Yksityisomistuksen merkityksestä
– Puolakkalainen näkemys
- Aristoteles, Blogiartikkelit, Demokraattinen markkinatalous, G.W.F. Hegel, Ihmisen ja yhteiskunnan synty, Ihmiskäsitys, Ihmisluonto, Imperialismi, Kansainvälinen laki, Kolonialismi, Laillisuusperiaate, Marxismi, Metsästys-keräilykulttuurin heimo, Modernin maailman historia, Yhteenvetoja ihmissuvun koko tiestä, Yksityisomistus
Sisällys
Yleisiä huomioita – Hegel yksityisomaisuudesta
Saksalaisen filosofin G.W.F. Hegelin tunnetun näkemyksen mukaan yksityisomistus on vapauden edellytys.[1]
Näkemys on oikea. Mutta se on filosofinen periaate, joka ei ole sellaisenaan sovellettavissa käytäntöön.
Hegel toteaa itse, että tästä säännöstä on poikkeuksia, ja joskus yksityinen omistusoikeus on alistettava yhteiselle, esimerkiksi valtion edulle. Mutta hänen mukaansa poikkeukset eivät saa perustua mielivaltaan tai kenenkään yksityiseen etuun.[2]
Hegelin tässä tarkoittama valtio on perustuslaillinen järjestelmä, oikeusvaltio.
Hegelin mukaan ”[o]maisuudessa tahtoni objektivoituu persoonan eli yksilön tahtona.”[3] Tahdon vapaus näkyy oikeutena omistaa jotain. Persoonalla, oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tietoisella yhteiskunnan jäsenellä, on vapaa tahto, jonka konkreettisena osoituksena on omistaminen. Kun muut tunnustavat hänen omaisuutensa, he tunnustavat hänet persoonaksi, jolla on oma vapaa tahto.
Hegel laskee omaisuuteen paitsi ulkoiset esineet niin myös ihmisen ruumiin ja elämän, henkiset taidot, tieteet, taiteet ja keksinnöt. Ne ovat toisaalta ”vapaan hengen omaa ja sisäistä”, toisaalta esineitä, joita voidaan verrata ja ostaa ja myydä.[4]
Hegelin näkemys yksityisomistuksesta liittyy hänen ihmiskäsitykseensä: ihminen on luonnostaan paha. Näin ollen vapauden edellytyksenä yksityisomistus voi toimia suojana ihmisen pahuutta vastaan.
Yksityisomaisuuden historiaa
Antikapitalismi[5] – myös yksityisomaisuuden vastaisuus – on muotia. Se on ymmärrettävää. Ihmiskuntaa uhkaa itsetuho, ja suuri vastuu siitä on yksityisillä suuryrityksillä. Spekulatiivinen finanssipääoma hallitsee globaaleja markkinoita, ja maailman rikkaimman prosentin tai promillen ja maailman asukkaiden valtaenemmistön väliset tulo- ja varallisuuserot ovat järjettömän suuret.
On ymmärrettävää, että vaihtoehtoa etsitään nimenomaan yhteisomistuksesta.
Tuore esimerkki on Riina Tanskasen ja Samu Kuopan teos ”Kapitalismin suuri illuusio”. Kirjoittajat luettelevat lukuisia kapitalismiksi kutsutun talousjärjestelmän aiheuttamia vääryyksiä. Heidän johtopäätöksensä: ”Kaikki elämiseen tarvittavat resurssit … voisivat olla yhteisiä – ja ison osan ihmiskunnan historiaa ne ovat olleet yhteisiä.”[6]
Väite on kuitenkin vähintään yksipuolinen. Ihmissuvun historiaa on jatkunut 2,5 miljoonaa vuotta, mutta inhimillisen tietoisuuden omaava ihminen syntyi 60 000 vuotta sitten. Vasta siitä alkoi ihmiskunnan historia. Vasta ihmisellä on vapaa tahto: ”tahto on vain ajattelevana älynä totuudellinen, vapaa tahto.”[7] Vasta ihminen voi ylipäänsä ymmärtää, mitä omaisuus tarkoittaa.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 20 e.
