Yhdysvaltain aselait ja oikeusoppineiden silmänkääntötemput

Koululaisten mielenosoitus USAn aselakeja vastaan.
Minnesotassa 4000 koululaista marssi 7.3.2018 osavaltion kongressiin vaatimaan muutoksia aselakeihin. KUVA: Fibonacci Blue, Flickr.

Jo kolmaskymmenes kouluampuminen tänä vuonna

Ainakin 19 koululaista ja kaksi opettajaa sai surmansa kouluampumisessa 24.5.2022  Uvaldessa Texasissa. Se oli kuluvan vuoden kolmaskymmenes kouluissa tapahtunut, kun joukkoampumisia on tänä vuonna ollut jo yhteensä 212. Viime vuonna niitä oli 691. Joukkoampumisella tarkoitetaan tapahtumaa, jossa on vähintään neljä uhria. [1]

Aselakien muuttaminen on kuitenkin lähes mahdotonta, sillä jokainen olennainen lainsäädännön muutos vaatii lähes tasan jakautuneessa senaatissa 60 % enemmistön.

Lisäksi moni poliitikko on saanut merkittävää vaalirahoitusta aselobbareilta. NRA, (kansallinen kiväärijärjestö) tukee erityisesti republikaanipoliitikkoja jopa kymmenillä miljoonilla dollareilla.

Mutta muutosvastarinta ilmenee myös oikeusteorian alalla, ja tämä puoli ei kovin hyvin näy ainakaan suomalaisessa uutisoinnissa. Seuraavassa artikkelissa osoitetaan miten vapaan aseenkanto-oikeuden puolustajat saivartelevat käyttäen hyväkseen Yhdysvaltain demokratian erikoisuuksia – ja mielestäni haavoittuvuuksia.

Alla oleva artikkeli on julkaistu aikaisemmin Uusi historia -tiedotteessa, jossa teemana oli Yhdysvallat. Se on ilmainen, pdf-muotoinen nettijulkaisu, jonka voit lukea klikkaamalla kuvaa.

Yhdysvaltain tilannetta valtio-opilliselta ja oikeusfilosofiselta kannalta on käsitelty melko laajasti kahdessa artikkelissa sarjassamme demokratian kriisistä.

Lisää tiedotteita täällä

Takaako perustuslaki aseenkanto-oikeuden ?

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäiset 10 lisäystä muodostavat kokonaisuuden, joka tunnetaan kansalaisoikeuksien nimellä (the American Bill of Rights). Ne tulivat voimaan samanaikaisesti 15.12.1791. Kuuluisa ensimmäinen lisäys koskee mielipiteenvapautta. Toinen lisäys koskee aseenkanto-oikeutta, ja kuuluu seuraavasti:

”Asianmukaisesti organisoitu kansalliskaarti on välttämätön vapaan valtion suojelemiseksi, eikä kansan oikeutta säilyttää ja kantaa aseita tulla rajoittamaan.”[2]

Korkeimman oikeuden tulkinta vuonna 2008 Korkeimman oikeuden tuomio District of Columbia v. Heller vuodelta 2008 oli käänteentekevä. Siinä esitettiin ensimmäisen kerran yksiselitteinen tulkinta, että 2. lisäys ei rajoittanut aseenkanto-oikeutta palvelukseen kansalliskaartissa.

Oikeus tosin totesi, että tästä huolimatta paikallishallinnolla on oikeus tietyissä tapauksissa rajoittaa aseenkanto-oikeutta.

Clark Neily, kantajan asianajaja kirjoitti:

”Yli 200 vuoden ajan toinen lisäys oli eräänlainen perustuslaillinen Loch Nessin hirviö: vaikka se silloin tällöin ilmestyi näkyville, niin monet ihmiset – ja varmasti useimmat tuomarit – olivat taipuvaisia uskomaan että sitä ei oikeasti ollut olemassa. Mutta tämä muuttui dramaattisesti 26. kesäkuuta vuonna 2008, kun korkein oikeus julisti tuomion District of Columbia v. Heller, jossa se ensimmäisen kerran historiassa yksiselitteisesti totesi, että toinen lisäys suojelee yksilöiden oikeutta omistaa ja kantaa aseita.” [3]

Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus ja käsiase.
Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus vuodelta 1776. Kuvassa näkyvä ase kuitenkin kehitettiin vasta vuonna 1820. KUVA: KAZ Vorpal, CC BY-SA 2.0.

