Venäjän ja Länsi-Euroopan erilliset tiet ja kohtaamiset
Poimintoja historiasta keskiajalta lähtien tähän päivään.
ARTIKKELIKUVA: Englannin kuningas allekirjoittaa Magna Cartan. Mongolisotureita. Ranskan vallankumous. Julistusta maaorjien vapauttamisesta luetaan Venäjällä v. 1861. Mielenosoitus Venäjän hyökkäystä vastaan, Ukrainan puolesta Helsingissä 25.2.2022.
Kategoria
Tunnisteet
- Aikakauden vaihtuminen, Aleksei Navalnyi, Blogiartikkelit, Eurooppa, Kapitalismin määritelmä, Kapitalismin synty, Kiovan Rus, Lokakuun vallankumous, Marxismi, Modernin maailman historia, Mongolivalta, Neuvostoliitto, Päättynyt aikakausi, Sosialismin nousu ja tuho, Totuuskomissio, Tsaarien aika, Venäjä, VH1
“En voi, en tahdo enkä aio olla hiljaa. En halua vaieta katsellessani, miten sadan vuoden takaisia tapahtumia koskevasta pseudohistoriallisesta hourailusta on tehty sotimisen syy: peruste venäläisten tappaa ukrainalaisia ja ukrainalaisten tappaa puolustautuessaan venäläisiä.”
Aleksei Navalnyi 2022
Sisällys
Historiapolitiikka hitlerismin palveluksessa
Kiovan Rus vai “vanhan Venäjän maat”?
Mongolivalta ja Venäjän valtion synty
Miksi Länsi-Eurooppa on erilainen?
Ns. kapitalismin synty
Marxilainen kapitalismin määritelmä
Länsi-Euroopan salaisuus: valta oli hajautettu
Miksi Länsi-Eurooppa, miksi ei Kiina?
Moderni maailma: Venäjän ja Länsi-Euroopan kohtaamisia
Pietari Suuri (1672–1725) ottaa oppia Länsi-Euroopasta
Katariina Suuri (1729–1796) ja ranskalaiset valistusfilosofit
Aleksanteri I (1777-1825) voittaa Napoleonin
Viimeiset tsaarit ennen vallankumouskautta
Nikolai II (1868–1918): Keisarillinen Venäjä kukistetaan kansannousujen ja lännestä omaksuttujen aatteiden voimalla
– Vallankumouskausi 1905-1917
– Aito kansannousu vai vallankaappaus?
Sosialismin nousu ja tuho ja lännen uudistumiskyky – joitakin näkökohtia
Muuttuiko mikään?
Sosialismin suurin valtio-opillinen erehdys: oikeusvaltion väheksyminen
Historiapolitiikka hitlerismin palveluksessa
Historiapolitiikkaa harrastetaan kaikkialla. Mutta se miten Venäjän johto vääristelee historiaa raa’an hyökkäyssodan puolustelemiseksi on kokonaan omaa luokkaansa.
Ukrainan valtio, kansakunta ja kieli – niitä ei ole olemassakaan, väitti Putin aloittaessaan sodan. Ilta-Sanomien referaatista:
“Putin kutsui puheessaan Ukrainaa historiallisen Venäjän maiksi. Hän harmitteli sitä, että Lenin tuki kansallismielisiä ajatuksia historiallisen Venäjän raja-alueilla.
– Ja miksi tasavalloilla piti olla oikeus erota noin vain? Tämä kuulostaa järjettömältä, Putin sanoi.” [1]
Historiallisen Venäjän mailla tarkoitetaan Kiovan Rus (tai Rusj) nimellä kulkevaa aluetta, joka venäläisen tarinan mukaan on Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan eli “vähä-Venäjän” kansojen yhteinen alkukoti.
Putin samaistuu mielellään Pietari Suureen, esim. puheessa, jonka hän piti Pietarin syntymän 350 vuotisnäyttelyn yhteydessä kesäkuussa 2022.[2] Pietari ei valloittanut (alueita Ruotsilta), sanoi Putin. Hän “palautti”. Perustelu: koska ikimuistoisista ajoista lähtien slaavit olivat asuneet siellä yhdessä suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa.
Ja näin on nykyäänkin, jatkoi Putin: välillä Venäjä joutuu perääntymään ja antamaan periksi, sitten se taas ryhtyy “palauttamaan”.
Venäjä on nyt siis aloittanut palautusoperaation. Ensimmäinen osuus koskee väitettyjä “historiallisen Venäjän” maita, millä tarkoitetaan Valko-Venäjän ja Ukrainan alistamista Kremlin vallan alle. Valko-Venäjä on tiiviisti otteessa, koska Lukashenka joutui turvautumaan Kremlin apuun kun häntä uhkasi vallankumous. Ja helmikuussa 2022 oli Ukrainan vuoro.
“Ilman Ukrainaa ei Venäjä voi olla imperiumi”, näin kuuluu sotahullujen hokema. Vasta kun “historiallisen Venäjän” maat on yhdistetty äiti-Venäjän helmoihin, voidaan ryhtyä – Pietarin jalanjäljissä – varsinaiseen imperiumin rakentamiseen, eli alueiden napsimiseen naapurimaista.
Tällainen on se mielipuolinen logiikka johon hyökkäys Ukrainaan perustuu. Se olisi järjetön, vaikka olisi joskus ollut joku “historiallinen Venäjä”. Mutta ei sellaistakaan ole oikeastaan koskaan ollut.
Kiovan Rus vai "historiallinen Venäjä"?
Kiovan Rus oli valtakunta Keski- ja Itä-Euroopassa 880-luvulta alkaen. Se ei ollut yhtenäinen alue, vaan siellä oli isompia ja pienempiä ruhtinaskuntia, jotka kävivät kauppaa mutta myös sotivat keskenään.
Kiova oli johtava keskuspaikka aina 1100-luvun puoliväliin asti. Pohjois-eteläsuunnassa kulkevat suuret joet olivat kauppareittejä, jotka yhdistivät pohjoisen viikingit, Bysantin ja Ottomaanien valtakunnan.
Pertti Koskela:
Ihmissuvun, yhteiskunnan ja ihmisen synty – Ehdotus ihmiskunnan uudeksi historiaksi osa 1
Esittelyä täällä.
Saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
LUE MYÖS
Ensimmäiset ruhtinaat olivat viikinkejä. Sana Rus (tai Rusj) luultavasti tulee Ruotsin sanasta Roslagen, koska viikingit tulivat sieltä. Legendan mukaan heidät kutsuttiin hallitsijoiksi koska alueella asuvat slaavit olivat keskenään liian eripuraisia.