Teksti jatkuu suositusten jälkeen
Aiheeseen liittyvää
Koko ihmiskunnan historian ajan yhteisomistuksen rinnalla on ollut nimenomaan ”elämiseen tarvittavien resurssien” ryhmä- ja yksityisomistusta – ja näiden erilaisten omistusmuotojen rinnakkainelo on usein toiminut suojana inhimillistä pahuutta eli sokeaa sosiaalipsykologista vallanhimoa vastaan. – Tuota tosiasiaa ei muuksi muuta se, että yksityis- ja ryhmäomistusta on myös käytetty välineenä estää muilta oikeus yksityis- ja ryhmäomistukseen.
Seuraavassa ihmiskunnan historiasta neljä solmukohtaa, jolloin yksityis- ja ryhmäomistuksen vaikutus yhteiskunnan kehitykseen on ollut kiistatta positiivinen.
1. Yksityis- ja ryhmäomistus metsästäjä-keräilijöiden heimossa
Ensimmäinen ihmisyhteiskunta, metsästäjä-keräilijöiden heimo, joka syntyi noin 60 000 vuotta sitten, perustui keskinäiseen jakoon, työn ja ravinnon jakoon heimon perusyksiköissä. Työnjaon onnistumisen edellytys oli hankitun ravinnon oikeudenmukainen jako. Tärkeintä työtä oli siten oikeudentajutyö, toiminta sen hyväksi, että ravinnon jako tapahtuisi kaikkien edut huomioiden.
Työn ja ravinnon jako tapahtui heimon perusyksikössä, ei koskaan koko heimon piirissä. Heimon eli koko yhteiskunnan näkökulmasta kyseessä oli ryhmäomistus, ei heimon yhteisomistus. Siten rajoitettiin mahdolliset ravinnon jakamista koskevat riidat perusyksikön sisään ja suojeltiin heimon yhtenäisyyttä. Yhteisomistus olisi siis ollut uhka heimon yhtenäisyydelle – ei yhdistävä tekijä. Heimoa pitivät koossa ihmisoikeudet: oman heimon jäsenen kimppuun ei saanut käydä, vaikka tämä ei kuulunutkaan samaan perusyksikköön. Ihmisarvo oli sillä tavalla arvo sinänsä.
Metsästys ja keräily sekä saadun saaliin jakaminen tapahtui perusyksiköissä. Liha oli haluttua ravintoa. Uhkana oli, että menestyvä metsästäjä käytti teknistä taitoaan metsästäjänä vaikuttaakseen ravinnon jakoon itsensä, sukulaistensa ja liittolaistensa eduksi.
Sen estämiseksi nykyaikaan säilyneillä metsästäjä-keräilijöillä on rituaaleja, joita kaikki noudattavat, kun metsästäjä tuo saaliin leiriin. Sitä sanotaan lihan pilkkaamiseksi: niin metsästäjän itsensä kuin muidenkin on vähäteltävä saatua saalista.
Uhka ravinnon jaon käyttämisestä sosiaalipsykologisen valtapelin välineenä on niin suuri, että sen estämiseksi on kehitetty toinenkin keino: metsästäjät vaihtavat nuolia keskenään. Nuolen omistaja jakaa kunnian saaliin kaataneen metsästäjän kanssa.[8]
Oletettavasti samat keinot olivat käytössä jo ensimmäisissä ihmisyhteiskunnissa. Jousipyssy keksittiin viimeistään 70 000 vuotta sitten Afrikassa[9], eli samoihin aikoihin kun heimoyhteiskunta syntyi. Nuoli oli tärkeä työkalu ravinnon hankinnassa, tavallaan tuotantoväline. Ja se oli yksityisomaisuutta. Jousipyssy oli tehokas metsästysase, koska se oli tarkempi ja kantoi pitemmälle kuin esimerkiksi heittokeihäs, jota sitä ennen käytettiin.
Yksityisesti omistettuja työkaluja ja koruja annettiin myös lahjoina vastavuoroisuusperiaatteella ystävyyssuhteiden lujittamiseksi. Yksityinen omistusoikeus oli siis keino taata oikeudenmukainen ravinnon jako ja estää riitoja heimon perusyksiköissä.
Edelleen: fossiiliaineisto osoittaa, että vanhuksia kunnioitettiin. Heillä oli paljon teknistä tietoa esimerkiksi saaliseläinten käyttäytymisestä ja syötävistä kasveista, mutta myös tarinoita siitä, miten tärkeää ravinnon oikeudenmukainen jako perusyksikölle on. Nuo tarinat olivat heidän ”omaisuuttaan”, joka takasi heidän elatuksensa ja arvovaltansa.
