Vastavuoroinen altruismi on eläinten käyttäytymistä ja esihistoriaa tutkivien tiedemiesten yleisesti käyttämä termi. Se tarkoittaa palvelusten vaihtoa yksilöiden tai yksilön ja yhteisön välillä. Se on välineellistä oikeudentajua, reilun pelin etiikkaa.
Vastavuoroinen altruismi edellyttää ja kehittää älykkyyttä, kykyä yhteistyöhön: täytyy valita, kenelle kannattaa tehdä palveluksia, millaisia palveluksia ja milloin kannattaa tarjota, täytyy muistaa, kenelle ja milloin on tehnyt palveluksen, keneltä oli saamassa palveluksen, jne. Mutta se kehittää myös kykyä viekastella ja juonitella oman sosiaalisen aseman parantamiseksi ja muiden alistamiseksi laumassa.
Vastavuoroinen altruismi yksilöiden välillä on yleistä monien kehittyneiden eläinlajien piirissä. Esimerkiksi simpanssilaumassa urokset saattavat metsästää yhdessä ja jakaa saaliin keskenään ja naaraat auttaa toisiaan jälkeläisten hoidossa, bonobolaumoissa urokset saattavat antaa naaraille ruokaa vastineeksi seksistä jne.
Kehittyneillä eläimillä tavataan vastavuoroista altruismia myös yksilön ja yhteisön välillä. Esimerkiksi lintuyksilö voi varoittaa parveaan uhkaavasta vaarasta, vaikka se saattaa samalla itsensä vaaraan. Eläimillä vastavuoroinen altruismi yksilön yhteisön välillä ei ole koskaan hallitsevana periaatteena.
Näkemyksemme mukaan vastavuoroinen altruismi yksilön ja yhteisön välillä oli olennainen tekijä ihmissuvun syntyprosessissa. Siihen perustuu työn- ja hyödykkeiden jako keskeisenä toimeentulostrategiana, joka johti Homo-suvun apinaihmiset ihmistymisen tielle.
Vastavuoroinen altruismi on vallitseva käytäntö nyky-yhteiskunnassakin. Hyvinvointivaltio – toisaalta verojen maksaminen ja toisaalta sosiaaliturva – perustuu vastavuoroiselle altruismille. – Vastavuoroinen altruismi kuuluu pysyvästi ihmisen ja yhteiskunnan olemukseen.
» Alkuun » Käsitteitä »