Työ on kaiken rikkauden lähde, sanovat taloustieteilijät. Se on sitä luonnon ohella, joka toimittaa työlle sen aineksen, minkä työ muuttaa rikkaudeksi. Mutta työ on vielä äärettömän paljon muutakin. Se on kaiken inhimillisen elämän ensimmäinen perusehto, vieläpä siinä määrin, että meidän täytyy tietyssä mielessä sanoa: se on luonut ihmisenkin. (s. 69)
Johtui kaiketi lähinnä niiden elämäntavoista, jotka vaativat käsiltä toisenlaista toimintaa kiivetessä kuin jaloilta, että nämä apinat alkoivat tasaisella maalla tottua kävelemään käsien tuetta ja ottamaan yhä pystymmän asennon. Siten oli otettu ratkaiseva askel apinan ihmistymisessä.
Jos kerran pystykäynnin oli määrä tulla karvaisilla esivanhemmillamme ensin säännöksi ja aikaa myöten välttämättömyydeksi, niin se edellyttää, että käsien osaksi lankesi sillä välillä yhä enemmän muunlaisia tehtäviä.” (…) “Sen tähden ne suoritukset, joihin esivanhempamme totuttivat vähitellen kätensä niiden monien vuosituhansien kuluessa, minkä apinan ihmistyminen kesti, saattoivat alussa olla vain hyvin yksinkertaisia. (s. 70)
Siihen asti, kunnes ensimmäinen piikivi muovautui ihmiskäden ansiosta veitseksi, saattoi kulua aikamäärä, johon verrattuna meidän tuntemamme historiallinen ajanjakso näyttää mitättömältä. Mutta ratkaiseva askel oli otettu: käsi oli vapautunut ja saattoi nyt hankkia yhä uutta taitavuutta, ja käden siten hankittu suurempi notkeus periytyi ja lisääntyi sukupolvesta toiseen.
Käsi ei siis ole vain työelin, vaan se on myös työn tuote. Vain työ, tottuminen yhä uusiin työsuorituksiin, siten hankitun lihasten, jänteiden ja pitemmän ajan kuluessa myös luuston erikoistuneen muodostuksen periytyminen ja näiden periytyneiden hioutuneiden muodostumien yhä uusiintuva käyttö entistä monimutkaisempiin työsuorituksiin ovat antaneet ihmiskädelle sen korkean täydellisyyden asteen, jonka ansiosta se on voinut loihtia esiin Rafaelin taulut, Thorvaldsenin veistokset ja Paganinin musiikin.
Mutta käsi ei ollut yksin. Se oli vain koko mitä monimutkaisimman organismin yksi jäsen. Ja se, mikä koitui käden hyväksi, koitui myös koko ruumiin hyväksi, jota käsi palveli (…).
Käden kehittymisestä ja työnteosta sai alkunsa ihmisen herruus luontoon samalla kun jokainen uusi edistysaskel avarsi hänen näköpiiriänsä. Hän havaitsi luonnonesineissä jatkuvasti yhä uusia, ennestään tuntemattomia ominaisuuksia. Toisaalta työn kehittyminen myötävaikutti pakostakin siihen, että yhteiskunnan jäsenet liittyivät entistä läheisemmin yhteen, koska työ vaati yhä useammin keskinäistä tukea ja yhteistoimintaa ja sai jokaisen yhä selvemmin tajuamaan tämän yhteistoiminnan hyödyllisyyden. Sanalla sanoen muotoutumassa olevat ihmiset alkoivat tuntea tarvetta sanoa jotain toisilleen. Tarve loi vastaavat elimet: apinan kehittymätön kurkunpää muuttui hitaasti, mutta varmasti modulaation ansiosta yhä täydellisempää modulaatiota varten, ja suun elimet tottuivat vähitellen lausumaan artikuloidun äänteen toisensa jälkeen.
Että tämä selitys, jonka mukaan kieli on saanut alkunsa työstä ja työn ohessa, on ainoa oikea, sen todistaa eläinten vertailu. (s. 70-71)
Engels työpöytänsä ääressä.
Ensin työ, ja sitten työ ja äännöskieli – nämä molemmat olivat ne oleellisimmat kiihottimet, joiden vaikutuksesta apinan aivot muuttuivat vähitellen ihmisaivoiksi, jotka kaikesta samanlaisuudesta huolimatta olivat apinan aivoja paljon isommat ja täydellisemmät. Aivojen kehittyessä kehittyivät samalla niiden lähimmät välikappaleet, aistimet. Kuten kielen vähittäisestä kehittymisestä on välttämättömänä seurauksena kuuloelimien vastaava täydellistyminen, niin myös aivoston kehittymisen seurauksena on yleensä kaikkien aistien täydellistyminen. (s. 72)
Aivoston ja sitä palvelevien aistien, yhä selvemmäksi käyvän tietoisuuden, abstrahointi- ja päättelykyvyn kehitys vaikutti vuorostaan työhön ja kieleen antaen jatkuvasti uusia sysäyksiä molempien kehitykselle, joka ei suinkaan päättynyt ihmisen lopulliseen eroamiseen apinasta, vaan jatkui senkin jälkeen. (s. 72-73)
Entä minkä havaitsemme apinalauman ja ihmisyhteiskunnan luonteenomaiseksi eroavaisuudeksi? Työn. Apinalauma tyytyi siihen, että söi ravinnon alueelta, jonka sille oli määrännyt maantieteellinen asema tai naapurilaumojen vastarinta. Siirtyen paikasta toiseen ja kamppaillen se koetti hankkia uusia ravintoalueita, mutta ei kyennyt saamaan ravintoalueesta irti enempää kuin mitä luonto sinänsä tarjosi, ellei oteta lukuun sitä, että se lannoitti tiedottomasti aluetta jätteillään. (s. 73)
Työ alkaa työkalujen valmistamisesta. (s. 74)
Mutta mikään eläin ei ole millään määräsuuntaiselle toiminnallaan voinut lyödä luontoon oman tahtonsa leimaa. Sen on voinut tehdä vain ihminen.
Sanalla sanoen eläin vain käyttää hyväksi ulkoista luontoa ja saa siinä aikaan muutoksia vain pelkän olemassaolonsa ansiosta; ihminen sitä vastoin muuttamalla luontoa pakottaa sen palvelemaan omia tarkoitusperiään, hallitsee sitä. Ja tämä on viimeinen olennainen ero ihmisen ja muiden eläinten välillä, ja taaskin juuri työ on saanut aikaan tuon eron. (s. 77)
Engels, Friedrich, Työn osuus apinan ihmistymisessä, Marx & Engels, Valitut teokset kahdessa osassa, Osa 2, Petroskoi 1959
