Savannien olosuhteissa ne kehittivät toimeentulotavan, johon kuuluivat ryhmien välinen työnjako lauman sisällä ja ravinnon jako lauman yhteisellä leiripaikalla, satunnainen vierekkäisten laumojen yhteistyö sekä vaihtokauppa lähiseudulla mutta aivan erilaisissa luonnonoloissa elävien laumojen kanssa.
Toimeentulotapa kehitti sosiaalisia taitoja – sekä neuvottelu- ja sovittelutaitoa että sen vastakohtaa, taitoa juonitella ja huijata. Siksi avainasemassa oli ravinnon mahdollisimman oikeudenmukainen jakaminen leiripaikalla.
Savannien Homo-suvun lajien pyynti-keräilykulttuuri perustui sukupuolten väliseen työnjakoon. Suurin osa ravinnosta saatiin keräilystä, lähinnä naaraiden, varhaisnuorten ja vanhusten työstä. Metsästyksestä, joka oli urosten työtä, tuli yhä tärkeämpi osa ravinnonhankintaa. Liha oli halutuinta ravintoa. Siitä saatiin elintärkeää valkuaista ja rasvaa tiiviissä muodossa ja suuresta saaliista riitti korkealaatuista ravintoa kaikille pitkäksi aikaa.
Sukupuolet olivat ryhminä riippuvaisia toistensa työn tuloksista.
Urosten täytyi luottaa myös toisiinsa. Metsästäminen tapahtuu pienissä ryhmissä. Se vaati yhteistoimintaa sekä metsästäjäryhmien sisällä että suurta saalista jahdattaessa niiden välillä. Piti kyetä yhteistyöhön sellaistenkin urosten kanssa, jotka olivat henkilökohtaisia ”vihamiehiä”.
Lauman selviytymiselle oli elintärkeää, että urosten ryhmät jakoivat saamansa ravinnon myös muiden urosten kanssa. Saaliitta jääneiden olisi ollut vaikea lähteä nälkiintyneinä uudelle pyyntiretkelle.
Lauman selviytymisen kannalta sukupuolten välistä työnjakoa tärkeämpää oli työnjako oikeudenmukaisuuteen kykenevien lauman jäsenten ja muiden jäsenten välillä – jako ”oikeudentajutyön” ja muun työn välillä. Vanhuksia kunnioitettiin, kuten varhaisista fossiililöydöistä voidaan todeta. Heillä oli arvokasta tietoa paitsi ravinnonhankinnasta, niin myös ja ennen kaikkea siitä, miten sovitella lauman sisäisiä riitoja.
Suuren hautavajoaman ympäristössä Itä-Afrikassa oli lyhyiden välimatkojen sisällä alueita, joilla jopa kilometrien korkeuseroista johtuen oli toisistaan täysin poikkeava kasvillisuus ja eläimistö. Siellä lähekkäin eläneet mutta täysin erilaisiin ilmasto-oloihin tottuneet laumat eivät välttämättä olleet toistensa kilpailijoita, vaan niiden välille saattoi syntyä hyödyllisiä vaihtosuhteita.
Liikkuessaan savanneilla metsästäjätkin kohtasivat väistämättä tuntemattomia metsästäjäryhmiä. Suhtautuminen oli oletettavasti vihamielisestä, joskin oli edullista karttaa suoria yhteenottoja. Välillä saattoi kuitenkin tulla tilanteita, joissa yhteistoiminta muukalaisten kanssa oli jopa välttämätöntä. Näin oli esimerkiksi silloin, kun pedot uhkasivat molempia ryhmiä eikä kumpikaan olisi kyennyt puolustautumaan yksin, tai kun liittoutumalla molemmat saivat enemmän jaettavaa kuin kumpikaan ryhmä olisi yksin kyennyt itselleen hankkimaan.
Homo-suvun lajien anatomia kehittyi nykyihmisen anatomian kaltaiseksi siksi, että niiden valitsemassa ekologisessa lokerossa oli pakko kehittää oikeudentajuälyä ja luonnonvalinta suosi laumoja, jotka onnistuivat siinä parhaiten. Aivot alkoivat kasvaa.
Savanneilla evoluutio suosi yleensäkin ”ihmismäisiä” anatomisia piirteitä: Karvattomuus auttoi paahtavaan kuumuuteen sopeutumista. Pystyasento, lihaksikkuus, pituus yleensä ja pitkät alaraajat erityisesti taas olivat hyödyksi, kun puuttomalla savannilla oli tähystettävä, juostava saaliin perässä tai vaaraa pakoon ja puolustauduttava petoja vastaan.
Aivojen ja pään koon kasvuun liittyi anatominen ongelma: pystyasento asettaa rajat lantion leveydelle – liian leveä lantio haittaa liikuntakykyä. Biologinen evoluutio ratkaisi ongelman siten, että jälkeläiset syntyivät entistä ”ennenaikaisemmin”, mikä pidensi niiden avutonta imeväisyysaikaa. Tämä sitoi naaraat yhä enemmän jälkeläisten hoitoon.
Savanneilla kehitetyn toimeentulotavan asettamat sosiaaliset haasteet – ei aivojen koon kasvu sinänsä – kehittivät Homo-suvun lajien älykkyyttä, myös ”teknistä älyä”. Kivityökalujen kehityksessä tapahtui harppaus noin puoli miljoonaa vuotta sen jälkeen, kun aivojen koko oli alkanut kasvaa: käsikirves kehitettiin metsästysaseeksi (Acheulin kulttuuri).
Tuon työkalujen kehityksessä tapahtuneen harppauksen jälkeen kivityökalut pysyivät ennallaan lähes miljoona vuotta. Laumojen toimeentulotapa kehittyi kuitenkin jatkuvasti. Yhteistyö oli kivikirvestä tehokkaampi väline lauman olemassaolon taistelussa.
Homo-suvun laumoissa noudatettu oikeudentaju oli välineellistä, reilun pelin etiikkaa. Siihen mukauduttiin olosuhteiden pakosta: jokapäiväisen elannon hankinnassa kaikki olivat riippuvaisia toisistaan, kaikki olivat lähes aina muiden silmälläpidon alaisia ja lisäksi laumasta toiseen siirtyminen oli (sukukypsään ikään tulleita naaraita lukuun ottamatta) mahdotonta.
Apinaihmisten laumoissa vallitsi paine yhdenmukaisuuteen, ankara konformistisuus. Jokaisen piti olla samanlainen kuin muutkin. Mitään uutta ja tuntematonta ei saanut kokeilla. Siitä todistaa se, että työkalut pysyivät satoja tuhansia vuosia muuttumattomina.
Savanneilla eläneillä Homo-suvun lajeilla laumasta tuli luonnonvalinnan pääyksikkö.
Lauma menestyi sitä paremmin, mitä paremmin sen sisällä noudatettiin oikeudenmukaisuutta ja mitä monipuolisempaan yhteistyöhön se kykeni muiden laumojen kanssa.
Anatominen vastineemme syntyi Itä-Afrikassa noin 200.000 vuotta sitten. Sillä ei ollut inhimillistä tietoisuutta sen enempää kuin muillakaan Homo-suvun lajien laumoilla. Biologinen evoluutio ei kehittänyt ihmissielua – taidetta, innovatiivista teknologiaa, yleensä dynaamista kulttuuria.
Se syntyi vasta yhteiskunnan synnyn myötä. Yhteiskunta syntyi Itä-Afrikassa luonnonolosuhteiden pakosta kehittyneen Homo-suvun lajien toimeentulotavan pohjalle.
» Alkuun » Historianfilosofiaa »