2. Yksityis- ja ryhmäomistus sivilisaatioissa
Sivilisaatiosta ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Puolakkalaisen näkemyksen mukaan sivilisaatio tarkoittaa jääkauden jälkeen syntyneitä yhteiskuntia, joissa tuotanto yhteiskunnallistui, eli työn ja ravinnon jakamisen piiri laajeni perusyksiköistä heimojen, kylien, ammattikuntien ja talousalueiden väliseksi.
Tuotannon yhteiskunnallistuminen alkoi teknologian kehityksestä. Keksittiin maatalous eli alettiin tuottaa ravintoa ja opittiin varastoimaan sitä. Sillä oli kaksi seurausta: syntyi uusia ammatteja eli työnjako kehittyi ja yhteisöt alkoivat tuottaa pysyvää ylijäämää.
Se taas merkitsi, että hyödykkeiden jako muuttui eri tavalla ongelmaksi kuin koskaan ennen. Oikeudenmukaisuus ei välttämättä ollut tärkein ravinnon jakoperuste.
Sivilisaatioiden kehityksen valtavirta vei luokkayhteiskuntiin. Jakautuminen luokkiin alkoi, kun jokin ryhmä, suku tai klaani nosti itsensä muiden ryhmien yläpuolelle lahjomalla, hajottamalla niiden rivejä tai keksimällä myyttejä omasta jumalallisesta alkuperästään eli huijaamalla. Ulkoiset syyt – esimerkiksi erot käytettävissä olevissa ravintolähteissä – edesauttoivat siinä.
Amerikkalaiset arkeologit Kent Flannery ja Joyce Marcus ovat tutkineet eriarvoisuuden syntyä esihistoriassa. He tiivistivät Havaijilla tapahtuneen kehityksen tavalla, joka kuvaa yleisemminkin luokkayhteiskuntien syntyä: ”pahin eriarvoisuus ei ole tulosta siitä, että taataan uusia etuoikeuksia huipulla oleville, vaan siitä, että poistetaan olemassa olevia etuoikeuksia pohjalla olevilta ihmisiltä.”[10]
Toisin sanoen: enemmistöltä riistettiin yksityis- ja ryhmäomistus eli taloudellinen riippumattomuus, mahdollisuus hankkia itsenäisesti toimeentulonsa. Se jäi vähemmistön oikeudeksi.
Pohjalle painetuista ihmisistä tuli orjia, palvelijoita, maatyöläisiä, vuokraviljelijöitä.
Asia käy selvemmäksi, kun verrataan näitä ensimmäisiä luokkayhteiskuntia saman aikakauden rauhanomaisiin ja suhteellisen tasa-arvoisiin luokattomiin yhteiskuntiin eri puolilla maailmaa. Näitä olivat mm. Catalhöyük, Norte Chico ja Indus-kulttuuri.
Matti Puolakka:
Vain ihmisellä on historia – Ajatuksia ihmiseltä joka määritteli ihmisen.
Esittelyä täällä.
Saatavilla mm. Adlibris, Booky, Suomalainen.
Sekä kirjakauppa Rosebud Sivullinen, Helsinki.
Ovh 25 e.
Niiden suhteellisen tasa-arvoisuuden ja rauhanomaisuuden perusta ei ollut yhteisomistus. Niissä oli erilaisia tuotantomuotoja, maanviljelyä, paimentolaisuutta, kalastusta, käsityöläisiä ja metsästäjä-keräilijöitä, ja vastaavasti oli erilaisia omistusmuotoja, yksityistä, perhekuntien, kylien ja ammattikuntien omistusta rinnakkain. Osapuolet kävi tasa-arvoista kauppaa keskenään. Aseita, linnoituksia ja väkivaltaa ei ollut.
Luokkayhteiskunnissa mahdollisuus yksityis- ja ryhmäomistukseen riistettiin valtaosalta yhteiskunnan jäsenistä. Luokkayhteiskuntien epäoikeudenmukaisuus ei johtunut yhteisomistuksen puutteesta, vaan siitä, ettei taloudellisen riippumattomuuden takaavia omistusmuotoja ollut kaikilla.
Luokkayhteiskunnat kehittyivät valtioyhteiskunniksi, joissa valtion väkivallan monopoli sementoi tuon epäoikeudenmukaisuuden. Lopputulos: tulot ja varallisuus jaettiin yhä epätasaisemmin.
