Meille oli yllätys, että Neuvostoliiton romahdettua ei meille annettu tutkimuksistamme ja ennustuksistamme minkäänlaista tunnustusta. Toisaalta Matti oli kehittänyt uusia talousteoriaan ja ihmiskäsitykseen liittyviä ajatuksia ja niihin pohjautuvan, filosofista kulttuurimatkailua koskevan liikeidean. Ostimme Viron Saarenmaalta, Kuressaaren keskustasta hotelliksi soveltuvan kiinteistön. Ostimme sen valtion huutokaupassa yhteisin varoin osamaksulla.
Idean toteutuminen olisi suonut Matille inhimilliset työskentelyolot mielipidevainosta vapaana ja hänen ystävilleen mahdollisuuden työllistyä projektissa ja hankkia kohtuullinen toimeentulo.
Projektimme tuhottiin ensin koordinoidulla parjauskampanjalla Vihreässä Langassa ja virolaisissa lehdissä, sen jälkeen kaikkien aikojen näytösoikeudenkäynnissä Virossa. Toki myös sisäiset syyt vaikuttivat, ennen kaikkea ajatusten riittämättömyys – edelleen. Ne vaikuttivat nimenomaan yhdessä ulkoisen vainon kanssa.
Matti kirjoitti lokakuussa 2018, vain kuukautta ennen kuolemaansa:
“Mikä on ollut haaveiden haaveeni? ”Saarekombinaatti”. (1) Siis sellainen ajattelukeskus, missä minun johdollani toimii useita tutkijoita. Samassa keskuksessa työskentelee myös muiden aatesuuntien ja koulukuntien edustajia. Kaikki tapahtuu yliopistojen alaisuudessa. Minulle mieluisinta oli aikoinaan se, että Tarton ja Helsingin yliopistot olisivat johtaneet Saarekombinaatti-ajattelukeskusta. Miten lienee nykyään? En tiedä.”
Tämä on oma tarinansa jonka kerromme myöhemmin.
Historia-lehti
(1) omat kokemuksemme niin yhteiskunnallisesta toiminnasta, talousyrityksestä kuin ystävyyden ja uudenlaisen ihmisyhteisön rakentamisesta,
(2) sosialistisen maailmanjärjestelmän ja kommunistisen maailmanliikkeen nousu ja tuho sekä kapitalismin uudet kehitysvaiheet,
(3) ihmissuvun syntyhistoriaa tutkivien tieteiden käänteentekevät läpimurrot viime vuosikymmeninä,
(4) marxismin paikka aatehistoriassa, paluu Hegeliin ja yleensä filosofian historiaan – synteesiin idealistisesta ja materialistisesta traditiosta.
Saarenmaan kokemusten (sekä yleensä viime vuosien maailmantapahtumien) analyysistä syntyi näkemys EU:n (ja yleensä demokratian) kriisistä, globaaliyhteiskunnan muodostumisesta ja Mikä ihminen on? -väittelysanakirjan ja totuusfoorumin ideasta.
Vasta niiden myötä filosofinen universaalihistoria tuli ajatuksellisesti valmiiksi.
VIITE:
(1) Saarekombinaatti oli kiinteistö jonka ostimme Saarenmaalta, ja jonne oli tarkoitus rakentaa kylpylähotelli filosofista kulttuurimatkailua varten.
KUVAT: Saarekombinaatti ja sen sivurakennus. Kiinteistön hyödyntäminen olisi edellyttänyt kunnostamista, mihin tarvitsimme rahoitusta. Esim. Finnfund, joka olisi tullut sijoittamaan kiinteistöön suunniteltuun kylpylähotelliin, arvioi pelkästään sen vuosituotoksi 4 – 5 milj. Smk. Meillä oli myös ostaja joka oli tarjonnut kiinteistöstä 4,2 milj. Smk, ja joka olisi rakentanut kiinteistöön tuottavan hotellin. Laiton prosessi Virossa esti niin rahoittajien etsimisen kuin myymisenkin, ja lopulta kiinteistö rapistui korjauskelvottomaksi.