Uusi historia JULKAISUJA

Päätös hyväksyttiin äänin 5–4. Tuomari John Paul Stevens esitti eriävän mielipiteen, johon yhtyivät myös muut kolme vastaan äänestänyttä tuomaria – heidän joukossaan (nyt edesmennyt) Ruth Bader Ginsburg. Stevensin mielestä tuomioistuimen perustelut olivat keinotekoisia ja epäuskottavia. Tuomio kumosi aikaisemmat ennakkotapaukset ja aiheutti dramaattisen mullistuksen lainkäytössä.

Stevens kirjoitti:

”Tuomioistuin haluaa meidän uskovan, että yli 200 vuotta sitten perustajaisät päättivät rajoittaa vaaleilla valittujen viranomaisten mahdollisuutta säädellä yksityishenkilöiden aseiden käyttöä. En saata mitenkään kuvitella, että tämä olisi ollut perustajaisien tarkoitus.” [3]

Tuomari Stephen Breyer puolestaan esitti historiallisia esimerkkejä aseenkantoluvan rajoituksista ja totesi, että yleisen turvallisuuden vuoksi ne ovat välttämättömiä.

”Ampuma-aseet aiheuttavat maassamme 69 kuolemantapausta päivässä” hän kirjoitti. “Perustuslain toinen lisäys ei myönnä mitään koskematonta oikeutta säilyttää ladattuja käsiaseita yksityiskodeissa kaupunkialueilla joilla rikollisuus on suuri ongelma.”

Tuomioistuimen perustelut, eriävät mielipiteet ja enemmistön argumentointi niitä vastaan löytyy internetistä. Se sisältää 157 sivua. [4]

”Heller-tuomio vaikuttaa pitkitetyltä juridiselta silmänkääntötempulta”, kirjoitti amerikkalainen historioitsija Joseph Ellis. Hän kuvailee osuvasti, miten tuomari konservatiivinen tuomari Antonin Scalia perusteluissaan joutuu kiemurtelemaan yrittäessään yhdistää originalistista oppia poliittisiin tavoitteisiinsa.

  • ”Originalismi” tarkoittaa amerikkalaista oikeusopillista suuntausta, jonka mukaan perustuslain tekstiä olisi tulkittava kirjaimellisesti. Kun kuitenkin perustuslaki on yli 200 vuotta vanha, ja kun korkein oikeus joutuu nykyaikana käsittelemään kysymyksiä, joita ei tuohon aikaan olisi osattu edes kuvitella, antaa tulkitsemistyö lähes vapaat kädet poliittisten pyrkimysten toteuttamiseen oikeudenkäytön varjolla.

Suomalainen historioitsija Ari Helo kirjoittaa, että tuomioistuimen päätöksessä viitataan pilkkujen käyttöön alkuperäisessä muotoilussa. [5] Tämä pitääkin paikkansa sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Oikeusjärjestelmä, joka perustuu 200 vuotta sitten laaditun perustuslain tulkintoihin, on loputtoman saivartelun lähde, jossa ei nähdä metsää puilta. Filosofisesti tämä juontaa juurensa anglosaksisissa maissa vallalla olleesta empirismin perinteestä. Poliittisesti siitä on tullut hyödyllinen työkalu eliitin joidenkin osien pyrkimyksille estää välttämättömiä uudistuksia.

Kuten odotettua, korkeimman oikeuden päätöksestä oli seurauksena oikeudenkäyntien tulva, joissa paikallisia aseenkanto-oikeutta eri tavoin rajoittavia lakeja pyrittiin kumoamaan.

Miten vastustetaan tyranneja?