3. Ateenan ihme ja yksityisomistus
Antiikin Kreikassa koettiin suuri filosofian ja kulttuurin nousu noin 500 vuotta eaa.
Filosofia alkoi kehittyä siellä dramaattisesti, kuin tyhjästä. Se nousi nopeasti suureen kukoistukseen. Myös tieteet alkoivat kehittyä itsenäisesti ja kumulatiivisesti.
Vasta Kreikan kaupunkivaltioissa, poliksissa, alkoi systemaattinen filosofointi. Vasta siellä alettiin esittää perimmäisiä kysymyksiä ja pyrittiin niiden pohjalta rakentamaan yhtenäistä, ehjää maailmankuvaa.
Sitä jatkui muutaman sadan vuoden ajan. Filosofoinnin keskus oli Ateenassa. Siitä käytetään monesti nimitystä ”Ateenan ihme”. Mistä se johtui?
Aristoteleen mukaan polis saattoi toteutua vain yhteiskunnassa, joka ei ole kovin suuri väestömäärältään ja jossa kaikki ovat jollain tavalla tuttavia tai ainakin tuttavan tuttavia keskenään. Polikset perustuivat saman kielen ja saman kulttuuriperinteen omaaviin sukuihin.
Itsessään polikset olivat orjanomistusyhteiskuntia, ensimmäisiä talouksia, joissa orjuudella oli keskeinen asema. Orjia saatiin sotavangeista tuloksena yhä yleisemmiksi käyneistä sodista. Vapaus koski vain osaa väestöstä eli miespuolisia polisten kansalaisia.
Talous perustui viinin, oliivien ja viljan viljelyyn sekä toisaalta käsityöhön ja kaupankäyntiin. Lisäksi oli kaivostoimintaa – Laureionin hopeakaivokset olivat tärkeä Ateenan vaurauden lähde.
Ateenan vapaiden kansalaisten luokka-asema oli suurin piirtein sama: ”vapaiden miesten” välillä ei ollut merkittäviä luokkaeroja eli erilaiseen taloudelliseen asemaan perustuvia riistosuhteita.
Miksi edellä sanottu on tärkeää? – Se osoittaa, ettei talouselämän johto ollut yksissä käsissä. Kansalaiset jakautuivat ”heimoiksi”, jotka olivat taloudellisesti riippumattomia toisistaan. Samalla tavalla itsenäisiä olivat yksittäiset perheviljelijät, käsityöläissuvut, kauppiaskillat yms. Ja ”yksityisellä omistusoikeudella oli vahva asema”.[11]
Ateenan demokratian perustana oli se, että taloudellinen valta oli hajautunut, mikä mahdollisti yhteiskunnan suhteellisen tasa-arvoisuuden – tietysti vain vapaiden miesten osalta. Se oli siis etuoikeutettujen demokratiaa: orjat, naiset ja ei-kansalaiset oli suljettu demokratian ulkopuolelle.
Joka tapauksessa Ateenan poliksessa yksityisomaisuus oli osaltaan luomassa olosuhteita, joissa saman ajan ei-kreikkalaisiin valtioyhteiskuntiin verrattuna ainutlaatuinen kulttuurin nousu, ”Ateenan ihme”, tuli mahdolliseksi.
4. Modernin maailman synty sydänkeskiajalla
Modernin maailman historia alkoi keskiajan lopulla läntisessä Euroopassa, jossa syntyi imperialismia harjoittavien valtioiden demokraattinen markkinatalous.
Keskiajan lopussa Länsi-Eurooppa erosi muusta maailmasta yhdessä olennaisessa suhteessa: se oli poliittisesti sirpaleinen, eikä siellä ollut voimakasta keskusvaltaa, kuten esimerkiksi Kiinassa, Intiassa, Japanissa ja Lähi-idän islamilaisessa kalifaatissa.
Vastaavasti Eurooppa oli tuolloin paitsi hallinnollisesti niin myös taloudellisesti ja teknologisesti takapajuinen ainakin Kiinaan verrattuna. Kiinassa oli keksitty mm. kirjapainotaito, teräksen ja paperin valmistus (ja paperiraha), kompassi ja ruuti. Kiinan kehitys kuitenkin pysähtyi, kun kaukokauppa keisarin käskystä lopetettiin 1400-luvulla.