Tämä alue oli samantapainen kuin Länsi-Eurooppakin siihen aikaan, sillä erotuksella että länsi oli katolisen kirkon vaikutusalueella. Kiovan ruhtinaat kääntyivät ortodoksiuskoon vuoden 1000 paikkeilla. Länsi-Eurooppaan oli tiiviit yhteydet, oli avioliittoja ruhtinassukujen kesken, oli kauppayhteyksiä. Kiovassa oli myös ensimmäisiä lakikokoelmia.
Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpelan mukaan nimitys “Kiovan Venäjä” on virheellinen. Ja vielä virheellisempi on siitä käytetty ilmaisu “Venäjän valtion synty”, vaikka sitä monissa historiankirjoissa Suomessakin toistetaan. [3]
Pohjoisessa Kiovan rusin alueeseen kuului Novgorod, joka on meille tuttu koulukirjoista, kun Ruotsi-Suomi kävi sitä vastaan sotia. Se oli ruhtinaskunta ja kaupunki, jossa rikkaiden kauppiassukujen keskuudessa vallitsi jonkinasteinen demokratia. Järjestelmän symbolina oli Vetshe-kello, jota soittamalla kaupungin ylimystö kutsuttiin torille neuvonpitoon.
Mongolivalta ja Venäjän valtion synty
Alueen hajanaiset ruhtinaskunnat joutuivat 1200-luvulla idästä tunkeutuvien mongolien orjuuttamiksi. Novgorod säilyi hävitykseltä maksamalla mongolihallitsijoille. Kiova tuhottiin vuonna 1240, mutta osa nykyisen Länsi-Ukrainan ja Valko-Venäjän alueista jäi Puola-Liettuan alaisuuteen. Se hallitsi myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa valtavaa aluetta Itämereltä Mustalle merelle.
Muutaman vuosisadan ajan ukrainalainen ja valkovenäläinen kieli ja identiteetti kehittyivät näin erilleen isovenäläisestä.
Mongolivalta oli hyvin järjestäytynyt, vaikka yhteydenpito valtavan kokoisen valtakunnan eri osiin haasteellista. Lainsäädäntö kuitenkin oli alullaan ja postilaitos oli hyvin kehittynyt. Hallitsija oli yksinvaltias. Kansalaiset ja kaikki maa olivat hallitsijan omaisuutta. Ideologiaan kuului myös lähetystehtävä: koko maailma piti alistaa hallitsijan alamaisiksi. Valloitukset olivat jopa sen aikaisella mittapuulla äärimmäisen raakoja.
Mongolit antoivat kuitenkin valloitettujen pitää uskontonsa, ja näin ortodoksiuskonto muodostui slaavilaisia kansoja yhdistäväksi tekijäksi.
Moskovasta ei Kiovan rusin kukoistusaikana tiedetty vielä mitään. Se ilmestyi aikakirjoihin ensimmäisen kerran 1100-luvulla ja alkoi voimistua vasta parisataa vuotta myöhemmin. Silloin Moskovan suuriruhtinaat ryhtyivät yhdistämään slaavilaisten kansojen asuttamia maita alaisuuteensa mongolihallitsijoilta saadun lupakirjan turvin.
Iivana III (Iivana Suuri; Moskovan suuriruhtinas vuosina 1462–1505) laski modernin Venäjän perustukset. Hän kolminkertaisti Venäjän alueet pohjoisesta ja lännestä hankituilla valloituksilla. Hallintoa kehitettiin itsevaltaiseksi rajoittamalla aateliston ja paikallisruhtinaiden valtaa.
Kun Itä-Rooma oli kaatunut Konstantinopolin valloitukseen vuonna 1453, siirtyi ortodoksiuskonnon keskus Moskovaan. Iivana III nai Bysantin viimeisen keisarin tyttären. Siitä lähtien Moskova alkoi luoda myyttiä Moskovasta “kolmantena Roomana”, eli koko antiikin ja Bysantin perillisenä. Tähän yhdistyivät slavofiiliset aatteet, jotka korostivat Venäjän erikoislaatua, “pyhyyttä” ja pitivät länttä saastaisena. Nämä myytit ovat siitä lähtien palvelleet Venäjän tsaareja valloitussodissa.
Tärkeä virstanpylväs oli Novgorodin tuhoaminen v. 1478. Ylimystö teloitettiin ja kaupunki tuhottiin perusteellisesti. Se lopetti orastavan markkinatalouden kehityksen Moskovan valtaamilla alueilla. Venäjälle vakiintui yksinvaltainen sääty-yhteiskunta.
<strong”>Iivana IV eli Iivana Julma (Moskovan suuriruhtinas 1533–1547 ja Venäjän ensimmäinen tsaari kuolemaansa asti v. 1584), karkotti mongolit vuonna 1543. Mongolivaltaa oli silloin kestänyt 300 vuotta. Maaorjuus kuitenkin syntyi Venäjälle vasta 1600-luvulla.
Miksi Länsi-Eurooppa on erilainen?
Ns. kapitalismin synty
On usein tapana kysyä, miksi Venäjä on erilainen. Oikeastaan pitäisi kysyä, miksi Länsi-Eurooppa on erilainen. Vastaus: koska Länsi-Euroopassa syntyi kapitalismi. Mutta mitä tarkoitetaan käsitteellä kapitalismi?
Yleisessä kielenkäytössä kapitalismista puhutaan erittäin epämääräisesti.
Kapitalismin synty liitetään yleensä teollistumisen aikaan. Käsittääksemme kapitalismin juuret ovat kuitenkin vapaan markkinatalouden synnyssä, joka tapahtui jo paljon aikaisemmin, erityisesti Pohjois-Italian rannikoille muodostuneissa uudenlaisissa kaupungeissa 1100- ja 1200-luvuilla.
Puolakkalaisessa historianfilosofiassa käytämme ilmausta “imperialismia harjoittava demokraattinen markkinatalous”. Siinä näkyy järjestelmän kaksinaisluonne. Länsi-Euroopassa on koko historiallisen ajan ollut kaksi vastakkaista tendenssiä: toisaalta kohti nykyistä demokraattista oikeusvaltiota, toisaalta kohti valtiokapitalismia ja diktatorista valtaa, kuten Hitlerin Saksa tai nyky-Venäjä. Diktatoriset suuntaukset vaikuttavat kuitenkin myös demokraattisten markkinatalouksien sisällä eikä niiden uhka ole väistynyt.
