Editoitu Matti Puolakan puheista ja kirjoituksista
Eteläafrikkalaisen antropologin Glynn Isaacin tunnetun teesin mukaan ”keskinäinen jako”, työn ja hyödykkeiden jako, ”loi ihmisen”. Isaacin teesi on tärkein paleoantropologian piirissä tähän mennessä syntynyt näkökulma ihmissuvun syntyyn. Sitä täydentää brittiläisen antropologin Mary Leakeyn teesi ”leiripaikka loi ihmisen.”
Isaacin teesi kuvaa Homo-suvun pyyntikeräilykulttuurin lauman syntyä.
Noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten Homo-suvun jotkin laumat omaksuivat uuden toimeentulotavan, pyyntikeräilykulttuurin. Ulkoisena syynä oli ilmaston kylmeneminen, mikä johti sademetsien harvenemiseen ja savannien syntyyn. Toimeentulotapa perustui uudenlaiseen organisaatioon, pyyntikeräilykulttuurin laumaan. Toimeentulotavan ydin: metsästämällä ja keräilemällä saatu saalis oli tuotava lauman leiripaikalle yhteisesti jaettavaksi. Lisäksi lauma saattoi tehdä satunnaista yhteistyötä ja käydä kauppaa läheisten laumojen kanssa.
Teesiä voidaan tarkentaa ainakin seuraavilla tavoilla:
- Keskinäinen jako ei luonut ihmistä (kuten ei leiripaikkakaan). Ensimmäiset merkit inhimillisestä tietoisuudesta eivät tulleet keskinäisen jaon soveltamisen myötä vaan yli kaksi miljoonaa vuotta myöhemmin, yhteiskunnan synnyn myötä. Suuntaa-antavasti Isaac (kuten Leakeykin) oli oikeassa: uuden toimeentulotavan omaksuneet Homo-suvun lajit lähtivät ihmistymisen tielle ja erkaantuivat siten muista kahdelle jalalle nousseista apinalajeista.
- Työnjako ”vallankäyttötyön” ja muiden töiden välillä on muita työnjaon muotoja tärkeämpi. Lauman työnjaon perustana oli sukupuolten välinen työnjako: naaraat varhaisnuoret ja vanhukset hoitivat keräilyn, koiraat etsivät haaskoja ja metsästivät. Metsästysretkillä koiraat jakautuivat ryhmiin, jotka tekivät yhteistyötä, kun kohteena oli suuri saalis. Lauma oli sitä menestyksellisempi, mitä enemmän valta oli arvovaltaa eikä fyysistä voimaa.
- Oikeudentajutyön ja muun vallankäyttötyön välinen työnjako on kaikkein perustavin työnjaon muoto. Lauman selviytymisen kannalta se on kaikkia muita työnjaon muotoja tärkeämpi. Se on ainoa työnjaon muoto, jota ei ole eikä ole ollut millään eläimillä ihmistymisen tielle lähteneitä Homo-suvun lajeja lukuun ottamatta.
Tuomarin ammatti on maailman vanhin ammatti. ”Tuomarina” saattoi toimia joku vanha naaras, joka osasi sovitella ristiriitoja laumassa ja perustella tarinoillaan lauman menneisyydestä sitä, miksi keskinäinen jako on välttämätöntä esimerkiksi silloin, kun jokin metsästäjäryhmä sai saalista ja toinen jäi ilman. Fossiililöydöt osoittavat, että laumoissa vanhuksia kunnioitettiin.
Mitä on tuomarin etiikka? – ”Totuus on kokonaisuudessa” (Hegel). Pyrkiessään oikeudenmukaiseen päätökseen tuomarin on otettava huomioon kaikki käsiteltävään asiaan liittyvät seikat mahdollisista henkilökohtaisista mieltymyksistään riippumatta.
Mitä on ”työ”? – Ulkoista luontoa muokatessaan ihminen toimii olennaisesti rationaalisesti. Suhteessaan kanssaihmisiinsä, taistellessaan huomiosta, suosiosta ja vallasta yhteisöissään ja yhteiskunnassa, ihminen on luonnostaan, geeniperimänsä pohjalta, taipuvainen irrationalismiin, sokeaan egoismiin. – Vain tästä näkökulmasta on mahdollista erottaa oikeudenmukaisuustyö, oikeudentajukyky, muista työn muodoista, muista inhimillisistä kyvyistä ja taidoista.
- Vallankäyttö on sekä työtä että hyödyke. Valta tuo käyttäjälleen paitsi tehtäviä ja velvollisuuksia, niin myös etuja ja oikeuksia. ”Valta” itsessään on ihmiselle tärkein ja halutuin hyödyke.
- Hyödykkeiden jako on olennaisesti työnjakoa ongelmallisempaa (kuten myös Isaac toteaa). Edellisessä on kysymys pelkästään yhteisön jäsenten välisistä suhteista, jälkimmäisessä lähinnä suhtautumisesta ulkoiseen luontoon.
- Työn- ja hyödykkeiden jaon kehittyminen ei ole merkinnyt vain yhteisön yhteenkuuluvuuden ja keskinäisen solidaarisuuden lisääntymistä – myös yhtenäisyyttä horjuttavat uhat ovat kasvaneet. Keskinäistä jakoa koskevat säännöt kehittivät myös kykyä rikkoa sovittuja sääntöjä kieroilemalla ja huijaamalla. Ne loivat uudenlaista pahuutta, jollaista ei ole millään eläimillä.
- Laumaa koossa pitävät säännöt oli tarkoitettu suojaksi nimenomaan lauman omia jäseniä vastaan.
- Lauman yhteenkuuluvuuden ja solidaarisuuden lisääntyminen ei merkinnyt yhteenkuuluvuuden ja solidaarisuuden lisääntymistä suhteessa vieraisiin laumoihin ja niiden jäseniin.
- Suhtautuminen vieraisiin laumoihin oli pikemminkin vihamielistä kuin yhteistyöhakuista. Yhteenottoja pyrittiin välttämään, mutta jos niitä syntyi, sisäisesti yhtenäisempi lauma oli etulyöntiasemassa. Yhteenotoissa lauman jäsenet saattoivat lisäksi pyrkiä kunnostautumaan yhteishengen vaalimisessa ja nostamaan omaa statustaan laumassa osoittamalla erityistä julmuutta vihollisia kohtaan.