Sitä ennenkään Kiinan kauppiaat eivät olleet riippumattomia. Keisari saattoi mielivaltaisesti vaatia heiltä jopa kolmanneksen heidän tavaroidensa arvosta ”lahjana” keisarille. Lähi-idän islamilainen kalifaatti kävi myös paljon kaukokauppaa, mutta sielläkään kauppiaat eivät olleet itsenäisiä vaan hallitsijan nimittämiä.[12]
Koska Länsi-Euroopassa ei ollut voimakasta keskusvaltaa, siellä saattoi syntyä paikallisia ja alueellisia valtakeskuksia. Niin kävi ensin Pohjois-Italiassa, jossa oli useita itsenäisiä kaupunkivaltioita 1100-luvulta alkaen.
Italiassa ja muualla Länsi-Euroopan kaupungeissa perustettiin maailman ensimmäiset yliopistot. Niissä opiskeltiin roomalaista oikeutta ja Aristotelesta, jonka teokset käännettiin latinaksi. Tutkimusaiheita olivat yksilön käsite ja oikeudet, omistusoikeuden käsite, omaisuuden alkuperä, kohtuullisen omaisuuden määrä, jne. Oikeustiede syntyi.
Yliopistot kamppailivat itsenäisestä asemastaan kirkollisia ja maallisia päättäjiä vastaan. Pariisin yliopistossa oli ensimmäinen opettajien lakko autonomian puolesta 1200-luvulla.[13]
Englannissa kuninkaan ja ylimmän aateliston välillä solmittiin sopimus, Magna Carta vuonna 1215. Siinä rajoitettiin kuninkaan valtaa asettaa alamaisiaan tuomiolle sekä hänen oikeuttaan puuttua paikallistason taloudelliseen toimintaan. Ensimmäisen kerran historiassa määriteltiin joitakin keskeisiä oikeusvaltion periaatteita.
Länsi-Euroopassa syntyi uudenlaista markkinataloutta. Se alkoi paikallistasolla ja mukana oli erilaisia yksityisiä toimijoita: kauppiaita, tekstiiliteollisuusyrittäjiä, laivanvarustajia, pankkiireja, käsityöläisten ammattikuntia, luostareita.
Olennaista oli se, että pääomaa alkoi karttua itsenäisille toimijoille paikallisella ja alueellisella tasolla. Se oli historiallisesti uudenlainen tilanne. Useat itsenäiset talouden toimijat joutuivat sopimaan keskenään yhteistoiminnan säännöistä. Pankkitoiminta kehittyi, keksittiin kaksinkertainen kirjanpito ja vekseli, jolla kierrettiin katolisen kirkon ajamaa koronkiskonnan kieltoa, jne.
Laillisuusperiaate syntyi omaisuuden ja kaupankäynnin suojaksi. Sen synnyn edellytyksenä oli, että valta oli hajautunut. Kukaan toimijoista ei voinut sanella ehtoja muille; oli sovittava säännöistä ja niiden valvonnasta ja rangaistuksista sopimuksia rikkoneille.
Italian kaupunkivaltioista monet oli tasavaltoja. Eri valtaryhmät valitsivat yhdessä kaupungin johdon, ja niissä oli jonkinlaisia edustuslaitoksia, jotka saattoivat toimia tuomioistuimina.
Laillisuusperiaate ja demokratia hallitsevien keskuudessa olivat välttämätön edellytys yksityisen pääoman synnylle paikallisella ja alueellisella tasolla. Laillisuusperiaatteen yhdistäminen markkinoilla tapahtuvaan taloudelliseen kilpailuun johti tuotantoteknologian ja tieteen voimakkaaseen kasvuun.
Kääntöpuolena oli se, että demokratia ja laillisuusperiaate hallitsevien keskuudessa edesauttoivat sorrettujen kansanosien ja sitten siirtomaiden riistoa. Keskiajan loppu oli talonpoikaiskapinoiden aikaa. Omistamattomat haluttiin pitää laillisuusperiaatteen ja demokratian ulkopuolella. Modernin maailman pääristiriita oli laillisuusperiaatteen ja laittomuustendenssien välinen.
Laittomuustendenssi näkyi erityisen kärkevänä kolonialismin ja imperialismin kehityksessä. Keskiajan lopusta alkaen Länsi-Euroopan valtiot ryhtyivät valtaamaan alueita Etelä- ja Pohjois-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa käyttäen hyväkseen teknologista ylivoimaansa. Ne ryöstivät alkuperäisasukkaiden omaisuuden, surmasivat heitä joukoittain ja tuhosivat heidän yhteisöjään ja kulttuuriaan. Orjakaupasta tuli yksi kilpailun kohde.