Marxilainen kapitalismin määritelmä
Marxilaisessa filosofiassa “kapitalismi” oli aikanaan tieteellinen, eli eksaktisti määritelty käsite. Nykyään määritelmä ei riitä, ja johtaa aivan harhaan, jos sitä riittävänä pidetään.
Määritelmä kuuluu seuraavasti: kapitalismi on järjestelmä, jossa tuotanto markkinoita varten on tuotannon päämuoto, ja jossa työvoimasta on tullut tavara.
Työvoiman tavaraluonteella tarkoitetaan, että työläiset saavat palkkaa juuri sen verran että he pystyvät elämään ja tuottamaan jälkikasvua eli uusia työläisiä. Tämä johtuu siitä, että tavaran, siis myös työvoiman, hinta määräytyy markkinoilla. Kyseessä on tietysti hyvin sortava systeemi. Esimerkiksi Englannissa teollisuuskapitalismin syntyaikoina tehdastyöläisen elämä tuskin oli minkäänlainen parannus maaorjan tai köyhän talonpojan elämään.
Mutta on myös “kapitalismin” muotoja, joissa työvoima ei ole tavara. Näitä ovat nykyään kaikki läntiset maat, joissa on riittävä sosiaaliturva.
Vapaassa markkinataloudessa taloudellinen valta pyrkii keskittymään. Lenin teki ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä seuraavat johtopäätökset: vapaan kilpailun kapitalismi johtaa luonnostaan monopoleihin. Monopolit synnyttävät imperialismia ja imperialismi merkitsee sotaa. Maailmansodat syntyvät siitä, kun imperialistivallat kilpailevat siirtomaiden raaka-ainelähteistä ja vaikutusalueista. Silloin Leninin mukaan myös demokratiakehitys tyrehtyy.
LUE MYÖS
Mutta Lenin ei nähnyt ns. kapitalismin toista puolta: sitä että vapaa markkinatalous on järjestelmä, joka vaatii toimiakseen laillisuusperiaatetta. Se koskee aluksi hallitsevaa, omistavaa luokkaa ja laajenee vähitellen koskemaan muitakin kansalaispiirejä. Monopolisoitumista voidaan hillitä lainsäädännön avulla. Näin tapahtui jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Yhdysvalloissa, jossa Theodore Roosevelt käynnisti trustien vastaisen lainsäädännön.
Kun eliitin keskuudessa vallitsee demokratia, niin ristiriidat ovat tavallaan avoimia. Silloin yksi valtakeskus joutuu tukeutumaan joihinkin hallittuihin piireihin voidakseen taistella toista valtakeskusta vastaan. Sillä tavalla hallitut voivat vaatia itselleenkin parempia elinoloja ja ihmisoikeuksia. Tämä on luonnollisesti yleistys varsin pitkäaikaisesta, monimutkaisesta ja usein väkivaltaisesta prosessista, jonka lopputuloksena kuitenkin syntyi moderni oikeusvaltio.
Länsi-Euroopan salaisuus: valta oli hajautettu
Keskiajan Euroopassa paavin valta oli heikko ja maallinen valta hajanainen: oli vain keskenään sotivia kuningas- tai ruhtinaskuntia, joista mikään ei yrityksistä huolimatta päässyt ehdottomaan johtoasemaan. Ne olivat usein hyvin pieniä eikä niiden valta ulottunut lähialueita pidemmälle. Valtioiden muodostuminen alkoi varsinaisesti vasta 1600-luvulla. Näin muodostui tilanne, jossa valta oli hajautettu. Kun kauppareittien varrelle alkoi muodostua kaupunkeja, niillä oli laaja itsenäisyys.
Professori Matti Viikari referoi brittiläisen historioitsijan, Perry Andersonin pohdintoja kapitalismin synnystä seuraavasti:
“Perry Anderson on kiinnostunut nimenomaan LänsiEuroopasta ja siitä, miksi siellä syntyi kapitalismi. (…) Valtiollisen vallan hajanaisuus antaa Andersonin mielestä kaupungeille mahdollisuuden itsenäistyä ja luo täten edellytyksiä kapitalismille. Sellaista valtiollisen vallan hajanaisuutta, joka vallitsi Euroopassa keskiajalla, Anderson ei muualta maailmasta löydä. Kaupungit olivat keskiajalla Andersonin mielestä myös aivan toisella tavalla kaupunkilaistuottajien (käsityöläisten ja kauppiaiden) käsissä kuin antiikin kaupungit, jotka olivat hänen mukaansa ennen muuta maanomistajien asuinpaikkoja. Tämä lisää kaupunkien dynamiikkaa. Ja talonpojallakin on Euroopassa tietty oma liikkumavapautensa, jota itsenäisten kaupunkien olemassaolo vain vahvistaa. Anderson on kuitenkin sitä mieltä, että antiikkiset traditiot jatkuvat eurooppalaisten kaupunkien laitosten ‘rationaalisuudessa’ ja siten antiikin perinnöllä on vaikutus kapitalismin syntyyn.” [5]
Kauppa muodosti pääasiallisen toimeentulon Pohjois-Italian rannikolle syntyneissä kaupunkivaltioissa. Niissä valtaa piti uusi yhteiskuntaluokka, porvaristo, joka tukeutui oman kaupunkinsa oikeuteen päättää omista asioistaan. Myös erilliset kauppiassuvut olivat itsenäisiä, koska niillä kaikilla oli päätösvaltaa kaupungin asioissa. Syntyi siis demokratiaa omistavien luokkien keskuuteen, samaan tapaan kuin Novgorodissa. Samalla myös käsityöläisten ja vapaiden ammattien harjoittajien oikeudet turvattiin muodostamalla ammattikiltoja. Kun yliopistoja alkoi syntyä 1100-luvulta alkaen, myös opettajilla ja opiskelijoilla oli omat kiltansa, jotka määrittelivät heidän oikeutensa ja velvollisuutensa. Näiden asema oli siis sopimusperäinen eikä ollut riippuvainen henkilökohtaisista siteistä.
Tämä oli tilanne, kun löytöretket alkoivat. Länsi-Eurooppaan ei syntynytkään yhtä yhtenäistä imperiumia, vaan syntyi useita keskenään kilpailevia siirtomaavaltoja, joissa laillisuusperiaate (tosin itumuodossaan) pyrki säätelemään valtakeskittymien suhteita.