Originalistiseen laintulkintaan kuuluu myös historiallinen argumentointi. Tässä eräs esimerkki. Filosofian tohtori Stephen P. Hallbrook argumentoi 2. lisäyksen historiallisia taustoja kirjoituksessaan, jossa hän puolustaa aseenkanto-oikeutta:

”Monarkkien yritykset alamaisten aseistariisumiseksi johtivat Englannissa perusoikeuksien julistukseen (Declaration of Rights) v. 1689, sekä Yhdysvaltain perustuslain toiseen lisäykseen sata vuotta myöhemmin. Molemmat puolustivat yksilön oikeutta kantaa asetta, vaikkakin tuo oikeus ei ollut rajoittamaton. (…) Historiassa tyrannit ovat hajottaneet kansalliskaartin joka koostuu kaikista palvelukseen kykenevistä miehistä… yksinkertaisesti ottamalla kansalta aseet pois, perustamalla erillisen miliisin tai pysyvän armeijan poliittisten vastustajien tukahduttamiseksi.” [6]

Demokratian kriisi

Tällaista perustelua käytetään varsin yleisesti aseenkanto-oikeutta puolustavissa piireissä. Mutta jos nyt ryhdymme ”originalisteiksi” mekin, ja mietimme tervejärkisesti, mikä oli Yhdysvaltain perustajaisien tarkoitus lakitekstiä kirjoitettaessa, on tuo tarkoitus sovellettava nykymaailman täysin muuttuneisiin olosuhteisiin.

”Kaikista palvelukseen kykenevistä miehistä” koostuva kansalliskaarti on luonnollisesti nykyaikana mahdottomuus. Myöskään yksityisen kansalaisen oikeus omistaa käsiaseita, kiväärejä ja haulikkoja (tai peräti konetuliaseita), oikeus säilyttää niitä lukitsematta, ladattuna ja vieläpä kantaa mukanaan, ei ole missään yhteydessä tyrannien valtaannousun estämiseen.

Nykyaikaisen valtion väkivalta-arsenaali on sellainen, ettei sitä vastaan käydä käsiasein, etenkään yksityisesti ja täysin järjestäytymättömästi omistetuin sellaisin. Ainoa tehokas tapa puolustautua ”tyranniaa” vastaan on valtion väkivaltakoneiston demokraattinen ja tehokas valvonta. Sen edellytyksenä on lakiin perustuva yhteiskunta, koulutus, terveydenhoito, toimeentulo, vapaa lehdistö, mielipiteenvapaus ja vapaat vaalit.

Myös kansalaisten henkilökohtainen turvallisuus olisi taattava. Täytyisi voida kulkea kadulla pelkäämättä poliisin tai kriminaalien luoteja, täytyisi voida viedä lapsensa kouluun pelkäämättä sitä, että jollakin ”vapaalla kansalaisella” vain päässä niksahtaa. Saivartelu siitä, mitä perustuslain lisäyksen laatijat mahtoivat vuonna 1791 tarkoittaa, on näiden yksinkertaisten perusasioiden valossa järjetöntä.

Se, että Yhdysvaltain lakimieskunta laajasti käy vakavaa keskustelua tällaisesta doktriinista, on eräs osoitus kollektiivisesta itsepetoksesta. Se on eräs osoitus siitä, miten kipeästi tarvitaan radikaaleja uudistuksia niin opetuslaitoksessa kuin mediassa ja tuomioistuinlaitoksessa. Omia ehdotuksiamme täällä:

Lähteet

[1] Yle uutiset 25.5. 2022. https://yle.fi/uutiset/3-12460520

[2] Käännös Ari Helo, teoksessa Yhdysvaltain demokratian synty. Unionin idea ja amerikkalainen historiankäsitys. Gaudeamus 2014, s. 255. Englanninkielinen teksti: A well regulated Militia, being necessary to the security of a free State, the right of the people to keep and bear Arms, shall not be infringed.

[3] Clark Neily: The Second Amendment Is Back, Baby, Cato Supreme Court Review.

[4] New York Times, 27.6.2008

[5] Perustelut ja eriävät mielipiteet Heller-tapauksessa, Supreme Court, Opinions.

[6] Helo, emt. s. 255.

[7] Taking Heller Seriously. Charleston Law Review, Volume 13.

Kirjoittajasta

Heli Santavuori

Toimitussihteeri, sivujen toteutus ja ulkoasu. VSK-työryhmä. Muistelmat ja tarinat.
Uuden Suomen blogi
Helin liikuntaoppaat ja muita julkaisuja CDON.comista

Kirjoita kommenttisi tähän.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.