Demokraattinen markkinatalous erosi kaikista aikaisemmista yhteiskuntajärjestelmistä siinä, että sorretut saivat uudenlaisia mahdollisuuksia kamppailla yhtäläisistä oikeuksista. Oikeusvaltion ja edustuksellisen demokratian rakenteet olivat alkeellisessa muodossa olemassa. Hallitsevat joutuivat kilpailemaan keskenään ja hakemaan liittolaisia alemmista kansankerroksista. Ja nämä saivat yhteiskunnan kehittyessä lisää vaikutusmahdollisuuksia taistellessaan yhtäläisistä oikeuksista. Työväenliike sai alkunsa 1800-luvun alkupuolella.
Siirtomaiden asukkaiden vastarinnan mahdollisuudet olivat vähäiset. Määrätietoisen kolonisaation alkusoitto oli länsimaiden vuonna 1884 Berliinissä järjestämä konferenssi, jossa pyrittiin sopimaan Afrikan siirtomaiden rauhanomaisesta jakamisesta. Imperialismin epätasainen kehitys johti kuitenkin maailmansotaan. Se edesauttoi vallankumouksellisen työväenliikkeen kasvua Euroopassa ja kansallisten vapautusliikkeiden syntyä siirtomaissa.
Vallankumouksellisen työväenliikkeen keskeinen vaatimus oli yksityisomaisuuden hävittäminen ainakin tuotantovälineiden osalta. Vaatimus yhteisomistuksesta oli niissä oloissa sorretuille vielä ymmärrettävämpi kuin on tämän päivän antikapitalistien vastaava vaatimus.
Ero on siinä, että tänä päivänä tiedetään kaikkien yhteisomistukseen perustuneiden yhteiskunnallisten kokeilujen päätyneen katastrofiin.
Perimmäinen syy kaikkien sosialististen yhteiskuntamallien epäonnistumiseen on virheellinen ihmiskäsitys ja moraalifilosofia. Yhteisomistuksen vaatimuksen taustalla on usko, että ihminen on luonnostaan hyvä ja inhimillinen moraali pohjimmiltaan epäitsekkyyttä. Taistelussa nälkää, ankaraa fyysistä sortoa ja imperialistisia hyökkäyssotia vastaan siltä tosiaan saattoi näyttää. Sosialismin umpikuja kävikin ilmeiseksi vasta yhteiskunnan rauhanomaisen rakennustyön oloissa.
Esimerkiksi mainittu Tanskasen ja Kuopan kirja ei käsittele sosialismin epäonnistumisen syitä lainkaan. Heille ”historia alkaa meistä”.
Miten yksityisomistus voi auttaa voittamaan ihmiskunnan itsetuhon uhkaa?
Puolakkalaisen näkemyksen mukaan ihmiskunnan tulevaisuutta voidaan rakentaa vain demokraattisen markkinatalouden ja siten myös yksityisomistuksen pohjalle.
Mikä on tärkeintä yksityisomistusta? – Elämme it-vallankumouksen aikaa; on yleisesti hyväksytty tosiasia, että tietotaidosta on tullut tärkein tuotantovoima, tärkein talouden kehitystä edistävä tekijä, tärkein tuotantoväline.
Sellaisena se on myös omistajansa tärkeintä yksityisomaisuutta.
Mikä on tärkeintä tietotaitoa? Ihmiskunnan historiasta tiedetään, etteivät sitä ole tekniset taidot vaan oikeudentaju. Se oli jo heimoyhteiskunnan keskinäisen jaon onnistumisen perusta. – Ihmiskunnan historian liikkeelle paneva voima on aatteiden taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta.
Tärkeintä yhteiskunnan kehitystä edesauttavaa työtä on siis oikeudentajutyö. Ja tärkein oikeudentajutyön muoto on totuuden puhuminen eli yhteiskunnallista vääryyttä ylläpitävän virallisen valheen vastustaminen.