Kauppiaiden piti saada voitot omaan pussiin, ei paaville, ei tilanherroille. Oli tärkeää, että vähennettiin tulleja ja luotiin moderni pankkijärjestelmä. Tarvittiin kansainvälinen sopimusjärjestelmä ja valtamerikauppaa hallinnoivia järjestöjä kuten kauppakomppaniat, joita alettiin muodostaa 1500-luvulla.
Muhamettilainen pankkitoiminta kieltää koron ottamisen, ja samoin teki myös esim. Aristoteles. Mutta jos yksityiset omistajat haluasi käydä valtamerikauppaa, niin jonkinlainen luototuslaitos oli välttämätön, koska riskit olivat niin suuret. Suuret olivat tietysti myös voitot.
Keskiajan teologit ja filosofit alkoivatkin kehittää perusteluita sille, miksi koron ottaminen olisi moraalisesti oikeutettua. Sekä yliopiston että katolisen kirkon piirissä kehitettiin filosofiaa, joka toisaalta vastasi markkinatalouden tarpeita, mutta joka myös jätti pysyvän jälkensä filosofian historiaan, erityisesti retoriikkaan, tieto-oppiin ja oikeusfilosofiaan. Tuon aikaisella filosofoinnilla persoonan ja omaisuuden käsitteestä on edelleen pysyvä arvo.
Siirtomaissa ei tietenkään mitään laillisuutta noudatettu, se oli raakaa, väkivaltaista ja oikeudetonta ryöstöä, alistamista ja rasismia. Tästä huolimatta maailmankuva avartui kun kohdattiin aivan toisenlaisia kulttuureja. Kauppalaivojen mukana matkusti myös monen alan tiedemiehiä.
Kaikesta tästä oli seurauksena renessanssi, tieteiden ja taiteiden harppauksellinen kehitys.
LUE MYÖS
Miksi Länsi-Eurooppa, miksi ei Kiina?
Miksi kapitalismi ei syntynyt Kiinassa? Jared Diamond asettaa kysymyksen käytännöllisesti, ilman historianfilosofisia syvällisyyksiä: miksi löytöretket alkoivat Euroopasta, eivät Kiinasta.[6]
“… keskiaikainen Kiina johti maailman teknologiaa. (…) Se oli myös (…) navigoinnin ja merten herruuden maailmanjohtaja. 1400-luvun alussa se lähetti aarrelaivastoja, joista kussakin oli satoja, jopa 120 metrin pituisia aluksia ja jopa 28 000 miehen miehistö Intian valtameren yli aina Afrikan itärannikolle, kymmeniä vuosia ennen kuin Kolumbuksen mitättömät kolme alusta ylittivät kapean Atlantin ja saapuivat Amerikan itärannikolle. (…) miksi Kiina menetti teknologisen etumatkansa aikaisemmin niin takapajuiselle Euroopalle?”
Vuoden 1433 jälkeen matkoista luovuttiin. Diamond esittää syyksi hovin sisäisen valtataistelun, jonka seurauksena valtamerialukset kiellettiin ja niiden rakentaminenkin lopetettiin purkamalla telakat. Diamondin mukaan päätös jäi voimaan, koska Kiinan alue oli poliittisesti yhtenäinen. Hän kirjoittaa:
“Yhdellä päätöksellä laivastot lopetettiin koko Kiinasta. Väliaikaisesta päätöksestä tuli pysyvä, koska ei ollut enää telakoita rakentamassa laivoja, jotka olisivat osoittaneet väliaikaisen päätöksen typeryyden ja olleet uusien telakoiden rakentamisen lähtökohtana.”
Diamond ei kerro keitä valtamerialusten vastustajat olivat ja mikä oli heidän motiivinsa. Kiinan yhtenäisyys perustui suurelta osin virkamiehistöön, joka oli kasvatettu tiukasti Kungfutsen oppien perusteella, ja juuri virkamiehistö vastusti valtamerikauppaa. On hyvin luultavaa, että itsevaltias keisari (joka siis kiistassa asettui virkamiehistön puolelle) näki valtamerikaupassa uhkan juuri valtakunnan yhtenäisyydelle, johon keisarin valta perustui. Länsimaisille laivoille annettiin erikoislupia tiettyihin satamiin, joissa kauppaa Kiinan kanssa saatiin käydä, mutta mikään vapaakauppa ei tullut kysymykseenkään. Silloin voisivat eliitin valtaa hamuavat osat liittoutua ulkomaalaisten kauppiaiden kanssa keisaria vastaan.
Diamondin loppupäätelmä kyllä on oikea:
(…) Itse asiassa nimenomaan Euroopan pirstaleisuuden ansiosta Kolumbus sai viidennellä yrittämällään yhden Euroopan sadoista ruhtinaista tuekseen.”
Moderni maailma: Venäjän ja Länsi-Euroopan kohtaamisia
Renessanssi ja valistus, tieteiden ja teknologian kehitys johtivat Ranskan ja Yhdysvaltojen vallankumouksiin 1700-luvun lopulla, teollistumiseen, marxismin ja työväenliikkeen syntyyn 1800-luvun puolivälistä lähtien. Marxismi todella oli nimenomaan länsieurooppalaisen kulttuurin tuote.
Venäjällä imperiumi laajeni ja itsevaltius lujittui. 1600-luvulla alkanut maaorjuus lakkautettiin vasta 1861, mutta olot jäivät kurjiksi ja toivottoman takapajuisiksi. Yritykset kiriä kiinni Länsi-Euroopan kehitys eivät tuottaneet tulosta, kun tärkein puuttui: laillisuusperiaate ja vapaa markkinatalous. Jokainen tsaari joutui kuitenkin kohtaamaan vastarintaa ja kapinoita, joka sitten tukahdutettiin verisesti. Vastarintaan kuuluisi lukea myös suuri venäläinen kulttuuri erityisesti 1800-luvun puolivälistä aina 1900-luvun alkuun.
Seuraavassa muutamia idän ja lännen kohtaamisia tältä kaudelta.
Pietari Suuri (1672–1725) ottaa oppia Länsi-Euroopasta
Tsaari Pietari lähti Hollantiin ja Englantiin opettelemaan laivanrakennusta. Hyvin lyhyessä ajassa Venäjälle rakennettiinkin upeita nykyaikaisia laivoja, opittiin navigointitaitoja jne. Tämä oli huomattava saavutus. Pietari uudisti myös hallintorakenteita ja loi uuden virka-aatelijärjestelmän. Lisäksi hän kehitti tieteiden opetusta.
