vain itsenäisten valtioiden suvereenisuuden perustalle. Globaalivaltion muodostuminen ei poista vaan vahvistaa kansallista itsemääräämisoikeutta.
Toiseksi kansainvälinen laki kehittyy ja sen merkitys kasvaa. Ihmisoikeudet nousevat yhä keskeisemmän huomion kohteeksi kansainvälisessä politiikassa. Ihmisoikeusloukkaukset eivät enää ole minkään valtion sisäisiä asioita.
Kolmanneksi: globaalin valtion muodostumisen ehdoton edellytys on globaalin kansalaisyhteiskunnan syntyminen.
Globaalin kansalaisyhteiskunnan selkäranka on eettisten maailmankansalaisten globaali verkosto.
Eettinen maailmankansalainen tarkoittaa tässä jokaista valistunutta ja vastuuntuntoista ihmistä, joka osallistuu yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä itsenäisesti globaaleista ongelmista käytävään globaaliin keskusteluun ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman moni muu voi tehdä samoin.
Vain eettisten maailmankansalaisten aktiivin globaalin myötävaikutuksen avulla puolueet ja hallitukset eri maissa ottavat ohjelmaansa valtioiden suhteiden kehittämisen laillisuuden perustalle, kansainvälisen lain vahvistamisen ja YK:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden demokratisoimisen.
Kaikkein olennaisimmassa suhteessa syntymässä oleva globaali valtio ei ole valtio: se ei suuntaudu mitään toista valtiota vastaan. Päinvastoin, se sovittelee puolueettomana elimenä kansallisvaltioiden ja kansainvälisten taloudellispoliittisten intressiryhmien välisiä ristiriitoja. Globaali valtio on olennaisesti oikeusvaltio.
Syntyvä globaali valtio eroaa substantiaalisesti kaikista tähänastisista ihmisyhteiskunnista.
» Alkuun » Historianfilosofiaa »