- OTE. Matti Puolakka: “Mikä ihminen on – marxismin kriisi, maailmanhistorian suurin käänne ja uuden maailmankatsomuksen välttämättömyys” (1982).
Ihmiset tekevät itse historiansa. Tätä marxismin klassikot ovat monesti korostaneet. Mutta miten ihmiset luovat historiansa? Mikä siinä on keskeistä, hallitsevaa, määräävää? – Ellei tähän kysymykseen anneta yksiselitteistä vastausta, niin silloin mainittu lause muuttuu fraasiksi.
Historia on syvimmältä olemukseltaan aatehistoriaa. Taistelu oikeista aatteista muodostaa historiaa eteenpäin vievän “moottorin”. Tähän päädytään väistämättä, jos historian olemusta tarkastellaan nykyisyyden kannalta, siltä kannalta, miten tänään tulisi rakentaa vallankumouksellista liikettä, mikä vie nyt historiaa eteenpäin. Tietenkään historia ei ole aatehistoriaa miten tahansa. Ensinnäkin yhteiskunnan taloudellis-poliittiset olosuhteet muodostavat (hyvin laajasti katsottuna) aatteiden ja aatteellisen taistelun lähtökohdan ja puitteet. Ihmiset eivät muuta maailmaa mielivaltaisesti oman päänsä mukaan, vaan heidän on saatettava ajatuksensa vastaamaan todellisuutta, yhteiskunnallisia lainalaisuuksia. Mutta tällöin he myös muuttavat ajatuksillaan tätä todellisuutta, näitä lainalaisuuksia. Toiseksi aatteiden kehittäminen ei ole teknistä työtä ”akateemisessa” mielessä:62} moraali on kaikkia uusia aatteita kirvoittava tekijä. On “yksinkertaisia” tekoja, jotka synnyttävät väistämättä suuria aatteita ja tunteita, sekä “ajatuksia”, jotka eivät voi millään muuttua minkäänlaisiksi teoiksi, eivätkä ylipäätänsä liikuttaa ketään. Kysymys on siitä kuljetaanko “virran myötä” vai “virtaa vastaan”, puolustetaanko yksilöllisen ja sosiaalisen dialektista ykseyttä vai erotetaanko niitä mekaanisesti toisistaan. Moraali yhdistää teorian käytäntöön, moraaliset teot avaavat ajattelulle aivan uusia näkymiä, ja toisaalta vain ihmisyyden perustuntojen inspiroimat ajatukset synnyttävät maailmaa muuttavia tekoja. (s. 192)
Mitään olennaista historiallista tapahtumaa ei materialismin pohjalta vielä selitetä. Se ei avaa näkökulmaa historiallisten tapahtumien varsinaiseen sisältöön, niiden itseliikuntaan. (s. 200)
