Vasemmiston kaksi vastakkaista näkemystä Ukrainan sodan syistä – mitä se kertoo?
Seuraavassa tekstiversio Pia Länsmanin puheenvuorosta Uusi historia -yhdistyksen tilaisuudessa 24.1.2023. Videotallenteen voi katsoa kirjakauppa Rosebud Sivullisen YouTube-kanavalta. Länsmanin puheenvuoro videolla alkaa kohdassa 32:57.
Muiden alustavien puheenvuorojen tekstiversiot:
Toivo Haimi: Venäjän hyökkäys ja vasemmiston rauhanaate
- Heli Santavuori: Historiapolitiikkaa oikealla ja vasemmalla – miten olisi ylipolitiikka? [Tulossa]
ARTIKKELIKUVA:
Kaverukset Assad, Putin ja Shoigu Khmeimimin lentotukikohdassa Syyriassa vuonna 2017. KUVA: kremlin.ru.
Miten ja miksi osa lännen vasemmistoälymystöä on sokea suhteessa Venäjän sotaan Ukrainassa?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan jakaa vasemmistoa täysin vastakkaisiin leireihin. Se osoittaa entistä paljaammin, että vasemmistolla ei enää ole yhdistävää aatteellista pohjaa.
Tärkein jakolinja maailmassa kulkee nykypäivänä niiden voimien välillä, jotka pyrkivät vahvistamaan oikeusvaltioperiaatetta olennaisena osana demokratiaa sekä kehittämään kansainvälistä lakia, ja niiden välillä, jotka vastustavat näitä pyrkimyksiä. Jälkimmäistä edustaa tänään kleptokraattinen, imperialistinen Venäjä ja sitä tukevat voimat, edellistä Venäjän hyökkäystä vastaan asettunut yhteisrintama.
Ukrainaa varauksetta tukevia voimia on yhtä lailla sekä oikealla että vasemmalla, samoin Venäjää myötäileviä. Perinteinen poliittinen oikeisto-vasemmisto-jako ei enää määritä yhteiskunnallista edistyksellisyyttä. Tärkeämpää on keskusteleva asenne, eli se, että kykenee väittelemään reilusti, suhtautumaan vastaväittäjään asiallisesti, antamaan tunnustusta, jos siihen on aihetta ja tekemään yhteistyötä eri mieltä olevien kanssa niissä kysymyksissä, joista ollaan samaa mieltä.
Vasemmiston ja oikeiston yhteiskunnalliset näkemykset eroavat toisistaan monissa keskeisissä päivänpoliittisissa kysymyksissä. Tuossa suhteessa niin vasemmisto kuin oikeistokin jatkavat tietysti olemassaoloaan.
Aatefilosofisesti ja aatehistoriallisesti vasemmistolta on kuitenkin pudonnut pohja pois – sosialismi on epäonnistunut kaikissa muodoissaan ja demokraattinen markkinatalous on osoittautunut ainoaksi kehityskelpoiseksi yhteiskunnaksi.
Tämä ei ole kritiikkiä vasemmistolaisia ihmisiä ja -puolueita kohtaan sinänsä, vaan ajan luonteeseen liittyvien tosiasioiden toteamista.
On sanottu, että sota Ukrainassa aloittaa uuden aikakauden. Sen ymmärtämiseksi, mikä on Ukrainan puolustustaistelun ja sitä tukevan yhteisrintaman maailmanhistoriallinen merkitys, tarvitaan keskustelua itse sotaa laajemmista aihepiireistä, kuten päättyneestä aikakaudesta, sosialismin nousun ja tuhon syistä, demokraattisen markkinatalouden synnystä ja laillisuusperiaatteen kehittymisestä. Ja lisäksi niihin liittyvien keskeisten käsitteiden täsmällistä määrittelyä. Noita aiheita ei ole mahdollista käsitellä tässä puheenvuorossa.
Niihin liittyviä artikkeleita on julkaistu sivustollamme sekä blogissa että Uusihistoria -yhdistyksen ohjelman osassa 1, “Mitä aikaa elämme“.
Millä tavalla vasemmisto on jakautunut Venäjän hyökkäyksen suhteen?
Vasemmiston valtavirta länsimaissa on liittynyt Ukrainaa tukevaan yhteisrintamaan. Osa tunnetuista vasemmistoälymystön, rauhanliikkeen ja sosialistijärjestöjen edustajista on kuitenkin jämähtänyt selitykseen, että suurin uhka maailmanrauhalle on USA:n imperialismi, ei Venäjän kleptokraattinen imperialismi.
