Matti Puolakka elämäntyöstä MLR

Viimeinen haastattelu

Jouko Aaltonen haastattelee Matti Puolakkaa
Jouko Aaltonen haastattelemassa Matti Puolakkaa 12.11.2018. copy; Uusi historia ry
Dokumenttielokuva ”Pieni punainen” esitetään 7.5. Ylellä, ja se on katsottavissa myös Yle Areenassa. Oma arviomme elokuvasta julkaistaan piakkoin.

Elokuvaohjaaja Jouko Aaltonen haastatteli Matti Puolakkaa kaksi viikkoa ennen tämän kuolemaa. Matti oli silloin jo hyvin sairas, ja pystyi puhumaan vain voimakkaiden kipulääkkeiden turvin. On ymmärrettävää, että haastattelusta on ollut vaikea leikata, sillä välillä Matilta jäi sanoja pois, tai ääntämisestä oli vaikea saada selvää. Elokuvaan siis tästä viiden tunnin maratonista jäi vain pieni palanen.

Seuraavassa on haastattelun loppuosa, jossa Matti halusi yhteenvedonomaisesti sanoa tärkeimmät asiat itsestään. Olen stilisoinut sen niin että puuttuvatkin sanat ovat mukana. Koska olen vuosikymmenten ajan litteroinut Matin puheita päivittäin ja muutenkin aktiivisti käynyt hänen kanssaan keskusteluja, uskoisin että tämä hieman täydennetty versio antaa oikeutta sille mitä Matti tahtoi sanoa. Olin myös paikan päällä kuuntelemassa, kuten sananvaihdosta käy ilmi ja nauhoitin keskustelun.

Mitä on tärkeintä?

Matti: Haluaisin sanoa lopuksi jotain mikä minusta on tärkeintä.

Jouko: Joo, ehdottomasti.

Matti: Kaksi asiaa. Millä tavalla olin MLR:n ja Idun tosiasiallisin johtohenkilö. Millä tavalla siellä noudatettiin Matti Puolakan filosofian ydintä?

Siellä ei koskaan vääristelty vastustajien kantoja. Nimenomaan myöskään ei niiden, jotka pahimmin, epäreiluimmin meitä arvostelivat. Heidän kannat julkaistiin, jos mahdollista omassa aineistossamme. Kaikkiin tilaisuuksiin kutsuttiin vastaväittelijä alustamaan.

Väittelysanakirjan idea on tuolle suoraa jatkoa. Siinä muodostetaan väittelypaneeleita, joissa on mahdollisimman jyrkästi vastakkaisia kantoja. Totta kai voi olla myös lievästi vastakkaisia. Mutta myös kaikkein jyrkimmin vastakkaisia, yleisön edessä tai julkisesti verkossa, Youtubessa ym.

Tuo on aika ihmeellinen seikka.

Mielestäni Supon olisi pitänyt tuoda tämä esiin kun he tekivät raportteja meistä. Totta kai Suojelupoliisin tehtävä oli tutkia Suomessa ikään kuin yhteiskunnan ulkopuolelle tai marginaalin rajoille asettuvia nuorisoryhmiä, ja arvioida keitä siellä pitäisi pelätä.

Me oltiin silloin hyvin radikaaleja – ainakin Supon mielestä, koska me vastustettiin Neuvostoliittoa. Eli ns. maolaisia, vaikka me omasta mielestä oltiin marxisti-leninisti-maoisteja.

Pitäisi tehdä tällainen johtopäätös, että jos nyt halutaan löytää Suomessa erilaisista radikaaliryhmistä ne, joiden seuraaminen on tärkeintä, niin ensinnäkin ”vaarallisia” eivät ole sellaiset ryhmät, jotka eivät keskusteluissa, julkaisuissaan, sokeasti, sumeasti arvostele muita vaan tekevät sen analyyttisellä, asiallisella tavalla, eivätkä kiellä heitä kohtaan esitettävää kritiikkiä. Tämä on Matti Puolakan henkisessä perinnössä MLR:ään ja Ituun liittyen kaikkein tärkein asia. Siitä väittelysanakirja juontaa juurensa.

Marita Hällsfors kuvaa Matti Puolakkaa

Marita Hällfors kuvaa. © Uusi historia ry

Hegel sanoo Encyclopedia -teoksensa Logiikka-osaston alussa näin: Logiikkaa luullaan hyvin vaikeaksi ja onhan se sitä tavallaan, mutta jos mennään hänen teoksensa ytimeen, niin se onkin sellaista logiikkaa, mitä jokainen ihminen jatkuvasti käyttää ajattelussaan. Oppiessaan logiikan todellista ydintä ihmisen tulee mennä itseensä.

Koskaan ennen ei tuolla tavalla selväsanaisesti ole yhdistetty itsetuntemusperiaatetta ja loogista ajattelua.