Pietari pyrki juurruttamaan maahansa länsieurooppalaisia tapoja. Hovissa piti ajaa parta pois, pukeutua länsimaalaistyylisiin vaatteisiin ja puhua ranskaa. Uudistuksia kohtaan esiintyi kovasti vastarintaa, sillä slavofiilit pitivät niitä länsimaisena hapatuksena. Lisäksi niitä myös vietiin läpi vähemmän hellävaraisesti.
Vielä Pietarin ollessa opintomatkallaan syttyi armeijan eliittijoukkojen, streltsien kapina. Yli tuhat kapinallista teloitettiin – osan Pietari tappoi omin käsin.
Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) Venäjä nousi Pohjois-Euroopan johtavaksi suurvallaksi Ruotsin tilalle. Venäjä miehitti silloin Suomen aluetta (isoviha), ja valloitti Inkerin, osia Karjalasta sekä Ruotsin alueet Baltiassa.
Yhteenveto: imperiumi laajeni, yksinvaltius lujittui, maaorjuus jäi voimaan ja Venäjä jäi syrjään Länsi-Euroopan kehityksestä.
Katariina Suuri (1729–1796) ja ranskalaiset valistusfilosofit
Katariina jatkoi Venäjän uudistamista ja länsimaistamista jatkaen ihailemansa Pietari Suuren työtä.
Katariina oli hyvin kiinnostunut valistusaatteista. Hän oli kirjeenvaihdossa Voltairen kanssa ja kutsui Dennis Diderot’n Moskovaan, jonne tämä saapui vuonna 1773. Seurasi lukemattomia tapaamisia ja keskusteluja neljän kuukauden ajan.
Diderot oli aikansa kenties kumouksellisin ajattelija, ja hän pettyikin suuresti keisarinnaan.
“Filosofit”, sanoi Katariina, “saavat nauttia siitä ylellisyydestä, että he kirjoittivat paperille, jolla ei ole tuntoaistia. Hallitsijan tehtävä taas oli kirjoittaa ihmisihoon, joka on pienimmällekin kosketukselle herkkä.” [7]
Pugatševin kapinassa vuonna 1773 kasakat, turkkilaisheimot, Uralin tehdastyöläiset ja maaorjat valtasivat suuren alueen Volgalla, mutta vakituinen armeija murskasi kapinan 1774.
Katariinan valtakaudella Venäjän alue laajeni merkittävästi. Puolan kolmessa jaossa vuosina 1772, 1793 ja 1795 Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta, myös siihen kuuluneita Ukrainan alueita (Kiova 1773). Kuuluisin Katariinan valloituksista lienee Ottomaanien valtakuntaan kuulunut Krim, joka liitettiin Venäjään v. 1783.
Katariina myös aloitti Ukrainan suurilta osin epäonnistuneet venäläistämispyrkimykset, jotka jatkuivat vielä pitkälle 1900-luvulle saakka.
Yhteenveto: imperiumi laajeni, yksinvaltius lujittui, maaorjuus jäi voimaan ja Venäjä jäi jälkeen Länsi-Euroopan kehityksestä.
Aleksanteri I (1777-1825) voittaa Napoleonin
Kolmas merkittävä kohtaaminen Venäjän ja lännen välillä oli Napoleonin Venäjän retki. Napoleon kuvitteli vievänsä Venäjälle vallankumousaatteita ja modernia laillisuuteen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä, mutta Venäjä ei ollut lainkaan valmis sellaista vastaanottamaan. Napoleonin hyökkäyksestä muodostui suuri isänmaallinen puolustussota, jota Tolstoi on kuvannut hienosti romaanissa Sota ja rauha.
Sodan jälkeen Venäjän tsaari liittyi Euroopan taantumuksellisten rintamaan. Wienin kongressissa järjesteltiin Euroopan asioita niin, ettei vain mikään vallankumous enää pääsisi uhkaamaan kruunupäiden valtaa.
Toisaalta Ranskasta palaavat venäläiset upseerit toivat mukanaan ajatukset ihmisoikeuksista, edustuksellisesta demokratiasta ja kansanvallasta. Yleensäkin itsevaltiuden vastustus sekä vaatimukset maaorjuuden lopettamisesta alkoivat lisääntyä Venäjällä.
Upseeriryhmä, jolla oli komennossaan 3000 miehen joukot, ryhtyi kapinaan. Kapinan ajankohdan (joulukuu) mukaan sitä kutsutaan dekabristikapinaksi. Kapina murskattiin ja sen viisi johtajaa hirtettiin. Tarinan mukaan eräs hirtetyistä lausui kuuluisat sanat, kun ensimmäinen yritys epäonnistui:
“Voi tätä Venäjää, eivät osaa edes kunnolla hirttää”. [8]
Samaa voisi tietysti päivitellä myös Aleksei Navalnyi joka selvisi myrkytysyrityksestä lähinnä GRU:n operaattoreiden möhlimisen takia.
Loput kapinalliset karkotettiin Siperiaan, jonne heidän hovielämään tottuneet vaimonsa heitä seurasivat vapaaehtoisesti. Tästä on venäläiseen kulttuuriin jäänyt käsite “dekabristin vaimo” tarkoittamaan uhrialtista lojaalisuutta niitä kohtaan, jotka joutuvat kärsimään vastustaessaan vääryyksiä.
Aleksanterista tuli Suomen suuriruhtinas (1809) ja Puolan perustuslaillinen monarkki. Venäjä laajeni myös Kaukaasiassa.
Yhteenveto: imperiumi laajeni, yksinvaltius lujittui, maaorjuus jäi voimaan ja Venäjä jäi jälkeen Länsi-Euroopan kehityksestä.
Viimeiset tsaarit ennen vallankumouskautta
Venäjästä oli 1800-luvun alussa muodostunut eurooppalainen suurvalta ja imperiumi, joka asettui useimmiten taantumusvoimien puolelle imperialistivaltojen kahinoissa.
Nikolai I (1796–1855) mm. perusti salaisen poliisin ja kukisti Puolan kapinan säälimättömästi. Sen lisäksi hän riensi Itävallan keisarin avuksi murskaamaan unkarilaisten kapinaa.
Aleksanteri II (1818–1881) lakkautti vihdoin maaorjuuden (1861), mutta talonpoikien asema jäi silti kovin kurjaksi. Sensuuria helpotettiin, ja tällä kaudella alkoivat vallankumousaatteet levitä Venäjälle eri muodoissa. Syntyi myös venäläisen kulttuurin ennennäkemätön kukoistus.