Sen seurauksena vastuuta myös Venäjän yksipuolisesta hyökkäyksestä Ukrainaan yritetään kaikin tavoin vierittää Yhdysvaltojen niskoille.
Selitys kuuluu suunnilleen niin, että USA haluaa estää moninapaisen maailman muodostumisen, koska se uhkaa sen valta-asemaa. USA käy siksi ns. sijaissotaa Ukrainassa heikentääkseen Venäjää, kun taas Venäjä “puolustaa” oikeutetusti moninapaista maailmaa ja omia geopoliittisia etujaan NATO:n laajenemista vastaan.
Moninapaisuushan ei sinänsä tee maailmaa yhtään turvallisemmaksi. Ratkaisevaa on se, millaista sisä- ja ulkopolitiikkaa nämä eri navat harjoittavat.
Viittaan tässä puheenvuorossa mm. kahteen kuuluisaan vasemmistointellektuelliin, joista toinen on amerikkalainen kielitieteilijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Noam Chomsky ja toinen Kreikan entinen valtiovarainministeri, poliitikko ja aktivisti Yanis Varoufakis.
Heillä molemmilla on suuria ansioita urallaan. Chomsky on vuosikymmenien ajan kritisoinut ansiokkaasti USA:n sisä- ja ulkopolitiikkaa ja varmasti joutunut kärsimään mielipiteidensä vuoksi. Varoufakis esimerkiksi puolusti valtiovarainministerinä ollessaan johdonmukaisesti velkakriisin seurauksista kärsivän Kreikan kansan etuja.
He myös tuomitsevat Venäjän hyökkäyksen. Chomsky on aivan oikein todennut, että olipa hyökkäyksen syy mikä hyvänsä, se on kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien vastainen rikollinen teko. Hän myös hyväksyy puolustuksellisen aseistuksen lähettämisen Ukrainaan.
Mutta kun Venäjän hyökkäyksen syytä aletaan perustella USA:n imperialismilla, se johtaa väistämättä käsittämättömiin kantoihin. Käytännössä Chomsky ja Varoufakis päätyvät toistamaan Venäjän esittämiä valheita.
Samansuuntaisia enemmän ja vähemmän jyrkkiä näkemyksiä esittävät lukuisat kommentaattorit ja aktivistit eri vasemmistolaisissa medioissa ja esimerkiksi amerikkalaisessa vasemmistojärjestössä DSA:ssa. Mutta ajan luonnetta kuvastaa, että niitä esittävät yhtä lailla monet konservatiivitutkijat ja -poliitikot.
Euromaidan ei ollut “USA:n vallankaappaus”
Yksi keskeinen väite on, että Euromaidan eli Kiovan Maidan-aukion tapahtumat v. 2013 lopussa ja 2014 alussa olivat Washingtonin masinoima ja äärioikeiston toteuttama vallankaappaus.
Näin kirjoittavat muun muassa Monthly Review ja Jacobin -lehdet. Myös Noam Chomskylta löytyy samansuuntainen haastattelulausunto.
Tosiasiassa kyse oli aidosta kansannoususta. Kyseisessä väitteessä ei tunnusteta ukrainalaisten omaa tahtoa ja oikeutta valita itse liittolaissuhteensa.
Liity postituslistalle
Jos haluat tietoa tilaisuuksiemme ajasta, paikasta ja ohjelmasta, ilmoittaudu postutuslistalle osoitteeseen uusihistoria (at) humanpath.net. Saat meiltä postia noin 1-2 kertaa kuukaudessa.
LUE MYÖS
Ukrainalaiset ovat lähes koko nykyisen valtion olemassaolon ajan pyrkineet kohti demokratiaa ja Eurooppaa, eivät kohti Venäjää ja sen määräämää Euraasian liittoa. Oranssi vallankumous vuonna 2004, Euromaidan ja nykyinen puolustussota ovat kaikki samaa demokraattista kansannousua ja itsenäisyystaistelua.
Euromaidanin rauhanomaiset joukkomielenosoitukset laukaisi presidentti Viktor Janukovitsin päätös hylätä luvattu assosiaatiosopimus EU:n kanssa ja lähentää Ukrainan suhteita Venäjään.
Protesteihin osallistui miljoonia ukrainalaisia ja ne levisivät Kiovasta myös muualle maahan. Kun niitä ei saatu tukahdutettua, Janukovitsin hallinto antoi maaliskuussa 2014 turvallisuuspalveluille käskyn ampua mielenosoittajia. Mielenosoittajat käyttivät lyömäaseita ja polttopulloja puolustautuakseen väkivaltaa vastaan. Kansannousu päättyi mielenosoittajien voittoon: Janukovitsin erottamiseen, uusiin presidentinvaaleihin ja presidentin valtaoikeuksien rajoittamiseen.
