HUOM! Puheessa Matti sanoo, että ihonväri muuttuu neljässä vuodessa – tarkoittaa tietenkin 4000 vuodessa.
Voidaanko me laittaa otsake ”Mitä tulee Homo-suvun jälkeen?”
Tää kysymys on nyt sulle, Pertsa. Nyt juuri teen sen. Jos me kirjoitetaan yksi, kaksi, kolme tai viisi kappaletta, mutta ei enempää. Selitetään se pelkästään näin – mä yritän:
Ihmisestä on tulossa lajina luonnonvalinnan yksikkö. Mikään muu eliölaji ei ole sellainen. Ihminen ei ole lajina koskaan ollut sellainen. Siihen loppuu Homo-suvun 2,5 miljoonaa vuotta jatkunut historia.
Kaikilla tähänastisilla kaikkien ihmislajien organisoitumismuodoilla, oli ne sitten laumoja, heimoja tai valtioita, syynä on ollut järjestäytyminen muita laumoja, muita heimoja ja muita valtioita vastaan. Globaaliyhteiskunta ei voi järjestäytyä mitään muuta vastaan. Se on suurin muutos 2,5 miljoonaa vuotta jatkuneen taipaleen aikana, joka tapahtuu tällä ja seuraavalla vuosisadalla.
Mikä on uuden ihmislajin nimi? Puhtaan biologisesti se on siis uusi ihmislaji. Meidän geeniperusta on sama. Mutta uusi siinä mielessä, että ihmisestä tulee lajina luonnonvalinnan yksikkö. Tätä ennen luonnonvalinnan yksikkö on ollut valtio, sitä ennen heimo, sitä ennen lauma ja yksilöt. Ihmisen geeniperusta ei ole olennaisesti muuttunut 200 000 vuoteen. Ihonväri voi muuttua 4000 vuodessa. Meidän käyttäytymistä säätelevä geenipooli muotoutui 2,5 miljoonan vuoden aikana, ja sen jälkeen kun muodostui Homo sapiens. Eikä se voi muuttua mielivaltaisesti, se kehittyy siltä pohjalta.
Neandertalinihmisellä ei ollut nuoruuteen liittyvää kasvuvenähdystä. Homo sapiensilla on. Tuo on monta kertaa selitetty miksi näin on.
Sitten me tehdään kiva juttu, journalismia, tulisieluisuutta. Jos kysytään: Mitä tulee Homo-suvun jälkeen? Jos selitetään pelkästään äsken sanottu asia, Pertsa, niin sitten voidaan laittaa retorinen kysymys – retoriikka on kaunis kulttuurin ala, jos se ei ole demagogiaa.
Mikä olisi tuon uuden ihmislajin nimi? Me ehdotetaan, että se olisi Humanus iustitiae sapiens – oikeudenmukaisuuden viisaasti tajuava ihminen. Eli että se viisaus on oikeudentajua.
Mitä vastaan se syntyy? Itseään tuhoavaa ihmislajia, joka on kaikkien valtioiden sisällä, samoin kuin on demokraattinen, oikeudenmukaisuutta puolustava tendenssi, valtioissa on molemmat. Itsetuhoisaa ihmislajia voidaan nimittää Homo homunculus stupidukseksi (viheliäisen kurja typerys). Jos pysytään traditiossa kiinni, niin annetaan latinankieliset nimet niin kuin Linné. Homunculus on sellainen ihmispahanen. Homo tarkoittaa ihmistä, humanus myös, sivistynyt kulttuuri-ihminen jne. Homunculus – tämä on meidän leikinlaskua. Mutta myös totta. Viheliäisen kurja typerys. Sitä vastaan on noussut oikeudentajun viisaasti tajuava ihminen.
Tämä on meidän kanta. Mutta se että tulee uusi yhteiskunta, uusi ihmislaji, puhtaan biologisesti, se merkitsee myös suurta poliittista muutosta. Se on kiistatonta.