Logiikan piirissä Hegel oli täysin tuomittu filosofi 60-luvulta 80-luvun alkuun asti. Analyyttisen filosofian piirissä Hegel oli heitetty kokonaan syrjään. Mannermaisen filosofian piirissä oli sitten enemmän sekavaa. Marxilaisessa traditiossa Hegelin logiikkaa ei hyväksytty muuten kuin dialektis-materialistisen metodin puitteissa.

Itsetuntemusperiaate noin ymmärrettynä on tärkeä. Se liittyy siihen, mikä ihminen on.

Olen ihmisen määrittelijä

Toinen kohta minkä haluan minusta erityisesti muistettavan, on seuraava:

Olen ihmisen määrittelijä. Miksi? Jatkuvasti ystävilleni sanon, että jos kuolisin vaikka huomenna, niin kertokaa jälkipolville, että Matti käytti suurimman osan ajastaan siihen, miten se mietti kanssaihmisiä. Monesti saattoi mennä kuukausiakin, ellei peräti muutamaa vuotta, että hän mietti kanssaihmisten kataluutta, myös omien ystäviensä.

Ja kuitenkin minä kirjoitan mitä abstrakteimmista aiheista, kuten Aristoteleen ja Hegelin logiikan keskinäissuhde taikka mikä merkitys on Induskulttuurin tiilillä, jne. Mitä erilaisimmista aiheista. Olen kuitenkin miettinyt ihmisiä kaikkein eniten.

Ja kun väittelysanakirjaan syntyy puolakkalainen alafoorumi – totisesti toivon, että se olisi alafoorumi, eikä niin että koko väittelysanakirjasta tulisi puolakkalainen – niin sinne tulee luku kaunokirjallisuudesta. Mitä suurin kaunokirjallisuus todistaa ihmisestä?

Se tulee Taide-luvun alle. Mutta jos pyritään filosofisesti, siinä mielessä tieteellisesti, määrittelemään ihmistä, niin kaunokirjallisuus eroaa muista taiteenlajeista. Voidaan vaikka kuinka kuvata ihmiselämän kokemusten kannalta Sibeliuksen kolmannen sinfonian kolmannen osan jälkimmäistä puoliskoa, sitä finaalin suurta nousua, mutta sitä ei voida suoraan yhdistää kysymykseen siitä, miten ihminen eroaa eläimestä.

Kaunokirjallisuuden merkitys

Kaunokirjallisuuden suurimmilla edustajilla on määritelmiä [ihmisestä], kaikkein parhaita määritelmiä, parempia kuin suurimmilla filosofeilla, no, yhtä hyviä.

Ja sitten toisaalta on sellaisia kuin Aleksis Kivi taikka Shakespeare. Heillä ei ole varsinaisia määritelmiä, mutta on kuvauksia, joissa ihmisolemus näkyy hyvin selkeästi. Esim. Shakespeare. Hän ottaa jonkun ongelman – ”mikä on täysin paha ihminen?”. Päähenkilö sanoo heti näytelmän alussa: ”minä olen todella paha ihminen…” Ongelma on selkeä ja esitetty heti alussa.

Dostojevskilla on sekä määritelmiä että kuvauksia. Hän monesti aloittaa romaaninsa kertomalla, että nyt hän kuvaa sellaisen ja sellaisen ihmisen… Tolstoi ei koskaan, eikä Tsehov. Ainakaan myöhäis-Tshehov. Heillä on tuokiokuvia, joissa kuvataan ihmisen luonne, ja sitä kautta se, mikä ihminen on, mutta ei määritelmiä.

Jouko: Ja se on oikeampi tapa?

Matti: Ei, vaan molemmat tavat ovat oikeita. Mutta molemmissa kaunokirjallisuus eroaa tieteellisyydestä. Kaunokirjallisuuteen luen tässä yhteydessä myös elokuvan ja teatteritaiteen.

Suokaa anteeksi, puhuin vähän sekavasti. Mulla on vahvat kipulääkkeet päässä. Mutta tulihan se Joukon korjausten vuoksi nyt selväksi.

Eli väittelysanakirjaan tulee kaunokirjallisuus uudella tavalla opiskelun aiheeksi. Sellaisella tavalla mitä ei ole koskaan ennen tehty.

Pohtikaa kiinalaista yhteiskuntaa. Pohtikaa 1700-luvun romaania Punaisen huoneen uni. Tai 1900-luvun kiinalaista kirjallisuutta, Lu Hsunia jne. Pitääkö tuo paikkansa? Kiinassa tulee tärkeäksi asiaksi pohtia kaunokirjallisia teoksia, tärkeämmäksi kuin koskaan ennen. Mutta tuleeko se maailmanhistoriallisesti uudella tavalla? Itsekin tätä epäilen. Heli on aina sanonut, että kyllä se tulee uudella tavalla, mutta saapi nähdä, sitä emme tiedä.