Ukrainalaisten oma nimitys tapahtumille on arvokkuusvallankumous. Se kertoo, että kysymys oli heidän ihmisarvostaan ja kansalaisoikeuksistaan, ei vallantavoittelusta.
KyivPost -lehden apulaispäätoimittaja Katja Gortshinskaja kirjoitti joulukuussa 2013:
“Eräässä mielessä tämä on sotaa. Se on sotaa uuden sivilisaation puolesta Ukrainassa. Sivilisaation joka perustuu näille arvoille: solidaarisuus, arvokkuus, yksilön kunnioitus ja selkeät ja yhdenvertaiset pelisäännöt kaikille. Ei tässä enää ole kyse Euroopasta tai integraatiosta – tässä on kyse siitä keitä me olemme ja mihin suuntaan tahdomme mennä.
Tässä on kyse kansakunnan syntymästä. Vuosia jatkuneen vallan väärinkäytön silpomana, ryöstöjen köyhdyttäminä se nousee hitaasti raunioista. Tämä prosessi on valtava, emmekä tiedä miten hyvin synnytys tulee sujumaan. Mutta se tapahtuu tässä ja nyt, Kiovassa, ja se on sekä tuskallista että mahtavaa. Ainoa mahdollinen tapa todella kokea tämä kansallisen heräämisen kipu ja suurenmoisuus on seistä juuri täällä, Maidanilla.” (Kyiv Post, helmikuu 2026; alunperin julkaistu joulukuussa 2013.)
Kuvaus sopivat huonosti ulkovaltojen manipulomaan vallankaappaukseen.
Rauhanpuhetta, joka vaatii hyväksymään Ukrainan alueloukkaukset ja miehittäjien julmuudet
Toinen keskeinen väite on, että itä-Ukrainan Donetskissa ja Luhanskissa oli kyse sisällissodasta.
Lisäksi vaaditaan, että rauhanneuvottelut pitäisi aloittaa välittömästi ja että rauhan aikaansaamiseksi Ukrainan ei pidä vaatia takaisin “joka senttiä alueestaan”, toisin sanoen Krimiä ja Donetskin ja Luhanskin alueita, koska “se on epärealistista”.
Näin esittää mm. tunnettu amerikkalainen vasemmistoaktivisti Medea Benjamin Democracy Now -kanavalla.
Ensinnäkin Venäjä on vuosina 1994 ja 1997 allekirjoittanut sopimukset, joissa se sitoutuu kunnioittamaan Ukrainan itsenäisyyttä, suvereniteettia ja rajoja, olemaan käyttämättä voimaa Ukrainaa kohtaan tai uhkaamaan sillä. Sopimukset pätevät yhä ja koskevat myös Donetskin ja Luhanskin alueita sekä Krimiä. Venäjä on avoimesti rikkonut näitä sopimuksia.
Toiseksi Taistelut itä-Ukrainassa ja Krimin miehitys tapahtuivat välittömästi sen jälkeen, kun presidentti Viktor Janukovits oli syrjäytetty ja Venäjä menettänyt siten otteensa Ukrainasta.
Kolmanneksi valekansanäänestys Venäjään liittymisen puolesta Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhan alueilla viime syksynä tapahtuivat hyökkäyksen alla, asella uhaten, Krimillä v. 2014 vihreiden miesten suorittaman miehityksen alla.
YK on tuominnut sekä laittomat liittämiset että äänestykset, samoin EU.
Neljänneksi Venäjän sotilaallisesta osallisuudesta taisteluihin itä-Ukrainassa on kiistatonta näyttöä. YK:n ihmisoikeustarkkailijoiden ja mm. riippumattoman amerikkalaisen ajatuspajan Atlatic Councilin raportit vuodelta 2015 todistavat venäläisistä joukoista ja leireistä Ukrainan rajalla sekä venäläisestä raskaasta aseistuksesta Ukrainan puolella.
Venäjän armeijan tiedustelujärjestön GRU:n upseeri ja itä-Ukrainan separatistien komentaja Igor Girkin (Strelkov), myönsi itse venäläisessä Zavtra-sanomalehdessä v. 2014, että hän oli se, joka aloitti sodan:
“Jos yksikkömme ei olisi ylittänyt rajaa, kaikki olisi romahtanut kuten Harkovassa ja Odessassa”. (Englanninkielinen Wikipedia, jossa myös lähdeviite alkuperäiseen.)