Mikä sen lajin ominaispiirre on? Se, että maksetaan palkkaa oikeudentajun, solidaarisuuskyvyn ja totuudenrakkauden perusteella. Tämä on meidän kanta. Se voidaan poliittisesti katsottuna toteuttaa tuhannella ja miljoonalla eri tavalla.
Tässä väittelysanakirjassa maksetaan ruusuja, rahaa, sille, joka väittelee reilusti. Väitämme, että se on uuden ihmislajin tärkein tunnusmerkki. Ihmisystävyydessä, rakkaudessa, aina oikeudentajua on kunnioitettu itsetarkoituksellisista syistä. Aristoteles on sanonut, että se kuuluu rakkauden, ystävyyden käsitteeseen.
Mutta koskaan valtio ei ole tuolla tavalla toiminut, ei koskaan. Että siinä olisi yleisinhimillinen moraali, kaikkien ihmisoikeuksien kunnioittaminen.
Me tehdään globaali äänestys: mikä olisi uuden ihmislajin nimi? Meidän ehdotus on Humanus iustitiae sapiens. No, kaikki vastaväitteet biologeilta tervetulleita. Eikö se ole silloin uusi ihmislaji, jos se on luonnonvalinnan yksikkö? Eli ihmisen suhde luontoon, muuhun luontoon, määräytyy – ei yksi valtio, saati yksi ihminen tai ihmisryhmä, vaan koko ihmiskunnan täytyy jotenkin katsoa että luonnon saastuminen ei pahenisi jne. Tämä on aivan selvää.
Muuten, Ilja, filosofiassa Ludwig Feuerbach, joka edelsi Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, sanoin näin, että yksinkertaisimpia ovat ajatukset, joihin ihmiskunta päätyy viimeiseksi. Eli kautta filosofian historian on aivan yksinkertaisia ajatuksia otettu esille. Jos tämä minkä sanon biologian filosofian kannalta, on aivan yksinkertainen tosiasia, niin sitä eivät välttämättä ole vielä tajunneet ketkään muut kuin me. Tai joku tajuaa maailmalla sen paljon paremmin kuin me, ja kirjoittaa paremmin, mutta se on meidän teoriaa. Jos joku tajuaa tuon huonommin kuin me, niin hänen kantansa on meidän teoriaa. Me varmasti annetaan jalosti tunnustusta toisillemme.
Tuo on täysin yksinkertainen seikka. Joku on saattanut sen sanoa, kirjoittaakin, mutta kysymys on siitä että tajuaa tuon koko painoarvoltaan, koko Homo-suvun 2,5 miljoonaa vuotta jatkuneen historian kannalta.
Miten YK:ta pitäisi demokratisoida? Tuo on poliittinen kysymys. Me väitetään filosofisesti, että se tulee demokratisoitumaan. Oikeistolaiset väittävät tiettyä kantaa, vasemmistolaiset tiettyä kantaa – me ei haluta ottaa kantaa, koska me halutaan pysyä politiikan yläpuolella. Mutta sen sijaan me väitetään, että syntyy YK:n yleiskokouksen rinnalle Ihmiskunnan tie -yliopisto, ns. kansalaisyliopisto. Niitä on muutenkin, Peoples University.
Ihmiskunnan tie -yliopisto ei ota kantaa, mutta se organisoi keskustelua valtioista riippumatta. Sinne saa tulla jopa Pohjois-Koreasta tai Saudi-Arabiasta tai Iranista jne. Sellainen verkosto, johon tulee miljardi ihmistä. Suunnilleen. Ymmärrätkö Pertsa sen, että jos tuo herkullinen, sytyttävä, kauniisti retorinen kysymys ”Mitä tulee Homo-suvun jälkeen” esitetään aivan lyhyesti, me onnistutaan. Se oli linjanveto. Paitsi että se pitää kirjoittaa noin, niin toisin sitä ei voi kirjoittaa. Koska silloin se ei ole kirjoitus paikallaan.