Savannin olosuhteet edesauttoivat apinaihmisten laumoissa sellaisen toimeentulotavan muodostumista, johon kuuluivat lauman sisällä ryhmien välinen työnjako ja leiripaikalla tapahtuva hyödykkeiden jako, vierekkäisten laumojen ajoittainen yhteistyö sekä vaihtokauppa lähiseudulla mutta aivan erilaisissa luonnonoloissa eläneiden laumojen kanssa.
Toimeentulotapa myötävaikutti sosiaalisten taitojen – sekä neuvottelutaidon ja sovittelun että sen vastakohdan, juonittelun ja huijaamisen – kehittymiseen.
Tuon toimeentulotavan omaksuneet lajit kokivat väistämättä keskinäisen kanssakäymisensä suuremmaksi ongelmaksi kuin suhtautumisen muuhun luontoon.
Savannin olosuhteiden vaikutus apinaihmisten toimeentulotapaan
Apinaihmisten lauma joutui savannilla jakautumaan alaryhmiin kahdella tavalla:
Ensinnäkin lauma jakautui alaryhmiin sukupuolten (ja ikäryhmien) työnjaon pohjalta.
Savannilla oli saatavissa liharavintoa enemmän kuin metsissä ja viidakoissa. Metsästyksen merkitys kasvoi. Se oli parhaassa iässä olevien urosten tehtävä.
Savannilla eläneiden kahdella jalalla kävelleiden apinaihmisten aivot kasvoivat. Mitä isommat aivot (ja isompi pää) jälkeläisellä oli, sitä leveämpi lantio synnyttävällä naaraalla oli oltava.
Pystyasento asetti rajat lantion leveydelle. Mitä leveämpi lantio, sitä vaikeampaa pystyasennossa liikkuminen oli. Ristiriita ratkesi siten, että kahdella jalalla kävelevien apinaihmisten jälkeläiset tulivat maailmaan olemassaolon taistelun kannalta entistä kehittymättömämpinä ja avuttomampina. Ne vaativat entistä pitemmän imeväisajan.
Jälkeläisten hoitamisen vuoksi naaraiden rooli ravinnon hankkimisessa muodostui aivan erilaiseksi kuin uroksilla. He osallistuivat jälkeläisten hoitamisen ohella keräilyyn, samoin kuin vanhukset ja lapset.
Toiseksi metsästäjätkin joutuivat jakautumaan alaryhmiin etsiessään saaliita tai haaskoja savannilla pitkien matkojen takaa.
Tuollainen työnjako edellytti ravinnon jakamista yhteisesti, valvotusti. Tarvittiin leiripaikka.
Ravintoa jaettaessa oli otettava ainakin jotenkin huomioon lauman kaikkien jäsenten tarpeet ja työpanos. Olennaista oli, että myös keskenään oppositioasemassa olevat urokset joutuivat jakamaan saalista toisilleen. Riitojen sovittelusta tuli entistä merkittävämpi ja uudenlainen haaste lauman jäsenille. Liittolaissuhteita voitiin rakentaa ohi verisukulaisuuksien tai vakiintuneiden valtarakenteiden.
Savannin olosuhteet suosivat yhteistyötä laumojen välillä
Erityisesti savannin lähettyvillä sijaitsevan suuren hautavajoaman ympäristössä oli lyhyiden välimatkojen sisällä alueita, joissa jopa kilometrien korkeuseroista johtuen oli toisistaan täysin poikkeava kasvillisuus ja eläimistö.
Täysin erilaisiin ilmasto-oloihin tottuneet, mutta kuitenkin lähekkäin eläneet laumat eivät välttämättä olleet toistensa kilpailijoita, vaan niiden välille syntyi hyödyllisiä vaihtosuhteita helpommin kuin muilla seuduilla.
Metsästäjätkin kohtasivat väistämättä tuntemattomia metsästäjäryhmiä liikkuessaan laajoilla alueilla savannilla. Suhtautuminen oli oletettavasti vihamielisestä, joskin molemmille osapuolille oli edullista karttaa suoria yhteenottoja. Välillä saattoi kuitenkin tulla tilanteita, joissa liittoutuminen ja yhteistoiminta muukalaisten kanssa oli selvästi kannattavaa tai jopa aivan välttämätöntä. Näin oli esimerkiksi silloin, kun pedot uhkasivat molempia ryhmää eikä kumpikaan olisi kyennyt puolustautumaan yksin, tai kun liittoutumalla saatiin molemmille enemmän jaettavaa kuin kumpikaan ryhmä olisi yksin kyennyt itselleen hankkimaan.
Yhteistyöhön pääseminen vaati neuvottelu- ja sovittelutaitojen kehittämistä.
Yhteistyön mahdollisuus ja sosiaalisten kykyjen kehittyminen lisäsivät myös juonittelun ja välistävetojen mahdollisuutta Houkutus liittoutua tavalla tai toisella yhteistyökumppanin kanssa oman lauman jäseniä vastaan saattoi olla suuri – varsinkin jos oman lauman sisällä oli ristiriitoja.
Leiripaikka ja siellä tapahtuva ravinnon valvottu jako olivat syntyneet nimenomaan tuollaisten välistävetojen estämiseksi.
Miksi savannilla eläneiden apinaihmisten älykkyys kasvoi?
Savannilla kehitetyn toimeentulotavan asettamat sosiaaliset haasteet – ei aivojen koon kasvu sinänsä – kasvattivat Homo ergaster/erectus -lajien älykkyyttä, myös ”teknistä älyä”. Sen osoittaa mm. kivityökalujen kehityksessä tapahtuneen harppauksen ajankohta: käsikirves kehitettiin metsästysaseeksi noin 1,4 (tai 1,6) miljoonaa vuotta sitten (Acheulin kulttuuri). Harppaus aivojen koossa oli kuitenkin tapahtunut jo puoli miljoonaa vuotta aikaisemmin.
Yhteistyö oli siis kivikirvestä tehokkaampi ase puolustauduttaessa vihollista vastaan.
Tuon työkalujen kehityksessä tapahtuneen harppauksen jälkeen kivityökalut pysyivät ennallaan lähes miljoona vuotta. Laumojen toimeentulotapa kehittyi kuitenkin jatkuvasti.
Savannin ja siellä kehitetyn toimeentulotavan merkitystä apinaihmisen kehitykselle osoittaa sekin, että Aasian erectukset eivät lainkaan ryhtyneet käyttämään käsikirveitä. (Toisaalta Aasiassa metsästysaseita valmistettiin ilmeisesti bambuista. Ne eivät säily kuitenkaan samalla tavalla kuin kivityökalut.)
Savannin merkitys kehityksen vauhdittajana näkyy myös siitä, että metsäalueille jääneiden kahdella jalalla kävelleiden apinaihmisten, Homo habilisten, kehitys käytännöllisesti katsoen pysähtyi. Niiden sosiaalinen järjestäytymistapa pysyi ennallaan. Samoin pysyi ennallaan – ”apinamaisena” – niiden anatominen rakenne: niillä oli pitkät kädet ja lyhyt vartalo. Syynä oli niiden elinympäristö. Metsässä puuhun kiipeäminen oli paras keino suojautua vihollisia vastaan ja tarkkailla ympäristöä. Niiden aivot eivät kehittyneet paljonkaan. Jo paljon aiemmin kehitettyjen kivikaapimien (Olduvain kulttuuri) tilalle tai rinnalle ei otettu käyttöön uudenlaisia työkaluja.
» Alkuun » Historianfilosofiaa »