Olen ihminen, joka määritteli ihmisen, näin uskon. Uskon, että noin minusta tulevaisuudessa, esim. sadan vuoden kuluttua tullaan puhumaan. Ja ainakin minusta tulisi muistaa se, että olen ihmistä miettinyt kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet ja yrittänyt eri tavoin ratkaista…

Minähän en ole julkaissut mitään. Minulla on valtavat määrät pieniä kuvauksia, aforismeja ihmisistä, ihmiselämästä. Ne ovat muistivihoissa, missä lienevät, roskakoreissa vai missä. [1]

Pitkä matka, mutta ei sittenkään niin pitkä

Olen ollut tuossa vähän niin kuin mieletön, sanotaan noin. Että en ole halunnut mitään julkaista. Mutta olen aina miettinyt ihmistä.

Jos kysytään että millä tavalla Matti Puolakka esittää esim. megaevoluution kaavaan, jos ei nyt uutta kantaa, niin uudella tavalla ainakin kysymyksenasettelun, antaa tietynlaisia ohjeita, että miten sitä tulisi yrittää koodata. Megaevoluution kaava, siis tie alkuräjähdyksestä ihmiseksi, eli lajina itsetuntemuksensa varaan järjestäytyneeksi olioksi, eli eettiseen evoluutioon. Kaikkia tuollaisia abstrakteihin tieteisiin liittyviä asioita olen miettinyt. Mutta ehdottomasti eniten olen miettinyt ihmistä.

Jouko: Matka on aika pitkä, jos ajattelee sieltä Mao Tsetungin ajattelusta, jossa hän korostaa kollektiivia ja luokkia ja nyt Matti Puolakka on päätynyt tällaiseen itse asiassa aika individualistiseen ihmiskuvaan.

Matti: On. Jollain tavalla matka on hyvin pitkä. Jollain tavalla ei niinkään pitkä. Mun ajattelu omaperäisesti alkoi kehittyä Helin veljeä (Olli Santavuorta) vastaan suuntaamassani artikkelissa ”Suhtautumisesta sisäisen rakennustyön ongelmiin” (1971). Se on vähäpätöinen pieni moniste, mutta siihen sisältyy hyvin paljon.

Se oli koko kommunistisen maailmanliikkeen kritiikkiä noilta osin. Yleinen ihmisolemus, moraalifilosofia…

Marita Hällfors ja Jouko Aaltonen kuvaamassa Matti Puolakkaa

Kuvaaja Marita Hällfors ja ohjaaja Jouko Aaltonen. © Uusi historia ry

Mutta minulla on kestänyt valtavan kauan se, miten olen asettunut loppuun asti yksityisen omistusoikeuden kannalle. Hegel sanoi Oikeusfilosofian alussa – Hegelin alut on aina vähän mutkikkaita. Minkä hän itse sanoi, tästä on aloitettava. Että yksityinen omistusoikeus on vapauden edellytys. Jos ei ole tuotantovälineiden omistusoikeutta, hankitun omaisuuden suojaa, niin ei voi olla vapautta.

Olenhan minä kannattanut tuota kauan aikaa, mielestäni syvällisesti, niin että olen joutunut arvostelemaan omia kantojani, viimeisen 10-20 vuoden aikana. Aika paljon olen kehittynyt, ja aika tavalla olen joutunut muuttamaan kantojani. Enkös ole, Heli?

Heli: Kyllä.

Matti: Meilläkin on ollut hirveät kiistat. Joissa olen useimmiten, pääsääntöisesti ollut oikeassa, mutta Heli on myös sanonut oikein minua vastaan, ja monet muut myös…

Heli: Sitten kun olit omaksunut tuon kannan, että yksityisomistus on vapauden edellytys, niin et sinä sitä käytännössä ole aina osannut noudattaa.

Matti: En. Mä olen kaikista ihmisistä kaikkein huonoin soveltamaan Matti Puolakan filosofiaa, voiko näin sanoa?

VIITTEET
[1] Matin muistivihkoja on kyllä kerätty talteen ja viety myös Kansallisarkistoon, mutta niiden puhtaaksikirjoittamisessa on kova työ, etenkin kun niistä harakanvarpaista ei aina ole helppo saada selvää.

» Alkuun » Viimeinen haastattelu

Kirjoittajasta

Avatar

Heli Santavuori

Toimitussihteeri, sivujen toteutus ja ulkoasu. VSK-työryhmä. Muistelmat ja tarinat.
Uuden Suomen blogi
Helin liikuntaoppaat ja muita julkaisuja CDON.comista

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.