Krimin sodassa Englanti, Ranska ja Ottomaanien valtakunta (Turkki) liittoutuivat Venäjää vastaan, jonka pelättiin nousevan liian mahtavaksi. Tsaari jäi tyytymättömäksi sodassa saavutettuihin aluevalloituksiin, mutta hänen kuollessaan Venäjän imperiumi oli suurimmillaan.
Aleksanteri III (1845–1894) perui edeltäjänsä suomia vapauksia ja käynnisti venäläistämispolitiikan ja juutalaisvainot. Yhtään sotia ei käyty.
Nikolai II (1868–1918): Keisarillinen Venäjä kukistetaan kansannousujen ja lännestä omaksuttujen aatteiden voimalla
Marxismi syntyi Euroopassa olosuhteissa, joissa teollinen vallankumous oli alkanut. Oli lapsityövoimaa, 16-tuntisia työpäiviä, perheet näkivät nälkää, asunto-olot olivat äärimmäisen epäterveelliset. Kärjekkäimmin tilanne näkyi Englannissa.
Toisaalta juuri marxismin ansiosta työväenluokka alkoi järjestäytyä ja taistella itselleen oikeuksia. Vähitellen saavutettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, oikeus perustaa vapaita ammattiliittoja, 8-tuntinen työpäivä.
Venäjä oli se maa, jossa olot olivat kurjimmat ja oikeudet olemattomimmat.
Yhteiskunnallinen tilanne oli sellainen missä väistämättä syntyy kapinoita ja kansannousuja. Marxilaisesta filosofiasta kapina sai valtavasti voimaa onnistuneen vallankumouksen suorittamiseen, joskin teorian puutteet kävivät ilmi melkein heti, kun kokonaan uudenlaista yhteiskuntajärjestelmää ryhdyttiin rakentamaan.
Vallankumouskausi 1905–1917
Nikolai II jatkoi venäläistämispolitiikka. “Tarvitsen pienen sievän sodan”, kerrotaan hänen sanoneen, kun levottomuudet ja kansannousu uhkasivat. Vuonna 1905 hän hyökkäsi Japaniin ja hävisi, seurauksena kansannousu, kansanedustuslaitoksen perustaminen ja tsaarin vallan rajoittaminen.
Vuonna 1914 Venäjä osallistui ensimmäiseen maailmansotaan, jonka seurauksena syttyi helmikuun vallankumous 1917. Tsaari joutui luopumaan vallasta ja duuma perusti väliaikaisen hallituksen, johon kuului edustajia useasta puolueesta.
Nikolai oli tukahduttanut raa’asti rauhanomaisia mielenosoituksia, ja sodissa syntyi runsaita miestappioita, minkä vuoksi hän sai liikanimen Nikolai Verinen. [9]
Bolshevikit olivat vastustaneet sotaan osallistumista alusta lähtien periaatteellisella tavalla, koska se oli siirtomaavaltojen keskinäinen uudelleenjakosota johon työläisiä tarvittiin vain tykinruuaksi. He toivoivat, että Länsi-Euroopan työläiset kieltäytyisivät sodasta ja näin vallankumous syttyisi yhtä aikaa kehittyneissä teollisuusmaissa. Niin ei käynyt. Tuloksena oli vallankumouksellisen työvänliikkeen ensimmäinen suuri jakautuminen sosialidemokraatteihin ja kommunisteihin.
Aito kansannousu vai vallankaappaus?
Venäjällä samaa jakolinjaa oli kutsuttu menshevikeiksi ja bolshevikeiksi sosialidemokraattisen puolueen hajaantumisesta v. 1903 lähtien. Kesällä 1917 bolshevikit (= kommunistit) saivat uudelleen nimensä mukaisesti enemmistön puolueessa ja sen kannattajissa, kun väliaikainen hallitus, menshevikit mukaan lukien, päätti kannattaa Venäjän pysymistä sodassa.
Lokakuussa 1917 Bolshevikit ottivat vallan ja vetäytyivät epäsuositusta sodasta. Talvipalatsin valtaus sujui lähes verettömästi ja hyvin pienellä miesmäärällä. Mutta sitä seurasi raaka ja verinen sisällissota, jossa vallasta syöstyt valkoiset ulkovaltojen turvin pyrkivät palauttamaan entisen tilanteen – joko tsaarinvallan tai väliaikaisen hallituksen.
Sisällissodan aikana vuonna 1918 tsaari Nikolai vaimoineen ja lapsineen teloitettiin. Tämän julman teon syynä oli pelko tsaarinvallan paluusta esim. nostamalla jokin perillisistä keulakuvaksi.
Näin keisarillinen Venäjä sai loppunsa lännestä omaksuttujen aatteiden – marxismin ja vallankumouksellisen työväenliikkeen – avulla.
Oliko tämä siis aito kansannousu vaiko kenties vallankaappaus? Se on tietysti oma keskustelunaiheensa. Irrallisesti esitettynä väite “lokakuun vallankaappauksesta” ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaikka siitä on tullut yleinen puhetapa. Asialliset historiantutkijat huomioivat koko vallankumouskauden ja tilanteen, johon maa oli ajautunut, riippumatta siitä mitä kantaa he ottavat kysymykseen bolshevikkien vallanotosta.[1] Samaten olisi syytä huomioida seuraukset, esim. ulkomaiden interventio ja sisällissota.
Sosialismin nousu ja tuho ja lännen uudistumiskyky – joitakin näkökohtia
Muuttuiko mikään?
Työelämäprofessori Martti J. Kari väittää suosituissa, Jyväskylän yliopiston järjestämissä ja julkaisemissa luennoissaan, että mikään ei muuttunut. [10] Neuvostoliitto oli aivan samaa yksinvaltaa alusta lähtien kuin tsaarien aika ja sitä ennen mongolivalta. Mielestäni tuollaiset ylimalkaiset yksinkertaistukset eivät auta, jos yhtään halutaan oppia historiasta. Ne ovat populismia, eivät historiantutkimusta.
Ilja Repinin maalaus Volgan lautturit: siinä on olennaisin (vaikkakaan ei tietysti ainoa) totuus Venäjästä ennen lokakuun vallankumousta. Ja toisaalta, kun vallankumouksesta oli kulunut vasta 40 vuotta, niin Neuvostoliitto oli kehittänyt Sputnikin, eli ensimmäinen ihmisen rakentaman maata kiertävän satelliitin joka laukaistiin vuonna 1957. Tapahtuma aloitti aikakauden, jolloin ihminen toimii avaruudessa.