Naton itälaajenemisella ei voi oikeuttaa laitonta hyökkäyssotaa
Venäjä ja monet vasemmistointellektuellit oikeuttavat hyökkäystä sillä, että Nato on laajentunut itään vastoin lupausta, jonka länsimaat olisivat antaneet Neuvostoliitolle kylmän sodan päättyessä.
Putin on vedonnut Yhdysvaltain silloisen ulkoministerin James Bakerin ja presidentti George H.W. Bushin Gorbatshoville antamaan suulliseen lupaukseen, ettei Nato laajenisi itään. Sellaista lupausta ei kuitenkaan koskaan kirjattu Venäjän ja lännen syyskuussa 1990 allekirjoittamaan lopulliseen sopimukseen.
On järjetöntä edellyttää, että Ukraina kansan tahdon vastaisesti nojaisi yli 30 vuotta sitten aivan eri maailmantilanteessa ja aivan toisenlaisen Venäjän kanssa tehtyyn suulliseen sopimukseen.
Naton laajeneminen itään on ollut seurausta Venäjän imperialismin kasvavasta uhkasta eikä päinvastoin.
Olisiko sota vältetty, jos länsimaat ja Ukraina olisivat aktiivisemmin pyrkineet neuvottelemaan Venäjän kanssa?
Monet vasemmistolaiset toimittajat, kuten Oliver Eagleton väittävät näin. Väitetään, että presidentti Zelenskyi olisi sodan jo alettua ollut valmis neuvotteluratkaisuun Venäjän kanssa, mutta että Boris Johnson torppasi neuvottelut sanomalla, ettei Putinin kanssa pidä neuvotella.
Heti hyökkäyksen alettua käytiin neuvotteluita, joissa aikaansaatiin puitesopimus. Mutta se ei kaatunut lännen painostukseen. Se kaatui, koska hyökkäys kehittyi nopeasti sellaiseksi, ettei Zelenskyillä olisi enää ollut mandaattia neuvotella rauhasta ja alueluovutuksista. Hän tiesi jo, millaisiin sotarikoksiin Venäjä oli syyllistynyt Butshassa ja Irpinissä, vaikka niistä ei ollut vielä kerrottu tiedotusvälineissä, ja että ukrainalaiset eivät ikinä hyväksyisi alueluovutuksia.
On täyttä sokeutta luulla, että Venäjä olisi pyrkinyt aitoon neuvotteluun ennen hyökkäystä tai sen jälkeen. Venäjän ns. ”diplomaattinen ratkaisu” tarkoittaa lännen mukautumista siihen, että Ukraina maana ja kansakuntana voidaan tuhota tai tehdä elinkelvottomaksi.
Lukuisat analyytikot ovat osoittaneet, että Venäjä aloitti valmistelut nukkehallituksen pystyttämiseksi Ukrainaan jo v. 2021 alussa.
Minskin sopimukset, joihin vedotaan, tehtiin 2014 ja 2015 tilanteessa, jossa Venäjä oli jo vallannut Krimin ja Donbasin alueita. Miksi se enää olisi neuvotellut niistä? Tavoite oli vain legitimoida valtaukset vetoamalla Minskin sopimuksiin.
Miksi osa vasemmistoälymystöstä on niin jumittunut vastustamaan yksinomaan USA:n imperialismia ja on sillä tavalla sokeutunut maailmantilanteen arvioinnissa?
Pääsyy on minusta se, että vasemmistossa ei ole nähty sitä, millä tavalla globaaliyhteiskunnan muodostuminen 1900-luvun jälkipuoliskolla ja sen jälkeen on muuttanut maailmaa. Perinteinen imperialismi on vaihtunut finanssi-imperialismiksi ja kansainvälinen laki on kehittynyt.
USA on imperialistisesta historiastaan huolimatta demokraattinen maa, jossa on vallalla laillisuusperiaate ja mielipiteenvapaus. Vaikka siellä on jatkuvasti ollut myös tendenssi kohti totalitarismia, niin se on ollut uudistumiskykyinen. Sitä osoittavat mm. vahva Vietnamin sodan vastainen liike 60-70-luvuilla ja vahva kansalaisoikeusliike.
Ilman oikeusvaltiota, poliittisten eturyhmien välistä kamppailua ja kansalaismielipidettä imperialismi on totalitaristista. Se voi toimia vailla pidäkkeitä.
Kiitos.