Jos totuudenpuhujia parjataan ja vääristellään tai muuten estetään käyttämästä tietotaitoaan, silloin loukataan paitsi heidän ihmisoikeuksiaan, niin myös heidän elinkeinonvapauttaan, heitä estetään käyttämästä tärkeintä yksityisomaisuuttaan, vapauden edellytystä.[14]
Oikeudentaju on ominaisuus, johon kaikki syvät ja kestävät ystävyys- ja rakkaussuhteet perustuvat. Yhteiskuntakin on sitä elinkelpoisempi mitä oikeudenmukaisempi se on. Puolakkalaisen näkemyksen mukaan demokraattista markkinataloutta on kehitettävä ottamalla käyttöön palkitsemisperiaate, ”palkkaa totuudenrakkaudesta, oikeudentajusta ja solidaarisuuskyvystä”.
Totta kai periaatetta voidaan soveltaa lukemattomilla eri tavoilla. Ja sen soveltaminen edellyttää vallan hajauttamista – tapahtuipa palkitseminen missä muodossa tai laajuudessa ja millä yhteiskunnan tasolla tahansa, päätöksen on oltava demokraattinen.
Kun totuudenrakkaudesta, oikeudentajusta ja solidaarisuuskyvystä palkitaan, niistä tulee tuote markkinoille. Ja kun niin käy, markkinatalous alkaa vähitellen muuttua; se on yhä vähemmän ja vähemmän sokeiden markkinavoimien eli apinaihmisen sokean vallanhimon määräämää.
Yhteiskunnallinen ilmapiiri alkaa sekin muuttuu, jos yhteiskunnassa menestyvät oikeudentajuiset ja totuudelliset ihmiset. Heidän vaikutusvaltansa kasvaa ja yleinen mielipide muuttuu, mikä pakottaa poliitikot toteuttamaan oikeudenmukaisempaa ja totuudellisempaa politiikkaa.
Pieni aiheeseen liittyvä esimerkki Väinö Linnan romaanista “Täällä Pohjantähden alla”.
Sisällissodan lopussa punaisten johtomiehet olivat lähteneet Pentinkulmalta ja valkoinen valta oli palannut. Punaisten johtomiesten vaimot määrättiin jonkinlaisena rangaistuksena siivoamaan suojeluskunnan itselleen takavarikoimaa työväentaloa. Koskelan Akseli oli oikeuden- ja velvollisuudentuntonsa vuoksi noussut punaisten johtohahmoksi kylällä, ja niinpä hänen Elina-vaimonsa sai lisärangaistuksena käskyn siivota talon käymälää. Suojeluskuntalaisia kerääntyi ympärille ilkkumaan hänelle. Kylä-Pentin isäntä sattui paikalle, suuttui näkemästään ja käski Elinan mennä kotiinsa.
”Isännän posket punoittivat, ja hän ryki vihaisena. Muut naurahtelivat hämillään, ja Elinan käskettiin lähteä kotiin. Isäntä oli saanut punaisten taholta olla täysin rauhassa, sillä kenelläkään ei ollut häntä kohtaan mitään vihaa, ja hyväntahtoisena miehenä hän oli muutenkin ruvennut puhumaan rankaisutoimenpiteitä vastaan. Omassa kylässä häntä kuunneltiin, mutta kirkolla hänen sanoillaan ei ollut mitään painoa, joten hän ei yrityksistään huolimatta saanut pelastetuksi kyläläisiä.”[15]
Esimerkki on romaanista, mutta ei vailla todellisuuspohjaa. Meidän ei pitäisi tyytyä toivomaan, että ne joilla on yksityisomaisuutta eli asemaa yhteiskunnassa ja siten paremmat mahdollisuudet saada mielipiteensä julki ja vaikuttaa, olisivat enemmän Kylä-Pentin isännän ja Koskelan Akselin kaltaisia ihmisiä.
Ihmiskunnan itsetuhon estäminen vaatii tietoisia toimia – eikä vain inhimillisen pahuuden rajoittamiseksi vaan myös inhimillisen hyvyyden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi.
Ihmiskunnan pitäisi toimia niin, että niillä ihmisillä, jotka ovat Kylä-Pentin isännän ja Koskelan Akselin kaltaisia ja omaavat ihmiskunnalle tärkeintä tietotaitoa, saisivat siitä aineellisen palkinnon, joka parantaisi heidän vaikutusmahdollisuuksiaan ja rohkaisisi muita seuraamaan heidän esimerkkiään.
1 Comment
Kiitos tekstistä, se on kohtuullisen tiivis ja sen jaksaa lukea.