Ollaan nyt mitä mieltä tahansa Neuvostoliitosta, niin täytyy ainakin tunnustaa, että oli tapahtunut valtava kehitys. Maa teollistettiin muutamassa vuosikymmenessä. Kiire johtui sodan uhkasta, joka oli selvästi havaittavissa koko 1930-luvun. Ensiksikin muistissa oli erittäin verinen interventio- ja sisällissota heti vallankumouksen jälkeen, jossa uutta neuvostovaltaa kumoamaan lähti joukko-osastoja johtavista länsimaista (yhteensä 19 maasta, Suomi mukaan luettuna). Lännessä pidettiin Neuvostoliittoa kuolettavana uhkana, joten Neuvostoliitolla oli perusteita tuntea olevansa piiritetty (toisin kuin esim. nyky-Venäjällä jota kukaan ei ole uhannut). Uudenlaisen huolenaiheen muodosti nouseva fasismi Saksassa. Se vannoi revanssia ensimmäisen maailmansodan tappion vuoksi ja uhosi slaavilaisten kansojen alempiarvoisuudesta.
Stalinin monissa puheissa 1930-luvulta viitataan tulevaan sotaan ja kiireeseen teollistaa maa, koska ilman sitä sota tultaisiin häviämään. Mm. v. 1931 hän sanoi:
“Me olemme jääneet jälkeen edistyneimmistä maista 50—100 vuotta. Meidän on juostava tämä välimatka kymmenessä vuodessa. Joko teemme sen tai meidät poljetaan maahan.” [11]
Tämä ei ole Stalinin aikana ja kommunismin nimissä tehtyjen rikosten puolustelua. Se on yritys ymmärtää monelta kannalta monimutkaista historiallista tilannetta.
Teollistamisen ja maatalouden kollektivisoinnin yhteydessä tehtiin kauhistuttavia rikoksia, kansanmurhia ja valtioterroria – mukaan luettuna Ukrainaan aiheutettu nälänhätä, holodomor. Silti on todettava, että teollistaminen tuskin olisi voinut onnistua pelkällä diktaattorin mahtikäskyllä ja ilman hyviä perusteluja. Kyllä Neuvostoliitossa monin paikoin vallitsi aitoa innostusta, joka vaikutti siihen, että pikavauhtia rakennettiin nykyaikainen teollisuustuotanto.
Neuvostoliiton historiassa on myös omat vaiheensa, jotka tulisi erottaa toisistaan. Silloin on analysoitava lokakuun vallankumouksen taustalla ollutta filosofiaa, eli marxismia ja sen historiallisia kohtaloita. Kaikki ei ole “kommunismia” mikä sillä nimellä on esiintynyt.
Sosialismin suurin valtio-opillinen erehdys: oikeusvaltion väheksyminen
Sosialistinen yritys oli traaginen yritys. Mikä oli suurin virhe? Valtio-opissa se oli oikeusvaltion ja laillisuusperiaatteen väheksyminen. Se merkitsi myös, että “kapitalismin” kaksinaisluonnetta ei nähty, ei ymmärretty sen positiivista puolta. Tämä on tietysti jälkiviisasta, mutta välttämätöntä pohdintaa, jos halutaan ajatella rationaalisesti ja välttää ennakkoluulojen sudenkuopat.
Oikeusvaltion väheksyminen oli yhteydessä muihin virheisiin. Keskitetty suunnitelmatalous osoittautui mahdottomuudeksi. Demokraattinen markkinatalous on välttämättömyys.
Vallankumouksen alkuaikoina nostettiin tunnus: “Kaikki valta neuvostoille”. Sehän tarkoitti nimenomaan vallan hajauttamista. Neuvostoja oli syntynyt spontaanisti tehtaisiin ja maaseutukyliin. Tarkoitus oli, että niillä täytyisi olla valtaa päättää omista asioistaan ja muutenkin osallistua keskusteluun maan kehittämisestä.
Vallan hajauttaminen ei kuitenkaan sopinut yhteen sen sosialistisen dogmin kanssa, että piti perustaa suunnitelmatalous ottamalla tuotantovälineet valtion haltuun. Se taas johti yhden puolueen valtaan ja asteittaiseen mielipiteenvapauden tukahduttamiseen.
Tämän virheen taustalla oli virheellinen ihmiskäsitys ja moraalifilosofia. Ks. esim. Pertti Koskelan artikkeli “Sosialismin nousu ja tuho ihmisolemuksen kannalta”.
Yo diassa on vertailtu Länsi-Euroopan ja Venäjän / Neuvostoliiton kehitystä päättyneellä aikakaudella. Uusi historia -yhdistyksen ohjelmassa esitetystä visiosta ja ehdotuksista tarkemmin:
Visioita tulevaisuuteen
Globaalin lähihistorian yksi vaihe on päättynyt ja aivan uusi alkamassa. Ukrainan sota on käännekohta.
Uusi aikakausi alkoi informaatioteknologisesta vallankumouksesta, tai paremminkin sen yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kun teollisten vallankumousten aikana yhteiskunta oli jakautunut kahteen vastakkaiseen luokkaan ja välikerrokset pienenivät, niin nyt tapahtuu päinvastoin. Puhumme mieluummin intressiryhmistä kuin yhteiskuntaluokista. Tärkein jakolinja ei ole taloudellinen luokka-asema vaan eettinen asenne.
Spekulatiivinen finanssipääoma nousi maailmantaloudessa johtavaksi tekijäksi. Sitä vauhditti uusliberalistinen ideologia, joka väheksyi laillisuusperiaatetta myös lännessä. Spekulatiivisen finanssipääoman toiminta lännessä lain ulkopuolella tai sitä vastaan mahdollisti sen, että Venäjälle muodostui pysyvästi kleptokraattinen imperialismi, josta ei enää ole suoraa tietä liberaaliin demokratiaan.
Venäjän nykysysteemi romahti sillä hetkellä, kun täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi. On mahdotonta tietää, minkälaisten mutkien kautta Venäjästä tulee normaali maa, mutta väistämättä siitä tulee.
Länsimaat joutuvat kahlitsemaan spekulatiivista finanssipääomaa lainsäädännön keinoin, kehittämään kansainvälistä lakia ja demokratisoimaan instituutioita, jotka sen noudattamista valvovat. Kaikille on nyt käynyt selväksi, että uutta kleptokraattista suurvaltaa ei saa päästää syntymään. Länsi joutuu tekemään tiliä imperialistisesta menneisyydestään ja ottamaan siitä opiksi.
Kun Venäjä käy läpi historiaansa, niin uskon että Venäjän kansakunta tulee olemaan ajattelun etulinjassa – etenkin silloin kun pohditaan sosialismin nousua ja tuhoa sosiaalipsykologiselta kannalta, kun kysytään mistä johtui punaisen fasismin esiinnousu perustasolla, tavallisten ihmisten kesken. Kuinka ilmiannettiin naapureita, tuttavia, jopa omia perheenjäseniä. Mikä ihmisluonnossa on sellaista mikä tuon mahdollisti? Tuo ei tietenkään ollut mikään venäläisyyteen kuuluva piirre, vaan se tapahtui kaikkialla missä sosialismia yritettiin, esim. suomalaisten keskuudessa neuvosto-Karjalassa tai kulttuurivallankumouksen Kiinassa. Eikä se ollut pelkästään sosialistisiin yrityksiin liittyvää. Sosialistimaissa sitä kärjisti marxismin virheet ja sosialismin syvästi ihanteellinen yritys luoda uusi ihminen.
Venäjän tilinteko oman menneisyytensä kanssa tulee olemaan syvällisempi kuin Saksassa suoritettu kansallinen itsetutkiskelu toisen maailmansodan jälkeen. Keskustelu ihmisolemuksesta tulee olemaan Venäjän kansakunnan suuri anti ihmiskunnalle. Se on tärkeä aihe myös Ukrainassa ja tarjoaa kenties mahdollisuuden sovintoon joskus tulevaisuudessa. Edellytyksenä tietysti on, että sotarikokset tutkitaan ja tuomitaan.
Näin Länsi-Euroopan ja Venäjän kohtalot yhdistyvät. Mielestämme se viitoittaa tietä eettisen sivilisaation synnylle, millä tarkoitamme oman itsetuntemuksensa varaan yhdistyvää ihmiskuntaa.
Alla luettelo kirjallisuudesta jota on hyödynnetty tässä artikkelissa; joka kohtaan ei ole tuntunut mielekkäältä laittaa erillistä lähdeviitettä. Kirjaluettelo toimii samalla suosituksena jokaiselle joka haluaa perehtyä aiheeseen lisää.
Diamond, Jared (2020). Tykit, taudit ja teräs. Ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Terra Cognita.
Figes, Orlando (2021). Vallankumouksen Venäjä 1891–1991, Siltala 2021.
Galleotti, Mark (2020). A Short History of Russia. From the PAGANS to PUTIN. Ebury Press.
Heikkilä, Tuomas, Niskanen, Samu (2004). Euroopan synty. Keskiajan historia. Edita.
Jussila, Osmo (2012). Neuvostoliiton tragedia, Utopiasta vankileirien saaristoksi, Otava.
Kirkinen, Heikki, toim. (2002). Venäjän historia. Otava 2002.
Luukkanen, Arto (2009). Muutosten Venäjä. Venäjän historia 862-2009. Kleio, Edita.
Miettinen, Timo (2021). Eurooppa. Poliittisen yhteisön historia. Teos.
Mäkinen, Virpi (2003). Keskiajan aatehistoria. Näkökulmia tieteen, talouden ja yhteiskuntateorioiden kehitykseen 1100–1300 -luvuilla. Atena Kustannus Oy.
Ponting, Clive (2001). World History. A New Perspective. Pimlico.
Reed, John (1979). 10 päivää jotka järisyttivät maailmaa. Kansankulttuuri Oy.
Santavuori, Heli (toim.) (2021): Ihmiskunta ensin! Kohti eettistä sivilisaatiota. Uusi historia -yhdistyksen ohjelma. Luettavissa myös sivustolta humanpath.net alkaen etusivulta.
Smith, Mark B. (2012). The Russia Anxiety. And How History Can Resolve It. Allen Lane, Penguin, Random House UK.
Vihavainen, Timo (2015). Vanhan Venäjän paluu. Otava.
Vihavainen, Timo (2016). Vladimir suuresta Putiniin. Venäjän sankarit ja epäjumalat. Otava.
Vihavainen, Timo ja Ketola, Kari (2015). Suuri ja mahtava. Minerva.
Viikari, Matti (1995). Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta. Tutkijaliitto.
[1] Putin väitti: Itsenäistä Ukrainaa ei käytännössä ole – kylmäävä puhe järisytti maailmaa.
Ina Kauppinen, Arja Paananen, Olli Söderkultalahti, Ilta-Sanomat 22.2.2022
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008632412.html
[2] Putinilta hyytävä puhe – vertasi itseään Pietari Suureen: ”Hän palautti ja vahvisti näitä maita”Riika Nykänen, Ilta-Sanomat 10.6.2022
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008876823.html
[3] Galeotti, Mark 2020. A Short History of Russia. Galeotti on erittäin arvostettu brittiläinen Venäjän tutkija. Hän on erikoistunut tiedustelupalveluiden ja mafian tutkimiseen, ja on asunut pitkiä aikoja Moskovassa ja muualla Venäjällä. Hänellä on siellä myös paljon kontakteja.[4] “Venäjän ja Ukrainan kansat, kuin veljet keskenään? Tutkijan mukaan Ukraina on historiansa kautta lähempänä Keski-Eurooppaa kuin Venäjää.” Yle Uutiset 6.3.2022. https://yle.fi/uutiset/3-12343975[5] Viikari, Matti 1995, 403–404. Yo. otteessa Viikari referoi Perry Andersonin teoksia Lineages of the Absolutist State, Thetford 1974 ja Passages from Antiquity to Feudalism, London 1974.[6] Diamond, Jared 2020, s. 445[7] Kirja Diderot’sta ja Katariinasta. https://www.hup.harvard.edu/catalog.php?isbn=9780674737907[8] Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Dekabristikapina#J%C3%A4lkiselvittely[9] Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_II[10] Ks. esim. Figes, Orlando 2021 ja Jussila, Osmo 2012.[11] Ks. esim. Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii? Tiedustelueverstin arvio Venäjästä. Youtube 3.12.2018.[12] Josif Stalin, Teokset, Osa 13, s. 43. https://www.marxists.org/suomi/stalin/teokset/osa13/st-13-07-talousmiesten.pdf